olen tuore vaimo.. avioiduin 8.7. ja häät olivat ihanat.. miehelläni on aikuinen poika ja minulla 3 poikaa aikaisemmasta pitkästä liitostani.. vanhin poikani on lievästi kehitysvammainen.. olemme asuneet yhdessä reilun vuoden ja seurustelleet vajaat 4 vuotta..
mieheni on kiltti, nallekarhu ja ottaa mua huomioon, mutta hän valittaa usein kuinka raskasta perhe-elämä on.. Ja kuinka välillä kärsii!!! Ei puhu pojille juuri mitään.. On kyllä muutenkin hiljainen alkuun ja ujo ja ei niin sosiaalinen.. On kuitenkin vienyt meitä Linnanmäelle, Särkänniemeen, keilaamaan ja ostanut pojalleni uuden tietokoneen.. Olen loukkaantunut, kun hän suuttuessaan ottaa puheeksi, kuinka ei pääse menemään samalla tavalla, kuin aikaisemmin..
Kun hän asui yksin oli aikas erakkoluonne.. viihtyi paljon myös yksin pelaten pelejä ja olemalla vaan.. Valittaa kuinka kiire minulla oli päästä vuosi sitten muuttamaan heti yhteen... Mutta, kun olin niin kamalan rakastunut ja halusin hänet lähelle..
kyllä auttaa ruoanlaitossa ja siivouksessa.. mutta mitä mun pitäisi ajatella.. Loukattu olo ja surullinen.. Sitten sanoo mulle, että älä välitä mun jorinoista.. mutta kyllähän tuo loukkaa.. avuton olo.. mitä pitäisi hänelle sanoa.. Muuten kyllä kultainen.. Rakastan poikiani kaikkikaikessa.. olihan tämä vuosi raskas, kun vanhin poikani oireili.. Kaipaan aikuista ihmistä rinnalle tukemaan ja antamaan syliä..
mieheni on kiltti, nallekarhu ja ottaa mua huomioon, mutta hän valittaa usein kuinka raskasta perhe-elämä on.. Ja kuinka välillä kärsii!!! Ei puhu pojille juuri mitään.. On kyllä muutenkin hiljainen alkuun ja ujo ja ei niin sosiaalinen.. On kuitenkin vienyt meitä Linnanmäelle, Särkänniemeen, keilaamaan ja ostanut pojalleni uuden tietokoneen.. Olen loukkaantunut, kun hän suuttuessaan ottaa puheeksi, kuinka ei pääse menemään samalla tavalla, kuin aikaisemmin..
Kun hän asui yksin oli aikas erakkoluonne.. viihtyi paljon myös yksin pelaten pelejä ja olemalla vaan.. Valittaa kuinka kiire minulla oli päästä vuosi sitten muuttamaan heti yhteen... Mutta, kun olin niin kamalan rakastunut ja halusin hänet lähelle..
kyllä auttaa ruoanlaitossa ja siivouksessa.. mutta mitä mun pitäisi ajatella.. Loukattu olo ja surullinen.. Sitten sanoo mulle, että älä välitä mun jorinoista.. mutta kyllähän tuo loukkaa.. avuton olo.. mitä pitäisi hänelle sanoa.. Muuten kyllä kultainen.. Rakastan poikiani kaikkikaikessa.. olihan tämä vuosi raskas, kun vanhin poikani oireili.. Kaipaan aikuista ihmistä rinnalle tukemaan ja antamaan syliä..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos ei oo tuon isompia murheita niin suu suppuun.
Kyllä taisit hoppuilla yhteenmuuton ja naimisiinmenon kanssa. Kaipaat mitä kaipaat, miehesi kaipaa päivittäin yksityistä rauhaa, taitaa olla introverttiluonne eli yksinviihtyvä. Aika näyttää, miten uus-suurperheenne jäsenet sopeutuvat toisiinsa. Sinuna lähinnä arvioisin paperille, mitkä asiat ovat helpottuneet/parantuneet ja mitkä vaikeutuneet/huonontuneet sinun elämässäsi yhden-kahden vuoden aikana. Jos plussan puolelle päästään yhteenlaskussa, ole tyytyväinen ja osoita se miehellekin.
Kolme poikaa, joista yksi kehitysvammainen - ymmärrät kai että harva mies tuohon olisi ruvennut ollenkaan uusioisäksi!
Kyllä sillä pitäisi olla oma paikka minne mennä kun ahdistaa. Meillä on edelleen molemilla omat asunnot eikä mennä naimisiin ennekuin viimonenkin lapsi on omillaan. Ollaan miehen kanssa uusiosuhteessa oltu kohta 7 vuotta. Minulla kolme melkein aikuista lasta ja miehellä kaksi vähän nuorempaa. Ollaan tietysti yhdessä paljon mutta ei tuon miehen enään tarvitse isää ruveta leikkiin mun lapsille. Riittää kun on kaveri. En minäkään jaksa ihan äitiä olla sen lapsille vaikka heitä kovasti rakastankin. Miksi nyt pitäisi kiirehtiä naimisiin? Sehän on jo nähnty ja se kuinka paljon turhia riitoja tuli just omasta ajasta ja kotitöistä. Ei viitsi toistaa enään samaa vaan pidetään perheet erossa parisuhteesta. Minä haluan parisuhteen nyt.
Muutaman vuoden päästä sitten harkitaan naimakauppoja ja toisesta asunnosta luopumista. Samoin minun isoveikka on myös elänyt uusiosuhteessa jo 6 vuotta ja kihloissakin mutta omat on asunnot heilläkin ollut. Nyt vasta veli muutti naisensa luokse kun sen viimenen poika muutti omilleen ja naisen tytär muutti myös. Teidän olisi pitänyt seurustella siihen saakka kun poikasi ovat jo isoja. Varmasti olisit saanut enemmän irti tuosta miehestä kun hän olisi saanut jurottaa kotonaan välillä tai mennä omille menoilleen.
Enimmäkseen menee mukavasti ja kyllä hän arvostaa paljon mua.. En vaadi, että hän olisi pojilleni isä, vaan isäpuoli-kaveri.. vanhin poika on lievästi vammainen, mutta kiltti luonteeltaan.. Muilla pojilla hyvä isä olemassa.. Minusta vaan kun suhteeseen sitoutuu pitää ottaa kokopaketti eikä, vaan rusinoita pullasta.. ihminen kasvaa suhteen myötä ja on oltava niin aikuinen, että opii-osaa huomioida muitakin, kuin oman napansa.. eikä tuo lasten määrä ole este suhteen luomiselle.. tiedän ihmisiä joilla on ollut 5-6 lasta ja ovat löytäneet uuden kumppanin.. kait tämä on kasvua puolin ja toisin.. Vahva luonne minäkin olen.. Joo olisimme voineet asua erilleen, mutta, kun aikaa vietämme yhdessä paljon muutenkin niin olisiko ollut järkeä maksaa kahdesta asunnosta vuokraa?? kait pitää itsekkin kasvaa.. onneksi rakkautta on meillä paljon..
"Minusta vaan kun suhteeseen sitoutuu pitää ottaa kokopaketti eikä, vaan rusinoita pullasta.. ihminen kasvaa suhteen myötä ja on oltava niin aikuinen, että opii-osaa huomioida muitakin, kuin oman napansa."
Kai ymmärrät, että tuo koskee sinuakin? Mies auttaa kotitöissä ja hyysää kakaroitasi ja sinä kehtaat rutista siitä, että hän tahtoisi omaa aikaa. Vielä olet jyrännyt yhteen asumaan ja naimisiin siitä välittämättä, onko mies valmis.
Oikeasti. Säälin miestäsi. Lopeta tuo "Olen vahva luonne" höpinä ja mieti omaa käytöstäsi kunnolla.
Minkä viesteistäsi ymmärsin olet suhteenne moottori ja viet asioita eteenpäin niin kuin muuttaminen yhteen? Pyrit ajattelemaan käytännöllisesti, kuten olla maksamatta kahta vuokraa? Ymmärrät joltisenkin uusioperheen kuviot odottamatta miehestäsi uutta isää pojillesi? Silti rohkenen väittää, että menet liian nopeasti eteenpäin. Miehesi on selvästikin hitaampi sulattelemaan asioita ja vaatii aikaa osatakseen päättää asioista. Hän ehkä rakastuneena haluaa miellyttää sinua, jolloin olet ottanut vauhdikkaampana ihmisenä riskin ja saanut miehesi suostumaan muutoksiin. Nyt elät arkeanne, joka ei mennytkään ihan niin kuin suunnittelit. Ajatuksesi ottaa opiksi puolin ja toisin on nyt todellakin paikallaan, koska ne asiat, joita et osannut miettiä joudut miettimään nyt sekä palaamaan aina vain uudelleen kysymykseen onko kaikki hyvin. Miestäsi et voi yksin asettaa vastuuseen, jos hän ei elämänmuutoksessaan vastaakaan sinun elämänmuutokseesi, vaan joudutte yhdessä rakentamaan yhteistä elämäänne. Jos miehestä ei siihen ole, niin sitten ei vain ole. Jouduitte kokeilemaan käytännössä sen,jonka joku toinen olisi osannut ehkä miettiä jo teoriassa.
Kannattaa myös perehtyä uusioperheiden käytäntöön lähemmin. On jännää, kuinka toistat sitä samaa vanhaa tarinaa kuinka toisesta ei olekaan perheen pääksi tai ottamaan vastuuta lapsistasi niin kuin sinä haluat. Siitä se yksi myrsky yleensä alkaa ja jos sen haluat välttää, niin pohdi asiaa kokonaisvaltaisemmin ja hae uusia ajatuksia. Ehdotan, että kasva siinä asiassa ainakin ja hyväksy tosiasiat.Miehesi ei tee väärin, jos ei tee niin kuin sinä häneltä odotat.
naimisiin meneminen oli kyllä yhteinen päätös.. olen aikaisemmin elänyt pitkässä 15 vuoden liitossa ja lapset näkevät isäänsä 2 kertaa kuussa.. En rutise siitä jos hän haluaa tavata kavereitaan.. sehän on normaalia, vaan siitä hänen asenteestaan.. kyllähän hänenkin täytyy ymmärtää 46 vuotiaana miehenä, että elämä ei voi olla samaa, kuin aikaisemmin.. kerroin avoimesti kaikesta, kun emme asuneet vielä yhdessä.. elämästäni ja pojistani...
ehkä minulla on sittten ihmeellinen käsitys, mutta yhdessä ollessa kumpikin osallistuu ja sitoutuu yhteiseen elämään.. yhdessä puhumme asioista ja teemme yhdessä päätökset.. kun on jo 46-vuotias mies ja minä 42 ovat nuo uudet asiat varmaan tiukemmassa, mutta aina itseään voi kasvattaa ihmisenä.. Ja rakkaus saa ihmeitä aikaan.. Nostan hattua, kun hän lopetti tupakan 3 vuotta sitten.. Sekin vaatii pontta..
Nyt vaan yritystä ja opettelua, että yhteiselo alkaa sujumaan molemmille mieluisasti. Luulen että olet tarmokkaampi ja aktiivisempi miehen ollessa kiltti ja hiljainen ja niinpä sinä saatat liikaakin määräillä ja pättää yhteisistä asioista. Anna hänelle enemmän päätösvaltaa ja omaa rauhaa, ennen kaikkea itsenäisyyttä. Yhdessä asuttaessakin tarvitaan omaa elämää ja yksityisyyttä ja sitä varmaan mieheltäsi nyt puuttuu. Oman tilan tarve EI tarkoita että hänellä olisi mitään sinua vastaan eikä rakkauden puuttumista, joten älä loukkaannu siitä.
Anna hänen mennä ja olla omissa oloissaan enemmän, anna hyänen tehdä päätöksiä, älä vaadi äläkä järjestele asioitanne. Elä sinäkin omaa elämääsi itsenäisesti. Kun hän nyt tuntuu katuvan yhteenmuuttoa, mieti muutenkin, mikä siinä häntä ahdistaa ja yritä tehdä arkipäivä mukavaksi.