Ja miten ne ovat toimineet. Aktiiviset naiset, kertokaa jotain vihjettä, millaisia aloitteita olette tehneet ja kuinka ne on toimineet... Ois hienoa kuulla muitakin kun kännitarinoita :)
Miten saitte rohkeutta: odotitteko vihjettä vai laitoitteko vaan töpinäksi?
Miten saitte rohkeutta: odotitteko vihjettä vai laitoitteko vaan töpinäksi?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ravintolassa tai muualla, humalassa tai selvin päin, sama pätee aina.. Olen vain mennyt samaan pöytään, samaan työpisteeseen tms. ja sanonut, että saako tähän tulla ja ruvennut juttelemaan. Olen ujo ihminen, mutta en silloin kun olen kiinnostunut jostain. Näen vain sen ihmisen ja haluan päästä lähemmäs ja tutustumaan. Ujoutta esiintyy enemmän sellaisessa tilanteessa, että pitää puhua itsestä jonkun joukon edessä. Myös noissa tilanteissa alan puhua mielummin jostain yhteisestä asiasta tai siihen ihmiseen liittyvästä asiasta, kuin itsestä. En ajattele tilannetta "pokaamisena" tai iskemisenä. Ajattelen, että meen nyt tutustumaan tuohon kiinnostavaan ihmiseen.
Jos siitä ei "tule" mitään, syystä tai toisesta, niin ainakin olen tutustunut. Jäämme ainakin tutuiksi. Eli hyvin vähän pohdiskelen ja suunnittelen etukäteen. Olen varmaan tutustunut äärettömän moniin ihmisiin tota kautta ja harvasta miespuolisesta edes muistan jälkeenpäin, että olin silloin sinkku ja taisin olla kiinnostunut siiitä "siinäkin mielessä", mutta se olikin varattu tms. Eli tuleviin kumppaneihin tutustuu samalla kaavalla kuin tuleviin ystäviin, tuttuihinkin. Menemällä kohti.
Vaistolla vaan eteenpäin :D
Niin, no joo... Ei siis tavallaan, tai ehkä mä vähän huonosti ilmaisin itseäni. En tarkoittanut pokaamista, tai mitä käsitän pokaamisella, ehkä ihan noin, mutta mun mielestä se, että menee tutustumaan johonkin ei kyllä ole vielä aloite.
Se on tottakai mahdollisuus sille aloitteelle, mutta se ei ole nyt oikeastaan aloite...
Siis se että tutustuu ystäviin on ihan eri asia ja se että tutustuu johonkin kehen on ihastunut.Tai että tekee aloitteen. Siis onhan se aloite tutustumiseenkin tietty aloite, mutta ei se nyt ole kyllä semmoinen aloite kun mitä tarkoitin, eikä se kyllä ole sama asia kumppani-aloite ja kaveri-aloite... Mä tarkoitan seuraavaa. Toivottavasti osaan selittää.
Vaikka tämä työpiste-esimerkki...
Että okei, sä menet juttusille, mikä on sinänsä hyvä, mutta jos kumpikin suhtautuu siihen vaan juttusina ja odottaa kumpi pyytää vaikka kahville: se jää pelkäksi jutusteluksi ja flirttailuksi työmaalla. Te olette tuttavia, kiva, mutta te myös jäätte vain työkavereiksi, jos suljetaan se pikkujouluissa kännissä örveltäminen (mikä lienee suosittua juuri kun ei selvinpäin uskalleta mitään tehdä), niin jos te ette koskaan kummankaan aloitteesta nää vapaa-ajalla: se siitä. Molemmat vaan juttelee, flirttaa ja... Odottaa. Eikä mitään tapahdu, koska mitään ei tapahdu, jos ei tee mitään.
No, oletetaan kuitenkin että toinen ihan ajattelemattaan pyytää kahville vaikka. No, se pyytää kuitenkin: se tekee siis seuraavan mahdollisuuden, mutta sekin jää vaan kaveri-asteelle, jos molemmat on samanlaisia, kumpikin vaan pysyttelee etäisyyden päässä. Te käytte kahvilla, kumpikin odottaa "jotain tapahtuvan" eli, että se toinen kysyy, onko nää nyt treffit, tekee kosketus/jopa suutelualoitteen, aloittaa keskustelun voidaanko mennä oikeille treffeille, kysyy onko tässä mitään "muuta" vaikka jos te olette käyneet kahveella kuukauden tms. mitä nyt sitten tekeekään tai viestittää vaikka riittävän selkeesti, että oli ihanaa, ikävöin sua, haluan nähdä sut mahdollisimman pian uudelleen: mikä ois jo selkee merkki.
Sitä ei lähetetä enää kaverille "kuhan tutustun" mielessä ja se on jo paljon vaikeempaa kun "mennä vaan jutteleen" ja odottaa että jotain tapahtuu.
Joo, kahvit on tylsä esimerkki ja kuukausi pitkä aika, mutta tarkoitan, että jos te molemmat vaan istutte, odotatte, juttelette niitä näitä ja tutustutte, eikä kumpikaan tee aloitetta, niin siihen se jää. Pikkuhiljaa toinen siirtyy eteenpäin tai vastaan tulee se, joka sanoo, kysyy ja pussaa: siis ei sitä suutelua tapahdu itsestään. Jos kemiat on oikein huikeet... Joo, niin ei silti. Toinen päättää, toinen toimii, jotain kyllä tehdään. Ja yleensä, siihen ei vaan päädytä (paitsi kännissä, kun kumpikaan ei muista mitä teki), vaan kyllä siihen johtaa joku.
Että siis tarkoitin sitä, että tekee oikeasti aloitteen. Mun mielestä naisilla on, - siis itsellänikin, juuri enemmän tuota passiivisuutta, että mennään kyllä juttelemaan, mutta todellinen aktiivisuus ja aloite jää miehelle usein.
Sinänsä siinä nyt ei ole mitään pahaa tai hyvää tai erikoista, mutta että kiinnostaa vaan, - kerron myöhemmin miksi -, nämä aktiiviset ja aloitteelliset tarinat.
Ei aina voikaan kauheasti suunnitella, mutta toisaalta, jos aina jää odottelemaan sen toisen oikeaa ratkaisua, niin eikö silloin ikäänkuin ota vaan sen jonka sattuu saamaan, eikä itse aktiivisesti asiaan juurikaan vaikuta?
Mä voisin ehkä itse olla aktiivisempi. Mutta mä olen romantikko. Mä osaan kyllä tutustua ihmisiin, tai osasin ainakin joskus, mutta se on eri asia kun tehdä suhdealoite... Ihan eri asia :)
Siis oikea aloite=suudelma? Eli ymmärrän joo tämän logiikan...Sen suudelman jälkeen harvoin ollaan vaan kavereita, ja siitä seuraa yleensä lisää suudelmia ja muutakin?
No, en tiedä olenko jotenkin maskuliininen tyyppi, mutta etenkin jos on edes jonkun verran alkoholia ollut veressä, niin yhtä hyvin minä olen ollut se fyysisen aloitteen tekijä. Siis yleensä suudelman. En tiedä, minusta se on ollut ihan yhtä romanttista kuin se, että mies tekee aloitteen suudelmaan. Ja etenkin miehistä se on tuntunut romanttiselta, vetoavalta tai mitä tahansa... Siltä ainakin on vaikuttanut :D Jotkut miehet on arkoja ja epävarmoja, just tossa ensimmäisessä siirrossa. Se voi olla suuri helpotus, jos nainen tekeekin sen siirron, eikä tarvitse enää "stressata". Sen jälkeen ne voi olla hyvinkin rohkeita ;)
Joten minusta siihen suudelmaankiin pätee sama kuin tohon tutustumiseen. Tulta päin vaan :) ja jos ei natsaa, toinen kavahtaa tai jotain (rehellisesti sanoen ei ole kyllä tällaisesta kokemusta) niin sitten ei. Uusi yritys alusta alkaen jonkun toisen kiinnostavan kanssa, kun sellainen löytyy..
Minusta liika pohdiskelu ja pyörittely on vaan haitaksi. Enemmän mä henk. koht.olen suosinut toimintaa.
Ei hemmetti.. Olenkohan mä liian äijä? No ei väliä. Näillä on menty :D
No joo, vähän niinkun enemmän tuohon suuntaan. Mä olen vähän huono esimerkiksi itse tajuamaan ennen mitään ns. selväksi tekemistä, että ollaanko tässä nyt sitä vaiko tätä ja yleensä mä tietenkin ajattelen että ei mittään ;)
Ehkä sä vähän olet äijä! Tai ehkä sä vaan olet rohkea nainen, joka uskaltaa itse päättää ja olla oma-aloitteinen. Se on mun mielestä ainakin ihan hienoa. Ehkäpä tosiaan tuossa onkin se rohkeuden "ydin" ettei liikaa saa pohdiskella ja pyöritellä. Niin, miksei se naisen tekemä aloite voisi olla romanttinen...
Et sä ainakaan liian äijä siinä kohtaa ole, että jos sä olisit niin eihän ne miehet ehkä ois sitten olleet niin kiinnostuneita jatkosta. Että hyvin on menty.
Suora toiminta... Tulta päin. Ei paha :)
Kannattaa kehittää joku hätätilanne, kyllä pörrää auttajaa ympärillä. Ja siitä vain valitsemaan.
Tää oli hauska kyllä :D Ehkä pitää ruveta röntyilemään ympäriinsä :D
Vitsi, mua naurattaa siis ajatus vaan, kun tää ois suoraan kun jostain Bridget Jonesin päiväkirjasta, että mimmi lähtee vähän prinssiä pokaamaan, mutta hei, eikös kaikki ole sallitua sodassa ja rakkaudessa?
Olen ihan ollut tavallisesti yhteydessä, ihan jostain hyvin neutraaleista asioista vaan. En siis tehnyt mitään sellaisia asioita, et pyytänyt treffeille tai muuta. Testannut ihan sitä, onko toinen yhteyksissä yhtään mitenkään muutenkaan. Saatan kysyä tai kertoa jotain yhdentekevää. Vähän katson, miten toinen suhtautuu, vaikkei ole edes aloite sinänsä. Aika hyvin ihmisestä kertoo se, miten sitten reagoi aivan perusneutraaliin juttuun tai kysymykseen. Jos hyvin, jossain vaiheessa kysyn sitten käymään, tai tekemään jotakin yhdessä. Jos huonosti, asia saa olla.
Mun taktiikka ei ole edes tehdä aloitetta sinänsä. Olla vain jotenkin yhteyksissä ihmiseen ja katsoa vähän ensin, miten toinen toimii ja kohtelee ihmisiä.
En odota vihjettä, noinhan sitä tutustuu aina ihmisiin. Jostain aivan tavallisesta huomaamatta lähtee liikkeelle, jos on lähteäkseen.
Olin itse ennen tuollainen äijä-tyyppi eli tein itse rohkeita aloitteita ja flirttailin paljon. Jotenkin oli aina helppo tutustua miehiin. Mutta mutta.. kuinkas sitten kävikään, ihastuin ihan korviani myöten työpaikalla... Enää ei olekaan helppoa tuo flirttaaminen ja jutteleminen. Olen löytänyt itsestäni piirteitä, mitä en tiennyt omaavani.
Olemme ihastukseni kanssa kiertäneet nyt kuukauden päivät kuin kissat kuumaa puuroa, eikä kumpikaan tee ensimmäistä aloitetta. Mies on tolkuttoman ujo ja näköjään mun on todella vaikea tehdä aloitetta. :)
Olen tehnyt tikusta asiaa ja pyytänyt apua yms.. mutta kun ei sitä saa mihinkään kahden kesken(liikaa työkavereita ympärillä) :( Vuoroin liitelen taivaissa ja vuoroin manalassa... Mutta näillä mennään..
Niin noi miehet on vähän saamattomia, ainakin täällä Tampereen suunnalla :)
Joo ja että en tiedä miksi tuo edellinen kirjoittaja on halunnut tuommoisen kommentin sitten heittää aloittajan nimissä, mutta että??? Ehkä hän haluaa selventää, koska hän ei ole aloittaja eikä aloittaja ole tampereella eikä muuten hauku miehiä tai halua mitään mies-nais-kilpailuhöpinää aloitella.
Mutta mitä järkeä tuossakin nyt taas oli?
Miksi haluat esittää aloittajaa kun voisit olla oma itsesikin?
Jos tuommoisen kommentin haluaa esittää, niin eikö sen voi esittää täällä ihan vapaasti ilmankin "identiteetin varastamista" koska mitään identiteettejä ei ole?
No joo, mutta että rohkeutta sinulle olla oma itsesi, ihan netissä ja muuallakin. Ei tuo ainakaan ole kovin hyvä tyyli, ei suhteita ajatellen eikä muutenkaan. Pitää olla jotain omaa, että omastaan voi antaa, kopio on aina halpa :)
No niin mies soitti mulle ja nyt on sitten treffit tiedossa huomiselle :)
Onnea treffeille :D
Tuo on hankalaa, kun tunne pitkittyy, eikä mitään tapahdu. Tulee mieleen nuoruus, ennen seurustelusuhteita. Niistä jutuista ei mun kohdalla tullut koskaan mitään, koska kaikki jäi sille silmäpeliasteelle. Sitten ei pysty olemaan enää aloitteellinen, jos jää tietty rooli päälle, että olen se "kohtalokas, vaitelias silmäpelinainen" :D Pitäis saada se suu ainakin auki mahdollisemmman pian ja ryhtyä edes kaveriksi. Kaveriakin on paaaljon helpompi lähestyä kuin jotakin etäistä haaveiden kohdetta..Jonka voi sitä paitsi kuvitella ihan erilaiseksi kuin se on, eikä sitten edes enää löydä yhteistä kieltä, kun tulee se hetki. Silmäpeli nostaa kynnyksen kattoon :/
Eikös naiset selitä usein täällä palstoillakin, että "kavereita kohtaan ei tunneta mitään seksuaalista!" Ehkä tämäkin on niitä juttuja, joissa miehille pitäisi olla naisten mielestä säännöt, mutta naisille itselleen ei...
Soittaispa mullekkin, kuin kauan oon jo oottanu?