Yksiköstämme on viimeisten vuosien aikana lähtenyt yksi jos toinenkin hiihtelemään, koska eivät ole kestäneet kyynistä ja elämäänsä totaalisen kyllästynyttä paskiaista.
Nyt minusta tuntuu, että olen seuraava joka suorittaa samanlaisen irti-oton koko paskasta. Tätä en kuitenkaan haluaisi tehdä koska työ itsessään on ihan ok ja jopa mielenkiintoista, mutta esimies tekee kaikesta silkkaa helvettiä.
Sietämätön pattitilanne, jonka kaikki yksikön porukat tiedostaa ja myöntää, mutta kukaan ei voi tehdä asialle mitään. Sana on kyllä levinnyt yhtiön ylimpään johtoon, mutta siellä vaan änkytetään vastaukseksi, ettei oikein voi mitään tehdä kun yksikkömme tulos näyttää niin hyvin plussa. Niinpä niin... no ei kauaa enää näytä koska kaikki ovat ihan loppuun vittuunutuneita ja väki vähenee. Lisäksi on jatkuvasti stressin takia sairaslomia jne.
Onko kellään mitään neuvoa? Onko olemassa jotakin ulkopuolista tahoa, jonne voisi nimettömänä ilmoittaa tuollaisesta mielisairaasta tyrannista?
Voiko mulkulle pomolle mitään?
17
3923
Vastaukset
- Näin lain mukaan
Jos teitä todella on useita, jotka olette kokeneet esimiehen menettelyn epäasiallisena ja teillä on noista teoista yhtä pitävät kannat, niin kirjallinen pyyntö isolle pomolle asian korjaamiseksi, ja kaikkien nimet alle.
Silloin vastuu asian hoidosta siirtyy työnantajalle, ja se vastuu on ankara. Työturvallisuuslain 28 §:n mukaan "Jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi".
Jos työnantaja sallii epäasiallisen kohtelun jatkua, syyllistyy se rikoslain 47 luvun 1 §:ssä ( mahd. myös 3 §) rangastavaksi säädettyyn tekoon. Tuossa tapauksessa on tehtävä työsuojeluviranomaiselle (AVIn työsuojelun vastuualueelle) kirjallinen käsittelypyyntö asiasta.
Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 50 §:n 1 momentin mukaan "Jos on todennäköisiä perusteita epäillä, että on tehty työsuojeluviranomaisen valvottavana olevassa laissa tai rikoslain (39/1889) 47 luvussa rangaistavaksi säädetty teko, työsuojeluviranomaisen ON TEHTÄVÄ siitä ilmoitus poliisille esitutkintaa varten".
Työsuojeluviranomaisen velvollisuus tehdä asiasta ilmoitus poliisille on EHDOTON, vai teon vähäisyys on siitä poikkeus. Kun työturvallisuuslain 28 § edellyttää työnantajalta toimenpiteitä jo silloin kun kyse on työntekijän terveydelle vaaraa aiheuttavasta epäasiallisesta kohtelusta, niin vähäisyyden ylittämiskynnys ei voi olla korkea.- äksämmä
työsuojeluun ilmoitus! kokemuksesta voin kertoa että jos ylempi johto vaan änkyttää kun kysytään niin silloin ei tapahdu yhtään mitään teidän asioitten parantamiseksi.firman johto on tietoinen mutta ei tee asialle mitään,eikä aiokkaan usko asiantuntijaa,ne on teidän vihollisia silloin ne ei halua teille mitään hyvää soittakaa porukalla aviin vaan sieltä saatte apua mutta siinä menee jonkun aikaa ennenkuin saavat rattaat pyörimään,jos se ei auta ottakaa kaikki lopputili.on nähty noita hullujenhuoneita ihan tarpeeksi,nyt puhaltaa uudet tuulet.tehkää tekin samoin irtiottokin auttaa joskus lukekaa muoviala on työpaikkakiusaamisen mekka,se tarina on totta tapahtui kurkimäessä hesas.
- Niin, mutta ...
äksämmä kirjoitti:

En ole alkuunkaan vakuuttunut siitä, että aluehallintoviraston (AVI) työsuojelun vastuualueelle tekemäsi käsittelypyyntö johtaa toivomaasi tulokseen, sillä työsuojeluviranomainen toimii säännönmukaisesti vastoin voimassaolevaa lainsäädäntöä.
Kuitenkin edellä kuvattu menettely on ainoa oikea, ja vaikka se johtaisikin lainvastaiseen ratkaisuun, virkarikokset vanhenevat aikaisintaan viidessä vuodessa. Joten sinulle jää aikaa odottaa käytännön palautumista lailliseen tilaan, joka tapahtuu ennen virkarikosten vanhenemista. Jos taas teet tutkintapyynnön poliisille työnantajastasi, työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (ns. valvontalaki) 50 §:n 2 momentin mukaan "Edellä 1 momentissa tarkoitettua tekoa koskevassa esitutkinnassa on työsuojeluviranomaiselle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Virallisen syyttäjän on varattava työsuojeluviranomaiselle tilaisuus lausunnon antamiseen ennen syyteharkinnan päättämistä. Asiaa tuomioistuimessa suullisesti käsiteltäessä työsuojeluviranomaisella on läsnäolo- ja puheoikeus".
Siis, vaikka poliisi ei tutkisi asiaasi vedoten työsuojeluviranomaisen (käytännössä tarkastajan, jota ei valvontalain esitöiden mukaan pidetä työsuojeluviranomaisena) ratkaisuun asiassasi, on työsuojeluviranomaisella aina oikeus esittää omat lainvastaiset näkemyksensä oikeudenkäynnissäsi.
Jos et(te) tee käsittelypyyntöä työsuojeluviranomaiselle, menetätte oikeuden heidän virkarikoksistaan johtuvien korvausten saamiseen.
Kannattaa tutustua korkeimmanoikeuden päätökseen KKO:1992:180 (http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1992/19920180), joka on ainoa kko:n päätös epäasiallisesta kohtelusta. Ja miksi se on ainoa? No siksi, että työsuojeluviranomaisessa tulkitaan lakeja virheellisesti, ja poliisi luottaa työsuojeluviranomaiseen asiantuntijana kuin pukki suuriin sarviinsa, eikä itse tutki epäiltyjä lainvastaisuuksia.
Siis käytännössä ei ole mitään mahdollisuuksia väistää työsuojeluviranomaisen kantaa, joten on syytä edetä heti siten, että asiasta tehdään käsittelypyyntö työsuojeluviranomaiselle. - ta on PRC:stä
Niin, mutta ... kirjoitti:
En ole alkuunkaan vakuuttunut siitä, että aluehallintoviraston (AVI) työsuojelun vastuualueelle tekemäsi käsittelypyyntö johtaa toivomaasi tulokseen, sillä työsuojeluviranomainen toimii säännönmukaisesti vastoin voimassaolevaa lainsäädäntöä.
Kuitenkin edellä kuvattu menettely on ainoa oikea, ja vaikka se johtaisikin lainvastaiseen ratkaisuun, virkarikokset vanhenevat aikaisintaan viidessä vuodessa. Joten sinulle jää aikaa odottaa käytännön palautumista lailliseen tilaan, joka tapahtuu ennen virkarikosten vanhenemista. Jos taas teet tutkintapyynnön poliisille työnantajastasi, työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (ns. valvontalaki) 50 §:n 2 momentin mukaan "Edellä 1 momentissa tarkoitettua tekoa koskevassa esitutkinnassa on työsuojeluviranomaiselle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Virallisen syyttäjän on varattava työsuojeluviranomaiselle tilaisuus lausunnon antamiseen ennen syyteharkinnan päättämistä. Asiaa tuomioistuimessa suullisesti käsiteltäessä työsuojeluviranomaisella on läsnäolo- ja puheoikeus".
Siis, vaikka poliisi ei tutkisi asiaasi vedoten työsuojeluviranomaisen (käytännössä tarkastajan, jota ei valvontalain esitöiden mukaan pidetä työsuojeluviranomaisena) ratkaisuun asiassasi, on työsuojeluviranomaisella aina oikeus esittää omat lainvastaiset näkemyksensä oikeudenkäynnissäsi.
Jos et(te) tee käsittelypyyntöä työsuojeluviranomaiselle, menetätte oikeuden heidän virkarikoksistaan johtuvien korvausten saamiseen.
Kannattaa tutustua korkeimmanoikeuden päätökseen KKO:1992:180 (http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1992/19920180), joka on ainoa kko:n päätös epäasiallisesta kohtelusta. Ja miksi se on ainoa? No siksi, että työsuojeluviranomaisessa tulkitaan lakeja virheellisesti, ja poliisi luottaa työsuojeluviranomaiseen asiantuntijana kuin pukki suuriin sarviinsa, eikä itse tutki epäiltyjä lainvastaisuuksia.
Siis käytännössä ei ole mitään mahdollisuuksia väistää työsuojeluviranomaisen kantaa, joten on syytä edetä heti siten, että asiasta tehdään käsittelypyyntö työsuojeluviranomaiselle.AVI ja muut viranomaiset ei voi auttaa, jos epäilty kiistää kaiken.
Kokemusta on! - Näin on näreet
ta on PRC:stä kirjoitti:
AVI ja muut viranomaiset ei voi auttaa, jos epäilty kiistää kaiken.
Kokemusta on!Työsuojeluviranomainen voi auttaa, ja jos se toimii lakien mukaisesti, sen on autettava.
Tuo velvollisuus ei riipu siitä, että epäilty kiistää kaiken. Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (valvontalaki) 50 §:n 1 momentin mukaanhan "Jos on TODENNÄKÖISIÄ PERUSTEITA EPÄILLÄ, että on tehty työsuojeluviranomaisen valvottavana olevassa laissa tai rikoslain (39/1889) 47 luvussa rangaistavaksi säädetty teko, työsuojeluviranomaisen ON TEHTÄVÄ siitä ilmoitus poliisille esitutkintaa varten".
Jos työnantaja ei ole ryhtynyt käytettävissään oleviin toimenpiteisiin (varoitukset > irtisanominen) työntekijän terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttavan häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun lopettamiseksi, on hän syyllistynyt rikoslain 47 luvun 1 §:ssä rangaistavaksi säädettyyn tekoon ja valvontalain 50.1 §:n mukaisesti työsuojeluviranomaisen ON TEHTÄVÄ ilmoitus poliisille esitutkintaa varten.
Tuota tosiasiaa ei toiseksi muuta mikään muu kuin kyseisten lakien muutos tuolta osin. Jos taas työsuojeluviranomainen ei menettele, kuten laki edellyttää, se syyllistyy johonkin rikoslain 40 luvun 7-10 pykälien tarkoittamaan virkarikokseen
- Tosi on on
Tälle palstalle firman nimi missä pomo kiusaa alaisiaan. Huono maine leviää kulovalkean tavoin ja päällikkö tai esimies saa lähteä ja piste, tai jopa koko firma lopetetaan.
- äksämmä
hyvä idea! tästä lähtee pientä vihjettä,minne ei kannata mennä.osoite on sirrikuja 4c helsinki paikka kurkitalo liikekiinteistö.
- ei jaksa enää...
Tilannetta hankaloittaa vielä se, että kaikki aiemmin kytkintä nostaneet ovat olleet oman ikäisiäni, eli noin kolmekymppisiä. Heitä on ollut yhteensä neljä. Nyt olen aivan yksin enää jäljellä omassa ikäluokassani.
Nyt "työkaverit" ovat nyt kaikki pitkälti yli viisikymppisiä, elämäänsä kyllästyneitä kyynikkoja, joilta on ilo kaikkeen mennyt. He myöntävät pomon olevan ihan läpeensä mätä, mutta alistuvat häntä koipien välissä aivan kaikkeen!!!
Olen yrittänyt sanoa, että muutosta ei saada ellei puhalleta yhteen hiileen, mutta nämä vanhat möhömahalampaat eivät uskalla eikä viitsi tehdä tikkua ristiin. Kärsivät mieluummin naamat värinpäin kaiket päivät koko paskaa ja valittavat keskenään kuinka perseestä kaikki on!!! Kuka tällaista jaksaa loputtomiin???
Onko tosiaan niin, että joudun jättämään sinänsä mielenkiintoisen ja antoisan työn, koska ympäristö on täynnä kyynisyyttä ja vittuilua???- Kannattaa yrittää
Jos et näe muita mahdollisuuksia kuin irtisanoutuminen, niin miksi et kokeilisi edellä esille tuotua, ainoaa maksutonta menettelyä todistettava: ilmoitus esimiehen esimiehelle, että olet kokenut esimiehesi tietyt teot epäasiallisina ja sinulle on aiheutunut niistä stressiä yms. > jos esimies ei puutu asiaan, niin kirjallisen käsittelypyyntö työsuojeluviranomaiselle.
- -.-.-.-.-.-.-.-.
Kannattaa yrittää kirjoitti:
Jos et näe muita mahdollisuuksia kuin irtisanoutuminen, niin miksi et kokeilisi edellä esille tuotua, ainoaa maksutonta menettelyä todistettava: ilmoitus esimiehen esimiehelle, että olet kokenut esimiehesi tietyt teot epäasiallisina ja sinulle on aiheutunut niistä stressiä yms. > jos esimies ei puutu asiaan, niin kirjallisen käsittelypyyntö työsuojeluviranomaiselle.
Mutta jospa se kiusaaja onkin koko firman isoin pomo. Olin yhdessä Helsinkiläisessä raksa firmassa joku aika sitten ja jos missään niin siinä paikassa väki vaihtui tiheään. Iso pomo sai käsittämättömiä raivokohtauksia ja jakoi senmukaan aiheettomia varoituksia tai potkuja. Ja sekunnin päästä raivari oli ohi mutta teko tehty. Ja ison pomon sekä työnjohtajan vastuun sysääminen omista töppäilyistään työntekijöille oli legendaarinen käsite siinä firmassa. Mutta menepäs tällaisessa firmassa valittamaan asiasta työsuojelu viranomaiselle. Lopputulos on ennalta selvä ja valittajalle kohtalokas.
- keijolandia
-.-.-.-.-.-.-.-. kirjoitti:

raksapuoli perseestä!sielä on hulluja yrittäjiä samoin muovifirmoissa,ne on avin hampaissa valituksia vaan siinä vaiheessa kannattaa olla toinen paikka tiedossa,ei kannata olla hullujentöissä juttu on näin...paskapaikat on nähty.
- cowboika
näytä colttia!Yleensä auttaa!!!
- keijolandia
suomi on juutalaisyrittäjien hallinnassa niin kuin nää palstatkin,oikee pikkujenkkilä kokosuomenmaa.
- ....................
Olisi tilausta sellaiselle (viralliselle) taholle, joka lähettäisi muka uutena työntekijänä tarkkailijan firmaan. Kyllä se ainakin nolostuttaisi isoakin pomoa, kun raportoinnin aika koittaisi. Suomi on vain niin pieni nynnymaa, että täällä ei saada aikaiseksi näinkään helppoa asiaa. Amerikassa ja Englannissa varmaan saataisiinkin.
- Näin se menee
Istukaa joukolla mulgwisti pomo ulos.
- Sairaudet vaivaa
Fyysisesti sairas pomo voi käyttäytyä tosi ilkeästi, oikukkaasti ja kummallisesti.
Esimerkiksi sokeritauti jota ei ole todettu - vaikuttaa niin, että pomo voi olla
tosi "pisipäisen" tuntuinen! Voi tulla lyömään tai vakoilemaan alaisten
yksityisiä papereita työhuoneeseen - saada raivareita kaikkien työntekijöiden
aikana ym ym. Itselleni sattui sellainen esimies, jonka sairautta ei työterveys-
lääkäri diagnosoinut vaikka veriarvot olivat päin p-tä!
Esimies lopulta pääsi yksityislääkärin hoitoon ja lääkitykseen - ja tuli ihan eri
ihmiseksi. Minulta hän pyysi ilkeilyjään anteeksi vielä kauan sen jälkeen
puhelimitse, kun oli päässyt eläkkeelle. Nyt pomo on jo kuollut. - Anonyymi
Hoitokoti Päiväkumpu Helsinki, yksi esihenkilö / yksikönjohtaja Jätkäsaaressa ihansamanlainen harrastaa epä-asiallista kohtelua . Työvuorot suunniiteli itse ja toinen hyväksyi eli allekirjoitti. Tällä itsellä sitten vähäise t työt joka salassa suunnitteli, muuten myös ilkeilijä kaikin tavoin. Mitä voi tehdä kun yksikön johtajana nykyisin ja aikaisempi yksikön johtaja nykyisin uusi toimi asumispalveluiden johtajana ? Kumpikin samanlaisia ilkeilijöitä, ei edes kunnon vastauksia kysymyksiin. Auttakaa ???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384629Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2712361Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532237- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131632M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289