Olen 38-vuotias mies ja emännän kanssa on oltu yhdessä 15 vuotta ja naimisissa 8 vuotta. Meillä on kolme lasta (3, 5, 9-vuotiaat). Emäntä on useita vuosia minua nuorempi. Suhteemme alkuajan hän oli opiskelemassa ja sen jälkeen lasten kanssa vuosia kotona. Itse olen koko ajan ollut ansiotyössä. Olen emännän ensimmäinen varsinainen suhde, itselläni oli ennen meitä seurustelusuhteita.
Kaikki lähti jyrkkään luisuun noin kaksi vuotta sitten kun emäntä siirtyi kotiäidin roolista työelämään. Jotenkin tuntui, että maailma avautui hänelle ja 30-kriisi tuli. Oli niitä ystäviä ennenkin ollut, mutta nyt alkoi säännöllinen ulkonakäynti ja tietynlainen uusi käyttäytyminen, esim. innokas kuntoilu ja itsensä laittaminen. Ei siinä mitään, mutta minä jäin siinä muutoksessa sivuraiteelle. Mielestäni ennen elämä oli ihan hyvää. Ei enää mitään intohimoista, mutta normaalia lapsikeskeistä perhe-elämää. Olen aina viihtynyt kotona paljon lasten kanssa ja hoitanut taloustöitä, joten emäntä ei tuntunut olevan mitenkään loppu ollessaan vuosia kotona lasten kanssa.
Viimeisen vuoden aikana riidat ovat räjähtäneet käsiin: useiden päivien mykkäkoulua, emäntä ottaa lapsia riidan välikappaleiksi, huutamista, kiroilua. Emännän puolelta on fyysisestikin käsiksi käyty niin minuun kuin lapsiinkin. Seksiä ei enää ole ollut puoleen vuoteen. En edes saa tulla fyysisesti viereen, ihme kun nukutaan vielä saman sängyn eri laidoilla. Syynä tähän on, että hän ei enää tunne minua kohtaan niinkuin pitää. Mitään sinänsä väärää en ole kuulemma tehnyt. En juo, en ole pettänyt, käy hyväpalkkaisissa töissä, teen varmaan nykyisin 80% taloustöistä siivousta myöden, en kiellä vaimon illan viettoja yms. Tietenkin nykyisin riidoissa olen kiihtyneenä sanonut välillä pahasti, mutta se on mielestäni pieni osa siitä mitä minä saan kuulla.
Minulla on tunne, että hän jotenkin savustaa minua avioeroon. Itse en sitä haluaisi, etenkään lasten tähden. Olisi varmaan tyytyväinen jos minulla olisi joku toinen ja näin syy erota. Lapset ovat kiinni minussa, koska jaksan vielä tehdä heidän kanssa kaikenlaista. Emäntää ei saa enää yhdessä perheenä tekemään juuri mitään. Terapiaan ei hän halua mennnä, se maksaa tms. Eli sitä on turha ehdottaa. Hän puhuu usein erosta, mutta niin että hän ottaisi lapset itselleen tai korkeintaan 50/50. Oma rakkauteni on kuihtunut, mutta voisin vielä yrittää lastenkin tähden jotka minulle ovat kaikki kaikessa. Pettämisestä en emäntää ole kiinni saanut, vaikka mahdollisuuksia hänellä nykyisin siihen on.
Keinot alkaa olla kuitenkin käytetty ja olen totaalissa umpikujassa. Välillä masentaa rankasti useita päiviä. Mitä tässä voi tehdä?
Kaikki lähti jyrkkään luisuun noin kaksi vuotta sitten kun emäntä siirtyi kotiäidin roolista työelämään. Jotenkin tuntui, että maailma avautui hänelle ja 30-kriisi tuli. Oli niitä ystäviä ennenkin ollut, mutta nyt alkoi säännöllinen ulkonakäynti ja tietynlainen uusi käyttäytyminen, esim. innokas kuntoilu ja itsensä laittaminen. Ei siinä mitään, mutta minä jäin siinä muutoksessa sivuraiteelle. Mielestäni ennen elämä oli ihan hyvää. Ei enää mitään intohimoista, mutta normaalia lapsikeskeistä perhe-elämää. Olen aina viihtynyt kotona paljon lasten kanssa ja hoitanut taloustöitä, joten emäntä ei tuntunut olevan mitenkään loppu ollessaan vuosia kotona lasten kanssa.
Viimeisen vuoden aikana riidat ovat räjähtäneet käsiin: useiden päivien mykkäkoulua, emäntä ottaa lapsia riidan välikappaleiksi, huutamista, kiroilua. Emännän puolelta on fyysisestikin käsiksi käyty niin minuun kuin lapsiinkin. Seksiä ei enää ole ollut puoleen vuoteen. En edes saa tulla fyysisesti viereen, ihme kun nukutaan vielä saman sängyn eri laidoilla. Syynä tähän on, että hän ei enää tunne minua kohtaan niinkuin pitää. Mitään sinänsä väärää en ole kuulemma tehnyt. En juo, en ole pettänyt, käy hyväpalkkaisissa töissä, teen varmaan nykyisin 80% taloustöistä siivousta myöden, en kiellä vaimon illan viettoja yms. Tietenkin nykyisin riidoissa olen kiihtyneenä sanonut välillä pahasti, mutta se on mielestäni pieni osa siitä mitä minä saan kuulla.
Minulla on tunne, että hän jotenkin savustaa minua avioeroon. Itse en sitä haluaisi, etenkään lasten tähden. Olisi varmaan tyytyväinen jos minulla olisi joku toinen ja näin syy erota. Lapset ovat kiinni minussa, koska jaksan vielä tehdä heidän kanssa kaikenlaista. Emäntää ei saa enää yhdessä perheenä tekemään juuri mitään. Terapiaan ei hän halua mennnä, se maksaa tms. Eli sitä on turha ehdottaa. Hän puhuu usein erosta, mutta niin että hän ottaisi lapset itselleen tai korkeintaan 50/50. Oma rakkauteni on kuihtunut, mutta voisin vielä yrittää lastenkin tähden jotka minulle ovat kaikki kaikessa. Pettämisestä en emäntää ole kiinni saanut, vaikka mahdollisuuksia hänellä nykyisin siihen on.
Keinot alkaa olla kuitenkin käytetty ja olen totaalissa umpikujassa. Välillä masentaa rankasti useita päiviä. Mitä tässä voi tehdä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kerkeet vielä perustaa uuden perheen.
Hommaa uusi nainen.
Ikävä kyllä tuossa ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Joko sietää nykyistä tilannetta ja odottaa&toivoa, että asiat kääntyvät paremmalle tolalle. Tai sitten pitää erota.
Tiedän kokemuksesta, että ero hirvittää etukäteen mutta jälkikäteen miettii, että miksei eronnut aikaisemmin. Asioilla kun on tapana järjestyä...
Minulle kävi vähän samalla tavalla kuin vaimollesi, mieheni oli ja on ensimmäinen vakava suhteeni ja kolmekymppisenä kahden lapsen äitinä minulle tuli "menovaihde" päälle ja muistan kun mietin, että tätäkö tämä elämä nyt sitten on: lastenhoitoa, pyykinpesua, ruuanlaittoa ym. arkista...Minulla tämä kesti vuoden verran, työporukan kanssa vietimme hauskoja iltoja ja kotona olin poissaoleva ja pidin etäisyyttä mieheeni. Mutta sitten kyllästyin siihen rilluttamiseen ja huomaisin kuinka ihanaa on kun on oma perhe ja oma mies, jonka kainaloon voi mennä nukkumaan. Mieheni onneksi jaksoi tämän kriisivaiheen, vaikka kyllä se hänelle vaikeaa oli.
Nyt tästä ajasta on yli 20 vuotta, lapset ovat isoja ja avioliittomme on vielä kasassa, välillä menee huonommin, välillä paremmin, niinkuin kaikilla pareilla mutta yhdessä olemme vielä.
Yritä puhua asiallisesti vaimosi kanssa, ja sano miten pahalta sinusta tuntuu.
Ja yritä jaksaa, kyllä tämä vaihe ohi menee. Kyllä hän varmaan pohjimmiltaan sinua vielä rakastaa...toivotaan niin. Ja yritä keksiä teille jotain mukavaa yhteistä tekemistä, jos saisitte lapset vaikka johonkin yökylään joskus tms.
Ohimenevä kriis:
justiinsa!!!!!
Jos sanotaan suoraan, että rakkaus on häipynyt, niin mitä enää luulet sen palaavan? Et sinä enää muutu, hän kyllä on muuttunut, ja kolmen lapsen äitinä haluaa nyt vapautta itselle ja toteuttaa itseään, Tämä on usein suurin syy eroon, että muututaan. EI avioliitto ole enää nykyään FOR EVER, jokaisella on oikeus onneen. Lapset kärsii enemmän tuosta riitelystä, ja kun tajuaaa että isä ja äiti ei rakasta toisiaan, heistä voitte pitää silti yhdessä huolta.'Tiedä vaikka vaimos on rakastunut johonkin toiseen! Ei vain uskalla kertoa, koska eihän salahsuhdetta paljasteta.
Ei eroaminen ole nykyään kuin parempi vaihtoehto, ja ainahan yhteen pääsee uudestaan myöhemmin jos ei voi olla ilman toista....eikö niin.
Rohkeutta. Ja ehkä vaimo ei olekkaan sun kanssa niin tyytyväinen tyyliisi kuin luulet, ei siten rakasta tarpeeksi. SInä vain kuvittelet niiin.
Kaikilla on oikeus onneen.
Minulla sama tilanne.
No niinpä tietenkin! Kenellä vielä?
no joku ratkaisuhan tuohon on tehtävä mielellään nopeastin ei tuollaiinen "roikkottaminen" ketään palvele ei sinua ei vaimoasi eikä lapsiasi. meillä rouva päätti erota eikä siinä paljon "keskustelut" attanut kun päätös oli jo tehty kun siitä ruvettiin ääneen puhumaan nyt kun eroilomituksesta on noin 2kk rouva on muuttanut toiselle paikkakunnalle ja mun arki pojan kanssa rupeaa löytämään omat uomansa niin olen pystynyt näkemään asian niinkin päin että jos toinen on onnellinen joustessaan baareissa tai lenkillä nii antaa toisen mennä itse olen onnelinen kun saan kodin siistiks ruuan tehtyä vaatteet pestyä ja viettää aikaa poikani kanssa joka todellisuudessa on kaikkia naisia tärkeämpi asia mulle...eli en koe kovinkaan suurta surua tai tuskaa erosta vaikka ensin se oli elämäni hirvein asia. mutta loppuenlopuksi päätös ei ollut minun ja vaikka rouva minua kovin syytti huonosta kohtelusta ja arvostamattomuudesta niin en sitä asiaa niin koe kiitos lukuisten ystävien jotka auttavat ja tukevat minua kyllä asiat yleensä kääntyvät parhainpäin kuhan pitää pään kylmänä ja ottaa askeleen kerrallaan.
Kolmenkympin kriisi on tuhonnut monta toimivaa liittoa. Eka avovaimolleni tuli myös voimakas kolmenkympin kriisi ja meni sitten pettämään minua naimisissa olevan miehen kanssa. Erosimme, naisen kriisi meni ohi ja hän ruikutti takaisin. En huolinut vaan muutin toiselle puolelle Suomea, että sain olla rauhassa.
Pariterapia voisi olla hyvä ratkaisu teille, ennenkuin on liian myöhäistä.
Jos eroon päädytte, niin älä jätä lapsiasi. 50/50 on ihan toimiva malli, joskin se sitoo teidät samalle paikkakunnalle.
alku on hyvä itte olin lapsien kanssa ja kävin töissä emännällä alko 30 juoksut, siteku ku erottiin kerto oli ollu suhde? ois saatana sanonu päi naamaa mut ei ollu pokkaa sano vast osituksen jälkee ku oli maksanu meittin pihalle! et tällei en oo kostanu, ku rakkaus loppuu syy on varmaa molemmissa, aina tarvitaa 2 osapuolta,ps olin kekka hommissa ,nyt tapauksesta jo 5v ja elämä hymyilee.muuta en sano se mikä ei tapa VAHVISTAA.
suhteenne on tuhoon tuomittu.nyt 30 kriisi,kohta 40 lähestyy.teet viisaasti jos eroat,löydät kyllä naisen joka rakastaa,ja vaikka et sitä haluaisi,onhan sinulla rakastavat lapset.ennen eroa tyhjennä tilisi,,ym,koska jaossa kaikki lasketaan,ja taidat olla se varakkaampi puoliso.jos on veneitä tai muuta arvokkaampaa irtaimistoa,laita ne kaverisi nimiin,ei pääse rouva niihin kiinni.
Voi ei...sanotko oikeasti naistasi emännäksi...ei ihme ettei halua viereen.
Eron kokeneena vähän samoista syistä kuin aloittaja, ajatelkaa ja kantakaa vastuu niistä lapsista. Jos sinä lähdet kävelemään - se kirpaisee pari vuotta ja sama jos hän lähtee. Mutta kyllä ihan aikuisen oikeasti ainoat kärsijät tulevat olemaan ne lapset. Koita puhua sille vaimollesi järkeä tai vie ja menkää yhdessä perheterapiaan. Lapsista ja toisistanne on se vastuu kannettava.
M51.v
M51: olen aivan samaa mieltä. Nainen on kahelissa iässä. Varaa se terapia-aika (muutama, ei se nainen ensimmäiseen tule) ja ilmoita, että tänne mennään. Älä kysy mielipidettä. Ole mies. Ei ole paljoa menetettävää.
Muuta vielä: nainen sekoaa kolmekymppisenä. Nolona muistelen itsekin muutamaa keikkaa. Kiitos aviomieheni. Kiitos, olet laadukas... Maailmanmies osaa ottaa asiat tyynesti ja hieman huvittuneestikin. Nolo olen silti yhä...
Nainen on vahvimmillaan joskus 35-vuotiaana ja tekee uskomattomia tyhmyyksiä herkästi silloin. Jos sen ajan yli päästään, päästään minkä ajan yli tahansa.
Jukoliste, että nolottaa vieläkin muutama keikka. Kiitos aviomieheni kiitos!!!! Tässä ollaan vielä!!!!! Ero ei kyllä ollut koskaan lähelläkään. Nolous oli.
Jos rakkautta ei ole, niin miksi jatkaa? Lapset kyllä huomaa jos vanhemmilla ei ole kaikki hyvin. Haluatko heidän saavan tuollaisen parisuhteen mallin ja toteuttavan sitä sitten aikuisina omissa liitoissaan? Vanhempien pitää ajatella noinkin pitkälle, oikeasti. Kotoa ne mallit otetaan. Lapset on onnellisia eronneidenkin vanhempien kanssa, kunhan lapsia ei unohdeta eron timmellyksessä eikä käytetä aseena ex-puolisoon.
Voimia tulevaan, ero lienee ainoa vaihtoehto mikäli haluat niin itsellesi kuin lapsillesi rakastavan kodin.