Mun "ystäväpiirissä" on aika monta ihmistä, joille en oikein aidosti ole ystävä. On hankalaa, kun ne jotenkin on kiinnittynyt muhun, roikkuu perässä ja mä en osaa olla tarpeeksi jämäkkä ilmaistakseni, että ei aina seura kiinnosta. Lisäksi olen huomannut, että moni muu ystävä vähän karttaa silloin seuraa kun on joitakin näitä toisia. Ihan kaikella kunnioituksella tai miten sen sanoisin, vaikke ovat hieman erilaisia tai persoonallisia nuoria, moni vähän muutenkin sellainen, ettei oikein ole kovin paljon ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa, vaikka näin sanoakseni.
Hankaluutta tekee se, että jos olen vaikka iltaa viettämässä, liimautuvat seuraani, jos puhun jollekin osallistuvat heti keskusteluun ja keskeyttävät, tulevat perässä ja kyselevät koko ajan minne menen ja tulevat myös´ja tottakai se sitten näkyy siinäkin, että miten muut ottavat minut vastaan. Ahdistavaa. Kohta tuntuu, etten viitsi mennä mihinkään, kun aina tuntuu olevan jonkinlainen rasittava roikkuva häntä perässä. Joskus koen olevani jonkun sortin nuokkarin täti, kuitenkin aikuisille ihmisille.
Tässä vaikeutena on se, että ne kokee mut paljon tärkeämpänä itselleen kuin mä heitä itselleni. Joskus toivoisin, että olisi jotain normaalin mukavia tapauksia, mutta jostain syystä vedän puoleeni sosiaalitarrautujia. Jossain vaiheessa tilanne oli niin pitkällä, että joku saattoi jopa loukkaantua, kun en ole aina tavoitettavissa tai kertomassa menoistani tai ottamassa mukaan muiden ihmisten luo.
Perusluonteelta olen aivan liian kiltti. Olen kyllästynyt vetoamaan työkiireisiin, jotta saisin olla rauhassa. Toisaalta hankala pienellä paikkakunnalla äkkiä olla aivan uusissa ympyröissäkään ilman, ettei pitäisi tehdä jotakin kovin radikaalia näiden roikoskelijoiden suhteen. Ja kun ei heissäkään toisaalta vikaa ole, mutta en vain jaksa kokea olevani joku itsestäänselvyys ja koen, että mulla ei ole kovin mahdollisuutta olla niiden ihmisten kanssa, joiden haluan. Tarvisin asiallisia vinkkejä, mitä tässä voisi tehdä?
Hankaluutta tekee se, että jos olen vaikka iltaa viettämässä, liimautuvat seuraani, jos puhun jollekin osallistuvat heti keskusteluun ja keskeyttävät, tulevat perässä ja kyselevät koko ajan minne menen ja tulevat myös´ja tottakai se sitten näkyy siinäkin, että miten muut ottavat minut vastaan. Ahdistavaa. Kohta tuntuu, etten viitsi mennä mihinkään, kun aina tuntuu olevan jonkinlainen rasittava roikkuva häntä perässä. Joskus koen olevani jonkun sortin nuokkarin täti, kuitenkin aikuisille ihmisille.
Tässä vaikeutena on se, että ne kokee mut paljon tärkeämpänä itselleen kuin mä heitä itselleni. Joskus toivoisin, että olisi jotain normaalin mukavia tapauksia, mutta jostain syystä vedän puoleeni sosiaalitarrautujia. Jossain vaiheessa tilanne oli niin pitkällä, että joku saattoi jopa loukkaantua, kun en ole aina tavoitettavissa tai kertomassa menoistani tai ottamassa mukaan muiden ihmisten luo.
Perusluonteelta olen aivan liian kiltti. Olen kyllästynyt vetoamaan työkiireisiin, jotta saisin olla rauhassa. Toisaalta hankala pienellä paikkakunnalla äkkiä olla aivan uusissa ympyröissäkään ilman, ettei pitäisi tehdä jotakin kovin radikaalia näiden roikoskelijoiden suhteen. Ja kun ei heissäkään toisaalta vikaa ole, mutta en vain jaksa kokea olevani joku itsestäänselvyys ja koen, että mulla ei ole kovin mahdollisuutta olla niiden ihmisten kanssa, joiden haluan. Tarvisin asiallisia vinkkejä, mitä tässä voisi tehdä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ymmärrän hyvin, miltä sinusta tuntuu koska minä myös joudun samanlaisiin tilanteisiin.. liika sosiaalisuus ja kiltteys on pahaksi, koska kun liikaa ystäviä roikkuu ympärillä ei ole enää sitä ns. omaa tilaa. Pahemmaksi tilanteen tekee sen, että on miellyttävän näköinen --> helpostilähestyttävä.
Mielestäni voit ystävällisesti sanoa toiselle, että tarvitset omaa aikaa, jos siitä suuttuu niin sitten suuttukoot, se ei ole enää sinun asiasi vatvoa asiaa. Todellinen kaveri perääntyy tarvittaessa. Toisaalta se on vaikeaa, koska ne kaverit joiden kanssa et halua olla enää tekemisissä eivät voi vain unohtaa sinua :).. eli toisinsanoen olet kaivanut hautaa itse itsellesi.
Pahinta on se, että toinen puhuu toisen kanssa vain itsensä takia (narsistiset tyypit). Hännystelijöistä (minäminäihmisistä) ei pääse eroon, ellei niille sano suoraan miten asiat on.Silloin tosiaan voi varautua että toinen loukkaantuu... liian kilttinä ei sitten kehtaa sanoakaan mitään huonoa näille perässäroikkujille.... mutta terveellä itsekkyydellä pääsee pitkälle. Tsemiä!
tietää. Ikävä kyllä sillä josta pitää, on myös muita ystäviä sosiaalisena tapauksena, mutta tottahan toki on. Kaikilla on erilainen tarve yksinäisyydelle. Ja harrastukset... toisilla menee aika töissä ja toisilla missä meneekin.