Onko mitään vinkkejä, miten päästä yli ahdistavasta ja surullisesta olosta?
Puoliso ilmoitti haluavansa erota, minä en haluaisi. Yhteisiä vuosia takana 13.
En jaksaisi millään kahlata arjen kuvioita läpi, töissä on tosi raskasta olla ja kotona ehkä jopa vaikeampaa.
Ystäviä ja läheisiä on joitakin, joille voin puhua. Tulevaisuus näyttää nyt aika kurjalta!
Puoliso ilmoitti haluavansa erota, minä en haluaisi. Yhteisiä vuosia takana 13.
En jaksaisi millään kahlata arjen kuvioita läpi, töissä on tosi raskasta olla ja kotona ehkä jopa vaikeampaa.
Ystäviä ja läheisiä on joitakin, joille voin puhua. Tulevaisuus näyttää nyt aika kurjalta!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tiedän tunteen,itse kokenut aika kasan ikäviä asioita elämässäni.Aikaa ei juuri ollut käsitellä suruja,kun aina oli vastassa jotain uutta sontaa.Tätä jatkui vuosia.Sitten väsyin,voimat ehtyivät,kaikki tuntui raskaalta kantaa.Ensin väsyin arkiaskareisiin,vähä vähältä jätin velvollisuuksia hoitamatta,sitten iski työuupumus,sain sairaslomaa,lopulta en juuri jaksanut ees hampaitani harjata.Kaikki tuntui ylivoimaiselta,ahdistavalta ja surkealta.Halusin lopulta vain kuolla.Toivoin toisten pystyvän minua auttamaan,mutta lopulta tajusin,että kaikki lähtee minusta itsestäni.Muutuin lopulta välinpitämättömäksi,oikeasti eri ihmiseksi kuin olen.Se säikäytti todella.Päätin,että teen itse kaiken mahdollisen itseni kuntoon ja elämäni kuntoon saamiseksi.Mietin elämäämme myös mieheni kannalta.Vuosia yritti omalla tavallaan olla tukena,auttaa minua.Sai vastineeksi aina väsyneen,ahdistuneen ja ärtyneen ihmisen..Kuka jaksaa vuosikausia yrittää auttaa,kun toinen ei siitä miksikään muutu..Kyllä nyt jälkeenpäin ajattelen,että tein tietoisen valinnan,kun päätin pienen pienin askelin ruveta keinoja kaihtamatta auttamaan itse itseäni.Hakeuduin terapiaan,nyt vuoden käynyt ja meinaan jatkaa vieläkin.Lääkkeitä en juuri ole käyttänyt,vaan puhumalla olen saanut selville yhtä ja toista,mitä en ollut aiemmin tajunnut.Menneet on nyt käsitelty täysin ja pystyn elämään näiden muistojen kanssa ilman,että tuntisin katkeruutta.Liikuntaa olen myös ruvennut lisäämään arkeeni,kohottaa mielialaa ja tuo itsetuntoa,mitä tarvitsen.Otan siis aikaa itselleni,omalle hyvinvoinnilleni ja olen armollinen itselleni.Rakastan nyt itseäni terveellä tavalla.Päivä kerrallaan,se riittää.Tämä minun tarinani,toivottavasti jotain apua sinullekkin.Voimia tulevaan,Ja usko vain,aurinko paistaa risukasaankin..
Kurja sanoa, mutta aika on se mikä auttaa. Koita hoitaa itseäsi ja pysyä erossa alkoholista. Se usein vain pahentaa tilannetta, vaikka voihan olla ettet alkoon edes murheitasi hukutakaan. Surusta pääsee yli vain suremalla. Siihen ei ole poppaskonsteja.
Tunnen tuskan. Kaikesta pahin on kun kaikki sanoo että aika auttaa..
Pitäisi jaksaa elää NYT, ja voimat on ihan lopussa. Yritä löytää jotain siedettävään kivaa tekemistä joka päivälle. Niin kauan kun on ohjelmaa saa ajan kulumaan ja ehkä ajatukset hetkeksi muualle. Kirjoittaminen on kanssa hyvä keino, vaikka alussa kirjoittasit vaan täysin painokelvotonta tekstiä vailla merkitystä.
Voimia sinulle.