Minullahan ei ole koskaan (ainakaan teini-iän jälkeen) ollut vaikeuksia myöntää kelvottomuuttani naisasioissa: ruma, tyhmä ja lihava. Ja äärimmäisen kehnot jutuniskemistaidot. Matkustinkin taannoin junalla, kun viereeni tupsahti jostain ehkä parikymppinen nainen ison rinkan kanssa, ja kysyi reippaahkosti: Is this seat taken?
Of course, vastasin. Eteeni avautui ainutlaatuinen (tällä elämänmenolla, toista tietenkin ylempitasoisilla eli impulsiivisilla hetkessäeläjillä) tilaisuus: ulkomaalainen nätti tyttö, joka on varmaankin tullut Suomeen hankkimaan kokemuksia ja elämyksiä, joka ehkä haluaa tutustua vaikka edes pintapuolisesti maan ihmisiin, vaikka sitten hikoileviin pullapoikiin, joilta naiivi nuorikko saattaisi vielä odottaa jotain mielenkiintoista sanottavaa, tai joka ehkä jopa suhtautuu mielenkiinnolla itselleen vieraisiin asioihin. Voisin kysyä, are you on a trip with your friends, why would want to visit Finland, tai jotain. Tyttö kertoisi, keskustelu etenisi. Pääteasemalla sanoisin että have a nice time, hän muistaisi minut vielä pari tuntia ja viikon päästä minä hehkuttaisin Sinkut-palstalla uskomattomasta läpimurrosta. Helppoa kuin heinänteko.
Paitsi että olin hiljaa. Vetäydyin junan ikkunaa vasten, ja katselin maisemia. En kehdannut edes kirjaani jatkaa. Näpräsin välillä kännykkääni yrittäen kääntyä jotenkin poispäin tytöstä. Jossain vaiheessa pidättelin naurua, kun näin itseni ja tytön ulkopuolelta, ja ajattelin että tästä tulisi joku hauska markkina-arvoteoreettinen lyhytelokuva. Loppumatkasta naurunpidättely vaikeutui, sillä tyttö alkoi tuhahtelemaan ja huokailemaan, ikään kuin olisi kyllästynyt tai hivenen närkästynyt ja mietin palstan puheita siitä, miten naiset odottavat "asiakaspalvelua", ja että olin ehkä pettänyt odotukset. Matkan viimeisen kymmenen minuutin aikana hymyni hyytyi, kun suutuin itselleni. Olisin voinut sanoa edes jotain, miten vaikeaa se nyt olisi voinut olla? Molempien matka olisi mennyt nopeampaa, ja olisin saanut helvetin hyvän jutustelutaidon pikakurssin.
En ymmärrä, miksen osaa. Joskus tuntuu, kuin ihan oikeasti olisi jotain vikaa päässä, joka estää kaikenlaisen tutustumisen ja tyttöystävän löytämisen. Ja ei, en minä tästä tytöstä mitään seurustelu- tai edes seksikumppania olisi halunnut (liian nuori, luulen, ja muutenkin vain vähän aikaa maassa luultavasti), mutta näkisin, että vaikeudet sillä osastolla johtuu samasta ilmiöstä (siis niiden muiden huonojen puolien lisäksi).
Mitä ihmettä tässä voisi tehdä?
Of course, vastasin. Eteeni avautui ainutlaatuinen (tällä elämänmenolla, toista tietenkin ylempitasoisilla eli impulsiivisilla hetkessäeläjillä) tilaisuus: ulkomaalainen nätti tyttö, joka on varmaankin tullut Suomeen hankkimaan kokemuksia ja elämyksiä, joka ehkä haluaa tutustua vaikka edes pintapuolisesti maan ihmisiin, vaikka sitten hikoileviin pullapoikiin, joilta naiivi nuorikko saattaisi vielä odottaa jotain mielenkiintoista sanottavaa, tai joka ehkä jopa suhtautuu mielenkiinnolla itselleen vieraisiin asioihin. Voisin kysyä, are you on a trip with your friends, why would want to visit Finland, tai jotain. Tyttö kertoisi, keskustelu etenisi. Pääteasemalla sanoisin että have a nice time, hän muistaisi minut vielä pari tuntia ja viikon päästä minä hehkuttaisin Sinkut-palstalla uskomattomasta läpimurrosta. Helppoa kuin heinänteko.
Paitsi että olin hiljaa. Vetäydyin junan ikkunaa vasten, ja katselin maisemia. En kehdannut edes kirjaani jatkaa. Näpräsin välillä kännykkääni yrittäen kääntyä jotenkin poispäin tytöstä. Jossain vaiheessa pidättelin naurua, kun näin itseni ja tytön ulkopuolelta, ja ajattelin että tästä tulisi joku hauska markkina-arvoteoreettinen lyhytelokuva. Loppumatkasta naurunpidättely vaikeutui, sillä tyttö alkoi tuhahtelemaan ja huokailemaan, ikään kuin olisi kyllästynyt tai hivenen närkästynyt ja mietin palstan puheita siitä, miten naiset odottavat "asiakaspalvelua", ja että olin ehkä pettänyt odotukset. Matkan viimeisen kymmenen minuutin aikana hymyni hyytyi, kun suutuin itselleni. Olisin voinut sanoa edes jotain, miten vaikeaa se nyt olisi voinut olla? Molempien matka olisi mennyt nopeampaa, ja olisin saanut helvetin hyvän jutustelutaidon pikakurssin.
En ymmärrä, miksen osaa. Joskus tuntuu, kuin ihan oikeasti olisi jotain vikaa päässä, joka estää kaikenlaisen tutustumisen ja tyttöystävän löytämisen. Ja ei, en minä tästä tytöstä mitään seurustelu- tai edes seksikumppania olisi halunnut (liian nuori, luulen, ja muutenkin vain vähän aikaa maassa luultavasti), mutta näkisin, että vaikeudet sillä osastolla johtuu samasta ilmiöstä (siis niiden muiden huonojen puolien lisäksi).
Mitä ihmettä tässä voisi tehdä?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ensi kerralla muistat tämän kertaisen kokemuksen ja sitten toimit.
Sen pitäisi sattua pian, koska muuten muistan tämänkertaisen kokemuksen tilanteen mentyä ohi :(
Kaikki tilaisuudet naisten kanssa jutusteluun pitää käyttää hyväksi, olipa sitten kyseessä minkä ikäinen nainen tahansa.
Se pitää ottaa valmentautumisena sitä tilannetta varten kun on tosi kyseessä, eli kun on potentiaalinen tyttöystäväehdokas näköpiirissä, ei saa ajatella, että kun ei nyt tuon kanssa ole mahdollisuuksia mihinkään kummempaan kuin kevyeen jutusteluun, niin en sitten juttele lainkaan.
Ja kun täysin tuntemattoman kanssa juttelee, niin ei ole haitaksi, vaikka mokaisikin jotenkin, koska on epätodennäköistä että enää tapaisi kyseistä ihmistä toiste.
Noin minäkin ajattelen periaatteessa. Ehkä kuitenkin pelkäsin tässä tapauksessa sitä, että keskustelusta tulisi jotenkin kiusallinen, ja jos se on kiusallinen, niin kiusallisuutta jatkuisi matkan loppuun saakka, mikä olisi kiusallista molemmille.
Jos käyttäytyy kuin jokin asia ei olisi kiusallinen, toinenkin usein mukautuu siihen. Jos taas ottaa tilanteen kiusallisena, niin kiusallisuuden kierre on valmis...
Is this seat taken? Of course.
Miksei viereesi saanut istua?
Heh, sattuipa moka, mutta vain kirjoittaessa aloitusviestiä. Itse asiassa taisin sanoa "No, of course not". Tai jotain, ehkä mumisin lisäksi jotain "by all means, sit down" tjsp.
Olisit sanonut, että "no unfortunately it's taken, my bag sits there. But you can sit on my lap if you want?"
Onnistuu vain Einolta ja Silvio Berlusconilta.
No mä jo vähän ajattelinkin, että mikä tän jutun pointti oli.
Tosi hyvä panomieshenkinen kommentti tuossa yllä! Noudata sitä.
Ehdotan kuitenkin vielä pientä viilausta: kannattaa jättää lopusta pois tuo "if you want". Miehen tulee osoittaa itsevarmuutta ja sopivaa humoristista röyhkeyttä, mutta nuo kolme viimeistä sanaa ovat vähän anteeksipyytäviä. Kommentin pitää kuulostaa siltä kuin olisi itsestään selvää, että tyttö haluaa istua Eino Berlusconin polvelle.
Tuota kommenttia seuraa tietysti tytön hämääntyminen, jota kestää pari sekuntia ("Sanoiko se mies oikeasti noin?"). Miehen kuuluu tietysti hymyillä hieman veijarimaisesti, sillä lailla itsevarmasti virnistäen, jotta tyttö tajuaa lausen läpäksi. Tässä kohtaa tyttö aloittaa häkeltyneen naurun. Naurun alettua onkin Eino Berlusconin aika nostaa reppunsa pois tuolilta ja sanoa hymyillen ja tyttöä silmiin katsoen: "No, it's free, just sit down." Itsevarman virnistyksen on nyt muututtava hyväntahtoiseksi ja äänensävyn pehmeäksi, jotta tyttö huomaa, että mies ei ole ainoastaan itsevarma ja leikkisän röyhkeä, miehessä on myös empaattinen puoli ja hän on iloinen voidessaan tarjota paikkansa väsyneelle matkanaiselle.
Matkan aikana sitten empatiaa, huumoria, itsevarmuutta, leikkisää röyhkeyttä ja maailmaa nähneen miehen asennetta sopivasti sekoitellen peliin. Pääteasemalla tytöltä puhelinnumero ja treffien sopiminen. "Let's chill out tonight, I can show you a really good bar, it's typically Finnish." Tai syömään jäätelöä torille tai jotain muuta kesäistä, joka on ihan typically Finnish. Illan mittaan pientä koskettelua, suutelua, illan päätteeksi pano joko Eino Berlusconin kämpillä tai tytön ho(s)tellissa. Tai toisena iltana, jos tyttö lämpenee hitaammin ja aikataulut sallivat toisetkin treffit. Siitä jää tytölle kaunis muisto Suomesta, ja naisethan tykkäävät lomaromansseista.
Ensi kerralla toimit Boredom sitten näin, eiks jeh? Levität positiivista Suomi-kuvaa maailmalle. Helppoa kuin heinänteko.
Ongelma voi olla molemmilla osapuolilla, sillä joka tekee "aloitteen" (miehellä) ja naisella. Supliikkia tarvittaisiin molemmilta. Siis vaikka mies osaisikin supliikkipuolen, naisen pitää osata myös. Muuten hommasta ei tuu mitään. Et siis olisi ollut junakeskustelussa yksin vastuussa tilanteessa.
Jos nyt alan miettimään, niin onhan minua joskus lähestytty, mutta kun en vain ole ujouttani ja epävarmuuttani osannut enkä uskaltanut vastata. Itsetuntonikin on ollut niin surkea, että olen itse automaattisesti deletoinut itseni. Ja huom: se mitä olen nyt yhä surkeine itsetuntoineni ja ujouksineni on vähäistä verrattuna siihen, mitä olen ollut, aikaan jolloin en vain mitenkään pystynyt edes katsomaan ketään silmiin. Tiedän siis oikein hyvin, että niin pinnallisemmat kuin syvällisemmät tutustumiset ovat kahdenkauppoja.
Puhu seuraavan tilaisuuden tullen ja ajattele sillä tavoin, että tilanne ei ole hektinen kahden eri sukupuolen välinen iskudraama, jossa vain toinen toimii ja on vastuussa. Kun kaksi ihmistä juttelee junassa, who cares, eivät ainakaan ulkogalaksin avaruusolennot, joille ihmiset ovat ehkä sen tasoisia, mitä muurahaiset ihmisille.
Minun on vaikea kuvitella miten sinä selviät arkipäivässä kun olet tuollainen jänishousu. Jos olisit mies niin sinut olisi varmaan kiusattu kuoliaaksi intissä.
Olisin voinut olla sivarissa.
Ei tästä nyt oo apua, mutta miulla oli joskus ihan samanlaista, olin tosi arka puhumaan tuntemattomille. Siis ihan arkielämässä, ei pelkästään että ois halunnu iskasta jotakuta. Tuntu ku kieli ois jähmettyny kitalakeen kiinni tai jotain.. Nykysin sitten taijan olla se keskustelun avaaja (ja ylläpitäjä), jos muu seurue ei meinaa juttuun päästä :)
En tiijä, se tapahtu jotenkin oman kasvun aikana, itsetunto ja -tuntemus kasvo iän mukana. Ja sitä oppi nauramaan ittelleen :) Siis ettei ehkä oo kuolemanvakavaa, jos joku äkäpäkä nasauttaa jotain vastaan. Lähinnähän se on sen ongelma.. Olin myös töissä ulkomailla ja tunturilla, asuin kaikenlaisissa kimppakämpissä ja tein töitä vaihtuvien työkavereitten ja tsiljoonien asiakkaitten kanssa. Sitä huomasi, että suurinosa ihmisistä tykkää jutustella jostakin, ja helpoin aihe on just niistä ittestään (just tuollasia mitä olit aatellu, miksi on Suomessa yms.), eikä yleensä ketään haittaa, jos alkaa puhella. Ja yks hyvä on leikkii tyhmää ja kysellä kaikkee mahollista siitä mitä toinen on tekemässä, harrastamassa yms. :) Ei ehkä toimi joka tilanteessa, mutta melko usein :D
Miksi pitäisi tehdä mitään. Noin käy mulle useinkin, baarissa tai kaupassa tai bussipysäkillä tai jossain tulee joku nainen pyörimään siihen lähettyville ja näpertää puhelintaan tai jotain. Vähän ajan päästä alkaa näyttää jotenkin kärsimättömältä ja sitten häipyy.
Siis jos se haluaa jotain, niin sitten voi avata sen kitansa ja sanoa. Jos ei saa suutaan auki, niin ei o meitsin tappio, menköön sitten jonkun ÄO 80 panopertsan nussittavaksi, se varmaan syytää lärvistään ties mitä imelää paskaa ja suostuu vaikka seisomaan päällään jos saa pillua.
Pitää nyt perkele jotain arvokkuutta olla, ei ihan pelleksi saa heittäytyä, mihinkään asiakaspalveluammattinkaan en koskaan rupeaisi, vastenmielistä nöyristelyä.
Tuolla asenteella et koskaan saa naista elämääsi, koska naiset ovat yleensä kivoja ja fiksuja, toisin kuin sinä.