Nyt sen tajusin. Minulla on aivan valtavan suuri tarve olla tässä kyseisessä leikissä mukana exäni kanssa. Tämä on melkeinpä sairasta jo! Mies siis jätti minut muutama viikko sitten ja olin aivan rikki, totaalisen rikki, itsemurhan partaalla. Jollain ihmeen keinoilla sain itselleni muutaman hyvän päivän jolloin en itkenyt exän perään ja annoin hänen olla rauhassa, juttelimme niistänäistö eikä lainkaan meistä. Mies on ollut aina sellainen että ei tykkää jos nainen on itsestäänselvyys ja ilmeisesti hän huomasi etten ollut enää nii riippuvainen hänestä ja hän alkoi juttelemaan mulle ja jos en heti vastannut viesteihin niin tuli jo toista viestiä perään. Tämä alkoi ällöttämään minua, en halunnut että kukaa roikkuu mussa. No sitten tuli taas sellainen päivä kun ikävöin ja ex ei ollutkaa enää yhteydessä (ei mitään syytä, mutta hän vain oli töissä eikä jaksanut tekstailla päivällä) Ja heti minulle tuli se ikävän puristava tunne takaisin kun huomasin ettei toinen jaksakkaan pitää yhteyttä koko ajan. Ja taas olen itkenyt ja mitä enemmän itken sitä enemmän ex vetäytyy.
Ongelman ydin on siis siinä että silloin kun ex on kylmä ja ehdoton ja ei halua olla kanssani tekemisissä niin olen aivan murtunut ja pois itsestäni, masentunut ja surkea. Sitten kun ex taas puhuu mulle enemmän niin toisaalta olen sisällä iloinen ja toiveikas jatkosta mutta toisaalta vetäydyn itse ja minua ärsyttää kun ex on "helppo". Olenko jotenkin sairas tai jotain? Että kaipaan sitä että mies on tositosi vaikea, jopa saavuttamattomissa oleva?
Erosimme miehen kanssa kerran aikasemminkin ja silloin peli on aivan sama. Ja lopulta kun ex olisi halunnut minut takaisin ja oli ihanin ikinä niin minä en enää ottanut koska alkoi ahdistaa. Ex ei voinut silloin ymmärtää sitä että ensin itken hänen peräänsä monta kk ja sitten kun olisin saanut takaisin niin en halunnut. Eikä ymmärtänyt kukaan muukaa, en edes minä. En ymmärrä miksi se menee näin? Toivon tällä hetkellä eniten sitä että ex muuttaisi mielensä ja ottaisit minuut takaisin, mutta tiedän että jos hän alkaa taas olemaan se ihanan imelä ihastunt mies niin minä juoksen karkuun kun ahdistaa. Kummallistaa
Ongelman ydin on siis siinä että silloin kun ex on kylmä ja ehdoton ja ei halua olla kanssani tekemisissä niin olen aivan murtunut ja pois itsestäni, masentunut ja surkea. Sitten kun ex taas puhuu mulle enemmän niin toisaalta olen sisällä iloinen ja toiveikas jatkosta mutta toisaalta vetäydyn itse ja minua ärsyttää kun ex on "helppo". Olenko jotenkin sairas tai jotain? Että kaipaan sitä että mies on tositosi vaikea, jopa saavuttamattomissa oleva?
Erosimme miehen kanssa kerran aikasemminkin ja silloin peli on aivan sama. Ja lopulta kun ex olisi halunnut minut takaisin ja oli ihanin ikinä niin minä en enää ottanut koska alkoi ahdistaa. Ex ei voinut silloin ymmärtää sitä että ensin itken hänen peräänsä monta kk ja sitten kun olisin saanut takaisin niin en halunnut. Eikä ymmärtänyt kukaan muukaa, en edes minä. En ymmärrä miksi se menee näin? Toivon tällä hetkellä eniten sitä että ex muuttaisi mielensä ja ottaisit minuut takaisin, mutta tiedän että jos hän alkaa taas olemaan se ihanan imelä ihastunt mies niin minä juoksen karkuun kun ahdistaa. Kummallistaa
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostaa siltä, että et ole vielä valmis minkäänlaiseen parisuhteeseen, eikä sinun olisi pitänyt ruveta suhteeseen myöskään entisen miehesi kanssa alunperinkään. Voisit unohtaa miehet vielä muutamaksi vuodeksi ja kasvaa henkisesti. Sitten saattaisi onnistua paremmin, olipa mies kuka tahansa.
Olen todennut jo varhaisteini-iässä että pelleilyn alkaessa armotta kaikki välit lopullisesti poikki kyseiseen henkilöön. Ja niin toiminut kunnes nyt ensimmäisen kerran koemielessä istuin ja annoin tassua. Tästä tilanteen kehittyminen kaaokseksi tapahtui ennätysajassa.
Eli miksi kissa-hiirileikki edes toteutuu, kysymys jota lähdin googlettamaan. Tämän yhden otoksen perusteella voisin sanoa kolme suurinta tekijää olevan: Epäkypsyys, henkinen epätasapaino sekä muut mielenterveysongelmat.
Tämä avarsi mieltäni, kiitokset siitä :)