MIelenkiintoisen kaksijakoiseksi tuokin meni. Vierasjoukkueiden (Wolvot, Ritarit) nettisivuilta ei edes huomaa, että Playoffit ovat ylihuomenna.
Wolvoilla edelleen Liigan huonoimmat ja rumimmat sivut.
Lappeenrannassa on koko kauden tehty hienoa työtä netti/tiedotuspuolella mutta nyt, kun tosipelit alkaa niin Lappeenrannassa alkoi jokin radiohiljaisuus?
Porvoon nettisivuilta tosiaan näkee, että nyt tapahtuu. Kuvamainontaa on paljon mutta tekstiä ei juurikaan. Esim. otteluennakko voisi olla tuossa "saatavilla"
Crocojen nettisivuilla sen sijaan juttua riittää. Esim jo Elokuussa joka päivä uutinen tai kaksi. Lisäksi "etuetusivulla" mainos välieräottelusta. Tähän taas kaivattaisiin niitä kuvia enemmän joukkoon, ettei mene puuromössöksi.
Välieräjoukkueiden tiedottaminen
33
260
Vastaukset
- hhgo7050j
No joo, surkealtahan tuo todellakin näyttää. Olen täysin eri mieltä Wolvojen sivujen ulkoasusta. Sivut on ihan raikkaan näköiset mutta sisältö on vanhentunutta skeidaa. Kaikki viittaa siihen, että vastuu on yhdellä ihmisellä jolla ei ole aikaa eikä kykyä delegointiin puhumattakaan vastuun siirtämisestä.
Tämä on se aika kaudesta kun pitäisi luoda lämpöä ilmapiiriin ennen pleijareita. Matka on monilla vielä aika pitkä siihen, että osaisivat huomioida meidät katsojat. - nettinörtti
Kyl noi Roostersin sivut on liigan rumimmat. Rakenne on niin alkeellinen että useimmilla ilmaissivutyökaluilla duunaisi parissa minuutissa paremmat. Milloinkohan Roostersin miesten joukkueelle tehdään omat sivut. Nyt ne joutuu tyytymään siihen että joukkueen tappioista kerottaan naisten nettisivuilla.
- 6+1=3
Totta puhut, aika käsittämättömän huonoa toimintaa kyseisiltä joukkueilta. Nettisivuilla pitää olla ajatasaista juttua tai sitten niitä ei kannata olla ollenkaan.
Wolverinesilla tosiaan viimeisin juttu Otteluennakko Jaguaarimatsista (4.8.) tulevissa tapahtumissa "Välierä ? - Wolverines"
Ritareilla "Rajaritarit voitti Roostersin 56-14" sekä tulevat tapahtumat U19 loppuottelu. - 20+2
On kyllä surkeaa, jos ei semifinaalit innosta seuroja mihinkään. Liiton sivuilla on sentään yleensä pleijareiden ja Vaahteramaljan alla ollut ihan hyvin juttuja.
- GoCrooocs
En tiedä kuinka muualla mutta täällä seinäjoella jenkkifutiksen mekassa katujen kulmat ovat täyttyneet ottelumainoksista ja jengi ilmeisesti jakaa jotain flaijereitakin kaupungilla....
- jipiiiii
Siis MISSÄ mekassa?????????????
- 12+20
jipiiiii kirjoitti:
Siis MISSÄ mekassa?????????????
Se on se jefun keskipiste, joka voitti ainoan mestaruutensa kymmenen vuotta sitten.
- 10+2
jipiiiii kirjoitti:
Siis MISSÄ mekassa?????????????
Pohojammaa on suomen texas juu nou?
- se
se on se mekka jossa missä yritetään tehdä asioita eikä valiteta etukäteen että " se ei voi onnistua"
jos ei yritä ei voi onnistua ;) - 1712
Joku siellä katujen kulmilla mekastaa, onko seinäjoella muuten katuja?
- soittakaa
soittakaa vain suutanne ;) cro-lappeenranta pelissä on enemmän katsojia kuin vaahteramaljassa :)
- Go Seinäjoki
Jep, Ilkka lehti arvioi, että 1000 katsojan raja menee rikki Crocodilesin ja Lappeenrannan välieräottelussa!
No tilastojen mukaan Suomen nopeimmin kasvavassa kaupungissa on nuorta potentiaalista lajista kiinnostunutta....- 5+14=2
On totta että Seinäjoella tehdään paljon asioita lajin eteen, ja siellä näkyvyyttäki on eri tavalla kuin Helsingissä. Hienoa että siellä on julistekamppikset ja jalkauduttu jakamaan mainoksia kaupungille. Sen verran on pitkä matka sinne että itse en taida kyllä matsiin ajella täältä pk-seudulta, mutta Lappeenrannassa näiden joukkueiden kohtaamisen nähneenä, voin ehdottomasti suositella paikan päälle menemistä.
- Junalla pääsee
No miten olisi Pendolino 2,5 tuntia kestää? Itse sahaan aika paljonkin Helsinki-Seinäjoki väliä työn puitteissa, ja monesti tulee käytyä kokouksessa niin että välin menee edestakaisin. Pendossa ilmainen nettiyhteys ja voi lauantain kunniaksi napsauttaa vaikka pienet viinit ;)
- 7+1
Mielummin liftaamalla kun pendolinolla. Liftaamalla on edes joku mahdollisuus päästä perille ajoissa.
- Köyhälle kallista
Pendolinolla Stadista Seinäjoelle ja takas 108,40€. Jos haluaisi ottaa tyttökaverin mukaan niin 216,80€. Onhan se Seinäjoki pirun komea kaupunki, mutta ehkä se kaupunkiloma Keski-Euroopassa vetää kuitenkin pidemmän korren.
- Jefumatkustaja
Köyhälle kallista kirjoitti:
Pendolinolla Stadista Seinäjoelle ja takas 108,40€. Jos haluaisi ottaa tyttökaverin mukaan niin 216,80€. Onhan se Seinäjoki pirun komea kaupunki, mutta ehkä se kaupunkiloma Keski-Euroopassa vetää kuitenkin pidemmän korren.
Tommonen 217 euroahan menee pariskunnalta normi baari-iltana. Ei sillä vielä Keski-Eurooppaan saa kun liput jollakin halpalentoyhtiöllä. Siihen kun lasket syömiset, juomiset hotellit, välipalat, taksit, ym huvitukset ja tyttöystävän shoppailut päälle, niin saa laittaa budjetin menoarviokohtaan ainakin nollan vielä perään. Kyllä hyvää matsia jaksaa lähteä katsomaan vähän kauemmaskin.
Nimimerkillä Seinäjoelta Porvooseen useamman kerran matkannut.
Ps. Edullisempi vaihtoehto on tietenkin katsoa matsi Urho-TV:n nettitv:stä 9 euron hintaan... Mutta tässä välieräottelussa uskoisin olevan niin hyvä tunnelma, että sen eteen kannattaa vähän nähdä vaivaa. :)
- 4+16
Kirjoittajahan valitti vain matkan pituudesta! ;)
- aikuvituttaa
Oikeasti on aivan pers..stä että välieräjoukkue Wolverines ei ole edes pelipäivänä huomioinut otteluaan nettisivuillaan. Koita nyt sten v..ttu olla joukkueen kannattaja ja elää hengessä mukana. Mikään puolustus ei ole se, että peli pelataan Porvoossa. Kuka tahansa onkin vastuussa noiden nettisivujen päivittämisesti pitää saada kenkää per heti
- entennn tennten
kaipa se ongelma onkin siinä, ettei nettisivuista ole kukaan vastuussa.
Ja tiedotusta ei koita kovin tärkeänä. Piiri pieni pyörii, pojat siinä hyörii. Illan tullen sanoo jot, nyt tää on loppu. - Lehdistöneuvos
Onnea vaan Wolvoille. Joukkue pelaa itsensä finaaliin ja joukkueen tiedoitus elää vielä runkosarjan toiseksiviimeistä kierrosta.
Jos oikeasti on niin että joukke ei ole tiedottamista kenellekään vastuuttanut niin kannattaisiko laittaa vaikka sinne nettisivulle ilmoitus jossa haetaan tiedottajaa. Liian moni urheiluseura laittaa nettipäivityksen sellaiselle ihmiselle, jolla on osaamista netin käytöstä kun se pitäisi laittaa oikeasti ihmiselle jolla on ns. kynä ja sana hallussa ja ehkä vielä intoa kirjoitellakin. Uskoisn, että jokaisesta urheiluyhteisöstä löytyy liepeiltä sellaisia ihmisiä: Asia vaan pitäisi kokea seurajohdossa tärkeäksi.
Mutta Wolvoilla taitaa olla ongelma se, että seurajohto myös valmentaa eikä osaa nähdä metsää puilta. Trojans on hieno esimerkki siitä, että apahtui kentällä mitä hyvänsä viestintä pelaa ja seura on uskottava syvällä kyntäessäänkin.
Tehkää jotain, läjin uskottavuus on osin kiinni näistä seurojen julkisivuista. Wolvot on tyhmiä kun ei hyödynnä omaa nousukauttaan ja verivihollisensa Rostersin rypemistä. - 9+1+1
Trojans on hieno esimerkki siitä, kuinka tiedotetaan I divisioonasta ensikaudella.
- 14+10
Ei muuten onnistu. Trojans tulee pelaamaan Vaahterassa myös ensi vuonna. TAFT urpoili omat mahdollisuutensa junnujen puuttumiseen. Kannattaa olla hereillä siellä seurajohdossa jos mielii nousta eikä pelkästään nuoleskella huulia ja miettiä spagun voittoa. Viime vuonna olisi ollut mahdollisuus nousta, ei maistunut, nyt se ei onnistu ja ensi vuonna joku muu vie spagun. Turha sitten itkeä läikkynyttä maitoa perästäkäsin.
- kjndk
14+10 kirjoitti:

Mä vähän luulen, ettei Vantaalla sitten kuitenkaan ole haluja nousta liigaan. Ykkösen dominoiminen on niin kivaa. Kysykää vaikka Demonseilta.
- 14??

Rauhoitu hyvä ihminen. Eikö nyt kuitenkin pelata kaikkien joukkueiden kaikki kaudet loppuun ennen sarjapaikkojen jakoa ja odoteta virallisia hakemuksia seuroilta? Niidenkin jälkeen pitää vielä odottaa virallisia päätöksiä liittohallituksesta.
- 16+5
kjndk kirjoitti:
Mä vähän luulen, ettei Vantaalla sitten kuitenkaan ole haluja nousta liigaan. Ykkösen dominoiminen on niin kivaa. Kysykää vaikka Demonseilta.
Kyllä se oli hauskaa. Sai velliperseet kyytiä!
- ggghhggg
On se ihanaa kun Porvoo ei ole finaalissa!
- kkau578c3
On se ihanaa kun Porvoo tai Roosters ei ole finaalissa,,,
- 13+16
kkau578c3 kirjoitti:
On se ihanaa kun Porvoo tai Roosters ei ole finaalissa,,,
Nyt ainoa toivonkipinä on enää Wolverines, että ei mene junttilandiaan tuo malja.
- Crocot voittoon!
13+16 kirjoitti:
Nyt ainoa toivonkipinä on enää Wolverines, että ei mene junttilandiaan tuo malja.
Suomen nopeimmin kasvava kaupunki vie maljan, eli toivotetaan Seinäjoelle onnea mestaruustaistoon! Jos Seinäjoen kokoisessa paikassa saadaan katsomoon 700 ihmistä kannustamaan omiaan, ja viimeisessä Wol-Cro ottelussa Helsingin kokoisessa kaupungissa oli 350 ihmistä, niin kyllä on Crocodiles pystin ansainnut!
- 5+1
Crocot voittoon! kirjoitti:

Johtunee siitä että siellä vitun tuppukylässä ei ole muuta lajeja kuin junttipaini, pesäpallo, kyykkä ja jenkkifutis. Meillä täällä Helsingissä on vähän enemmän mihin porukka jakaantuu.
- 4
Crocot voittoon! kirjoitti:
Suomen nopeimmin kasvava kaupunki vie maljan, eli toivotetaan Seinäjoelle onnea mestaruustaistoon! Jos Seinäjoen kokoisessa paikassa saadaan katsomoon 700 ihmistä kannustamaan omiaan, ja viimeisessä Wol-Cro ottelussa Helsingin kokoisessa kaupungissa oli 350 ihmistä, niin kyllä on Crocodiles pystin ansainnut!
Yleisömäärien perusteellako malja pitäisi jakaa? Huhhuh mitä tekstiä. Ei siellä Seinäjoellakaan kovin paljoa näyttänyt yleisöä olevan paikalla. Tai ei ainakaan niin paljon kuin täällä on hehkutettu!
- Höhpöh
Hienoa, että ovat Seinäjoella onnistuneet luomaan kaupunkiin jefu-kulttuuria. Samaa kaivattaisiin muillekin VL-paikkakunnille. Porvoon yleisömäärä sekä kannustus olivat välierässä ainakin minulle pettymys. Ilmoitettua yleisöä ei kyllä kukaan siellä kentän laidalla nähnyt.
Toivottavasti nähdään Vaahteramaljassa sitten kauden suurin yleisä. Ihmetyttää vaan, ettei tuo Wolvo-joukkue ee mitään kannattajiensa villitsemiseksi sinne katsomoon. Netrisivulal kun valmistaudutaan vielä kohtaamaan Jaguaarit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591154Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33517Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487