Rovaniemi kilpailutti hautauksen oikein

Markkinaoikeus on hylännyt Rovaniemen kaupungin hautauspalveluiden ja vainajien kuljettamisen kilpailutusta koskeneen valituksen. Rovaniemeläinen Jokelan hautaustoimisto vaati markkinaoikeutta kumoamaan Rovaniemen kaupungin hankintapalveluiden valinnan varattomien kaupunkilaisten hautaus- ja kuljetuspalveluista kaksivuotiskaudelle.

Rovaniemen kaupunki valitsi edullisimman kolmesta kaupungin hautaustoimistosta saapuneesta tarjouksesta. Hankinnan arvo on noin 40 000 euroa. Valittajan mukaan hyväksytty tarjous oli myöhästynyt ja puutteellinen.

Markkinaoikeuden mukaan Rovaniemen kaupungin hankintayksikkö ei ollut toiminut hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Voittanutta tarjousta koskeneen kirjatun kirjeen saapumisilmoitus oli hankintayksiköllä ennen tarjousten toimittamiselle varatun määräajan päättymistä.

Valittajan mukaan voittanut tarjoaja ei täyttänyt tarjouspyynnön edellytyksiä, koska yritystä ei ollut merkitty työnantajarekisteriin. Markkinaoikeuden mukaan tarjoajan sulkeminen tällä perusteella pois tarjouskilpailusta, olisi ollut syrjimättömän ja tasapuolisen kohtelun periaatteen vastaista, sillä pienille yrityksille rekisteröityminen on vapaaehtoista.

Valittajan mielestä hyväksytty tarjous ei ollut tarjouspyynnön mukainen, sillä siihen ei sisältynyt tarjouspyynnön edellyttämiä tietoja maksuehdoista eikä tuhkauurnia hintoineen. Markkinaoikeuden mukaan tarjouspyynnössä edellytetyt asiakirjat allekirjoittamalla tarjoajat ovat ilman nimenomaista kirjallista vahvistustakin sitoutuneet tekemään hankintasopimuksen ja tuottamaan palvelun. Markkinaoikeuden mukaan tarjouspyyntö on ollut tulkinnanvarainen sen suhteen, onko tarjoukseen tullut sisällyttää tuhkauurnia.

Markkinaoikeus velvoitti valittajan korvaamaan Rovaniemen kaupunkin oikeudenkäyntikulut 600 eurolla.

YLE Lappi
0157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Näin meillä....... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu