Soittokello

Kaikissa pyörissäni on lain vaatima soittokello, jolla voin varoittaa pyörätien puolella käveleviä jalankulkijoita. Kelloa tulee soittaa riittävältä etäisyydeltä paniikin estämiseksi. Soitan kelloa ajaessani esimerkiksi alikulkutunneliin, jossa on huono näkyvyys. Varoitan myös edellä ajavaa pyöräilijää kellon soitolla ohittaessani, ettei hän muuttáisi yllättäen ajolinjaansa. Käytän myös joskus hyväkseni kovaa komentoääntäni huutamalla: "Varokaa!". Vain häviävän pieni osa jalankulkijoista ei väistä kellonsoitosta huolimatta. En ymmärrä maantiepyöräilijöitä, joiden pyörässä ei ole lain vaatimaa soittokelloa! Ehkä vika on korvien välissä...
13236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei ole lain vaatima tuo soittokello.

Minulla oli tapana kerran kun ajelin, voi itse huutaa "ALTA POIS".

Äänestä

Minulla ei ole soittokelloa, enkä sellaista asenna. Vakiolenkilläni Lauttasaaren-Kaskisaaren ympäristössä ajan pakostakin jalankulkijoiden seassa heitä väistellen. Mikäli he eivät huomaa minua (pyöräilijähän väistää aina jalankulkijaa) hiljennän ja sanon vienolla asiakaspalveluäänelläni "anteeksi" ja ohittaessani sanon "kiitos" ja kiihdytän vauhtia.

Itse asiassa soittokello pitäisi kieltää...

Äänestä

POLKUPYÖRÄSSÄ TULEE OLLA ÄÄNIMERKINANTOLAITTEENA SOITTOKELLO.

Soittokellottomat huutelijat ja höpisijät aiheuttavat epäselvällä mölinällään vain hämmennystä ja huvittuneisuutta muissa liikkujissa.

Äänestä
  • Pyörätiellä (pelkkä iso pyöränkuva merkki) ajavan pyöräilijän ei ole pakko ensisijaisesti väistää jalankulkijoita, koska se on verrattavissa moottoritiehen, jolle ei jalankulkijoile ole asiaa. Yhdistetyllä jalankulku-ja pyörätiellä ( merkissä vasemmalla jalankulkijan kuva ja viivalla erotettuna oikealla pyörän kuva) on jalankulkijoitten puoli erotettu viivalla (myös jalankulkijan kuva) ja pyörätien puolella on taas pyörän kuva. Itse vältän viimeiseen asti ylittämättä viivaa, koska olen jo reippaasti yli 10-vuotias. Katkokeskiviivalla varustetulla kevyen liikenteen väylällä liikennöidään kuten isommallakin tiellä, jolloin jalankulkijat liikkuvat vasemmalla nähdäkseen vastaantulevat pyöräilijät. Ulkoilualueiden teillä, joilla ei ole kaistamerkintöjä eikä pyörätiemerkkejä, olen erityisen varovainen väistäen jalankulkijoita tarpeen mukaan. Ulkoilualueiden ulkopuolella pyörätie on AINA merkitty liikennemerkillä eikä pyöräily ole sallittua jalkakäytävillä, joilla ei ole pyörätiemerkintää. Poikkeuksen tekevät vain alle 11-vuotiaat, joiden tasolla olevia keski-ikäisiä miehiä ja naisia näkee jatkuvasti rikkovan sääntöä.

    Monilla jalankulkijoilla kuin pyöräilijöilläkään ei ole ajokorttia, joten heitä on tarvittaessa informoitava pyörätiesäännöistä, joita eivät noudata monesti edes ajokortin haltijat, joilta voisi ottaa kortin pois määräajaksi...

    Äänestä

Taas joku kirjoittaa ihan mututuntumaltaan paskaa!

Polkupyörässä tulee olla soittokello! Ote asetuksesta 19.12.2002/1250:

"21 §
Äänimerkinantolaite
Polkupyörässä tulee olla äänimerkinantolaitteena soittokello."

Äänestä
  • On minullakin kello kaiketi kaikissa pyörissä tällä hetkellä, koska laki sen vaatii eikä se montaa grammaa paina. Sinänsä täysin hyödytön laite. Ihan puhe ääni kuuluu paremmin ja on parempi tapa ilmoittaa tulostaan.

    Tätä kellokeskustelua käytiin viimeksi muutama viikko sitten. Pääti yhtenä päivänä kotimatkalla töistä oikein kokeilla. Kilikello on täysin hyödytön laite! MOT

    Äänestä

  • Alkup. Maantiepyöräi kirjoitti:

    On minullakin kello kaiketi kaikissa pyörissä tällä hetkellä, koska laki sen vaatii eikä se montaa grammaa paina. Sinänsä täysin hyödytön laite. Ihan puhe ääni kuuluu paremmin ja on parempi tapa ilmoittaa tulostaan.

    Tätä kellokeskustelua käytiin viimeksi muutama viikko sitten. Pääti yhtenä päivänä kotimatkalla töistä oikein kokeilla. Kilikello on täysin hyödytön laite! MOT

    Se on kyllä pötypuhetta väittää, että puheääni tai huutaminen toimisi soittokelloa paremmin. Jos joku rupeaa yhtäkkiä puhumaan jalankulkijan selän takana, niin hän ei kyllä taatusti väistä automaattisesti tien laitaan vaan kääntyy katsomaan että kuka siellä ölisee. Ja sitten vasta väistää, jos yleensä sai mitään selvää pyöräilijän "ohjeistuksesta".

    En tiedä olenko ainoa, mutta pääsääntöisesti jalankulkijat ja hitaammat pyöräilijät ovat antaneet hienosti tilaa kun olen kelloa soittanut. Kelloa täytyy toki soittaa riittävän aikaisin, jotta ihmiset ehtivät reagoida. Ja joskus ovat niin ajatuksissaan, että tarvitaan kaksi tai kolmekin soittoa.

    Äänestä

Samaa mieltä. Tuollainen mölinä vain ihmetyttää jalankulkijoita, sitäpaitsi kirkas kello kuuluu kauempaakin.

Äänestä
  • Ei mitään mölinää, vaan ulkoiluteillä ystävällisesti ja joustavasti yhteispelillä, jarrukahvan napsuttelulla tai puheella hyvissä ajoin varoittaen. Siis ilman agressiivista kellon soittoa joka potuttaa kävelijöitä suunnattomasti.

    Äänestä

  • samuel34 kirjoitti:

    Ei mitään mölinää, vaan ulkoiluteillä ystävällisesti ja joustavasti yhteispelillä, jarrukahvan napsuttelulla tai puheella hyvissä ajoin varoittaen. Siis ilman agressiivista kellon soittoa joka potuttaa kävelijöitä suunnattomasti.

    olen samaa mieltä,ei pyöräilijä mitään lehmänkelloja tarvi.samoin autoilijat( suurin osa) eivät osaa käyttää äänimerkkiä oikein,tyyttäävät vasta aivan liian myöhään,säikyttävät vain.

    Äänestä

>ei pyöräilijä mitään lehmänkelloja tarvi.

Pyöräilijä ei ehkä tarvitse, mutta jalankulkijoita varten (ja lapsia) varten se on tehokkaampaa, kuin agressiivinen mölinä. Yksikin itselleni (=siis agressiivinen maantiepyöräilijä) huusi että: 'VALOT'. Tarkoitti kai heijastimia tai jotain. Ihme pahvi.

Äänestä

Ja pakko sanoa myös se, että nämä useat maantiepyöräilijät ovat ainkakin omalla työreitilläni todella vaarallisia. Reitillä on paljon pahoja tunneli- rieteyksiä. Mp:t ovat ottaneet etuoikeudekseen ajaa täysillä nämä kohdat. Siinä missä normaaliälyllä varustetut pyöräilijät hidastuttavat ja soittavat kelloa. Näissä tapauksissa olisi edes parempi, että päästäisivät sieltä kurkustansa edes jotain mölinän tapaista.

Äänestä

Jyrkkä ei soittokelloille täältäkin. En soita koskaan ovikelloakaan, turhaa pimputtelua. Riittää kun komennan oven takaa tai postiluukusta: "Avaa ovi!". Tehostan vielä komentoani narisuttelemalla postiluukkua tai väräyttelemällä ulko-oven kahvaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ripax kirjoitti:

Kaikissa pyörissäni on lain vaatima soittokello, jolla voin varoittaa pyörätien puolella käveleviä jalankulkijoita. Kelloa tulee soittaa riittävältä etäisyydeltä paniikin estämiseksi. Soitan kelloa ajaessani esimerkiksi alikulkutunneliin, jossa on huono näkyvyys. Varoitan myös edellä ajavaa pyöräilijää kellon soitolla ohittaessani, ettei hän muuttáisi yllättäen ajolinjaansa. Käytän myös joskus hyväkseni kovaa komentoääntäni huutamalla: "Varokaa!". Vain häviävän pieni osa jalankulkijoista ei väistä kellonsoitosta huolimatta. En ymmärrä maantiepyöräilijöitä, joiden pyörässä ei ole lain vaatimaa soittokelloa! Ehkä vika on korvien välissä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu