Kaikilla tuntuu olevan serkkuja,sisaruksia, tätejä ja setiä, mummoja ja ukkeja.
Minulla on vain äiti, isä ja veli. Isää näen muutaman kerran vuodessa vaikka asutaan samassa kaupungissa, välimatkaa 15km. Äitiä näen ehkä kerran kuukaudessa, veljen näin viimeksi jouluna.
Tiedän paljon sukulaisiani isäni puolelta. Serkkuni ja veljeni ovat kavereita keskenään, mutta minä en ole koskaan oikein sopinut siihen joukkoon. Tuntuu että isäni ja veljeni häpeäisivät minua. He pyörittävät perheyritystä parin muun sukulaisen kanssa eli näkevät joka päivä. Isän puolella suvussa kaikki ovat rikkiaita ja menestyviä. Minä taas tienaan 1200e/kk ja asun vuokralla.
Luulen etten kelpaa isälleni, hän joutuu häpeämään minua. Hän soittaa harvoin ja aina kysyy raha-asioistani :( minä en jaksa sitä! Hän kysyy tarvitsenko rahaa. Valehtelen aina että minulla on säästöjä ja että tulen hyvin toimeen vaikka tilillä olisi 0e ja palkkapäivään viikko. Se taitaa olla ainut asia josta isäni on kehunut minua. "Hyvä että teet työt kunnolla ja käytät rahat harkiten". Sitten hän kertoo mitä uutta on hankkinut.
Kaipaisin hyväksyntää isältäni. Haluaisin että hän hyväksyisi minut sellaisena kuin olen. Mutta ei... Olen jo pienestä pitäen saanut kuunnella arvostelua isältäni. Itsetuntoni on aivan surkea. Tavallaan haluan näyttää isälleni että olen hyvä ja juuri sellainen josta hän voi olla ylpeä, mutta tavallaan haluaisin laittaa välit poikki. Vaikka harvoin olemme yhteyksissä niin hänen olemassa olonsa ahdistaa minua. Tuntuu että voisin saadarauhan vasta kun hän joskus kuolee. En tiedä olisinko edes surullinen jos hän kuolisi. Se olisi helpotus minulle.
Olen itsenikin tappamista ajatellut. Minulla on myös pakkomielle ulkonäöstä ja miesten miellyttämisestä. :( Olen lutkajakorasia.
Tämä kirjoitus nyt alkoi olla isäpainotteinen vaikka piti ihmetellä sitä että en tunne sukuani.
On minulla yksi ihana sukulainen joka on äitini. Hän sentään hyväksyy minut ja on köyhempi kuin minä. Hänelle voin aina kertoa huolistani ja hänelle aina sanonkin että ei sitten kerro isälle. Joo ja olen jo 23-vuotias nainen... Ja jotenkin kiinni isässäni vaikka pitäisi olla itsenäinen ja haistattaapaskat koko ukolle.... Mutta ei se vaan onnistu...
Kommentoikoo jos jaksatte, tästä tekstistä tuli nyt tämmöinen avautuminen ja oivalsin samalla itsekin jotain tätä kirjoittaessa, kirjoittaminen helpottaa ja itkutkin tuli väännettyä tätä kirjoittaessa.
Minulla on vain äiti, isä ja veli. Isää näen muutaman kerran vuodessa vaikka asutaan samassa kaupungissa, välimatkaa 15km. Äitiä näen ehkä kerran kuukaudessa, veljen näin viimeksi jouluna.
Tiedän paljon sukulaisiani isäni puolelta. Serkkuni ja veljeni ovat kavereita keskenään, mutta minä en ole koskaan oikein sopinut siihen joukkoon. Tuntuu että isäni ja veljeni häpeäisivät minua. He pyörittävät perheyritystä parin muun sukulaisen kanssa eli näkevät joka päivä. Isän puolella suvussa kaikki ovat rikkiaita ja menestyviä. Minä taas tienaan 1200e/kk ja asun vuokralla.
Luulen etten kelpaa isälleni, hän joutuu häpeämään minua. Hän soittaa harvoin ja aina kysyy raha-asioistani :( minä en jaksa sitä! Hän kysyy tarvitsenko rahaa. Valehtelen aina että minulla on säästöjä ja että tulen hyvin toimeen vaikka tilillä olisi 0e ja palkkapäivään viikko. Se taitaa olla ainut asia josta isäni on kehunut minua. "Hyvä että teet työt kunnolla ja käytät rahat harkiten". Sitten hän kertoo mitä uutta on hankkinut.
Kaipaisin hyväksyntää isältäni. Haluaisin että hän hyväksyisi minut sellaisena kuin olen. Mutta ei... Olen jo pienestä pitäen saanut kuunnella arvostelua isältäni. Itsetuntoni on aivan surkea. Tavallaan haluan näyttää isälleni että olen hyvä ja juuri sellainen josta hän voi olla ylpeä, mutta tavallaan haluaisin laittaa välit poikki. Vaikka harvoin olemme yhteyksissä niin hänen olemassa olonsa ahdistaa minua. Tuntuu että voisin saadarauhan vasta kun hän joskus kuolee. En tiedä olisinko edes surullinen jos hän kuolisi. Se olisi helpotus minulle.
Olen itsenikin tappamista ajatellut. Minulla on myös pakkomielle ulkonäöstä ja miesten miellyttämisestä. :( Olen lutkajakorasia.
Tämä kirjoitus nyt alkoi olla isäpainotteinen vaikka piti ihmetellä sitä että en tunne sukuani.
On minulla yksi ihana sukulainen joka on äitini. Hän sentään hyväksyy minut ja on köyhempi kuin minä. Hänelle voin aina kertoa huolistani ja hänelle aina sanonkin että ei sitten kerro isälle. Joo ja olen jo 23-vuotias nainen... Ja jotenkin kiinni isässäni vaikka pitäisi olla itsenäinen ja haistattaapaskat koko ukolle.... Mutta ei se vaan onnistu...
Kommentoikoo jos jaksatte, tästä tekstistä tuli nyt tämmöinen avautuminen ja oivalsin samalla itsekin jotain tätä kirjoittaessa, kirjoittaminen helpottaa ja itkutkin tuli väännettyä tätä kirjoittaessa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos isäsi kysyy etä tarvitsetko rahaa niin miksi et ota jos toinen tarjoutuu anatamaan rahaa koska isäsi haluaa pitää sinusta huolta että sinun ei tarvitse kituutta pienellä palkaalla ja niin edelleen.
Niin just. ota sitä rahaa kun se tarjoo, niin voit ainakin elää mukavammin. Itse en ole nähnyt sukulaisia 20 vuoteen. isää en ole nähnyt 27 v ja äitiäkään ei kiinnosta muu kun viinan juonti. En ole koskaan saanut mun vanhemmilta mitään eikä olla edes väleissä. Voisit viettää enemmän aikaa isäsi kanssa ja olla onnellinen et sulla on isä. Ehkä isäsi tekee töitä liikaa ja voisit sanoo sille et viettäisit aikaa enemmän sun kanssa eikä ajattelis töitä aina. Pyydä isäs kahville tai sanot sille mistä susta tuntuu. Kyllä se susta välittää kun rahaakin tarjoo.
Kerro myös sille et se arvostelu satuttaa sua ja sen tarvii loppua.
mielestäni kerrot liian vähän miksi sinä ett hyväksy isääsi tai mitä hän on tehnyt tai jättänyt tekemättä. hänhän välittää ! ota vastaan raha ja ole avoin taloudellisesta tilanteestasi. isäsi on yrittäjä toki hän silloin on tietoinen palkka luokista eri aloilla.
ei suhteet aina ole hyvät jokaisen perheenjäsenen tai sukulaisen välillä. eihän kemiat aina pelaa . jos kerta riitaa ei ole niin sinulla on kaikki mahdollisuudet parantaa välejänne. yritä itse tehdä aloitus olethan aikuinen ihminen.
hanki sisältöä elämääsi ja lopeta miesten miellyttäminen on parempiakin harrasteita.