Sain mahtavan tarjouksen päästä unelmieni työhön vuodeksi ulkomaille. Olen aina unelmoinut ulkomailla asumisesta ja kyseistä ammatista. Ainoa ongelma vain on, että poikaystäväni ei halua lähteä mukaan. Tiedän kokemuksesta, ettei vuoden etäsuhde hänen kanssaan onnistuisi. Meillä on kaikki periaatteessa hyvin; olemme suunnitelleet yhteisen asunnon hankkimista ja muutenkin yhteistä tulevaisuutta. Toisaalta olemme aivan erilaisia; itse haluaisin matkustaa, seikkailla ja nähdä maailmaa, poikaystäväni taas haluaa pysyä Suomessa ja elää tavallista arkea. Lisäksi itse opiskelen yliopistossa ja poikaystäväni on ollut jo vuosia rakennustyömaalla töissä; tuntuu ettei meillä ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Suhteemme alkoi kun olin juuri aloittanut lukion, joten kaikki on sen jälkeen muuttunut. Poikaystävä haluaisi perustaa perheen mahdollisimman pian, minä taas en vielä 10 vuoteen.
Lisäksi pelottaa, että jos nyt luovun periaatteessa hyvästä miehestä, jolla on pysyvä työ ja joka on turvallinen ja luotettava, niin löydänkö enää koskaan ketään muuta? En halua havahtua neljäkymppisenä siihen, ettei mulla ole perhettä. Tiedän olevani vielä nuori miettimään tätä, mutta ajatus ahdistaa silti.
Myönnän myös mokanneeni; tapasin toisen miehen ulkomailla ja ihastuin. En voi lopettaa kyseisen miehen ajattelua ja puhummekin Skypessä lähes päivittäin. Poikaystäväni tietää puheluista, muttei tiedä suhteemme laadusta. Tai siis... Mitään fyysistä ei tapahtunut, mutta tunnen syyllisyyttä siitä, että olen ihastunut kyseiseen mieheen. En voi tunteilleni mitään ja olen yrittänyt monta kertaa tukahduttaa tunteet. Tämä kyseinen mies myös vetää minua ulkomaille, vaikkei hän tässä maassa jossa työ olisi asukaan...
Pitäisikö vaan luopua unelmien työstä ja pysyä täällä turvallisessa suhteessa vai olisko vaan parempi luopua miehestä, elää unelmaa ja luottaa että joku päivä löydän vielä jonkun uuden?
Lisäksi pelottaa, että jos nyt luovun periaatteessa hyvästä miehestä, jolla on pysyvä työ ja joka on turvallinen ja luotettava, niin löydänkö enää koskaan ketään muuta? En halua havahtua neljäkymppisenä siihen, ettei mulla ole perhettä. Tiedän olevani vielä nuori miettimään tätä, mutta ajatus ahdistaa silti.
Myönnän myös mokanneeni; tapasin toisen miehen ulkomailla ja ihastuin. En voi lopettaa kyseisen miehen ajattelua ja puhummekin Skypessä lähes päivittäin. Poikaystäväni tietää puheluista, muttei tiedä suhteemme laadusta. Tai siis... Mitään fyysistä ei tapahtunut, mutta tunnen syyllisyyttä siitä, että olen ihastunut kyseiseen mieheen. En voi tunteilleni mitään ja olen yrittänyt monta kertaa tukahduttaa tunteet. Tämä kyseinen mies myös vetää minua ulkomaille, vaikkei hän tässä maassa jossa työ olisi asukaan...
Pitäisikö vaan luopua unelmien työstä ja pysyä täällä turvallisessa suhteessa vai olisko vaan parempi luopua miehestä, elää unelmaa ja luottaa että joku päivä löydän vielä jonkun uuden?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos oot nuorempi kuin n.26 vuotias niin tartu tilaisuuteen kiinni. Jäät kaipaamaan joskus sitä kun et sitten mennytkään. Toisin voit tulevaisuudessa kaivata myös ettet jäänyt suomeen. Mutta varmaan jää painamaan tuo asia ja katkeroidut arjessasi kotona jos et mene.
Typerää on taas sinulta, että vikittelet toista miestä sun ukkos seläntakana. Se on raukkamaista. Yritäks saada syyn siitä että tunteesi loppuu miehees jolloin voit lähteä vai odotatko että jäät kiinni niin saat monoa ja syyn lähteä myös silloin?
Viisainta että puhuisit ukkos kanssa kasvotusten. PITKÄÄN ja riitelemättä.
Tiedätkö mitä? Se, että suunnittelet eroa, muuttoa ulkomaille ja olet ihastunut toiseen mieheen (pidät häneen PÄIVITTÄIN yhteyttä), kertovat jo karua tarinaa... Et ole nykyisessä suhteessasi enää läsnä.
Ikävä sanoa näin, mutta sinähän tavallaan petät poikaystävääsi tällä hetkellä. Et ainakaan kerro hänelle kokototuutta, se on selvä.
Musta tuntuu että elät nyt liiaksi tunteiden vallassa: haet jännitystä, uusia kokemuksia, olet ihastunut ulkomaalaiseen mieheen, jne jne.. Entäs se järkipuoli? Osaatko nyt miettiä asiaa järjen kannalta? Eli nimenomaan siltä kantilta, että oletko valmis hylkäämään hyvän, turvallisen, pitkän suhteen jännityksen ja matkailun/työn vuoksi? Ja kuinka iso rooli tällä ulkomaalaisella miehellä on tässä asiassa?
Taidat elää itseasiassa tällä hetkellä ns. pientä kriisivaihetta.. Olette seurustelleet lukioikäisestä saakka, ja nyt tajuat, että kaipaat jotain muuta. Uusia ihmisiä, uusia kokemuksia. Koet että olet missannut jotain, kun olet seurustellut.
Mutta kriisit eivät ole todellisia. Ne ovat vain mullistuksia ja voimakkaita olotiloja. Ja niiden tahdon mukaan ei välttämättä kyllä kannata lähteä tanssimaan.
Toisaalta taas, jos oikeasti koet olevasi onneton suhteessasi, niin lähde. Lähde ulkomaille. Mutta tahdotko sitä oikeasti?! Et sano missään vaiheessa olevasi onneton tai surullinen...
Sinun pitää nyt vain miettiä tätä asiaa järjen kanssa - ei pelkkien tunteiden. Ja neuvoisin sinua kyllä ehdottomasti puhumaan myös poikaystäväsi kanssa! Mietit tosi isoja asioita tällä hetkellä - muuttoa ulkomaille, eroa, olet ihastunut toiseen - eikö poikaystävälläsi olisi oikeus tietää, mitä mietit? Näiden kaikkien vuosien jälkeen?
Mieti tarkkaan, mihin ryhdyt. Jos jätät nyt turvallisen ja hyvän suhteesi, saatat nimenomaan joskus katua sitä. Ja paljon. Mieti tarkkaan!
Alkupuoliskon tekstiä olen samaa mieltä, sitten muuttuu kanta. Kriisit ovat hyvinkin todellisia, ne syntyvät oikeista tilantista ja tunteista. Jos on ollut lukioikäisestä (teinistä) asti yhdessä poikaystävän kanssa, on melko varmaa, että jossain vaiheessa tulee tunne, että pitäisi tehdä ja nähdä jotain muutakin. Ja kun kyse on vielä nuoresta ihmisestä, niin kovin suurta riskiä asiassa ei ole.
On niitäkin ihmisiä, jotka tapaavat elämänsä kumppanin 16-vuotiaana, mutta aika harvassa ne ovat. Tässä on ilmeisesti käynnissä ihan perinteinen "liian nuorena liian vakavaa" -tapaus. Ja siihen ei oikeastaan auta mikään muu, kuin käydä se kriisi läpi. Minusta siihen turvalliseen ja tuttuun ei aina ole hyvä turvautua. Joskus pitää repäistä, kokea jotain uutta ja nähdä mitä maailma voi tarjota. Meidän sukupolvellamme kun on kuitenkin pelikenttänä koko maailma.
AP:lle oma rohkaisuni. En nyt siis tarkoita, että sinun PITÄÄ lähteä ulkomaille. Olen vain sitä mieltä, että tekstisi mukaan et ole enää täysillä suhteessanne ja roikut siinä "hyvän miehen" kainalossa tavasta. Onko tuo "hyvä mies" myös "hyvä mies sinulle?"? Jos teillä on noin erilaiset toiveet elämälle, on aika hankala nähdä teillä valoisaa ja onnellista tulevaisuutta yhdessä. Muista, että "on meillä ihan kivaa" ei riitä. Yksinkin olet onnellisempi ja elämäsi on täyteläisempää. Ja jos tuntuu, että suhde ulkomaalaiseen on mitä nyt kaipaat, niin anna palaa. Mutta tee se reilusti, eli ensin vanha suhde poikki ja pinoon keskustelujen ja suruaikojen kera. Sitten vasta uuteen leikkiin mukaan. Ota ilo irti elämästä, mutta älä loukkaa poikaystävääsi matkalla enempää kuin on pakko.
Kyllä kannattaa lähtee ulkomaille toisen miehen pantavaksi ja kohta huomaat et se halusi vaan panna sua ja käyttää hyväksi. Ei kannata jäädä suomeen turvallisen miehen kainaloon vaan menet nyt sinne ulkomaille.
Ala painua, parempaa palkkaa, vakituinen työ, ja suomessa vaan pelkkää perseennuolemista määräaikaisilla työsoppareilla.
Olen satavarma, että jos et nyt lähde, sinusta tulee katkeroitunut ämmä. Miksi? Siksi että jäät loppuiäksesi haikailemaan sitä lähtöä. Sitten ainakun mies vituttaa, Suomessa on kurjaa ja kaikki on erilailla kuin haluaisit (eli n. 100 kertaa päivässä) ajattelet sitä että kaikki olisi hyvin jos olisit lähtenyt.
Haluaisit lähteä, mutta järkeilet asioita koska sinua oikeasti pelottaa se lähteminen. Haet tekosyytä, miestäsi et rakasta koska olet rakastunut toiseen. Kyllä se niin on että jos omaa miestä rakastaa ei tuommoista peliä ole tarve pitää.
Mene. Jos suurin huolesi elämässä on että et ehkä saa ketään toista miestä, niin mietippä tätä: Mitäpä jos tämä nykyinen mies jättääkin sinut? Oletko niin varma että niin ei koskaan kävisi? Ehkä et sittenkään löydä ketään toisa? Näetkö nyt että toisen ihmisen varaan ei pidä elämäänsä laittaa, koska et sitä toista voi hallita kuitenkaa.
Olen itse lähes samanlaisessa tilanteessa ja pohdin samaa, sinulla vielä selkeämpi tilanne ! EHDOTTOMASTI käytä elämän tilanne hyödyksi. Jos nyt sydämesi kaipaa ulkkomaille ja seikkailua niin mene, koska jos pamahdat paksuksi ja alat rakentamaan perhettä vuoden sisällä, tulet ikuisesti katumaan sitä että et toteuttanut unelmiasi! Katkeroidut mieheesi tulisitte riitelemään paljon ja sinusta tuntuisi että olet menettänyt jotain elämässä ! lydät varmasti jonkun toisen enemmän samanhenkisen, jolla on samoja kiinnostuksen kohteita ! minunkin pitäisi tehdä lähiaikoina viisas päätös ! =) Tsenmppiä ja rohkeutta oikeaan päätökseen ! )
Ei tollasta tänne kannata tulla pohtimaan, ei muuta kuin nosta kytkin ylös ja mene, kyllä sä sen lapsen saat tehtyä kun tulet takaisin sieltä. Voit sit kirjoitella yh äitien puolella kuin elämä potki sinua päähän ja kun kunnon miehiä ei ole.