Mieheni lähtee käymään kotimaassaan kuukaudeksi. Hänen kotimaansa on kaukana ja sinne maksaa lentoliput paljon, joten on ymmärrettävää, että hän haluaa olla siellä pitemmän aikaa. Hän ei ole käynyt kotimaassaan 8 vuoteen ja hänen äitinsä on nyt sairas ja ikävöi kovasti poikaansa. Olen iloinen hänen puolestaan, että hänellä on nyt mahdollisuus lähteä tapaamaan perhettään, mutta silti surullinen, koska kuukausi on pitkä aika olla erossa. En saisi ajatella itsekkäästi, mutta en tiiä miten kestän kuukauden olla erossa hänestä. Tähän asti ollaan oltu yhdessä 2 vuotta ja koko ajan yhdessä. Olemme tosi läheisiä ja puhumme paljon. Joskun lähden tapaamaan vanhempiani eri paikkakunnalle muutamaksi päiväksi, niin puhumme koko ajan puhelimessa. Ja viikkokin tuntuu jo niin pitkältä aikaa olla erossa. Ja nyt kun hän lähtee kotimaahansa, niin emme pysty soittelemaan niin usein, sillä se on kallista. Itkettää vaan kun ajattelen, ettemme näe kuukauteen. Onko muilla kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Miten saitte ikävän helpottamaan? Miten usein soittelitte tai olitte yhteyksissä?
MIES LÄHTEE KÄYMÄÄN KOTIMAASSAAN
ikävä <3
34563
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Ettei miehen kotimaassa ole kokonainen perhe odottamassa vaimoineen
ja lapsineen perheen yhdistämistä tai ettei vanhemmat vaadi paikallista
neitsyt-morsianta.
samanlainen tilanne edessä syksyllä. Tosin olemme olleet naimisissa jo lähes 10 vuotta, ja olemme aina aikaisemmin matkustaneet yhdessä. Nyt kuitenkin on sellainen tilanne, että en pysty töiden takia lähtemään mukaan.
Yritän olla reipas asian suhteen, enkä ole millään tavalla tekemässä mieheni matkasta 'hankalaa', mutta hän itse totesi, että taitaa lyhentää matkaansa viikolla tai parilla, sillä reissuunlähtö yksinään ei tunnu mukavalta.
Me aioimme pitää yhteyttä soittelemalla päivittäin ja tietysti s-postilla.
"""Ettei miehen kotimaassa ole kokonainen perhe odottamassa vaimoineen
ja lapsineen perheen yhdistämistä tai ettei vanhemmat vaadi paikallista
neitsyt-morsianta.""""
Voiko tyhmempää viestiä olla?Ai että 8 vuoden jälkeen olisi vaimo odottamassa kotimaassa.Voisitkohan ystävällisesti työntää pääsi persereikääsi ja lopettaa viestittelyn täällä!
Tiedän erään tapauksen, kurdi oli suomalaisen naisen kanssa 8v. yhdessä, heillä on myöskin yhteinen lapsi (7vuotias). Nyt miehellä on vihitty neitsyt vaimo Turkissa odottamassa pääsyä Suomeen
Ei välttämättä ole tyhmä viesti.Kyllä siellä lapsimorsian voi olla odottamassa ,jonka perhe on järjestänyt.
Ja mies onnellisempi järjestetyn lapsimorsiammen kanssa, jota ei edes tunne. Camoon? En usko että täysjärkiset ihmiset lähtevät tuohon.
Ja stadilainen on nykyään tsadilainen kun vävypoikia tulee Afriikasta,jossa asui muuan kansa...mutta nykyään Suomessa..
Ja usein taitaa asialla olla oikea kimpparyhmä etelän wävypoikia. Useampia kerralla,hah hah..
Huom siis tyttäresi lapsen isä mutta ei tyttäresi mies..
Hohhoijaa. "Olemme tosi läheisiä ja puhumme paljon. Joskun lähden tapaamaan vanhempiani eri paikkakunnalle muutamaksi päiväksi, niin puhumme koko ajan puhelimessa." Tuo ei kuulosta enää ihan terveeltä,taitaapa olla provoa.
Nettikahviloita on nykyään melkein missä vaan, eiköhän yhteys löydy skypen, hotmailin tai gmailin kautta. Kannattaa miehen ottaa mukaan läppäri, missä web-kamera, jolla voi esitellä koko perheensä. Toinen vaihtoehto on känny, missä videokuvaus, ne voi sitten lähettää s-postina.
Itse elän etäsuhteessa, mutta joka päivä vaihdetaan kuulumiset netin kautta. Oma aikakin on joskus ihanaa ja itse ainakin nautin itseni hemmottelusta. Kuukausi on lyhyt aika.
kiva kuulla että täällä on muitakin etäsuhteessa olevia...miten teilläon mennyt?
Läheisriippuvuus on sairaus! Anna nyt äijän olla perheensä luona äläkä soittele koko ajan. Nauti yksinolosta ja tapaa ystäviä, tee asioita joista pidät. Kyllä aikuinen ihminen nyt osaa yksin olla, ainakin terve järkinen
Mulla on vastaava kokemus parhaillaan meneillään. Vaimoni lähti viikko sitten kaukaiseen kotimaahansa ja viipyy siellä sen kuukauden. Olemme olleet tiiviisti yhdessä vajaat kaksi vuotta ja tämä on ensimmäinen pitkä erossa ole. Vaimollani on laaja suku kotimaassaan ja aikuinen tytär sekä lapsenlapsikin. En voinut itse lähteä mukaan työn vuoksi. Ikävä tietysti on, mutta olemme yhteydessä internetin kautta lähes päivittäin ja voimme myös nähdä toisemme. Muutama päivä alussa oli vaikeaa, mutta nyt on helpompaa. Kyllähän eron kestää, kuukausi on kovin lyhyt aika. Ei kannata murehtia vaan elää päivä kerrallaan. Kun vaimo palaa rakkaus on jos mahdollista entistä syvempää.
Skypen kautta me olimme päivittäin yhteydessä. Kuukausi menee yllättävän nopeasti, itse ainakin nautin siitä, että sain vallata koko sängyn itselleni, sain siivota tai olla siivoamatta, sain tehdä kaikki oman mieleni mukaan eikä tarvinnut ajatella toisen "haluja" (enkä siis tarkoita mitään seksuaalista vaan sitä, että ei tarvinnut ottaa toista huomioon)..
..vaikka ikävä on ja se alkuun tuntuukin pahalta, niin suosittelen, että otat omasta ajastasi kaiken ilon irti! :)
Kuukausi on lyhyt aika siihen verrattuna, että teillä on vielä monta ihanaa vuotta edessänne!
Mistäs sä tiedät että on monta ihanaa vuotta edessäpäin, vaikka tulis ero samantien. LÄheisriippuvuus on paha sairaus!
Aijaa onko sairautta, että rakastaa toista ihmistä ja ikävöi kun toinen ei ole vierellä? Enpä usko. Tai sitten oon sairas rakkaudesta. Ja miehellä ei ole vaimoa siellä. Tunnen mieheni sen verran hyvin, kun olemme olleet jo kauan yhdessä. Mieheni vanhemmat eivät halua järjestää hänelle vaimoa, vaan mieheni saa itse valita. Hänen vanhempansa tietävät, että hän on minun kanssani. Ja jos mies lähtee käymään kotimaassaan, ei se tarkota, että hänellä olisi siellä joku toinen vaimo. Hänen äitinsä on vakavasti sairas ja hän ei ole käynyt siellä 8 vuoteen. Enkä ole provo. Enkä ole mielestäni läheisriippuvainen, mutta kyllähän se on surullista, kun toinen lähtee kuukaudeksi, kun ei olla oltu toisista erossa niin kauan aikaa ennen. Mutta aateltiin just pitää yhteyttä skypen kautta ja s-postin yms. Ja soitellakin :) Ja mies sano, että ei välttämättä kestä olla niin kauaa erossa, että saattaa tulla jo aikasemminkin, mutta sanoin, että nauttii nyt perheestään, kun ei ole käynyt pitkään aikaan. Hänen äitinsä ei ole nukkunut moneen yöhön, kun oottaa, että milloin poika tulee kotiin :) Ja tänään mies sitten lähti! Ei nukkunut koko yönä, kun jännitti niin paljon. Ja hän ei minua voinut ottaa mukaan, vaikka olisi halunnut, sillä hänen kotimaassaan ei ole turvallista ja hän ei halua riskeerata minun turvallisuutta. Myös minun opiskelut alkavat kohta. Mutta ensi kerralla sitten. Onpahan nyt aikaa keskittyä opiskelemaan :)
Noniin, tsemppiä sulle! Äläkä välitä noista täällä häiriköivistä läheisriippuvuus-tyypeistä, kunhan kiusaavat. (no, onhan se hyvä että joku saa iloa elämäänsä nettipalstoilla toisia herjaamalla, eikös ;))
Hyviä opiskeluja sinulle! :)
Ei tuo nyt kuulosta ihan järkevältä jos ei aikuinen ihminen pysty olemaan 1kk erossa kumppanista,vaan käy ihan epätoivoiseksi.
Se on sairautta ei jos ei osaa elää YHTÄ KUUKAUTTA ilman ukkoaan, oli se suomalainen tai ei. Elämässä on paljon muutakin kun oma emäntä tai isäntä.
Kiitos paljon! :)
Siis ssskypelle tarkoitin, että kiitos paljon! :)
Mistä sinun miehesi on kotoisin?
Ymmärrän oikein hyvin miltä sinusta tuntuu,
vaikka miesystäväni ei olekaan lähtenyt käymään kotimaassaan, mutta meillä on silti pitkä välimatka, emmekä näe edes joka viikko. Välillä menee kaksi, välillä kolmekin viikkoa, emmekä vietä kuin kaksi tai yhden yön yhdessä. Ikävä seuraa koko ajan, ja elonmerkkejä toisesta ovat juurikin ne puhelut, joita kovasti aina odottaa. :(
Mieheni on kotoisin Afganistanista. Hän ei ole muslimi kuitenkaan. Ymmärrän hyvin, että hän ei minua halua mielellään ottaa mukaan, sillä siellä on levottomuuksia ja hän ei itsekään tiedä, että kuinka hänen vanhempansa asuvat nykyään, kun asiat on muuttunu siitä kun hän lähti sieltä pois. Mutta jospa se kuukausi menisi nopeasti ja sitten voidaan olla yhdessä :) tosin sitten hän joutuu menemään opiskelemaan eri paikkakunnalle kun minä ja nähtäisiin kanssa vain viikonloppusin :(
No jos joutuu opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, niin siinä on sinulle taas kova pala, kun näet häntä vain viikoloppuisin.
Voi hyvät ihmiset, opetelkaa viihtymään myös yksin, ei pidä ole niin helvatin riippuvainen toisesta, vaikka kuinka rakastaakin.
Itse näen vaimoani kerran / kaksi kuukaudessa juurikin opiskelujen takia, ja ihan hyvin sen kestää, kun siihen asennoituu oikein.
Toivotaan, että kaikki järjestyy parhain päin.
Olen vain nähnyt aika monta afgaanipoikaa ja -tyttöä, jotka lähtevät käymään kotimaassa ja palaavat Suomeen naimisissa olevina. Sitten alkaa paperisota puolison saamiseksi Suomeen.
Henkilö ei välttämättä ole koskaan tavannut tulevaa puolisoaan, vaan suku on tehnyt naimakaupat. Länsimaihin oleskeluluvan saaneet afgaaninuoret - ja vanhat - ovat kuumaa tavaraa naimamarkkinoilla, sillä heidän avullaan puoliso pääsee samojen lihapatojen ääreen.
Kiitos kaikille, jotka vastasi kivasti :) Kyllä tämä tästä, kun tottuu, ettei toinen nuku vieressä. Onpahan nyt aikaa sitten opiskeluun ja harrastuksiin ja kavereille :) Eiköhän se kuukausi mene nopeasti ja sitten on taas ihanaa oman kullan kanssa, vaikkakin vain viikonloppusin opiskelujen takia. Kyllähän niitä on monia pareja, jotka joutuvat olemaan erossa vielä pitempääkin! Ja erossa olo vaan vahvistaa suhdetta ja kasvattaa luottamusta.
Tsemppiä kaikille muillekin, joilla oma kulta on kaukana tai ei muuten näe usein
Hohhoijaa! Elä tytteli omaa elämääsi äläkä jaksa vinkua, riittää että tuuli vinkuu!!
Miten sulla on nyt nämä pari päivää menneet? :)
Totta, että erossa oleminen vahvistaa suhdetta, ja kuinka kivaa se onkaan kun pääsee eron jälkeen taas halimaan ja pusimaan ja toisen kainaloon! ;)
Ikävöiden on mennyt nämä päivät, mutta kyllä pikku hiljaa on helpottanut :) Eilen soiteltiin tunnin verran. Se helpotti ja piristi. Mies on näytellyt kuvia minusta vanhemmilleen ja sisaruksilleen ja kehuivat kuulemma kauniiksi. Sanoivat myös, että näytetään hyvältä yhdessä. Se lämmitti mieltä.Myös se piristi, kun suunniteltiin yhteistä matkaa ulkomaille talvella. :)Ei olla netissä oltu yhteydessä, kun miehen vanhemmilla ei ole internetyhteyttä ja yleisissä internetkahviloissa kävi kerran, mutta Afganistanissa loppuu sähköt aina yllättäen, niin ei voi kauaa olla :/ Viikonloppuna olin häissä niin se vähän lisäsi ikävän tunnetta, mutta olen yrittänyt ajatella, että ehkä tää ero tekee hyvää myös itselle, kun on nyt omaa aikaa :) Ja olen jo suunnitellut kuinka yllätän miehen kun hän palaa takasin ;) Ja yöt ovat ihania, kun näkee unia omasta kullasta :) Mutta on se aika vaikeeta, kun ei voi lähettää tekstiviestejä ja soitella ihan tuosta vain niinkuin normaalisti. Aina tulee päivisin mieleen joku asia minkä haluaisi kertoa miehelle, mutta sitten muistaa, että ei voikaan...
Niin ja pensselitäti: mun miehen vanhemmat eivät kannata järjestettyä avioliittoa, vaan heidän jokaiset lapset ovat saaneet itse valita puolisonsa.
Kuulostat henkisesti sairaalta, läheisriippuvaiselta ja itsetunnottomalta pikkutytöltä, joka ripustautuu mieheen, kuin viimeiseen oljenkorteen. Elä omaa elämääsi, älä miehesi kautta. Hae apua!
Hei vitsit sä oot varmaan kyllä aika viisas kun pystyt luokittelemaan mut sairaaksi muutaman viestin perusteella? Nostan kyllä hattua sulle. Niin ja suosittelen psykologin tai kenties lääkärin uraa, ellet jo kenties ole joku edellämainituista. Kiitos tästä diagnoosista. Taidanpa kuule heti hakea apua! :)
Itselläni alku ja loppu on ollut aina vaikeinta aikaa. Pari kertaa olen kokenut noin kuukauden verran erossa oloa, kun en ole itse päässyt mukaan miehen vieraillessa kotona. Alkuun tuntuu oudolta ja ikävältä mutta pian homma rupee sujumaan ja rullaamaan vaikka kaiho välillä iskisikin, mut viimeisin viikko tai päivät ovat ihan pahimpia kun tietää että kohta se kulta tulee ;) Ja ei ole läheisriippuvaisuutta miettiä miten tulee pärjäämään ikävän kanssa, kertoohan se rakkaudesta.. Se miten asian kanssa loppujen lopuksi pärjää, kertoo sitten enemmän.. ja kuulostaa että osaat ottaa asian vastaan juuri oikein. ikävä että pitää tulla toisia tuolla tavalla mollaamaan... parempi olla huomaamatta ja välittämättä... Ja kun suhteessa asiat hyvin, ei tartte miettiä mitä siellä kotona tapahtuu kuin voi luottaa ja soitellessa/viestitellessähän niitä asiota voi jakaa, puolin ja toisin. Se tuo luottamusta kun tietää mitä toinen milloinkin puuhailee, ainakin pääpiirteittäin. Ja ihana että miehesi pääsee perhettä tapaamaan, sekään ei ole aina itsestään selvyys, tekee varmasti miehellesi hyvää päästä juurilleen.
Kiitos viestistä kokemusta on :) Totta, että alkuun tuntuu pahalta, mutta kyllä nyt jo helpottaa ja kun on riittävästi muuta tekemistä, niin aika menee nopeeta :) Ja muille voin sanoa, jotka ovat sanoneet, että ei saa viestitellä ja soitella koko ajan, niin ollaan nyt soiteltu pari kertaa ja viestejä kanssa muutaman kerran, että tietää, että kaikki on siellä kunnossa ja samoin täällä. Sinne on kuitenkin sen verran kallista soittaa tai lähettää viestejä, että ei sinne edes pysty soittelemaan koko ajan ja viestittelee. Niin on se minunkin mielestä ihanaa, että hän saa tavata nyt perhettään oikein kunnolla ja varsinkin kun hänen molemmat vanhemmat tarttevat apua, kun alkavat olemaan sen verran iäkkäitä ja sairaita. :)
Joa ikävänne on todella noin megalomaanisat, mitä tässä vingutte, ei silloin yhteydenpito testiviestin tai lyhyen puhelun myöstä ole kallista. Jos ikävä vie mielenterveytenne, kuten täältä saa lukea, hinta kannattaa maksaa suosiolla!
Jos ei aikuinen ihminen osaa olla KUUKAUTTA yksin, silloin on jossain jotain pahasti vialla. Rakastaa voi, mutta jos pitää tulla vinkumaan tänne ikäväänsä, ei se ole normaalia rakkautta ja normaalin aikuisen ihmisen puuhaa.
Antakaa nyt edes miehenne olla rauhassa kotimaassaan, älkääkä soitelko ja viestitelkö koko ajan.
Hakekaa apua!!