Hei,
Olen kolmen lapsen äiti, noin 40 vuotias ja olen ollut avioliitossa viimeiset 15 v.
Meillä on ollut parisuhdekriisi viimeiset puoli vuotta ja kakki alkoi siitä voimakkaasta pahasta olosta kotonamme, jota tunsin siellä. Mieheni ei tajunnut minua vaikka yritin purkaa hänelle tunteitani ja hän tietää, että olen masentunut välillä. En vain saanut häneltä mitä kaipasin ja minulle kävi hairahdus eli menin sänkyyn työkaverini kanssa. Parisuhdeterapiassa tunnustin asian ja ajattelin, että totuus on parasta meille. Mieheni suhtutui viileästi asiaan vaikkakin on muistanut kuittailla asiasta minulle. Eroa olemme jo pitkään harkinneet ja lapset jäisivät minulle ja tiedän, että mieheni on kyllästynyt, pettynyt ja surullinen koko asiasta.
Nyt sitten minulle selvisi, että hän lähettelee jollekin naiselle rakkaudentunnutuksia ja murruin täysin, koska kaikki alkoi vain minun masennuksestani. Mieheni sanoo, ettei se ole kuin ystävä jolle hän on uskoutunut, koska olen itse ollut niin poistyöntävä ja kylmä häntä kohtaan. Eivät ole harrastaneet seksiä, mutta kerran salaa katsottuani hänen tekstiviestejään siellä luki
"..jäi vielä kesken, että hyvää yötä, rakkaani."
Mustasukkainen, minäkö?
Voin täydestä sydämestäni tunnustaa, etten ole. Minua suututtaa, että hän ei voinut paljastaa kaikkia korttejaan, sillä koko ajan asetelma ollut, että minä olen se paha ja hän se kärsijä. Mieheni mukaan heidän suhteensa on täysin henkinen ja minulle on kyllä sama vaikka olisi seksuaalistakin, koska en tunne mustasukkaisuuta ja ehkä ymmärränkin puolisoani. Tuolla lohduttajalla on mieheni mukaan perhe ja jos tässä nyt käy niin, että hänkin eroaa, niin todennäköisesti minä olen sen toisenkin perheen hajoamisen syy.

Vastaukset 22
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus.
Et sinä ole syynä toisen perheen hajoamiseen, vaan ne jotka suhteilee muualla. Eli sun miehesi ja hänen seksikumppaninsa. Älä ota syitä omalle kontollesi. Miehesi on tehnyt päätöksen alkaa toiseen suhteeseen. Se on yksin hänen syynsä, ei sinun.
Epäreilua, ettei hän ole rehellinen. Luottamuksen menetys johtaa taatusti eroon ennemmin tai myöhemmin.
Taitaa olla sinulla vaikeuksia luetun ymmärämisessä tai ainakin sen sisäistämisessä.
Hetahan siellä vieraiden kanssa peuhaa, eikä miehensä.
Jättänyt miehensä huomiotta ja touhunnut työkaverinsa kanssa.
Ei minulla ole lukihäiriötä, entäpä sinulla?
"Mieheni ei tajunnut minua vaikka yritin purkaa hänelle tunteitani ja hän tietää, että olen masentunut välillä. En vain saanut häneltä mitä kaipasin ja minulle kävi hairahdus eli menin sänkyyn työkaverini kanssa."
Tuohan on jo ohi, ja juttu oli niin päin ettei miehellä ollut annettavaa Hetalle. Nyt miehellä on suhde, jota ei halua tunnustaa. Heta oli rehellinen ja kertoi oamsta suhteestaan, mies on epärehellinen eikä kerro. Rakkaudentunnustuksia ei lähetetä Suomessa ystäville.
Jos asiat haluaa selvittää, pitää olla rehellinen.
Eli nainen saa vittuilla ja nussia vapaasti toisten kanssa, kunhan vaan muistaa aina välillä tunnustaa miehelleen kaiken.
Raukka se mies joka siitä mielensä pahoittaa.
kirjoittaa aloituksessaan myös näin.
"Parisuhdeterapiassa tunnustin asian ja ajattelin, että totuus on parasta meille. "
Rehellisyyttä pukkasi siis vasta siinä vaiheessa kun jo oltiin parisuhdeterapiassa.
Vaan mieheltä ei löydy rehellisyyttä vieläkään!
ja aapeen tekstiä:
"Eivät ole harrastaneet seksiä, mutta kerran salaa katsottuani hänen tekstiviestejään ...."
Tuo on jo rikollista toimintaa.
Perustuslaissa postisalaisuus, puhelinsalaisuus ja henkilökohtaiset sähköpostit kuuluvat luottamuksellisen viestinnän oikeuksiin ja nämä
oikeudet ovat loukkaamattomia.
(En muuten usko, että Heta vain kerran on lukenut ukkonsa postia.)
Miksi miehesi ei ymmärrä sinua, jos sinulla on ollut paha olo. Olet selvästikin masentunut ja tehnyt kriisin aikana harkitsemattomia tekoja. Se on paljon anteeksiannettavampaa kuin se, että miehesi on nyt ruvennut vehtaamaan jonkun tipun kanssa. Miehesi ei selvästikään enää rakasta sinua, koska olet tunnustanut ja kertonut totuuden eikä hän ole siihen juuri reagoinut.
mjoo, kyllähän tuo vaikuttaa, että ukko pidemmän aikaa vehdannut toisen kanssa. jätä se sika ja hoida itsesi kuntoon.
Sinä masennuit, purkauduit miehellesi ja peuhasit työkaverisi kanssa.
Kyllähän tuo kuulostaakin tosi masentuneelta kränätä kumpanilleen ja paneskella ympäriinsä toisten kanssa.
Rivien välistä sitten oikein pursuu vaikutelma siitä, että miehesi on sitten syypää kaikkeen ja sinä vain onneton olosuhteiden uhri ja marttyyri.
Nyt on kyllä hyvin läpinäkyvästi samoja ilmauksia kuin tässä parisuhde-osion jutussa: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10072982
Että joo, nyt on taas jollakulla joku "suhtaudutaanko miehiin ja naisiin eri tavalla" -testi. Aika lapsellista.
Tekstit ovat lähtökohdiltaan erilaisia, joskin noita samoja juttuja löytyy. Ei noita voi verrata sillä "suhtaudutaanko miehiin ja naisiin eri tavalla" , sillä niin erilaisia noi tarinat oli.
Ilmiselvästi joku kirjoittelee kahdelta suunnalta, mutta valitettavasti vertailun torppaa erilaiset tarinat.
mielestäni tarinat aivan identtiset.
Selvästi saman kirjoittajan käsialaa.
Jep! Sama tyyppi aina kirjoittelee miehenä ja sitten naisena ja on olevinaan niin fiksu, kun kertoo lopulta narranneensa ja halunneensa todistella, että nainen saa sympatioita enemmän... heh! Jätkällä heittää päässä, jos ei vielä tänäpäivänäkään älyä, että miehillä ja naisilla on erillaiset käsitykset monesta eri asiasta..
Meeppä AP töihin, saat oikeasti tähdellisempää tekemistä...
olen nainen!
Pariterapiaa kannattaa yrittää jonkin aikaa, mutta vain jos sekä miehellä että naisella on elävää, todellista halua elää yhdessä, rakastaa ja taistella vaikeuksien kautta voittoon. Jos mies on mielestäsi mukana vain pitkin hampain, muodon vuoksi jotta rauhoitut, niin pikkuhiljaa omien voimiesi mukaan valmistaudu jatkamaan itsenäisenä naisena, huonosta liitosta irroittautuneena.
Monesti masennus onkin seurausta pitkästä turhautumisesta huonossa liitossa, jossa mies ei edes yritä olla hyvä puoliso. Jos vaimoa ja lasten äitiä alkaa kohdella kuin kotitalouskonetta tai jos vaimon ja miehen roolit alkavat muistuttaa äidin ja pojan rooleja, niin havahtumista mieskin tarvitsee. Jos saatte liittonne toimivaksi, hyvä ja hienoa. Jos et tunne asioiden edistyvän lainkaan, eroa.
Pata kattilaa soimaa! Sä purit pahaa oloasi menemällä sänkyyn työkaverin kanssa, miehesi purkaa omaa oloaan toiselle naiselle viestittelemällä eli etteköhän ole aivan tasoissa. Oletko säkin niitä naisia, jotka syyttävät omaa miestään kaikesta, mies ajaa jopa sänkyyn vieraan miehen kanssa? Etkä edes tunnustanut ennenkuin parisuhdeterapiassa. Mitäpä luulet, auttaako terapia sua tai teitä molempia yhtään? Väkisin kai olet miehen sinne raahannut kun sulle tuli hätä, että jospa mies haluaa erota teidän muiden vaikeuksien takia.
En vaan naisena tajua, että oma masennus ja siitä johtuvat hölmöilyt pannaan miehen syyksi. Ja nyt sä vielä käyt leikkimään jotain marttyyria, että varmasti sua syytetään, jos kaksi pariskuntaa päätyy eroon. Tietysti syytetään, jos annat kenenkään niin tehdä.
Katso peili ja ryhdistäydy.
"Katso peiliin ja ryhdistäydy" on varmaan paljon käytetty fraasi masentuneelle, joltakulta joka katsoo olevansa huomattavasti fiksumpi ja kaikin tavoin ylempiarvoinen kuin rehellisesti omasta elämänsotkustaan kertova.
Et naisena tajua monia asioita, "en tajua", koska oma elämäsi on sujunut jämäkän suunnitellusti ja olet parisuhteissasi ollut vähintäänkin tasa-arvoinen. Onnea sinulle onnistuneen elämäsi johdosta. Kaikilla ei ole ihan yhtä hyvin.
Samat kuin sille mies-tarinoisijalle laitoin parisuhde-palstalle. Et ole ihan tällä planeetalla! Etsit syyllistä kaikkialta muualta kuin itsestäsi ja kuvittelet, että masennus tms oikeuttaisi huorissa käynnit. Kuten siis miehenä olet kertonut tehneesi. Tässä versiossa maksullinen vain vaihtui työkaveriksi.
Hanki hyvä ihminen apua!
Pää pystyyn. Erokaan ei ole maailman loppu.
Ole rehellinen itsellesi haluatko edes miestäsi takaisin. Mitä jos annat mokoman mennä ja keskityt omiin tarpeisiisi.
Molemmilla on vastuu parisuhteen onnistumisesta. Olette kumpikin ryssineet mutta miksi? Onnellinen suhde ei rakoile.
Koskaan ei ole myöhäistä yrittää uudelleen mutta haluatko edes sitä.
Tee niin kuin sinulle on parasta, pitkällä aika jänteellä olet siitä onnellinen.
En olis ikinä uskovani lasteni äidiltä tätä kun se petti muoa "se on seksiä vaan"vaikka mä rakastelin jokakerta ja ajattelin naisen tunteita.mutta niin se elmä tuntuu potkivan.
Sun kantsii kertoa miehelles, että tiedät sen seikkailuista, tekstareista yms. Sitten teidän PITÄÄ tutkia omia tunteitanne, onko siellä vielä jotakin.