Nyt vasta kun on ikää tullut tuollaiset 30 hujakoilla, alan ymmärtämään yhä enemmään maailmaa ja ihmissuhteita. Tässä siis eräs tarina siitä, mitä voi tapahtua "parhaalle ystävälle".
Tapasimme noin kolme vuotta sitten. Olimme kumpikin eronneita. Huomasimme, että meillä asiat luisti hyvin ja juttua piisasi. Olimme molemmat ns.särkyneitä ja puhuimme paljon erostamme ja tuimme toisiamme. Kävi sitten niin, että minä aloin jo toipumaan ja jaksoin jatkaa elämääni. Tämä ystäväni oli ja on heikkona edelleen. Tiettyyn pisteeseen asti meidän ystävyytemme alkoi siirtymään siihen, että olin enemmän hänelle terapeuttina ja hän alkoi imeä minusta voimia.
Pari kuukautta sitten aloin puhumaan siihen malliin, että ystävyyden tartteis olla tasapuolista, avointa, selkeää.. Koin, että hänellä oli aina joku draama menossa. Jostakin asiasta joku hirveä show. Joskus, kun minulla olisi ollut kerrottavaa, hän saattoikin sanoa; anteeksi, mutta on pakko kertoa tämä.. Vuorovaikutus ei ollut enää ns. NORMAALIA ystävyyttä. Huomasin, että minun piti olla valveilla ja skarppina joka hetki, mutta hän sai vajota masennukseen ja unohtaa täysin minun tarpeeni.
Itsemurhallakin aina varoitteli tietyin väliajoin. :( Ensin otin ne syvällä tunteella ja puhuin puhelimessa joskus kolmekin tuntia, vaikka uni painoi päälle. Sitten huomasin, että tämä alkoi käyttämään sanaa kevyesti, aina kun halusi ekstra huomiota minulta tai toisilta. Hän sai jopa yhden yhteisen tuttumme soittamaan minulle eräänä päivänä ja kovistelemaan, missä tämä henkilö on. Minua, en ole hänen vartijansa!
Sanoin joskus, että itsemurhalla puhuminen on vakavaa ja että hänen täytyy ottaa yhteyttä hoitajiin, jos meinaa olla todella sellainen olo. Hänellä on ystäviä ja terapiaakin. Ja lääkkeet. No, sitten sanoin, että minulle se on raskasta kuulla joka viikko aikeista ja yrittää siinä elää omaa elämääni. Hän vähätteli: "en minä ainakaan ottaisi tuollaisesta mitään pulttia, enhän minä sitä oikeasti koskaan tekisi." Teki mieli kirkua. :(
No, nyt sitten pieni aika sitten, tämä "ystävä" katkaisi minuun kaikki yhteydet. Sitä ennen hän pari viikkoa sitten vakuutteli, että ollaan ystäviä ikuisesti, taivaassakin. :( No, tässä sitä nähdään. Luultavasti tämän teki sen takia, että otin sitten hänen äitiinsä yhteyttä, kun lähetti ensin itsetuhoviestin, eikä sen jälkeen vastannut puhelimeen.
Että kyllä tämä elämä on tällaista välillä. Minun neuvo: älkää olko liian sinisilmäisiä ihmisten suhteen. Et voi pelastaa ketään! Kukaan ei voi muuttaa ihmistä, tai tukea loputtomiin, koska silloinhan siitä tulee terapia, ei ystävyyssuhde.
Tällaista tänään. Ai että sapettaa tuo ihminen.
Tapasimme noin kolme vuotta sitten. Olimme kumpikin eronneita. Huomasimme, että meillä asiat luisti hyvin ja juttua piisasi. Olimme molemmat ns.särkyneitä ja puhuimme paljon erostamme ja tuimme toisiamme. Kävi sitten niin, että minä aloin jo toipumaan ja jaksoin jatkaa elämääni. Tämä ystäväni oli ja on heikkona edelleen. Tiettyyn pisteeseen asti meidän ystävyytemme alkoi siirtymään siihen, että olin enemmän hänelle terapeuttina ja hän alkoi imeä minusta voimia.
Pari kuukautta sitten aloin puhumaan siihen malliin, että ystävyyden tartteis olla tasapuolista, avointa, selkeää.. Koin, että hänellä oli aina joku draama menossa. Jostakin asiasta joku hirveä show. Joskus, kun minulla olisi ollut kerrottavaa, hän saattoikin sanoa; anteeksi, mutta on pakko kertoa tämä.. Vuorovaikutus ei ollut enää ns. NORMAALIA ystävyyttä. Huomasin, että minun piti olla valveilla ja skarppina joka hetki, mutta hän sai vajota masennukseen ja unohtaa täysin minun tarpeeni.
Itsemurhallakin aina varoitteli tietyin väliajoin. :( Ensin otin ne syvällä tunteella ja puhuin puhelimessa joskus kolmekin tuntia, vaikka uni painoi päälle. Sitten huomasin, että tämä alkoi käyttämään sanaa kevyesti, aina kun halusi ekstra huomiota minulta tai toisilta. Hän sai jopa yhden yhteisen tuttumme soittamaan minulle eräänä päivänä ja kovistelemaan, missä tämä henkilö on. Minua, en ole hänen vartijansa!
Sanoin joskus, että itsemurhalla puhuminen on vakavaa ja että hänen täytyy ottaa yhteyttä hoitajiin, jos meinaa olla todella sellainen olo. Hänellä on ystäviä ja terapiaakin. Ja lääkkeet. No, sitten sanoin, että minulle se on raskasta kuulla joka viikko aikeista ja yrittää siinä elää omaa elämääni. Hän vähätteli: "en minä ainakaan ottaisi tuollaisesta mitään pulttia, enhän minä sitä oikeasti koskaan tekisi." Teki mieli kirkua. :(
No, nyt sitten pieni aika sitten, tämä "ystävä" katkaisi minuun kaikki yhteydet. Sitä ennen hän pari viikkoa sitten vakuutteli, että ollaan ystäviä ikuisesti, taivaassakin. :( No, tässä sitä nähdään. Luultavasti tämän teki sen takia, että otin sitten hänen äitiinsä yhteyttä, kun lähetti ensin itsetuhoviestin, eikä sen jälkeen vastannut puhelimeen.
Että kyllä tämä elämä on tällaista välillä. Minun neuvo: älkää olko liian sinisilmäisiä ihmisten suhteen. Et voi pelastaa ketään! Kukaan ei voi muuttaa ihmistä, tai tukea loputtomiin, koska silloinhan siitä tulee terapia, ei ystävyyssuhde.
Tällaista tänään. Ai että sapettaa tuo ihminen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä esimerkki energiasyöpöstä....ja ihmisestä, joka rakastaa rypeä itsesäälissä. Kannattaa pitää jatkossa matalampaa linjaa, jos siis olette edelleen yhteyksissä. Hienoa, että olet itse päässyt erosta yli :-)
jos on aina ongelmia, onhan se hiukan rasittavaa. Tietysti ymmärtää läheisten menetyksen, siitä ei pääse ikinä yli.
Ikävä tosiasia etä jos on oma itsensä, aina on joku kateellinen paikalla tai joku, joka olisi valmis menemään sänkyyn. Ihan tosi.... Joten olkoon kaikki paskapäitä toisilleen ja paneskelkoon toisiaan. Heidän lapsia tietysti ;) Parempi pitää suunsa kiinni ja näytellä tyhmää. Voisi samantien kääntyä muslimiksi ja kulkea kaapu päällä ulkona.