Vaikuttaa siltä, että nykyaikaisen miehen kollektiivinen trauma on lähinnä sitä, että tasan ei mene onnen lahjat. Havaintojeni mukaan kaikki vähänkin kunnolliset ja työkykyiset miehet ovat elämälle, maailmalle, itselle, naisille ja renttumiehille kateellisia siitä, että nainen yleensä rakastuu kaikken helpoimmin karismaattiseen ja komeaan renttuun. Asiaa ei helpota yhtään se, että järkevä mies kyllä tietää, että ei viehätysvoimaa pysty kenenkään sydän vastustamaan.
Se onkin elämässä juuri kummallista. Normaali logiikka antaisi ikään kuin ymmärtää, että olisi oikeudenmukaista jos naiset antaisivat rakkautensa, sielunsa ja kehonsa kunnon miehille, jotka "ansaitsevat" sen ja jotka veroeuroillaan pitävät tätä yhteiskuntaa pystyssä. Se ei kuitenkaan mene niin.
Miehet ovat kipeän tietoisia siitä, että elämässä oikeasti merkityksellisiä asioita ei vaan saa pelkästään olemalla hyvä tyyppi.
Vaikka kunnon mies saisi naisen, niin sydämessään hän tietää että nainen sietää häntä ja seksiä hänen kanssaan vain siksi, että hän arvostaa taloudellista turvallisuutta, jonka kunnon mies pystyy tarjoamaan. Kun elämän parhaat vuodet on vietetty vetovoimaisten miesten kanssa, nainen jotenkin kummasti alkaa tuntemaan vetoa niihin hiljaisiin ja kunnollisiin miehiin, jotka tietenkin naisen huomiosta imarreltuina pohtivat hiljaa mielessään, että miksi nainen vasta yli kolmekymppisenä ymmärtää hyvien miesten päälle. Niinpä tietokoneen äärellä itkeminen jää, vihdoinkin ja mies jotenkin herää epätoivon unestaan.
Näin loppuun pieni mietelmä: Miksi on niin, että alle kolmekymppiset naiset ovat erittäin hyvällä itseluottamuksella varustettuja ja selvästi onnellisia ja menestyneitä ja miksi alle kolmekymppiset miehet ovat kaikkea päinvastaista, eli masentuneita, katkeria ja häiriintyneen oloisia? Ja miten ihmeessä voi olla niin, että yli kolmekymppiset miehet vastaavasti ovat elämänsä kunnossa, eli siis miehiä parhaassa iässä, seestyneitä ja olemukseltaan valoisia ja miksi vastaavasti yli kolmekymppiset naiset ovat totaalisesti hukassa itsensä kanssa?
Se onkin elämässä juuri kummallista. Normaali logiikka antaisi ikään kuin ymmärtää, että olisi oikeudenmukaista jos naiset antaisivat rakkautensa, sielunsa ja kehonsa kunnon miehille, jotka "ansaitsevat" sen ja jotka veroeuroillaan pitävät tätä yhteiskuntaa pystyssä. Se ei kuitenkaan mene niin.
Miehet ovat kipeän tietoisia siitä, että elämässä oikeasti merkityksellisiä asioita ei vaan saa pelkästään olemalla hyvä tyyppi.
Vaikka kunnon mies saisi naisen, niin sydämessään hän tietää että nainen sietää häntä ja seksiä hänen kanssaan vain siksi, että hän arvostaa taloudellista turvallisuutta, jonka kunnon mies pystyy tarjoamaan. Kun elämän parhaat vuodet on vietetty vetovoimaisten miesten kanssa, nainen jotenkin kummasti alkaa tuntemaan vetoa niihin hiljaisiin ja kunnollisiin miehiin, jotka tietenkin naisen huomiosta imarreltuina pohtivat hiljaa mielessään, että miksi nainen vasta yli kolmekymppisenä ymmärtää hyvien miesten päälle. Niinpä tietokoneen äärellä itkeminen jää, vihdoinkin ja mies jotenkin herää epätoivon unestaan.
Näin loppuun pieni mietelmä: Miksi on niin, että alle kolmekymppiset naiset ovat erittäin hyvällä itseluottamuksella varustettuja ja selvästi onnellisia ja menestyneitä ja miksi alle kolmekymppiset miehet ovat kaikkea päinvastaista, eli masentuneita, katkeria ja häiriintyneen oloisia? Ja miten ihmeessä voi olla niin, että yli kolmekymppiset miehet vastaavasti ovat elämänsä kunnossa, eli siis miehiä parhaassa iässä, seestyneitä ja olemukseltaan valoisia ja miksi vastaavasti yli kolmekymppiset naiset ovat totaalisesti hukassa itsensä kanssa?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hyvin sanottu. Samalla tapaa minäkään en koskaan tule olemaan kiinnostunut ns tasoisistani naisista kun ne ei vaan miellytä. Ei viehätysvoimaa pysty kenenkään sydän vastustamaan.
Oletko ikinä tullut ajatelleeksi istä näkökulmaa, miten viehättävä sinä olet naisten mielestä?
Käytetyllä huoralla ei tee mitään. En aio tuottaa euroakaan tuloveroa tähän huoralandiaan.
Naiset tykkää elää "tässä hetkessä" eikä suunnitella tulevaa. Näin ainakin nuorena. Luottavat nuoruutensa ja kauneutensa voimaan. Humaltuvat siitä miten miehet juoksee perässä ihan tavallistenkin naisten. Moni putoaa korkealta jos ei ehdi ennen kolmikymppiä sitoutumaan, sitten jää tyytyminen niihin jämämiehiin.
Oikeastaan kirjoituksesi on kärjistys joka pätee ainoastaan kaikkein pinnallisimpiin naisiin.
Mistähän muuten johtuu että yläasteen kovikset ja koulukiusaajasosiopaatit on nykyään alkoholisoituneita tehdastyöläisiä ja heillä on yhteishuoltajuus niiden väsähtäneiden röökimuijien kanssa, jotka vielä teininä oli monien mielestä koulun kuumimpiä mimmejä?
Monenlaista ihmeellistä, kummallista mahtuu maailmaan.
Minun tuntemillani koulukiusaajasosiopaateilla taas on kauniit naiset ja kelvolliset työpaikat. Kateeksi käy.
"Naiset tykkää elää "tässä hetkessä" eikä suunnitella tulevaa. Näin ainakin nuorena. Luottavat nuoruutensa ja kauneutensa voimaan. Humaltuvat siitä miten miehet juoksee perässä ihan tavallistenkin naisten. Moni putoaa korkealta jos ei ehdi ennen kolmikymppiä sitoutumaan, sitten jää tyytyminen niihin jämämiehiin. "
Juuri näin !
Mutta ääni muuttuu yleensä siinä vaiheessa, kun elämä antaa kynsille, ja joutuu jonkun rentun pettämäksi ja sitä kautta yksinhuoltajaksi. Kyllä silloin ollaan peräänkuuluttamassa kunnollisen miehen perään eli lähinnä maksattamassa laskua omista huonoista valinnoista.
Pahinta on mielestäni se tasapainoilu kun tietää mistä naiset pitävät ja haluaisi käyttäytyä sen mukaan, mutta kuitenkin terve järki pistää vastaan. Ei minua ole kasvatettu jännittäväksi ja karismaattiseksi rentuksi. En edes halua olla mikään erityisen yllättävä tai spontaani mies, vaan ihan normaali yhteiskunnan jäsen ja rauhallinen oma itseni.
Toinen ikävä huomio on kuinka typerällä käytöksellä voi saada naisen kiinnostumaan. Jos oikein pinnistelee ja käyttäytyy kaikkia periaatteitaan vastaan, niin saattaa hyvinkin löytää naisseuraa, mutta samalla menettää kunnioituksen koko naissukupuolta kohtaan.
Väitätkö hyvä Ap että ne esim. tuon esiin mielikuvana, lääkärit, juristit, virka-miehet, ovat niin tylsiä elämältään että ovat "armosta" avioliittonsa päätyneet? Tai joku nainen elää "kompromissina" ilman kiintymystä ja rakkautta jos mies ei ole kuin Freddie Mercyry karismaltaan, eli tarjoaa sitä hurmausta naiselleen 24/7 jännästi ja eroottisesti?
Ne sadat ja tuhannet avioliitot Suomessa eivät ole kuin ne tv-sarjat joissa on sähköä ja räiskettä parisuhde-elämässä. Saksalaisissa etenkin (lol).
Tässä tulee toinen common sense ongelma naiselle: jos mies onkin statuksellinen muttei jännä, voiko sen elämän valita? Mikä on tarpeeksi jännää jottei tee mieli vaihtaa miestä?
Miksi valita mies jolla on vain kitara, farkut ja velkaa, kuin se Jagella ajava asianajaja olisi vieteltävissä silti?
Mietin usein miksi joku nainen on mieheensä "päätynyt". Salaa, tietty.
Naisen rakastuminen mieheen lienee vuoristorata jossa miehellä on monta ylämäkeä voitettavana ennen kuin peli on varmasti himassa.
Nainen joka haluaa jännän baari muusikon, ei ole sellainen mihin itse rakastuisin, vaikka miten hottis olisi. Hyvää alkavaa viikonloppua.
Oletko ikinä ajatellut sitä, etä voi olla miehiä, jotka eivät tee yhtään mitään ja silti naiset rakastuvat heihin?
Kyllä mun täytyy nyt kertoa sulle, että tuo sun mietelmäs on aikalailla metsässä. Ihminen on kyllä aika pihalla parikymppisenä ja niin paljon mä 20-jotain-mimmejä tunnen että kyllä ne on kolmekymppisiin verrattuna, - vaikka laskettas kolmenkympin kriisinkin saaneet, heikko itsetuntoisia ja aika surkeella itsetunnolla varustettuja: kyllä se 20-30 vuotta tuntuu lähes poikkeuksetta olevan etsikkoaikaa kaikilla, jopa sille täydellistä esittävälle, joka joko herää epätäydellisyyteensä tai muuttuu narsistiksi: mikä ei kyllä sekään ole iloinen kohtalo.
Harva on ehtinyt ihan nuorena mitään menestystä luomaan, kyllä se menestys vaan 90%:lla vie aikaa, jopa reilusti vielä 30 ikävuoden ohi. Siis puhuttiin sitten perheestä tai urasta, siitä että tuntee itsensä ja tuntee olevansa menestynyt. Naisilla tuntuu olevan aika paljon kriisejä nuorena, etenkin se miesten mielistely, kuinka paljon voi olla oma itsensä ja kuinka paljon pitää mielistellä, miltä pitää näyttää ja kenen takia, tuntuu olevan aika iso kriisi. Samoin kuka rakastaa oikeasti, kuka ei, sitoutua vai ei, tyytyä tähän vai ei, onko tämä nyt se työ vai ei, tuliko musta nyt tää isona, tässäkö tää oli, mitä tänään mitä huomenna, olenko mä kaunis vaan nyt ja hetken ja sillekö mun koko elämä perustuu...
Kyllä varmaan yli kolmekymppisistä löytyy myös katkeria ja hukassa olevia, mutta pääsääntöisesti mun elämässä, kolmekymppiset naiset tuntuvat olevan aika sinut itsensä kanssa ja uskaltavat olla se oma itsensä ja elää kuten itse haluavat. Eikä menestyskään ole enää BB-bimbona olemista ja sitä että saa jatkuvaa huomiota hännystelijöiltä, ja miehessä tosiaan, arvoja on muitakin kun se sixback!
Ja mitä tuohon mieskommenttiinkin tulee, niin kyllä mun kokemuksella kukaan ei ole niin hukassa kun kolmekymppinen mies, paitsi viisikymppinen mies, riippuu hieman tapauksesta. Kyllä suurimmat ruikutukset, sekakäytöt, erot, alistumiset, epäröinnit ja "mä en elä näillä elämän tavoilla pitkään" on kuultu teinijuopoilta jotka "pätee" omissa piireissään, ja kolmekymppisiltä miehiltä, jotka ovat valahtaneet jonnekin: eikä muuten riipu edes naisen saamisesta oikeasti!
No, se siitä, kai kaikkia löytyy kaiken ikäisistä, mutta turhaa yleistämistä taas tuokin mielestäni. Ihmiset kasvaa, kehittyy ja muuttuu, ihan sukupuoleen katsomatta. Joskus käy niin ja joskus käy näin.
aivan samaa mieltä. ap on ihminen joka on jumittunut miettimään maailmaa jonkun lässyn lässyn teorian mukaan eikä osaa ajatella yhtään laajemmin. no, näitähän tällä palstalla riittää.
trauma kuin rauma