Nyt on tarve avautua. Kumppanin menneisyys ahdistaa.
Olen parikymppinen nainen. Minulla on 3vuotias lapsi edellisestä suhteesta. Tapasin nykyisen avomieheni 1,5vuotta sitten. Mies on pitänyt minusta ja lapsesta hyvää huolta eikä ole koskaan tarkoituksella satuttanut tai loukannut minua/meitä. Lapsi on hänelle kuin oma.
Ensimmäisellä tapaamis kerralla mies avautui ja kertoi minulle menneisyydestään. Mies oli hairahtanut varattuun, naimisissa olevaan naiseen. Nainen oli uskotellut miehelle käyttävänsä ehkäisyä. Nainen tuli raskaaksi. Nainen halusi pitää lapsen. Naisen aviomies sai tietää asiasta. Pariskunta oli sopinut kolmannen pyörän kanssa että he pitävät lapsen omanaan. Pariskunta muutti pois paikkakunnalta ja sopi siittäjän kanssa ettei hän koskaan saisi ottaa mitään yhteyttä, puolin jos toisin.
Tästä on nyt muutama vuosi aikaa.. Avomieheni ei tiedä onko hänellä lehto, puoliäpärä, huorintehty lapsi tuolla jossain. Ja minä kuvittelin että olin hyväksynyt asian kun mieheeni menin ihastumaan ja rakastumaan.. että jos joskus semmoinen lapsi jostain ilmestyy minun olisi vain otettava se äitipuolena vastaan..
Minä en ole koskaan käsitellyt tätä asiaa. Olen vain aatellut että menneet on menneitä. Olen puhunut asiasta vain mieheni kanssa enkä ole koskaan kertonut kenellekkään. Miehen suku ja ystävät kuulemman tietävät asiasta ja mieheni on käsitellyt asian. Mutta kun alettiin miehen kanssa suunnittelemaan jos tekisimme yhteisen lapsen. Minulle tuli ihan hirveä olo, että miten voin antaa lasta tollaiselle miehelle. Minusta hän ei ole oikeutettu enää yhteenkään lapseen.. Minusta tuntuu että "minun" mieheni tekee toisten isien ja perheiden lapset.. Minkälainen mies se sellainen on? Minkälainen nainen minä olen.. En odota keneltäkään ymmärrystä minun tuntemuksilleni, sillä eihän minua kukaan ole loukannut. Puhukaa nyt hyvät ihmiset mulle järkeä päähän. Ei hyvää suhdetta varmaan tämmöiseen kannata kaataa.
Olen parikymppinen nainen. Minulla on 3vuotias lapsi edellisestä suhteesta. Tapasin nykyisen avomieheni 1,5vuotta sitten. Mies on pitänyt minusta ja lapsesta hyvää huolta eikä ole koskaan tarkoituksella satuttanut tai loukannut minua/meitä. Lapsi on hänelle kuin oma.
Ensimmäisellä tapaamis kerralla mies avautui ja kertoi minulle menneisyydestään. Mies oli hairahtanut varattuun, naimisissa olevaan naiseen. Nainen oli uskotellut miehelle käyttävänsä ehkäisyä. Nainen tuli raskaaksi. Nainen halusi pitää lapsen. Naisen aviomies sai tietää asiasta. Pariskunta oli sopinut kolmannen pyörän kanssa että he pitävät lapsen omanaan. Pariskunta muutti pois paikkakunnalta ja sopi siittäjän kanssa ettei hän koskaan saisi ottaa mitään yhteyttä, puolin jos toisin.
Tästä on nyt muutama vuosi aikaa.. Avomieheni ei tiedä onko hänellä lehto, puoliäpärä, huorintehty lapsi tuolla jossain. Ja minä kuvittelin että olin hyväksynyt asian kun mieheeni menin ihastumaan ja rakastumaan.. että jos joskus semmoinen lapsi jostain ilmestyy minun olisi vain otettava se äitipuolena vastaan..
Minä en ole koskaan käsitellyt tätä asiaa. Olen vain aatellut että menneet on menneitä. Olen puhunut asiasta vain mieheni kanssa enkä ole koskaan kertonut kenellekkään. Miehen suku ja ystävät kuulemman tietävät asiasta ja mieheni on käsitellyt asian. Mutta kun alettiin miehen kanssa suunnittelemaan jos tekisimme yhteisen lapsen. Minulle tuli ihan hirveä olo, että miten voin antaa lasta tollaiselle miehelle. Minusta hän ei ole oikeutettu enää yhteenkään lapseen.. Minusta tuntuu että "minun" mieheni tekee toisten isien ja perheiden lapset.. Minkälainen mies se sellainen on? Minkälainen nainen minä olen.. En odota keneltäkään ymmärrystä minun tuntemuksilleni, sillä eihän minua kukaan ole loukannut. Puhukaa nyt hyvät ihmiset mulle järkeä päähän. Ei hyvää suhdetta varmaan tämmöiseen kannata kaataa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Miksi sinä sitten olisit sen parempi ihminen, kun olet kuitenkin itsekin synnyttänyt jo lapsen, (täys äpärän, lehtolapsen(jos et ollut entisen kanssa naimisissa?). Ei sen vähempää äpärä kuin tuo miehesikään mahdollinen lapsi. Olisin itsekin mahdollisesti hieman hämilläni jos oma miesystäväni tuollaisen uutisen pamauttaisi ilmoille, ehkä se on ihan normaali pettynyt tunnetila.
Miehesi tuli kuitenkin huijatuksi pahasti hölmöyttään ja on varmasti monet kerrat katunut ja surrut että asiat meni miten meni sen lapsen suhteen. Ei varmasti suunnitellut tuota, mutta oli kyllä hyvin ääliö silti kun ei käyttänyt kondomia. Hänen ei kuitenkaan tarvitse anoa mitään anteeksiantoja ja hyväksymisiä sinulta, jos tuo vahinko sattui ennen teidän suhdettanne ja siitä on jo aikaa muutenkin. Hän on myös myöntänyt tekemänsä virheet jopa suvulleen ja koko tuttavapiirilleen, joten on ottanut vastuun tapahtuneesta siltä osin kuin on ollut mahdollista. Hän on nyt tehnyt jälkeenpäin kaiken mitä on ollut mahdollista? Vai mitä vielä vaadit, että rakentaa aikakoneen ja tuo tapahtuma saataisiin hävitettyä?
Sinulla on ne klassiset kaksi vaihtoehtoa: Joko hyväksyt tapahtuneen ajan kanssa ja lopetat sitten lopulta koko asian miettimisen, tai sitten yhteinen taipaleenne päättyy kun et voi hyväksyä että kukaan koskaan voisi tehdä virheitä. Menneisyys on ja pysyy ikuisesti, vain tulevaisuuteemme voimme vaikuttaa. En usko että tuolla miehellä on enää mitään tarvetta käydä lämmittämässä toisten naisten sänkyjä (vaikka en kyllä tunne miestä, kuinka pelimies on lie). Jos tuosta on jo aikaa mennyt paljonkin, niin sen voi laittaa myös nuoruuden törttöilyksi ja että mies on kyllä siitä viisastunut ja opetuksensa saanut. Kumpi on sitten pahempi, tuommoinen lehtolapsi vai että miehellä olisi tarttunut tappava sukupuolitauti. Elämä on valintoja. Tuossa se rakkaus toiseen punnitaan.
"Kumpi on sitten pahempi, tuommoinen lehtolapsi vai että miehellä olisi tarttunut tappava sukupuolitauti."
Mun mielestä nää on aina hirveitä. Tuleeko mieleen että nyt juuri leimasit HIV-positiiviset hirveiksi, "pahemmiksi kuin"? Minulla ei HIV:tä ole, mutta tuollainen kauhukuvana käyttäminen tuntuu pahalta, tajuatko että he ovat ihmisiä, joilla on tunteet, vaikka olisikin tarttunut tappava sukupuolitauti, millä sinä nyt tässä yrität asiaasi tehdä selväksi, että "ajatteles miten hirveetä se ois!"
Ihminen sairastuu monella tapaa, nykyäänhän hiv parantaa syöpää, että se taas siitäkin hirvityksestä: ei sekään ole mustavalkoisesti paha asia, sitä tarkoitan. Ei se ole koko ihminen. Ihan kuin ei syöpää sairastava ole pelkkä syöpä. Ja siis kaikkein kauheintahan meille on se "sukupuoli" jotkut jotka oikein haluavat syyllistää ja pelotella käyttävät jopa sanaa "seksitauti", missä meille ei ole varoittavaa vaan syyllistävä, pelottava ja ennenkaikkea häpeällinen sointi. Kaikkein kauheintahan on... Sukuelimet, nuo häpeälliset ällötykset, jotka kehtaavat nekin joskus sairastua ja ajattele, jos olet sairastunut... Sukuelinten kautta!!!
No, siis, kuten sanottu, itselläni ei ole, mutta olen tuntenut pitkäaikaissairaita jotka eivät hekään ole kyllä iloinneet, kun ystävät katsoo kieroon, näkee enää vain sairauden tai aletaan selittää, miten "pitäisi etsiä kaltaisiaan" vain sairauden (ei ihmisen) perusteella. Ja tässä nyt anteeksi vaan avautuminen, on jälleen se sama sävy. "Kuule, se että jollain on lapsi tuolla jossain ei ole mitään verrattuna sukupuolitautiin, sillä se on pahoista pahin!"
Ja silti... Kaikki ne, kenellä on tarttuva, tappava sukupuolitauti ovat ihmisiä, ja toivovat rakkautta, pelkäävät tuomiota, miettivät omaa elämäänsä, toivovat suhdetta, pelkäävät etteivät löydä, jne...Että jotenkin vaan. Kauhean julmaa. Tuntuu kuin ihmiset leimaisivat toisensa vain yhden ominaisuuden takia: yksi väärä ominaisuus ja pelisi on pelattu. Sinä olet pilalla.
Siinä se vasta rakkaus toiseen punnitaan.
-- Anteeksi, tämä oli vain sivujuonne, eksyin vaan jotenkin kun tuli hetkellinen paha mieli toisten puolesta.
Mietippä kuinka moni mies tuollaista edes kertoisi? Hänhän olisi voinut pitää sen omana tietonaan, ja niin moni mies tuollaisessa tilanteessa tekeekin. Hän on luottanut sinuun kovasti kun on kertonut, ja ottaa sinut tosissaan. Ja itse olet tehnyt lapsen lapsena, olitko naimisissa? Katsotaanpa siihen kylpyhuoneen kirkkaaseen mittariin ja lakataan kuvittelemasta että itse ollaan kovin erinomaisia. Et ola vaan vielä tosi paskaa miestä nähnyt, niin et osaa nykyistä arvostaa.
Niin, siis mikäs se sinun oma lapsesi on ja mikäs sinä olet, tosiaan. Teininä itseään todistettavasti jakanut lehtolapsen tehnyt tuollainen nainen? Miten tosiaan sinuun pitäisi suhtautua...
Tunnut tosiaan tuomitsevan miehesi, ja käsittelet hänen suhdettaan kuin suurtakin rikosta mutta omista tekosistasi et mainitse mitään. Kuitenkin lapsesi on 3-vuotias ja te olette olleet yhdessä 1,5 vuotta... Jaa-a. Että vaikka olisit leski olisi suruaika ollut aika lyhyt vai???
No, siis et sinä kai sen suurempi h*ora ole kun se toinenkaan nainen eikä se sinun lapsesi sen kummemmin mikään äpärä, lehtolapsi tai huoranpenikka ole. Lapsiahan kaikki lapset on eikö totta? Ja joskus, se on vaan äitipuolenkin laitettava oma narsisminsa sivuun ja myönnettävä olevansa yhtä huono ja syntinen kun me kaikki muutkin ja otettava lapset lapsina.
Oletko sä oikeasti narsisti? Siis, en viljele nyt muotisanaa huvikseni, vaan siksi, että luettelet alkuun paljon hienoja ja hyviä asioita, kerrot omat asiasi, ja sitten alkaa tuo miehen luokittelu, tuomitseminen jne... Omistuhalua, mitä lie. Mutta että sinulla on aikaa kasvaa, kehittyä ja parantua myöskin. Mustasukkaisuudesta, lapsellisuudesta ja vaikka narsismista. Jos se sitä on, tai mitä lyhytnäköisyyttä onkin. Siis keskustelu- ja muulla avulla, vaikka menisit yksin parisuhdeterapiaan, saisit toisenlaisia näkemyksiä mitä ehkä kannattaisi ottaa huomioon. Kuulostat jotenkin kiittämättömältä ja itsekkäältä, toisaalta, myös lapselliselta. Miksi edes haluat lasta? Haluatko oikeasti edes lasta? Miksi nyt parikymppisenä vääntäisit heti noin tuoreelle suhteella TAAS lapsen, kun edellinen mieskin häipyi heti alkuunsa ja olet jo yhden lapsen nuori äiti? Miehesi on myös kova lapsia tekemään, taas pitäisi uutta vääntää maailmaan: mitä jos kasvaisitte vaan ensin vielä vaikka useamman vuodenkin?
Kovasti sinä tuomitse miehesi ja hänen menneisyytensä,vaikkakin sinulla on oma menneisyytesi.
Miestähän olisi voinut ahdistaa sinun lapsesi,eikä olisi tullut teidän elämään. Nyt hän pitää huolta teistä ja sinä tunnut kovin kiittämättömältä ihmiseltä. Hän olisi voinut jatkaa matkaansa kuultuaan että sinulla on jo lapsi... toisen miehen kanssa.
Ja miten voit sanoa miehestä että "tuollaisen miehen kanssa"..."ei ansaitse lapsia".... Sinäkö sitten ansaitset? uuden lapsen? Teillä erotuksena vaan se että mies ei saa olla lapsensa elämässä kun sinä olet lapsesi elämässä. Mies ei edes ole saanut mahdollisuutta omaan lapseensa. Tajuatko miltä se voi hänestä tuntua? Olet jotenkin niin itsekeskeinen ja minäminä-henkinen ihminen että älä odota että mies jaksaa ymmärtää sinun menneisyyttä jos sinä et ymmärrä hänen.
Ehkä sun pitää menettää miehesi, jotta ymmärrät arvostaa häntä. Ehkä sitten eron jälkeen tajuaisit, että ongelma on koko ajan ollut oman pääsi sisällä eikä missään muualla.
Ihmiset ovat syntisiä ja heillä on elettyä elämää takana. Jos et sitä hyväksy, niin ehkä sun pitäisi katsella 16-v poikia ja etsiä itsellesi neitsytprinssi, joka ei ole koskaan vielä rakastanut ketään. Vain sillä tavalla saat miehen, jolla ei ole mitään menneisyyttä. Vai olisiko tässä kuitenkin kyse siitä, että epäröit yhteisen lapsen tekemistä muiden syiden takia? Onko miehen mahdollinen aiempi lapsi vain tekosyy sille, että et uskalla ryhtyä yrittämään uutta raskautta? Pelkäätkö, että tämäkin mies lähtee pois, kuten nykyisen lapsesikin isä?
Mieti, mikä olisi pahinta, mitä miehen seksin harrastamisesta voisi seurata? Onko pahinta se, että ehkä jonakin päivänä esim. 20 vuoden päästä oveanne kolkuttaa tuntematon nuori nainen tai mies, joka sanoo olevansa miehesi lapsi? Mitä sitten? Ei se ole pois sinulta, nykyiseltä lapseltasi tai mahdolliselta yhteiseltä tulevalta lapseltanne. Sellaista sattuu nykyään ja sellaista sattui ennen ehkäisyn keksimistä vielä enemmän. Miehet ja naiset harrastavat seksiä ja jos nainen on alle 45-v, niin joskus voi käydä niin, että kondomistakin huolimatta voi tulla raskaaksi. Onko siis oikeasti niin, että pelkäät miehen joskus ajattelevan tai kiintyvän lapseen, jonka olemassaolosta hän ei edes tiedä? Pelkäätkö, että se olisi hänen elämässään tärkeämpää kuin se elämä, jota hän elää sinun kanssasi?
Vaikka tämä tuntematon lapsi olisi elossa ja haluaisi joskus nähdä biologisen isänsä (jos vanhemmat todella hänelle joskus totuuden kertovat), niin miten se uhkaisi sinua? Ei sinun ole pakko ottaa häntä avosylin vastaan. TV:stä pyörii uusintana TV2-kanavalla "Kadonneen jäljillä" TV-sarja. Jos olet katsonut yhtään jaksoa niin ymmärrät, että aika antaa monia syntejä anteeksi.
Jos et pääse noista ajatuksista eroon, niin oliskohan syytä hakea jonkinlaista ammattiapua, jotta pääset kehää kiertävistä ajatuksista eroon?
Minusta miehesi vaikuttaa sellaiselta ihmiseltä, joka osaa puhua vaikeistakin asioista ja kuvailemasi perusteella hän on ns. kunnon mies eikä mikään ryyppäävä, riehuva henkisesti epätasapainoinen renttu. Eikö hänessä nimenomaan olisi kaikki hyvän isän ja hyvän aviomiehen ainekset?
Jos et kaikesta huolimatta kykene antamaan anteeksi etkä halua kasvaa itse henkisesti ihmisenä, niin ehkä siinä tapauksessa jätä mies ja aloita se unelmiesi prinssin etsiminen uudestaan. Tuntuu vain siltä, että jos olet jo itse ehtinyt hankkimaan lapsen ja eroamaan lapsen isästä, niin osaatko tarkastella omia tekojasi puolueettomasti? Onko tapanasi luovuttaa heti, kun tulee vähän vaikeaa?
Mee hoitoon! Ei tuo ole normaalia ajattelua!
Kiitos kaikille mielipiteistä ja vastauksista.
En minä ole sen parempi ihminen kuin kukaan muukaan. Itse minä valintani olen elämässäni tehnyt. Minullakin on menneisyys. Minä olen tehnyt paljon virheitä ja toivon oppivani niistä.
Ensinnäkään en ole saanut lasta teininä. En ole koskaan ollut naimisissa enkä kihloissa. Lapseni oli toivottu mutta parisuhteeni epäonnistui. Mies ei ollutkaan valmis perhe elämään eikä kantanut vastuuta. Minä lähdin yhteisestä kodista. Mies on muuttanut toiselle puolelle suomea ja näkee lasta muutaman kerran vuodessa.
Se on totta että minua pelottaa. Pelkään tulevaisuutta enkä uskalla elää. Minä kyllä arvostan nykyistä miestäni. Olen saanut itselleni hienon kumppanin ja lapselle "isän" joka välittää. Minusta tuntuu pahalta ettei hän ottanut vastuuta omasta lehtolapsesta ja antanut lapselle mahdollisuutta isään. Mutta hän on päätöksensä tehnyt. Mies tahtoo kanssani lapsen/lapsia. Minä en ole vielä valmis niin kuin täällä joku arvelikin.
Ehkä minun vaan pitäisi mennä hoitoon kun en normaali elämää kestä.
Hmm... Mitenkäs tämä nyt menikään...?!
Etkö tiedä, että kun lapsi syntyy avioliitossa, hän on automaattisesti äitinsä aviomiehen lapsi? Lapsella on äiti ja laillinen isä - joten millä ilveellä sitä menet rikkomaan, jos viralliset vanhemmat päättävät, että lapsi on heidän ja vain heidän?! Miehelläsi ei ole oikeutta lapseen ja that's it. Lapsihan ei ole minkään lehtolapsi, vaan hän on syntynyt avioliitossa ja hänellä on isä.
Aivan yhtä hyvin miehesi voisi kyseenalaistaa sinun ratkaisusi, joita tuossa kertoilet. Voisi sanoa, että missä oli harkintakykysi, kun teit lapsen miehen kanssa, josta ei ollut kantamaan vastuuta lapsestaan?! Hän voisi aivan mainiosti sanoa, että sinä olet omalla toiminnallasi tehnyt lapsestasi isättömän.
Ehkä todellakin olisi hyvä mennä juttelemaan asiasta ammattiauttajan kanssa - suhtautumisesi asiaan junnaa paikallaan ja kaipaa selvästi ammattimaisempaa otetta kuin täällä palstalla osataan antaa. Ammattiauttaja osaa tehdä sinulle oikeat kysymykset mielen umpisolmujen avaamiseksi.
Heh, minulla on tuollainen ihana lehtolapsi, jota rakastan yli kaiken. Luulin silloin aikoinaan miehen olevan vapaa. Halusin pitää lapsen totta kai. Ja höh...typerästi nykyinen mieheni uskoo kuten sinä kumppanistasi, että en ole "oikeutettu" enää yhteenkään lapseen enkä hänen kallisarvoiseen siemeneensä. Senpä tähden hän on erittäin tarkka siitä, että yksikään hänen hienostuneista siemenistään ei eksy pilattuun ja saastutettuun kohtuuni. On se kumma, että olisin hänen mielestään jotenkin hienompi ihminen, jos olisin tehnyt abortin, mutta nyt kun kannoin vastuuni ja annoin elämän lapselleni, niin olen jotenkin huonompi.
,
tulee vituttamaan jos ja kun saa tietää. Täytyy olla rehellinen, siis sille "äpärälle." Voi olla ettei se halua pitää mitään yhteyttä niin vittumaiseen isään missään muodossa ja toivookin, että olisi abortoitu myös äidin toimesta, kun on niin monivammainen äitikin, että on vielä pitänyt ja VELHDELLUT/EI KERTONUT TOTUUTTA!!!!!!!!! Kyllä ne luurangot nousee haudoistaan, vaikka veritesteillä jos ei muuten!!!!!!!
Ihan asialinjalla, jonkin tutkimuksen mukaan (lähde??) noin 5 - 10 % avioliitossa syntyneistä lapsista on jonkun muun kuin aviomiehen siittämiä. Ennenvanhaan ehkä enemmänkin? Tunnen hyvin läheisesti erään tällaisen naapurin sedän näköisen henkilön. Ei ollut hänen elämänsä helppo, mutta useimmat tapaukset eivät koskaan paljastu (aviomiehelle eikä lapselle itselle).
Joku vaimo ehkä haluaa muistoksi vähän nätimmän lapsen kuin mitä kotitarpeista syntyy : )
Juu, tuo mullekin tuli mieleen, että se aviovaimo on nainut aviomiehensä rahan takia, mutta hänen ulkonäkönsä ei oikein nappaa, joten nainen on mennyt baariin ovulaation aikana katsomaan, josko löytyisi komeampaa miestä siittäjäksi. Uskon, että tuollaista tapahtuu harva se päivä. Koska miehet haluavat aina panna paljaalla, jos vaan suinkin mahdollista, niin kumpikin saa mitä haluaa: mies saa kondomitonta seksiä ja nainen saa mahdollisuuden raskauteen. Saattaahan esim. Tallinnan laivoilla olla naisia, jotka panetuttavat itseään parillakin eri hepulla, jotta varmasti edes jollakulla heistä olis siittämiskykyistä lastia.
Jos epäilet, että miehesi lähtisi kävelemään heti, kun tulet raskaaksi, niin etkö nyt millään tajua, että lähtökohta on ihan eri: mies huijattiin isäksi kun taas nyt hän tulisi varsinaisesti ihan oikeaksi isäksi ensimmäistä kertaa yhteisestä sopimuksesta. Se on ihan vastaavaa kuin jos sinä tulisit vahingossa raskaaksi yhden yön jutusta kesken opintojen ilman rahaa ja ilman parisuhdetta kun taas jos tulisit raskaaksi yhteisestä päätöksesta rakastamasi luotettavan miehen kanssa. Ekassa tapauksessa abortti olisi valintana ja tokassa tapauksessa saisit rakastetun lapsen.
Aivan ensiksi, kumpikaan teistä ei ole vielä pitkävn aikaan valmis yhteisen lapsen tekoon. Antakaa ajan kulua ja nauttikaa yhteisestä ajasta jo tekemäsi lapsen kanssa.
Tutustukaa kunnolla toisiinne ja jos todella näyttää että olette "vakka ja kansi" niin miksi ette laillistaisi liittoanne? Joko varttitunnin vierailulla maistraatissa tai haluamallanne häähumulla.
Sinun on täydellisen tarpeetonta haikalla miehesi jo tekemään lapseen. On todennäkoistä että hänellä on hyvä koti jossa huolehtivat vanhemmat rakastavat ja kasvattavat häntä.
Käytä tuo aika sensijaan kehittääksesi ideoita miten voit parhaiten huoletia OMASTA lapsestasi! Hänelle sinun aikasi kuuluu eikä joillekin haamuille joille sinulla ei ole osaa ei arpaa.
Miehesi on hyväksynyt asian ettei hän voi osallistua siittämänsä ihmisen kasvatukseen. Hän on hyväksynynyt asian ettei hän ole tuon lapsen isä - vain lapsen siittäjä.
Ole onnellinen että sinulla on mies, -ystävä- , joka aidosti on kiinnostunut sinusta ja lapsestasi. Lapsesi tarvitsee ja ansaitsee kaiken rakkauden, huolenpidon ja ohjauksen sekä sinulta että mieheltäsi.
Aivot ovat kuin mikä tahaansa osa elimistoä: sen VOI treenata ajattelemaan positiivisesti ja rakentavasti. Joten:
Haamut ja tyhjät ajatukset ulos! Tilalle eteenpäinkatsovaa ja rakentavaa.