1) Osa itse eronneista ei osaa muuta sanoa, kuin että "heitä se pihalle". Tämä ei paljoa vaadi ja sen voi tehdä koska tahansa. Tämän he ovat itse tehneet vaihtelevalla menestyksellä. Jäitä hattuun! Osan sotkuista voi antaa anteeksi.
Jos sinua syytetään läheisriippuvaiseksi, se syytös tulee usein sellaiselta, joka ei kenenkään kanssa ole tullut toimeen. Älä anna amatöörien päättää, mikä olet.
2) Osa eronneista jää yksin. Siis yksin. Ennen oli kohtuullinen tylsä tai mikä sitten olikin toinen ihminen siinä, sitten ei ole mitään eikä ketään. Et voi aloittaa usein alusta: jos on ikää tms. Ole realisti ja käytä taskulaskinta. Elämä käyttää sitä muuten puolestasi. Mieti, kestätkö olla sitten yksin.
3) Jos et päädy yksinäiseksi, saat usein toisen eronneen, jolla on omia lapsia, exiä, ja elettyä elämää. Jaksatko uudet tuntemattomat lapset, jotka suhtautuvat sinuun nuivasti?
4) Yksin elo on taloudellisesti rankkaa. Ei sovi väheksyä tätä. Käytä sitä taskulaskinta!! Sairastuessa on ilman toisen apua.
5) Jos mietit eroa, ei sinulla ole paljoa menetettävää, joten nyt reippaasti avioliittoleirille tai terapeutille. Ero maksaa rutosti, neuvonta paljon vähemmän. Ero maksaa siis todella kaameita summia.
6) Alkoholista täytynee erota, ainakin asumusero on hyvä ottaa. Oma rauha on hommattava jossain vaiheessa.
7) Älä hemmetissä eroa, jos aloitat tarinasi "puolisoni on hyvä puoliso, mutta meillä on niin tylsää, ollaan vaan ystäviä..." jne. Teet elämäsi tyhmyyden, jos eroat. TEET ELÄMÄSI TYHMYYDEN, jos eroat.
8) Älä kysy neuvoa eronneelta päätöksen tekoon. Hän on osannut vain erota. On ehkä ollut pakko, ehkä ei,. mutta sitä et tiedä. Mene ammattilaiselle, hän kyllä kertoo, onko eron aika. Joskus on, joskus ei.
Kaikkea hyvää.
Jos sinua syytetään läheisriippuvaiseksi, se syytös tulee usein sellaiselta, joka ei kenenkään kanssa ole tullut toimeen. Älä anna amatöörien päättää, mikä olet.
2) Osa eronneista jää yksin. Siis yksin. Ennen oli kohtuullinen tylsä tai mikä sitten olikin toinen ihminen siinä, sitten ei ole mitään eikä ketään. Et voi aloittaa usein alusta: jos on ikää tms. Ole realisti ja käytä taskulaskinta. Elämä käyttää sitä muuten puolestasi. Mieti, kestätkö olla sitten yksin.
3) Jos et päädy yksinäiseksi, saat usein toisen eronneen, jolla on omia lapsia, exiä, ja elettyä elämää. Jaksatko uudet tuntemattomat lapset, jotka suhtautuvat sinuun nuivasti?
4) Yksin elo on taloudellisesti rankkaa. Ei sovi väheksyä tätä. Käytä sitä taskulaskinta!! Sairastuessa on ilman toisen apua.
5) Jos mietit eroa, ei sinulla ole paljoa menetettävää, joten nyt reippaasti avioliittoleirille tai terapeutille. Ero maksaa rutosti, neuvonta paljon vähemmän. Ero maksaa siis todella kaameita summia.
6) Alkoholista täytynee erota, ainakin asumusero on hyvä ottaa. Oma rauha on hommattava jossain vaiheessa.
7) Älä hemmetissä eroa, jos aloitat tarinasi "puolisoni on hyvä puoliso, mutta meillä on niin tylsää, ollaan vaan ystäviä..." jne. Teet elämäsi tyhmyyden, jos eroat. TEET ELÄMÄSI TYHMYYDEN, jos eroat.
8) Älä kysy neuvoa eronneelta päätöksen tekoon. Hän on osannut vain erota. On ehkä ollut pakko, ehkä ei,. mutta sitä et tiedä. Mene ammattilaiselle, hän kyllä kertoo, onko eron aika. Joskus on, joskus ei.
Kaikkea hyvää.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Kauhukuvia erosta tässä maalaillaan. Eron voi nähdä myös toisin, ettei jäädä roikkumaan tai tyydytä huonoon avioliittoon. Asian voi nähdä niinkin, että viisas on osannut erota ahdistavasta avioliitosta.
Ihmisiä ei pidä jaotella, kuten mustavalkoisesti teet. Itse etsin niin kauan, että löysin hyvän aviopuolison, silti en koskaan ylenkatso eronneita. Joillakin Se Oikean löytyminen vaatii monta mutkaa.
Ei tässä ylen-eikä alinkatsottu ketään. Mistä asiasta olet eri mieltä? Asiaa minä puhuin enkä ihmisistä. Mikä asia on väärin.
Olen katsellut turhanpäiväisesti eronneiden ystävieni surua. Siitä tämä.
Olet "katselijana" toisten eroissa - miten siis voit sanoa todella tietäväsi mitään?
Ja jos tuo kaikki aloituksessa kirjoittamasi tulee ystäviesi eroista, on sinulla erikoinen ystäväpiiri!
Minä tunnen erittäin läheisesti lähes kymmenkunta eroa. Niistä yksikään ei ole ollut turhanpäiväinen.
Nekin, jotka ovat eronneet vastentahtoisesti, ovat myöntäneet myöhemmin eron olleen parempi. Harva nimittäin haluaa jatkaa liitossa, jota kumppani ei halua jatkaa. Vaikein, mutta antoisin tilanne lienee se, että eri liitojen jättäjä ja jätetty keskustelevat.
Niin, ne ihastumiset. Aina se on parempi tunnustaa nykyistä olotilaa paremmaksi kuin entistä. Löytyy se uusi ihana ihastus jätetyllekin. Siihen vaan pitää uskoa vaikkei se olisi käytännössä totta, koska se on vallitseva olotila ja ihminen tottuu kaikkeen.. vaikka toisten tappamiseen kuten joskus Saksassa.
Kuulun niihin, jotka ovat saaneet tarpeeksi rakastamisvouhotuksesta. Avioero vaikuttaa myös moniin muihin läheisiin kuin puolisoon. Ne jotka eivät omista järkevää päätä ja kestä ihastumisia pillastumatta pitäisi tunnistaa ennen liittoa, mutta miten, kun he juuri niitä eniten löyhäkkeitä ovat sen eteen.
Uusi rakkaus osoittautuu pomminvarmasti samanlaiseksi tylsäksi liitoksi kuin entinenkin. Se tulee vääjäämättä kuin ikä ihmiselle. Revi siitä.
...monta sydänsurua ja pettymystä aiheutit kauan kestäneen Oikean etsinnän aikana?
1) Suurin osa niistä, jotka jaksavat sinnitellä vuodesta toiseen surkeassa suhteessa ovat nimenomaan läheisriippuvaisia. Jokaisen pitäisi kysyä itseltään miksi on suhteessa. Mitä se antaa ja mitä ottaa. Hyvin usein tähän ei ole muuta vastausta kuin "yhteistä meillä on lapset ja/tai omaisuus".
2) Eronnut ei tosiaan jää yksin - tai jos jääkin, se on hänen oma valintansa.
3) Aina voi valita. Jos suhtautuu kumppanin lapsiin nuivasti, niin tuskin lapsiltakaan muuta voi odottaa. Monilla on vallan mainio suhde kumppanin lapsiin, mutta läheskään kaikilla ei ole suhde omiin lapsiin kunnossa.
4):D Tämä oli hauskin. Yksinollessa (tai lasten kanssa) saa itse päättää mihin rahansa käyttää eikä kumppani ole kokoajan keksimässä mihin toisen pitää rahansa laittaa. Sairastuessani ja muutoinkin pienemmistä lapsista on enemmän apua kuin miehestä, joka ei koskaan osallistu mihinkään ja jolla on aina kiire.
5) Yksin on hyödytöntä mennä parantamaan parisuhdetta leireille tai terapeuteille. Rahat voi säästää jumppaan ja kuntosaliin. Lainata kirjastosta parisuhteeseen ja eroon liittyviä kirjoja. Elämäntaidon oppaat, miten hallitaan stressiä yms. kirjatkaan eivät pahitteeksi ole.
6) Tästä kohdasta samaa mieltä
7) Jos sanoo "Puoliso on hyvä puoliso...jne" ja sen jälkeen hinkaisee eroavansa, niin asiasta ei ole oikeaa tietoa. Kukaan ei edes suunnittele eroavansa hyvästä puolisosta. "Puoliso on hyvä puoliso...jne" on ulkopuoliselle small talkia. Ei haluta kertoa kuulijalle enempää, mutta ei haluta "haukkua" kumppaniakaan.
8)Päätöksen eroaako vai ei tekee jokainen itse. Silti on hyvä kysellä aivan kaikilta, tyytymättömiltä/tyytyväisiltä liitossa olevilta, eronneilta jättäjiltä/jätetyiltä/yhteisestä päätöksestä eronneilta miten he ovat valintansa tehneet. Ammattilainen ei tosiaan kerro onko eron aika vai ei. Yleensäkin ammattilaiset aniharvoin kertovat mitä heidän asiakkaidensa täytyisi tehdä, miten toimia. Ammattilainen vain ohjaa asiakastaan itse ratkaisemaan asiansa. Hyvin monet eivät tarvitse ammattilaisia. He pystyvät tekemään päätöksen itse. Tai ystävien, tuttavien - tai toisinaan selvinnäkijänkin ;) avulla.
Vastineeni tähän - omakohtaiseen kokemukseen ystäväpiirin kokemuksiin perustuen:
1. Osa sotkuista on tosiaankin anteeksiannettavissa - mutta oletko sitä mieltä, että toisen puolison velvollisuus on olla jatkuvasti toisen ovimattona? Ja mitä tulee läheisriippuvuuteen, niin jotkut ihmiset eivät yksinkertaisesti osaa seisoa omilla jaloillaan, vaan odottavat, että on joku, joka sanoo, miten milloinkin tehdään. Tai kuten eräs tuttavani sanoi: "en osaa nukkuakaan yksin"... Tooosi hyvä syy jatkaa liittoa äkkipikaisen ja väkivaltaisen miehen kanssa!
2. Onko ainut hyväksyttävä / arvostettava olomuoto parisuhteessa eläminen? Taidat olla yksi niitä, jotka pitävät eron jälkeen yksin "jääneitä" luusereina - etkä voi käsittää, että se on toisille täysin tietoinen valinta. Itse arvostan huomattavasti enemmän niitä rohkeita ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet tehdä kipeitäkin ratkaisuja parisuhteessaan se sijaan, että kitisivät vuodesta toiseen huonoa liittoaan uskaltamatta tehdä yhtään mitään.
3. Ahaa, siis eronneet ihmiset lapsineen ovat b-luokan kansalaisia tyyliin "here comes the trouble"..? Juu, ei niiden kanssa voi elää, ei edes toinen eronnut...!
4. Kaikki riippuu siitä, miten sen ottaa. Raha ei tee onnelliseksi - moni valitsee ennemmin henkisen riippumattomuuden kuin huolettoman talouden.
5. "Ero maksaa siis todella kaameita summia" - mitä tarkoitat? Heitäpä tähän nyt ystäväpiiristäsi pari summaa esimerkiksi, niin voidaan vähäsen vertailla..?
6. "Täytynee"... Ai siinäkin on vielä jotain mietittävää, jos puoliso vetää viinaa kaikki vapaa-aikansa ja käytös on sen mukaista, ja sen myös lapset joutuvat kohtaamaan..?
7. Kun plussat ja miinukset on perusteellisesti pohdittu - onko tarpeeksi hyvä syy jatkaa, jos puoliso on yhtä merkittävä kuin kaapinlaatikosta löytyvä pari pörrösukkia? Se, että sanoo puolison olevan hyvä puoliso tarkoittaa yleensä, että hänessä ei ole mitään, minkä voisi lukea viaksi - mutta luonteet eivät pidemmän päälle sovi yhteen.
8. Ei, keneltäkään toiselta "amatööriltä" ei kannata kysyä neuvoa eroon, siinä olet oikeassa - ei ainakaan kaikkitietäviltä, joiden mielestä eroaminen on kuin vaarallinen tarttuva tauti. Eronnut osaa mielestäsi vain erota... Aika rankasti sanottu, kun tarinoita on monenlaisia. Ilmeisesti mainitsemassasi ystäväpiirissä on varsin tyhjäpäistä porukkaa, kun kerran kirjoituksesi heihin pohjaat.
Kirjoituksesi on kaikkineen nippu yleistyksiä, jotka perustuvat muka-tietämiseen.
Nukkumaan täytyy tästä mennä, mutta vastataan ensin vaikka tähän.
1) En.
2) Ei. En pidä. Totta kai se on tietoinen valinta. Silti ei aina kovin järkevä.
3) Älä keksi itse sellaista, mitä toinen ei sano. Lue, mitä kysyin.
4) Huoleton talous on parempi kuin henkinen riippumattomuus. Olin henkisesti riippumaton koko viime kesän, kun olin omalla lomalla. Nyt odotan kovasti sitä huoletonta taloutta tilipäivän myötä. Riippumattomuudesta niin väliä, henkisyydestä nyt puhumattakaan: fyffeä kehiin!
5) 150 000mk noin 20 v sitten.
6) En komenna muita tekemään valintaa. Täytynee- on parempi ilmaisu.
7) On.
8) Eroaminen ei ole vaarallista eikä tartu. Tyhmää se voi olla.
Kerran vastaanotolla yksi nainen oli todella vihainen. "Nyt se miehenretale pettää, tiedän sen!!" No, varauduin kuuntelemaan ja tukemaan.
"Viime viikonlopunkin se vietti vaimonsa ja perheensä kanssa vaikka muuta minulle väitti. Se pettää minua!!!"
Menivät jauhot suuhuni. Mitä tälle toiselle naiselle sanoo? En sanonut mitään.
Samaa mieltä AP:n kanssa. Suomessa vain Avioliitto sattuu olemaan sellainen sopimus jonka voi irtisanoa yksipuolisesti, eikä siin mikään auta, niin surullista kuin se onkin.
Njaa, että päätyy yksinäiseksi...
Minä viihdyn mainiosti yksinkin, mutta tunnen itseni todella yksinäiseksi mieheni seurassa. Ja se tunne ei ole lainkaan miellyttävä, vaan ahdistava.
Olen nyt vihdoin tajunnut, että ero on tulossa. Petturimies, joka vei minulta 10 vuotta lupaillen olla rehellinen (paskat). Kysymykset pyörivät mielessäni: en haluaisi yksinäistä vanhuutta. Mistä 52-vuotias voi mahdollisesti löytää uuden kumppanin? Kuinka osaa olla sellaisen kanssa, jonka kanssa ei ole kasvattanut lapsiaan, joiden elämässä on edelleen osallisena. Olen melko yksinäinen muutenkin, sydänystäviä ei oikein ole. Olen kokenut miesten taholta hylkäämisiä nuoruudessani. Kuinka ikinä enää uskallan luottaa kehenkään mieheen? Luulen, että yksin jään. Kestän sen niin kauan kuin kestän ja sitten voinkin kuolla pois....
Sinulta on identiteettisi kateissa ja liikaa pelkoja. Kun löydät itsesi ja vapaudut pelostasi, niin voit luottaa itseesi. Kannattaisi myös katsella lisää ystäviä itsellesi. Hankkia ns. oma elämä. Jos luulet jääväsi yksin, niin taatusti jäät. Tai sitten ajaudut suhteeseen jonkun retaleen kanssa ja vietät loppuelämäsi hänen varjossaan, tyytymättömänä.
Suosittelen kirjallisuutta. Esim Anna Maria Rosendalin "Hullun käsikirja" on erinomainen.
Olen myös 52v, ja vuoden alusta asuneet erossa. Samoin kyselin mistä 52 v löytää uuden kumppanin ja uskaltaako, luottaako jne. Kyllä kaikki on meistä itsestämme kiinni. Saat niin paljon kun vain uskallat ottaa vastaan. Minä löysin uuden 3 vk sitten lavatansseista ja nyt on kivaa olla. Kaikki vaan menee niin helposti ja asiat sujuu hyvin. Kyllä sen huomaa kun synkkaa yhteen. Eikä tarvitse jännittää mitään. Tietysti alkuun on oma jännitys, mutta sehän kuuluu asiaan. Rohkeasti vaan ihmisten pariin. Muista päästää irti menneestä. Kun itse irrotin alkoi tapahtumaan.
Elämä ohi:
Ei ole ohi. Onko pettäminen ohi?
Jos on, nosta pääsi pystyyn ja ala elää omilla ehdoillasi. Miten olisit jos et eroaisi, ole ylpeä itsestäsi. Älä ota sitä yksinäistä vanhuutta. Jos mies on muuten mukava ja juoksunsa juossut, pidä se seurana. Jos aikuisia lapsia on, he voivat paremmin, jos et eroa. Hekin eroavat sitten tilastollisesti harvemmin.
Jos petturimies lähtee itse, lähteköön. Jos hän haluaa jäädä, olet siis voittanut kaikki pimatsut ja löysämoraaliset naikkoset, joiden pauloihin mies on langennut, vai oliko langennut. Sinä olet se parhain.
Tee mitä hyväksi keksit. Olen saman ikäinen. Ei sinulta ole kukaan vienyt mitään vuosia. Ne ovat elettyjä vuosia. Ja edessä on lisää: anna painaa. Kukkahattu päähän ja menoksi! Kaverikin on jo siinä valmiina.
PÄÄ PYSTYYN. Jos et luota miehiin, et sitten luota, Ei niihin kaikkiin oikein luottaa voikaan. Seuraa niistä silti voi olla.
Kuolo tulee, kun tulee. Siihen asti; kukkamekko päälle. Ei se filosofoimalla miksikään muutu. Tsemppiä!
Tuota noin. Kolme viikkoa sitten lavatansseista löydetty uusi rakkaus ei vielä oikein takaa mitään. Pannaan siihen nyt ensin ne kolme vuotta.
Avioero on tabu. Siitä ei saa sanoa mitään negatiivista, koska kuten vastauksistakin huomaa, heti sanotaan, että jakaa ihmisiä eri kasteihin, vaikka ehdottaa harkitsemaan avioeroa tarkkaan. Kehotan siis harkitsemaan avioeroa tarkkaan. Siinä kaikki,mutta sitä mieltä olen.
Elämä nimenomaan ei ole mustavalkoista: musta on helppo, esim. alkoholisimi: ulos vaan. Valkoinen on helppo: hyvin menee.
Tähän harmaaseen alueeseen eronneet eivät osaa muuta neuvoa antaa minun kokemukseni mukaan, kuin että #eroa". Mikä muu neuvo näissä vastauksissa on? Missä?
Muusta elämästä en tietysti puhunut, kuin avioeron harkinnasta. Tässä kohdassa eronnut ei kokemukseni mukaan muuta neuvoaa osaa tai halua antaa. Muu elämä on muuta elämää.
Uusperhe on todella vaikea rakenne. Se on toinen tabu. Ei haluta loukata jo muutenkin vaikeaa ja ahdistavaa tilannetta. Uusperheet ja eronneet ottavat heti henkilökohtaisesti, jos sanoo, että ne ovat haastavia ja usein vaikeita tilanteita. No, lukekaa vaikka näitä palstoja!!
Niiden varalle, jotka eivät vielä ole siiihen päätyneet, on kuitenkin reilua asiaa valottaa.
Kuuntelen vastaanotolla erilaista elämää kuin naistenlehdissä kerrotaan. Avioero on valtavan surullinen asia monille, lapsille etenkin. Osa lapsista ei siitä toivu koskaan. Jos on juoppo-tilanne, siitä toipuu, kun ero on välttämätön.
En koskaan anna neuvoa kenellekään, erotako vai ei. Mitä se minulle kuuluu. On vain rehellistä kertoa nämä aivan tabuna pidetyt asiat. Harkitse sitä eroa tarkkaan. Joskus on aika erota, joskus ei.
Kyllä se maksaa. Sitä rahapulan ruikutusta ja toisen viemiä rahoja saa aina kuulla. Kannattaa hiukan laskea.
Kun ensimmäinen eronnut antaa muun neuvon, kuin, että eroa, muutan mieltäni.
Täällä eronnut, joka kaikille eroa miettiville on sanonut että harkitse pitkään ja hartaasti. Mikä on sinänsä turha neuvo, KAIKKI eronneet ovat miettineet eroa pitkään ja hartaasti ennen kuin päätyvät eroon. Se ei ole helppo päätös, helppoa on jäädä huonoon avioliittoon. Vain tietämätön ja eroa läpikäymätön ihminen kuvittelee, että ero tapahtuu sormia napsauttamalla hetken mielijohteesta. En tiedä ketään eronnutta, joilla se noin nopeasti saati helposti olisi käynyt.
Avioero ei ole läheskään kaikille tabu (sen koommin kuin uusperheetkään). Monet eivät silti siitä puhu. Eivät myöskään suosittele eroa kenellekään toiselle. Ihmisten pitäisi enemmän vain kuunnella toisiaan, ymmärtää ja antaa tukea sille, että jokainen löytää ja tekee ratkaisunsa itse. Omakohtaisesti en halua puhua asioista kenellekään sellaiselle, jolla tiedän olevan vastauksen valmiina jokaiseen ongelmaan.
Omalla kohdallani aloin puhua eräälle ystävälleni (mies) liittoni ongelmista v. 2005. Vuoden päästä puhuin ongelmistani kolmelle muulle ystävälleni. Sitten sisarelleni ja äidilleni. Vuonna 2009 syksyllä päätin viimein erota ja jätin yksin erohakemuksen oikeuteen. Vuoden 2010 keväällä ero astui voimaan ja saman vuoden lopulla saatiin elatusmaksut sovittua oikeudessa.
Tänä aikana, kun pohdin neljän ystävän kanssa eroa, kolme heistä erosi. Kaikilla oli aivan erilainen tarina, ihan toisenlaiset lähtöasetelmat. Samalla kun kaikki puhuivat minulle yksityiskohtaisesti eronsa liittyvistä asioista, sain avioeroihin yleensä aivan erilaista näkökulmaa. Korostui nimenomaan se, että jokainen ero on aivan erilainen.
Hyvin usein ihminen kertoo toiselle "miettivänsä eroa" vasta sitten, kun on jo vähintään syvällä sisimmässään päättänyt erota. Siksi on vähän ajattelematonta heti tokaista tälle "harkitse tarkkaan", kun toinen voi olla harkinnut jo kymmenenkin vuotta.
Ahaa, no nyt vedät tuon "kuuntelen vastaanotolla ja plaa-plaa"-kortin - pidät meitä muita ilmeisesti täysin ymmärtämättöminä tolvanoina, vaikka suurin osa meistä palstalla vierailevista on kokenut avioeron omakohtaisesti tai käy niitä tuntoja juuri nyt läpi.
Sorry vaan, mutta fakta on se, että ihminen, joka ei itse ole eronnut, ei voi tietää, miltä eronneesta tuntuu! Jos jalkasi amputoidaan, voit vasta sen jälkeen sanoa toiselle saman kokeneelle, että EHKÄ tiedät, miltä hänestä tuntuu - EHKÄ, koska jokainen kokee asiat eri tavalla. Amputaation läpikäynykin voi karkeasti arvellen olla iloinen, kun sentään henki säästyi - tai olla aivan down, kun liikuntakyky on rajoittunut.
Se, että piireissäsi on eronneita, ei tarkoita, että tietäisit kaiken meidän tunnoistamme, iloistamme tai suruistamme. Jokaisella on omat murheensa, on naimisissa tai ei. Sinulla on ilmeisen kova tarve olla oikeassa, koska jatkat inttämistäsi vaikka maailman tappiin. Totta kai täällä ihmiset nousevat takajaloilleen, kun joku, joka EI ole kokenut avioeroa, tuntuu tuntevan asiat niin paljon paremmin kuin asianosaiset. Jos avioero olisi tabu, kuten väität, ei tätä palstaa tai tätä keskusteluketjua olisi olemassa - vai oletko edelleen eri mieltä?
Vastaanoton tarinat ovat erilaisia kuin muut tarinat. Muuta en saa kertoa, ja tiedän elämästä yhtä ja toista. Josku ei tiedä itkiisikö vai vaihtaisiko ammattia.
Sairaalasta kotiutetaan erilaisissa elämäntilanteissa olevia potilaita. Siinä myös kuulee yhtä ja toista. Sama juttu.
Jokaisella on mahdollisuus päätellä, mitä kummassakin elämästä kuulee. Totuuden.
En ole mitään kertomaani itse keksinyt. Mistä luulet, että olen saanut nämä ajatukset päähäni?! Asiahan ei minua henkilökohtaisesti koske ja ystäväni saavat sotkuilla elämänsä kanssa aivan vapaasti.
Olen nähnyt sen surun ja ahdistuksen ja apeuden . Olen nähnyt sen ja niin on moni moni muukin. Tabu se on, se kielletään julkisesti.
Kaikki kunnia esim. nimimerkin _____________ kaltaisille jätetyille selviäjille!! Kaikki eivät selviä. Hyvä, että on selviäjiä, jotka näyttävät , miten se tehdään. Sitä en itse taas osaa. Kuuntelen vain, kun minulle kerrotaan.
Hahahahaha! :D:D:D
Luulin että se on vitsi että naiset eroavat siksi kun kaverikin eroaa, mutta ei näköjään ole!!
Ai juttelit erosta neljän kaverin kanssa ja kolme niistä erosi!!??
HAHAHAHAHAAH!
Avioero on surullinen asia, senhän kaikki myöntävät. Mutta jos se on ainoa vaihtoehto, ei sitä kenelläkään ole oikeus alkaa moralisoimaan tai pähkäilemään että liian helposti erotaan. Se on oma valinta, samoin yksin jääminen.
Monesti vain se muutos pelottaa ja monesti erotaan kun lapset ovat jo aikuisia. Mitä sillä rahalla ja omaisuudella tekee...laskimet joutaa roskiin. Kunhan toimeen tulee ja on onnellinen ja tyytyväinen.
1) Yksin jääminen nimenomaan ei ole oma valinta: avioerossa toinen jättää toisen yksin. Näiden jätettyjen onnellista ja tyytyväistä valintaa voisi joku myös valottaa.
2) Minulla on oikeus moralisoida ja pähkäillä, että liian helposti erotaan. Olen vapaan maan kansalainen. Mitä on sinun mielestäsi ihmisellä oikeus tehdä?
3) Rahalla ja omaisuudella turvaa elämänsä. Varsinkin nyt kun vaikea aika on edessä. Nimenomaan toimeentuloa tässä kaipaan, en luksusta.
4) Toisin kuin sinä ajattelet, minusta avioero ei ole aina surullinen , vaan ihan välttämätön: juoposta ja väkivaltaisesta tulee päätyä eroon ihan iloisella mielellä. Ja voimalla eteenpäin. Tällöin ero on ainoa vaihtoehto, ja sitä voi ihan hyvin moralisoida: oikein tehty.
Jos sinut jätetään, niin voit vapaasti etsiä uuden kumppanin, ellet halua olla yksin. Yksinkertaista. Turha syytellä ex-kumppania yksinjäämisestä.
Sinä et voi tietää mitään toisten liittojen eron syistä ja heidän motiiveistaan erota. Ihan turhaa on kuluttaa aikansa toisten ihmisten erojen moralisointiin ja pähkäillä niitä.
Avioliitto on aina kahden kauppa. Se jatkuu ainoastaan silloin, kun molemmat niin haluavat.
Ainakaan minä en jatkaisi liittoa, jossa toinen on vain turvatakseen toimeentulonsa. Kela ja sossu ovat toimeentuloa varten, ellei sitä itse saa itselleen hankituksi.
En myönnä. Minulle avioero oli iloinen asia! Surullinen asia elämässäni oli liiton viimeiset kahdeksan vuotta.
Eihän se ole moralisointia, jos toteaa että avioero oli ainoa oikea vaihtoehto. Se on tosiasia, ei muuta. Surullinen avioero on aina jollekin osapuolelle, vaikka sille juopolle ja väkivaltaiselle, jonka elämä usein eron myötä alkaa menemään alamäkeä. Omaishoitajaksi ei kenekään tarvi silti alkaa. Tai sitten sille jätetylle.
Eron jälkeinen elämä on oma valinta, jääkö yksin vai hakeutuuko ihmisten pariin esim. harrastusten kautta, eikä kyseessä tarvi olla uusi suhde. Onnellisuus ja vahvuus tulee löytää itsestä, ei se ole kenenkään tehtävä. Oli sitten jätetty tai petetty.
Riittävä toimeentulo tarvitaan, mutta omaisuutta siihen ei tarvi haalia. Asun vuokralla ja olen suht pienipalkkainen, mutta silti tyytyväinen ja ilman parisuhdetta ja vielä se jätettykin osapuoli. En silti katkeroitunut, vaan jatkoin elämää ja minulla on nyt ystäviä enemmän kuin avioliittoni aikana...ja se oli oma valintani. En jäänyt neljän seinän sisään mököttämään.
__________________:lle.
Kerroit olevasi se jätettty osapuoli. Sen huomaa. Yleensä fiksumpi on se jätetty ja kirjoitat fiksusti. Puolustan juuri niitä, jotka jätetään (paitsi ne juopot).
Minusta ei ole ollut todellakaan kivaa, että puolisosi on sinua kaltoin kohdellut ja jättänyt. Olet fiksuudellasi ja aktiivisuudellasi selvinnyt. Enhän minä mitään jätetyistä sanonutkaan. Juuri heidän tilannettaan minä puolustan.
En arvosta perheensä jättäjiä. Sinua arvostan. Hienosti olet homman hoitanut. Voit varmaan auttaa tekstilläsi jotain samassa tilanteessa olevaa.
Sinulle avioero tuli vain eteen ja selvisit hienosti. Moralisoin kohdallasi oikein kunnolla: olet tehnyt selviämisesi todella laadukkaasti ja kirjoitat todella laadukkaasti.
Kaikkea hyvää!
Itse asiassa kyllä avioeroja saa moralisoida paljonkin. Se on Väärin Itseä, Lapsia, kumppania, muita läheisiä, sukulaisia kohtaan.
sukulaisia?
Suhde on jo kuralla tai suorastaan olematon, jos miettii eroa yli 10 sek kauemmin. Mikäli kuitenkin jatkaa suhteessa, niin se tapahtuu aina jostain syystä, jolla ei ole mitään tekemistä itse suhteen kanssa. Pelkästään välillisen hyödyn ja aineellisten asioiden vuoksi liittoja jatketaan.
Kohta 4) Mistä olet saanut päähäsi, että yksinelo on taloudellisesti rankkaa? Mielestäni päinvastoin. Ei joudu maksamaan puolison kuluja, säästää aivan mahdottomasti. Nämä rahat voi käyttää omaan tai lasten, jos sellaisia on, hyvinvointiin.
Sairastuessa saa kaupungilta kodinhoitajan apua, jos on yksin (tai yksin lasten kanssa). Silloin ei saa - ainakaan niin herkästi, jos asuu puolison kanssa. Siksi on suurempi riski jäädä ilman apua, jos kumppani ei auta sairastunutta. Etenkin naiset ovat tässä heikoilla. Nainen kyllä auttaa sairastunutta miestään, mutta toisinpäin ei ole mitään takuuta. Päinvastoin mies voi vihoitella, kun häneltä jää vaimon palvelut saamatta.
Varminta apua sairastuessaan saa kuitenkin ystäviltä.
Onpa kuuma aihe. Kukaan ei kehota toisia pohtimaan tarkkaan eroa.
Kerron teille asian, jonka ilmeisesti vain lastenpsykiatrit tietävät. Minä en ole sellainen enkä tiennyt sitä kunnes tämän ammatin omaava ystäväni sen kertoi: lapset toivovat vuosia vuosia vuosia sen jälkeen, kun kaikki eroon liittyvä on ohi, että omat biologiset vanhemmat vielä menisivät yhteen. ( Paitsi ne alkoholistiperheessä eläneet. )
Lapset kokevat eron erittäin rankasti. Iästä riippumatta. Jos on se alkoholistisakki tai rikollinen kierroksilla, kehotan suoraviivaisesti ja iloisesti hommaamaan uuden kämpän ja äkkiä. Muuten minusta on kohtuullista että yksi=minä otan huomioon tämän lasten ahdistuksen.
Tämä palsta on niille, jotka ovat eron jo kokeneet. He voivat auttaa heitä, jotka sen yli menevät. En minä, koska en ole sitä kokenut.
Minä voin kertoa, miten voidaan pysyä yhdessä. Ja miten sitä kannattaa harkita. Te, jotka olette jo eronneet, voitte tukea omalla elämänkokemuksellanne niitä, jotka kulkevat sillä polulla. Kuluttakaa energianne siihen.
Minun tehtäväni tässä maailmassa on sanoa, että' turhia eroja on ja niitä on suuri syy välttää.
Yksi turha ero koettiin kun kaksi lääkärikaveriani erosi. Nainen lähti ja mies oli ihan allapäin. No, tiedettiin sitten, että jos mies vain haluaa, uusi nainen on kyllä kämpässä naimisiin valmiina parissa viikossa: sen verran kiva tyyppi oli kyseessä! Oli niin rakastunut vielä omaan vaimoonsa, että ei luonut suhdetta. Kahden vuoden kuluttua vaimo kipitti takaisin, sopivat riitansa ja muhinoivat nyt jopa marketissa käydessään niin, että ei päin kehtaa katsoa. Mieheni hyvä ystävä tämä mies, ja kailotti heti, kun vaimo tuli takaisin, että SE TULI TAKAISIN!
Oli maan perusteellisen turha aivan virallinen ero, mutta päätyi onneksi hyvin.
Meillä kaikilla on elämänkokemuksemme, jota voi toisten eduksi hyödyntää. Eronnut voi aivan hyvin auttaa toista saman kokenutta. Minä taas olen kokenut, miten selviää eroamatta. Molemmat tiedot kannattaa tällä palstalla hyödyntää,.
Kirjoitan niille, jotka eivät ole eronneet. Olenkin ainoa, joka ei eroamaan kehota. Kyllä yksi saa joukossa olla.
Väärässä voin tietty olla. En minä nyt niin tyhmä ole, että kuvittelisin olevani joka asiassa oikeassa.
Lapset kokevat erilailla eron. Suurin osa lapsista ei joudu psykiatriseen hoitoon. Normaali lapsi tajuaa, kun hänelle selitetään miksei äiti ja isä enää ikinä palaa yhteen. Omat lapseni kannustivat minua eroon. Kyse ei ollut alkoholismista, vaan ex-mieheni harjoittamasta henkisestä väkivallasta. Voi hyvin höpistä turhista eroista, mutta yksikään ero ei ole turha. Kertomassasi tapauksessakin kahden vuoden irtiotto toisesta oli parisuhteen jatkumisen kannalta välttämätön. Tiedän monta paria, jotka ovat asuneet avoliitossa, kasvattaneet lapsia, menneet naimisiin ja eronneet, muuttaneet yhteen, menneet uudestaan naimisiin ja vielä ehtineet kasvattaa lapsia. Kunnes ovat taas eronneet. Jotkut lopullisesti, pari ei.
On varmasti eroja, jotka olisi voitu välttää tarttumalla toimeen ajoissa. Ehkä on paniikkierojakin, kenties sellaisia jotka myöhemmin peruuntuvat.
Olen samaa mieltä siitä, että lapsia on ajateltava. Mutta muistakaa myös hyvät ihmiset, ettei kaikilla eroa harkitsevilla pareilla ole lapsia! Aina oletetaan, että niitä lapsia on, ja siksi toppuutellaan. Mutta kaksi lapsetonta aikuista ihmistä voi minusta hölmöillä suhteensa poikki aivan vapaasti. (Toki siinäkin voi miettiä, onko eroaminen vain sitoutumisen pelkoa, luovuttamista liian nopeasti, mutta moraalisesti väärin se ei ole. Kenenkään ei ole pakko olla kenenkään kanssa jos ei halua.)
Elämäntaidon alkeiskurssillakin on jo opittu, että erot syntyvät juuri siten, ettei toimeen ole tartuttu ajoissa. Kun asiaan tajutaan tarttua, se on liian myöhäistä. Monessa muussakin asiassa pätee tosiasia: pitää tehdä oikeita asioita, oikealla hetkellä, oikeassa paikassa. Homma kusee heti, ellei näistä jokin täyty.
Avioero on ero parisuhteesta. Ei lapsesta. Lapsella on mukavampaa kasvaa hyvässä ilmapiirissä yhden vanhemman kanssa kuin huonossa ilmapiirissä kahden vanhemman kanssa.
Tähän on aivan pakko kommentoida.
Hullunkurista kyllä olen kuullut vain avioliitossa olevien kehoittavan eroamaan. Yksikään eronnut tuttavani ei ole sitä tehnyt. Syy lienee se, että tietävät ettei ero ole helppo vaikka loppupeleissä onkin hyvä asia.
Sehän ei ole ollenkaan varmaa, että mahd. uuden kumppanin läheiset suhtautuvat sinuun nuivasti. Tiedän myös vastakkaisia tapauksia. Niissä uuden kumppanin lapset ovat pitäneet isän uudesta enemmön kuin omasta äidistään.
Mitä taas talouteen tulee, voi yksin asuminen olla huokeampaa, kun jää pois toisen puolison aiheuttamat kulut. Moni pärjää eron jälkeen taloudellisesti paremminkin. Ja kyllä moni avioliittosakin oleva on sairastuessaan yksin, kun puoliso ei reagoi sairauteen milläänlailla ja auta.
En kyllä millään keksi miten avioero maksaisi kaameita summia. Jos omaisuus on molempien nimissä ja vielä avioehto tehty ei erosta tule ylimääräisiä kuluja.
Ja monihan on avioliitossaan paljon yksinäisempi, kuin yksin olleessan. Lisäksi moni eronnut ei edes halua uutta kumppania vaan nauttii yksinolosta.
Lapset selviävät erosta yleensä hyvin, jos heitä ei käytetä siitakapuloina ja heidän tarpeistaan huolehditaan. Eräs tuttavani, joka oli koko elämänsä luokanopettaja sanoi, että lapsi pääse erosta hyvin yli, jos em. asioita ei tapahdu.
Ja lopuksi vielä, itse en ole eronnut.
mielestäsi on esim. tällä kommenttisi kappaleella?
"Lapset selviävät erosta yleensä hyvin, jos heitä ei käytetä siitakapuloina ja heidän tarpeistaan huolehditaan. Eräs tuttavani, joka oli koko elämänsä luokanopettaja sanoi, että lapsi pääse erosta hyvin yli, jos em. asioita ei tapahdu"
1) Lapsi sopetutuu mihin vain. Pakkohan hänen on. Lapsi kärsii erosta enemmän kuin mitä sanotaan ääneen. Parempi ehkä että ei sanota ääneen, mutta toisaalta se voisi jonkun lapsen tuskaa helpottaa, kun tietää, että muutkin kokevat samoin. Kysykää joltain lapselta, jonka vanhempien eron syy ei ole ollut siis viina tai psykopaattinen luonne, jotka sietääkin heivata.
2) Jokainen eronnut tuttavani manailee rahatilannettaan. Ennen oli yhteistä moni asia, jonka nyt joutuu itse ostamaan. En tiedä, en ole itse eronnut, mutta valitusta kyllä kuuluu. Joku mies valitti, että meni 150000mk kankkulan kaivoon. Vissiin ei ollut avioehtoa tai jotain. Tästä on aikaa.
3) Jos ei ole lapsia, minusta on kyllä aika samantekevää erotaanko vai ei. Itselle se voi oilla tyhmyys, mutta eipähän ole lapsia kärsimässä. Aikuinen voi tehdä vapaasti tyhmyyksiä minusta, mutta yritän vain sanoa, että tyhmyys se ero joskus on.
Kyllä oli silkka tyhmyys se lääkärikaverieni erokin. Jos olisi mies hommannut uuden, joita totta vie oli yliopistosairaalan kolmen alan erikoislääkärin (!!) helmoissa, olisi hyvä mies mennyt naiselta sen siliän tien. Ihan turha riskin ottaminen!! Ei ollut mikään harkinta-aika tai irtiotto vaan suora ero. Jukoliste että oli tyhmä.
1) lapsillta ei saa ottaa sitä pois, minkä vanhempiensa tyhmyyden takia häneltä vietiin
2) yhtöäisyys kunniaan
3) myös ruoka-ajoissa on toivomista, mutta voiko toivoa että ruoka olisi parempaa ilman pamputusta?
5)
4)
7) bussi oli myöhässä aamulla
Monta tuhatta lasta kärsii eläessään keskellä vanhempien surkeaa suhdetta. Lapset ovat pakotettuja tähänkin. TÄSTÄ ei puhuta koskaan tai sitten vasta eron jälkeen.
Itse sain erossa lapset ja jouduin maksamaan tasinkoa exälle. Vapaudesta kannattaa maksaa. Liekö tuo tullut sitttenkin halvemmaksi, kuin elättää miestä vielä vuosikymmeniä.
ja minimaaliseksi jäi sinunkin osuutesi lapsiaiheesta.
Oma minä on kiinnostavampi, kuten kirjoituksesi loppuosa osoittaa.
Kukas muu siinä parisuhteessa on kuin kaksi omaa minää? Jos suhde ei toimi, niin se ei toimi, oli syy mikä tahansa. Lapset siitä eniten kärsii, ellei vanhemmat älyä erota.
tuo sun tekstitsi huokjaa sellasiat katkeran lehmän terapiahössötystä, että meinasi meikäläisellä aivan oksennus tulla suuhun. ainakin ripasit meni poskelle. voi itku