Kestääkö pyörä?

Scott-merkkinen 90-luvulta peräisin oleva pyöräni on pölyttynyt varastossa nyt pari vuotta lihottuani reippaasti. Sittemmin paino on lähtenyt putoamaan elämäntapamuutoksen myötä, ja mietin, olisiko jo aika ottaa pyörä uudestaan käyttöön. Tarkoituksenani olisi pyöräillä asfaltilla runsaan kymmenen kilometrin työmatkaa ja tietysti muutenkin, joten pyörä ei joutuisi koville vaikeassa maastossa.

Pyöräni on oikein hyväkuntoinen mutta melko siro, ja itselläni on painoa vielä 115 kg, joten olen huolissani siitä, kestääkö pyörä. Ainakin vanteet varmaan joutuisivat aluksi koville, mutta olenko vielä niin painava, että ne vääntyisivät pilalle? Olisin todella kiitollinen, jos joku asiasta mitään tietävä voisi kertoa mielipiteensä.

Kiitos jo etukäteen avusta!
16381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ja päivityksenä vielä, että ilmeisesti pyörän tarkka malli on 1995 Scott Seattle.

Äänestä

Luulisi trekkingrungon, joka sentään on tehty kestämään lastausta, kestävän sinutkin. Osat eivät ole mitään kovin laadukasta tavaraa, mutta vain kiekot joutuvat tosi koville. Onhan pyörä hehtaarilleen oikeaa koka, ettei satulaputkea ole vedetty ihan äärimmilleen ulos? Kiekkojen vaihto tuollaiseen pyörään on vähän kyseenalainen juttu. Se yli kaksinkertaistaisi pyörän arvon. ;)

Jos haluat olla varmanpäälle, teetätät esimerkiksi Surlyn LHT:sta tms. itsellesi lenkkipyörän. Esimerkiksi pyorahuolto.com osaa tehdä fillareita kuskeille, joita ei punnita neuvolavaa'alla.

Äänestä

Ymmärsin, että aloittaja jatkaa painonpudotusta, miksi hän siis teettäisi pyörän. Itse painoin aikoinani 122 kiloa ja Tunturi kesti hyvin painoni. Max.kuormitus käyttäjän oppaan mukaan 110 kiloa. Nyt painan 80 kiloa ja edelleen sama pyörä käytössä.

Äänestä
  • Mukavalla lenkkipyörällä tulee ajettua pidempiä lenkkejä kuin epämukavalla. Pitkät pk-lenkit taas ovat painonhallinnassa ja kunnon kohotuksessa kaiken a ja o.

    Tunturi teki aikoinaan ihan hyviä pyöriä, kuten Retki 10:n jotkut vuosimallit. Olen itsekin ajanut sellaisilla vuosia. Myöhemmin 90-luvulla ei Tunturin pyörissä ollut paljoa hurraamista pl. eräät legendaariset varhaiset maastopyörät.

    Nyt tunturi on Acell Group'n markettimerkki, jolla myydään kaikki lowend viritelmät. Parasta Tunturia ovat maantiepyörä Professional, jossa ei ole muuta ammattimaista kuin nimi ja molemmat crossarit. Crossareista halvempi tosin vaatii pientä virittelyä ennen ajoon lähtöä.

    Äänestä

Voi jessus. Besserwisser taas vauhdissa. Mene välillä lenkille ja lopeta toisten pyörävalintojen dissaus. Lapsellista puuhastelua.

Äänestä
  • Minä olen ollut tänään lenkillä 2h 15min pk:ta. Mikä oli sinun lenkkisi pituus?

    Olen ajanut lenkkejä sekä hyvillä, huonoilla että hyvin huonoilla pyörillä tiellä. On aikamoinen ero, ajaako edullisella maantiepyörällä (1000€ - 2000€) vai jollain onnettomalla markettihybridillä. Liikunta on valitetavasti sen verran välineurheilua, että sekin tulee ottaa huomioon aloittaessa. Huonoilla välineillä ei tule kuin paha mieli.

    Käytettynä saa ihan hyviä pyöriä edulisesti. Oma kakkospyöräni maksoi 200€ ja on rungoltaan todella mukava ajaa!

    Äänestä

Minun Tunturini on ihan kelpo pyörä. Ja sinun dissauksesi ei sitä muuksi muuta. Lenkkini pituus tänään oli 1 tunti. En kilpaile kuin itseni kanssa.

Äänestä

Tunturin merkillä on tehty vuosien varrella sekä hyviä, huonoja että hyvin huonoja pyöriä. Ihan mielenkiinnosta olisi kiva kuulla malli ja noin vuosi?

Äänestä
  • Minulla on muutaman vuoden takaa kokemusta 7-vaihteisesta Tunturi Tangosta, vuosimalli n. 2001. Loistopyörä pitemmällekin (n. 60 km) lenkille. Ajoin sillä muutamana kesänä, kun se vielä majaili meillä. Sitten poika lähti opiskelemaan ja vei pyörän, joten jouduin hankkimaan itselleni oman lenkkipyörän. Ostin itselleni ja varmasti 98 %:sti muillekin sopivan hybridipyörän. Sillä menee niin lyhyet kuin pitkätkin lenkit joutuisasti.

    Yhden varoituksen sanan annan. Poika käytti pyöräänsä "huollossa" pari vuotta sitten. Siellä oli luultavasti "ammattimies" avannut ja "huoltanut" myös napavaihteen. Ei ole toiminut kunnolla sen jälkeen. Vanha sanonta olisi taas pätenyt: " If it works, dont touch it".

    Äänestä

  • inssi' kirjoitti:

    Minulla on muutaman vuoden takaa kokemusta 7-vaihteisesta Tunturi Tangosta, vuosimalli n. 2001. Loistopyörä pitemmällekin (n. 60 km) lenkille. Ajoin sillä muutamana kesänä, kun se vielä majaili meillä. Sitten poika lähti opiskelemaan ja vei pyörän, joten jouduin hankkimaan itselleni oman lenkkipyörän. Ostin itselleni ja varmasti 98 %:sti muillekin sopivan hybridipyörän. Sillä menee niin lyhyet kuin pitkätkin lenkit joutuisasti.

    Yhden varoituksen sanan annan. Poika käytti pyöräänsä "huollossa" pari vuotta sitten. Siellä oli luultavasti "ammattimies" avannut ja "huoltanut" myös napavaihteen. Ei ole toiminut kunnolla sen jälkeen. Vanha sanonta olisi taas pätenyt: " If it works, dont touch it".

    Siinä firmassa ei sit ollut mottoa, että "Sen minkä huollamme, myös korjaamme".

    Äänestä

Kiitoksia vastauksista! Tarkoitus ei tosiaan ole hankkia uutta pyörää tässä vaiheessa, vaan ajaa jo olemassaolevalla pyörällä. Sitä paitsi 1000-2000€ on sen verran valtava summa, että en ainakaan lähitulevaisuudessa näe sijoittavani sitä pyörään, koska tavallinen peruspyörä riittää minulle tässä vaiheessa varsin hyvin. Scottini on minulle sopivan kokoinen ja todella miellyttävä polkea, joten vastausten rohkaisemana taidan pikimmiten kaivaa pyörän esille, huoltaa sen ja ryhtyä varovasti ajelemaan. :)

Äänestä

No ite 100kg ja ei mitkään vanteet tai renkaat taho kestää. Jarrupalat sulaa alle hetkessä eli pitäs olla jalkajarrut ja jokku 47-622 renkaat tai jotain 40-622 lyö vanteille koko ajan vaikka on ilmaa riittävästi. Joka vuosi uusia vanteita ja kumeja. Puhumattakaan jos käy kaupassa pyörällä ja repussa eväät jarruissa ei puhti riitä eli aika vaarallista hommaa lihavilla pyöräillä.

Äänestä
  • Jalkajarruissa taas on sitten sellainen ongelma, että niistä ei pääse kovin tehokkaasti lämpö poistumaan. Jos haluaa mahdollisimman suorituskykyiset jarrut, niin ne ovat kyllä sitten hydrauliset levyjarrut.

    Äänestä

  • Ihan aikuisten oikeasti 21mm tuubirengaskin kestää kyllä satakiloisen alla ihan hyvin, jos osaa laittaa oikeat paineet renkaaseen. :D Huonolaatuinen halpisrengas, joka ei kestä paineita ja jossa on heikot vyöt, ei kesä kenenkään alla.

    Kiekko on se heikko lenkki. Kannattaa satasata joko hyvälaatuiseen valmiskiekkoon (joka luovutushuolletaan oikein) tai teettää kiekot ammattilaisella.

    Äänestä

  • Alkup. Maantiepyöräi kirjoitti:

    Ihan aikuisten oikeasti 21mm tuubirengaskin kestää kyllä satakiloisen alla ihan hyvin, jos osaa laittaa oikeat paineet renkaaseen. :D Huonolaatuinen halpisrengas, joka ei kestä paineita ja jossa on heikot vyöt, ei kesä kenenkään alla.

    Kiekko on se heikko lenkki. Kannattaa satasata joko hyvälaatuiseen valmiskiekkoon (joka luovutushuolletaan oikein) tai teettää kiekot ammattilaisella.

    Kysymys sen sijaan kuuluukin, että miksi ihmeessä tavallisen kuntoilijan pitäisi käyttää 21 mm renkaita, vaikka kilpaurheilussakin on monin paikoin siirrytty hiukan leveämpiin renkaisiin.

    Äänestä

  • UPDATE_9190661 kirjoitti:

    Kysymys sen sijaan kuuluukin, että miksi ihmeessä tavallisen kuntoilijan pitäisi käyttää 21 mm renkaita, vaikka kilpaurheilussakin on monin paikoin siirrytty hiukan leveämpiin renkaisiin.

    Miksi ei käyttäisi? Ajomukavuus muodostuu laadukkaasta rungosta ja matalaprofiilisista kiekoista, ei suinkaan paksusta renkaasta. Jos on oikein huonolaatuinen runko tai korkealaippainen kiekko, on pyörä kova ajaa.

    Itselläni renkaina on yleensä ihan normaalit 23mm:set lenkipyörässä. Joskus todella sattui alle 21mm kestävät tuubit, joilla ajoin pitkään. Käyttötarkoituksen mukaan fixissä on usein 28mm:set ja jopa 32mm:set. Niin huonoa maantiepyörää minulla ei ole, että sen leveämpää rengasta olisi tarve käyttää.

    Maastopyörät ovat oma lukunsa. Niissä renkaan leveyden sanelee toisenlaiset pitovaatimukset. Pitää kyetä laskemaan paineet alas pidon maksimoimiseksi maastosss.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Painava pyöräilijä kirjoitti:

Scott-merkkinen 90-luvulta peräisin oleva pyöräni on pölyttynyt varastossa nyt pari vuotta lihottuani reippaasti. Sittemmin paino on lähtenyt putoamaan elämäntapamuutoksen myötä, ja mietin, olisiko jo aika ottaa pyörä uudestaan käyttöön. Tarkoituksenani olisi pyöräillä asfaltilla runsaan kymmenen kilometrin työmatkaa ja tietysti muutenkin, joten pyörä ei joutuisi koville vaikeassa maastossa.

Pyöräni on oikein hyväkuntoinen mutta melko siro, ja itselläni on painoa vielä 115 kg, joten olen huolissani siitä, kestääkö pyörä. Ainakin vanteet varmaan joutuisivat aluksi koville, mutta olenko vielä niin painava, että ne vääntyisivät pilalle? Olisin todella kiitollinen, jos joku asiasta mitään tietävä voisi kertoa mielipiteensä.

Kiitos jo etukäteen avusta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu