kumpi pettäminen on pahempaa fyysinen vai henkinen?

Minulla on ollut pitkin kevättä parisuhde kriisissä ja tunnustin vaimolleni pettäneeni häntä. Hän suhtautui tuohon aika viileästi eikä tehnyt asiasta mitään kohtausta tms. Tuo pettäminen ei aiheuttanut kriisiämme vaan on sen aikainen tapahtuma. Kriisimme liittynee enemmänkin lohduttomuuteeni, jonkinlaiseen itsetuhoviettiin tai masennukseen liittyvään hätähuutoon. Enkä minä siihen naiseen rakastunut vaikka hyvin kaunis hän oli ja olisin voinut hyvinkin tyydyttää itseni käsinkin uneen, mutta halusin kai tsekata omaa iskukyäni ( ja sielläpäin maailmaa missä kävin, jokainen falanki on komea kuin Brad Pitt). Avioliitostamme puuttui se jokin "kipinä" niinkuin jokainen lähes 20 v naimisissa ollut joskus kokee puuttuvan. Olen jo monta vuotta puhunut asiasta muttei vaimoni tuntunut olevan kiinnostunut asiasta. Ostin hänelle kauniin taulun 10 v häälahjaksi, mutta hän jätti ostamatta minulle mitään. Hän perusteli asiaa etten kuulemma ollut halunnut lahjaa, (mutta eipä hänkään ollut halunnut lahjaa ja siksi ostinkin koska halusin yllättää hänet). Summa summarum tässä mennään ja kriisin aiheuttaja olen siis minä omassa hätähuudossani ja masentuneisuudessani.

AIka paljon kaadettu muutenkin toistemme päälle ulostetta verbaalisessa muodossa, silleen asiallisesti kuitenkin ja onneksi olemme aikuisia, niin lapsia emme ole sotkeneet nahistelumme aseiksi vaikka ovathan he joutuneet kuuntelemaan meitä korvat punaisina. Niin, ja olemmehan käyneet myös parisuhdeterapiassa keskustelemassa asioista. Meillä oli erilainen käsitys parisuhdeterapiasta. Vaimoni mukaan terapian tarkoitus oli pohtia, miten kaiken saisi muuttumaan takaisin ennalleen ja itse ajattelin, että terapiassa pohditaan, kuinka pelkastamme itsemme ja sitä kautta liittomme. Sanoin vaimolleni, ettten halua asioita ennalleen ja ajattelin, että tilanne on nyt niin lukossa, ettemme pysty kumpikaan ajattelemaan enää suhteellisesti ja ennekuin teemme hätiköityjä ratkaisuja tarvitsemme ammattiapua.

Vaimoni kysyi vain, että oliko se joku huora ja sanoin että oli. Se tapahtui siis ulkomailla. Kaikki on helpompaa kun olet totaalisen poissa kotimaasta. Ulkomailla työhommissa kynnys alenee jne.. mutta mitäpä tässä selittelemään asiaa, koska pitkin kevättä meillä ollut parisuhde kriisissä ja olen ollut masentunut (usein keväisin depressio, joka dignosoitukin ja lääkkeillä hoidan välillä) - niin vain tapahtui. Mutta oli minussa miestä tunnustaa asia vaikka on se harmittanutkin jälkeenpäin. Mutta koska menin tunnustamaan, niin olen ainakin itselleni pyrkinyt asiaa selittämään, että oli minussa ainakin miestä tehdä se.Vaimo-raukkani, tuo kärsijä, on myös pitänyt huolen, että sukulaiset ja ystävät saivat tietää asiamme. Olivat jopa vanhempiensa kanssa miettineet, että sainko jonkin viruksen ulkomailla,viruksen joka olennaisella tavalla muutti luonnettani kunnon miehestä.
...No eipä tarina siihen lopu, sillä minulle on selvinnyt että vaimollani on ollut pitkin kevättä joku urospuolinen työkaveri lohduttajana - ollut kuulemma aiheuttamani sotkun takia vaimo-parkani ainoa lohtu ja kuuntelija vaikka tietääkseni vaimollani on kaksi erittäin hyvää ystävää, joille hän on myös tässäkin asiassa avautunut...

Tunnustan, että katselin illalla hänen tekstiviestejään ja siellä tuo mies kirjoitti:
"..jäi vielä kesken, että hyvää yötä, rakkaani."

Mustasukkainen, minäkö?
Voin täydestä sydämestäni tunnustaa, etten ole. Minua suututtaa, että hän ei voinut paljastaa kaikkia korttejaan, sillä koko ajan asetelma ollut, että minä olen se paha ja hän se kärsijä. Vaimoni mukaan heidän suhteensa on täysin henkinen ja minulle onkyllä sama vaikka olisi seksuaalistakin, koska en tunne mustasukkaisuuta ja ehkä ymmärränkin heitä. Tuolla lohduttajalla on vaimoni mukaan perhe ja jos tässä nyt käy niin, että hänkin eroaa, niin todennäköisesti minä olen sen toisenkin perheen hajoamisen syy.

Minua kiinnostaa ihmisten kommentit kysymykseen, kumpi pettäminen on pahempaa fyysinen vai henkinen tämän minun tapaukseni valossa? Olen pyrkinyt kertomaan tilanteen niin objektiivisesti kuin pystyn.

(Erohan tästä tulee ja kyllä kaikesta selviää. Minä rakastan lapsiani paljon ja sydämeni itkee heidän puolestaan, sillä kaikesta huolimatta olen aina ollut hyvä isä. Onneksi saan maksaa elatusmaksuja ja teen sen ilolla)
1456904
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 145

Vanhimmat

****** = prostituoidusta käytetty slnagitermi

Äänestä
  • Miten käytetään iskukykyä ****aan? Eikö sellaisen saa kuka tahansa rahalla?

    Äänestä

  • Ihmettelen vaan kirjoitti:

    Miten käytetään iskukykyä ****aan? Eikö sellaisen saa kuka tahansa rahalla?

    Sikakännissä turha yrittää tai tuore haava päässä tai paskaset vaatteet päällä tai sopertaa, että tauti on meneillään tai käyttätyä aggressiivisesti. saa olla joku landepaukku-huora, jos tuollaisten kanssa nuss, vaikka tarjoaisi 1000 €

    Äänestä

Fyysinen ehdottomasti, vaikka kysymys onkin hitusen kinkkinen.

On ihan ymmärrettävää että pidemmissä suhteissa tulee sellaisia hetkellisiä ihastumisia, jopa rakastumisiakin jotakuta toista kohtaan (monia ihmisiä voi rakastaa samaan aikaan, ei ole yhtä todellista rakkautta). Toinen juttu sitten onkin, miten pitkälle sitä asiaa alkaa viemään.

Fyysinen on sitten ihan eri juttu, siinä mennään koskemaan toiseen henkilöön, fyysistä kontaktia voi hallita paljon paremmin, kuin hetkellisiä ihastumisia.

Tarinasi on kuitenkin hyvin selvästi kirjoitettu pelkästään sinun kannaltasi ja yrität jotenkin vierittää kiveä niin, että vaimosi ihastuminen toiseen mieheen olisi jotenkin pahempi, kuin sinun fyysinen pettäminen ja yrität saada selvästi itseäsi parempaan valoon.

Mutta et saa. Vaikka vaimosi olisi voinut, hän ei ole muiden miesten kanssa mennyt harrastamaan fyysistä, hän on vain tarvinnut jonkun joka kuuntelee ja lohduttaa, kun sinä et niin tee. Sinä olit se joka rikkoi fyysisyyden rajan, sinä se olet joka on mennyt makaamaan muiden naisten kanssa.

Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi vaimosi sinun kanssa edes on, kerta ei selvästi ole onnellinen.

Äänestä
  • Siis mistä tiedät ettei vaimokin olisi harrastanut fyysistä kontaktia lohduttajansa kanssa. Kyllä henkinen pettäminen on tässä tapauksessa pahempi, sillä siinä on varmaankin tunteita mukana.

    Äänestä

  • hm kirjoitti:

    Siis mistä tiedät ettei vaimokin olisi harrastanut fyysistä kontaktia lohduttajansa kanssa. Kyllä henkinen pettäminen on tässä tapauksessa pahempi, sillä siinä on varmaankin tunteita mukana.

    Olen samaa mieltä, mutta myös yleisellä tasolla, en vain tässä tapauksessa.

    Fyysinen pettäjä etsii hetken huumaa ja pakoa. Se voisi olla usein toistuvana/jatkuvana melkein yhtä paha, kuin henkinen pettäjä, mutta terveen itsesuojeluvaiston omaava petetty osaa nähdä, milloin ei kannata enää hakata päätä seinään.

    Henkinen pettäjä on kolmanteen pyörään myös henkisesti sidoksissa ja aiheuttaa siten kaksinkertaisen tuskan petetyksi tulleelle (jo siitä syystä, että tietoisesti satuttaa puolisoaan ja tietää avioliittonsa olevan ohi heti, kun asia paljastuu). Yleensä henkinen pettäminen on myös pitkäkestoista, jopa vuosia.

    Äänestä

  • No voi voi voihan sitä kuunnella vatupassiasennossa ilman vaatteita ja sitten vielä tuollaisia tekstiviestejä: kullittelut, käry nousee. Varattu jäpikkäläinen vielä. Tuon sortin lohduttajat tiedetään vähän vinkkua ja kyllä se mieli muuttuu. Pulu kaatuu ja nainen näkee stondiksen niin kyllä lohtua tulee. Noin kauan jatkunut ja muija tuppisuuna heh, heh, hö, höö... Pitäisi perustaa ammattikuuntelija ja lohduttajafirma, täydellinen salassapitovelvollisuus.

    Äänestä

  • hm kirjoitti:

    Siis mistä tiedät ettei vaimokin olisi harrastanut fyysistä kontaktia lohduttajansa kanssa. Kyllä henkinen pettäminen on tässä tapauksessa pahempi, sillä siinä on varmaankin tunteita mukana.

    Minua petti ex-mieheni useasti maksullisten naisten kanssa. Sain tietää niistä vasta vuosien päästä mutkan kautta. Se tuntui silloin hirvittävältä. En voisi ikinä luottaa sellaiseen mieheen, joka käy vieraissa, oli syy mikä tahansa. Eikä ole väliä, tekeekö sen yhden kerran vai monta, aina se tuntuu yhtä pahalta. Sitä ei voi puolustella. Siitä menee petetty osapuoli täysin hajalle, itsetunto romahtaa jne. Toipumiseen meni kuukausia. Onneksi erosin pettäjämiehestäni ja nyt olen 16. v. ollut naimisissa onnellisesti miehen kanssa, josta tiedän varmasti, ettei hän harrasta sitä hommaa. Ja kuulen häneltä joka päivä olevani maailman ihanin ja kaunein nainen.

    Teidän suhteenne on päin honkia kaikin puolin. Kysymykseesi pettämisestä vastaan, että ehdottomasti fyysinen pettäminen on pahempaa. Eihän henkisistä pettämistä voi edes olla. Joko makaat jonkun kanssa tai sitten et. Henkistä et pysty mitenkään määrittelemään. Ei siinä ole mitään välimuotoja. Tekoasi et voi puolustella millään mielenterveysongelmilla tai muillakaan syillä. Jos on 100 % sitoutunut parisuhteeseen, ei lähde muiden kanssa seksisuhteeeseen, ei edes halua lähteä. Kaikille tulee joskus kiusauksia ja tilaisuuksia pettää, se ei tarkoita, että niitä tilaisuuksia pitäisi käyttää. Kyse on valinnasta.

    Äänestä

Muuolokka, kiitos vastauksestasi!

Tottakai tarinani on kirjoitettu minun kannaltani, mutta tapahtumien kulku on se mikä on. Pyytäisin myös muitakin lukijoita kiinnittämään siihen enemmän huomiota kuin tapaani käsitellä asiaa. Enkä pyri saamaan itseäni parempaan valoon, enkä kaipaa mitään ymmärtäjää tai sääliä vaikka myönnän että aliotajuisesti tyylini paljastaa tuonkin piirteen minussa. Siksi pyydänkin kommentoijia kiinnittämään huomio tapahtumien kulkuun eikä tyyliini.


Sinun kommenttisi on sen verran selkeästi kirjoitettu, että olet selvästikin nainen. Voisinko saada kommentoijien sukupulen, sillä uskon suurimman osan miehistä sanovan fyysisen pettämisen olevan pahempaa kuin henkisen.

olen samaa mieltä kanssasi viimeisestä lauseestasi.

Äänestä
  • ihmettelin hieman kysymystäsi ja mitä oikein haet vastauksella. Sillä ensin kerrot pitkän tarinan teidän suhteesta ihan kuin suhteeseen pitäisi ottaa kantaa, mutta lopuksi kuiten kysyt asiaa johon ei mitään alustusta olisi tarvinnut?? Miksi näin? Olisit voinut kysyä pelkän kysymyksen jos sen vastaus olisi pelkästään sinua kiinnostanut, mutta taidat kaivata jotain muuta?
    No oli miten oli niin tässä vastaukseni kysymykseesi kumpi pahempaa. Se on tietenkin pahempaa kumpi eniten puolisoasi loukkaa. Kukaan ei voi määritellä että toinen näistä loukkaisi kaikkia eniten, sillä kyse on tunteista jotka kaikilla on erilaisia. Ja mitä merkitystä sillä on kumpi loukkaa enemmän ellei tarkoituksesi ole hakea maksimaalista loukkaamistapaa. Harmi että teidän parisuhteeseen ei enää taida mikään terapia auttaa, sillä suhteestanne on rakkaus kadonnut aikaa sitten. Jos ette saa rakkaudenkipinää syttymään uudestaan, niin elätte jatkossa pelkkinä kämppiksinä jotka elättävät lapsia saman katon alla. Ei kuulosta kovin mukavalle. Mutta ei muuta kun vaimon kanssa kahdestaan juttelemaan ja tehkää päätös yhdessä mitä haluatte jatkolta. Sitten toimitte päättävisesti yhdessä tekemänne päätöksen mukaan. Hyvän parisuhteen eteen joutuu aina tekemään töitä, toiset enemmän ja toiiset vähemmän mutta vain olemalla yhdessä suhde ajastaan kuolee. Joten päätöksiä tekemään aloitatteko kovan työn yhdessä vai eroatteko. Kumpikin päätös on varmasti hyvä kun sen yhdessä teette. Lopuksi vielä, kysyppä vaimoltasi kumpi hänestä on pahempi fyysinen vai henkinen pettäminen. Hänen mielipiteensä se tärrkein on, ei meidän muiden. Hyvää jatkoa tulevaisuudelle.

    Äänestä

  • Sekoitan soppaa vielä yhdeltä kantilta. Sanot ettet ole yhtään mustasukkainen vaimostasi= et väliitä hänestä pätkääkään.

    Äänestä

  • kyv kirjoitti:

    Sekoitan soppaa vielä yhdeltä kantilta. Sanot ettet ole yhtään mustasukkainen vaimostasi= et väliitä hänestä pätkääkään.

    ehkä vähän kärjistetty kommentti ja ymmärrän nuo plussapeukutkin mutta välittämistä voi mielestäni olla mutta romanttisessa mielessä tunnetta ei taida olla..

    Äänestä

No onpa tylyjä vastauksia...

Mielestäni asiaan ei voi vastata vaan yksi selitteisesti. Yleensä ottaen henkinen (siihen saattaa kuulua kuitenkin pientä fyysistä viritystä) saattaa olla pahempaa kuin yksi yhden illan hairahdus.

Voimia Sinulle! Parisuhteessa on aina kaksi osapuolta, syy ei voi olla vain toisen. Rakasta lapsiasi edelleen ja ole läsnä jatkossakin!

-- nainen-- jonka mielestä elämä ei ole mustavalkoista

Äänestä

Ehkä se on väärä kysymys, kumpi on pahempaa. Ja kuinka pahaa. Asiat eivät tosiaan aina ole mustavalkoisia.

Kysymys on minusta aika paljon siitä, mikä ketäkin loukkaa ja millaisia tarpeita kenelläkin on. Sekä siitä, mikä vaarantaa parisuhteen jollain tavalla. Fyysisen pettämisen ikävin puoli on se, että siinä altistaa kumppaninsa seksitaudeille ilman, että on kysynyt kumppaniltaan lupaa (Kondomi voi mennä rikki) - ottanut siis tietoisen riskin joka vaikuttaa myös toiseen. (Prostituoitu, varsinkin ulkomailla, on aika iso tautiriski!) Lisäksi aina nousee kysymys, johtaako syrjähyppy jatkuvaan sivusuhteeseen. Henkinen pettäminen sitten - jos toisella on joku kuuntelija, joka tuntuu läheiseltä ja rakkaalta, niin se voi joskus syödä entisestään kykyä puhua sille omalle puolisolle. Silti on niin, että molemmat ongelmat juontuvat yleensä siitä, että puolisot eivät koe saavansa toisiltaan kaikkea mitä tarvitsevat - ymmärtämystä, kuuntelemista, seksiä (tarpeeksi usein tai oikeanlaista), vahvistusta omalle naiseudelleen/miehisyydelleen... Ja monesti vielä omat tarpeet ovat puoliksi tiedostamattomia, ja sitten ihminen velloo epämääräisessä huonossa olossa ja tekee äkkiratkaisuja - kuten juo, pettää, tai lähtee kävelemään - vain löytääkseen edes jonkin vastauksen.

Missä sitten raja menee, mikä on pahaa ja mitä ei voi enää kestää, se on jokaisen päätettävä keskenään. Läheisyyden ja eroottisuuden kaipuu on sinänsä luonnollista. Sinuna kiinnittäisin nyt ennen kaikkea huomion tuohon masennukseesi ja siihen, että saatte keskinäisen kommunikaation toimimaan. Yritätte molemmat oppia puhumaan toisillenne avoimemmin tunteistanne, peloistanne ja toiveistanne. Huom! Se edellyttää sitä, että teet tunteistasi selvää itsellesi. Teillä on yhteisiä lapsia, joten parisuhteen eteen kannattaa taistella.

- nainen / 30

Äänestä

Minäkin kauhistuin noista kommenteista, joita olet saanut. Elämä nyt ei aina vain mene ihan putkeen, me olemme kaikki ihmisiä ja teemme kaikki virheitä. Ja harmillinen asia on, että kun hommat alkaa menemään huonosti, ne usein menevät siitä vain huonompaan suuntaan ja koko homma räjähtää käsiin.

Minusta kysyt ihan väärän kysymyksen. Ei tuossa teidän tilanteessa pidä ruveta miettimään kumpi on tehnyt pahemmin. Toisaalta sen kaikessa katkeruudessaan ymmärtää, jos kerran kirves on jo heitetty kaivoon, ettekä aio suhdettanne enää korjata. Mutta jos edes vähän on halua kummallakaan korjata tilanne, niin lopettakaa syyllistäminen ja sormella osoittelu, osoitti se sitten itseensä tai toiseen. Se on sen pettymyksen alkuvaihe, jossa käyttäydytään kontrolloimattomasti, nähdään punaista ja ollaan verisesti loukkaantuneita.

Sen jälkeen aletaan työstämään asiaa. Mietitään miksi toinen teki niin kuin teki (kummatkin siis), mitä itse teki tilanteen syntymiseksi ja mistä kaikki alkoi. Ja kun molemmilla alkaa olla joku selkeä käsitys ja ymmärrys toisen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, omasta vastuusta tilanteessa ja realistinen kuva muutoinkin tilanteesta, voi ruveta miettimään miten siitä sitten jatketaan.

Teistä ei kumpikaan selkeästi ole mikään tunteeton paatunut pettäjä, joten asia olisi hoidettavissa. Ymmärrän ihmisiä, jotka eivät koskaan voi antaa petosta anteeksi, toisaalta ymmärrän myös niitä, jotka voivat. Itsekin niin tein, ja olen hyvin onnellinen, että kykenin siihen. Minusta suhteen kriisivaiheessa tehdyt hölmöydet ovat asioita, joita voi antaa anteeksi. Vaikka vaikeaa onkin. Jos taas kyseessä on kesken hyvän kauden tehdyt toistuvat sänkyreissut, niin semmoista en katselisi hetkeäkään. Mutta kuten sanoin alussa... Ihmisiähän me kaikki vain olemme.

Ja vastataan nyt sitten vielä siihen itse kysymykseen, vaikka minusta se onkin tilanteessasi aivan turha.

Riippuu tilanteesta. :)

Äänestä

Fyysinen pettäminen on pahempaa. Mitä itse asiassa henkinen pettäminen edes on? Oikeutusta fyysiselle pettämiselle vai?

Äänestä
  • Henkisellä pettämisellä tarkoitetaan rakkauden tunteidensa siirtämistä toiseen ihmiseen.

    Fyysisellä tarkoitetaan rakkaudentunteiden ilmaisussa käytettävän elimensä siirtämistä toiseen ihmiseen.

    Äänestä

  • realismia.. kirjoitti:

    Henkisellä pettämisellä tarkoitetaan rakkauden tunteidensa siirtämistä toiseen ihmiseen.

    Fyysisellä tarkoitetaan rakkaudentunteiden ilmaisussa käytettävän elimensä siirtämistä toiseen ihmiseen.

    Ei niitä tunteita siirretä, ne syntyy siitä toisesta ihmisestä. :-)

    Terveisin siis henkisesti pettänyt.

    Äänestä

  • realismia.. kirjoitti:

    Henkisellä pettämisellä tarkoitetaan rakkauden tunteidensa siirtämistä toiseen ihmiseen.

    Fyysisellä tarkoitetaan rakkaudentunteiden ilmaisussa käytettävän elimensä siirtämistä toiseen ihmiseen.

    Hahhahahahhahahhahaaaaaaaa! Minkä rakkauden? Paljonko ***aa voi rakastaa kertapanossa?

    Äänestä

  • realismia.. kirjoitti:

    Henkisellä pettämisellä tarkoitetaan rakkauden tunteidensa siirtämistä toiseen ihmiseen.

    Fyysisellä tarkoitetaan rakkaudentunteiden ilmaisussa käytettävän elimensä siirtämistä toiseen ihmiseen.

    henkisellä pettämisellä ei ole mitään tekemistä rakkauden tunteen kanssa. Henkinen pettäminen on luottamuksen pettämistä. Lupaa, lupaa, eikä koskaan lupaus pidä. Piirtelee kauniita kuvia tulevaisuudesta, joita ei koskaan toteuta.
    Jokainen lause on valetta, jos ei vale, valetta, niin kuitenkin älä kuuntele, älä usko. sillä se ei ole totta.
    Tuo on henkistä pettämistä.
    Eli kumpi on pahempaa; naida tuntematonta vaiko huijata rakastamaasi ihimistä koko elämäsi ajan?

    Äänestä

Henkkoht olen sitä mieltä, että toiseen ihastuminen ja rakastuminen on pahempaa. Olenkin nainen. Satunnaisista seksisuhteista ylipääseminen on helpompaa kuin tuollaisten "hyvää yötä rakkaani"-viestien sulattelu..En ole koskaan ymmärtänyt sitä miten "pitkissä parisuhteissa ihastuu ja rakastuu" ja puolison vain pitäisi kestää! Avioliiton peruspilareita on rehellisyys ja jos toiseen rakastuu niin totta helkutissa siitä on velvollinen kertomaan puolisolle. Ihastuminen on vähän eri asia, mutta jos aamun ensimmäinen ajatus on ihastuksen kohde ja illan viimeinen sama, niin kyllä sillon pitää miettiä onko oikeassa parisuhteessa..

Petitte kumpikin ja nyt on mietittävä jatkatteko vai eroatteko.

Äänestä

hei, minun mielestäni henkinen pettäminen pahempaa kuin fyysinen.

Äänestä
  • Antaisit siis vaimosi paneskelut anteeksi helpommin, kuin hänen rakkaudentäyteiset tekstarinsa?

    Äänestä

Henkinen pettäminen on pahempaa yleensäottaen. Vaikeuksista puhuminen jonkun luotettavan ulkopuolisen kanssa päätänsä selvittääkseen ei tosin ole mielestäni pettämistä, tekisi varmasti hyvää teille miehillekin välillä. Tosin teidän tapauksessanne tuo viestin "rakkaani" menee överiksi ellei ole jokin huuli ja viittaisi kuitenkin siihen suuntaan että kyseessä voisi olla se henkinen pettäminen.

Pitkissä parisuhteissa ihastutaan ja rakastutaan, ja varmasti mietitään ihan ilman eri kehoitusta että ollaankohan sitä oikeassa parisuhteessa vai pitäisikö olla jossain muualla. En tosin näe mitään syytä miksi asia pitäisi välttämättä levitellä puolisolle kestettäväksi tai edes kohteelle, asian voi hoitaa pois päiväjärjestyksestä itsekin antamatta sen mennä liian pitkälle, lopettamalla yhteydenpidon kertakaikkiaan ja aikaa myöten asia unohtuu ja voi keskittää tarmonsa siihen omaan parisuhteeseen jos siinä kerran korjattavaa on. Vihkikaavassakin kysellään TAHDOTKO, myötä- ja vastamäessä. Valintakysymyksiä...

Äänestä

No ei ihme että menee huonosti. Sähän olet täysin omaan itseesi kääriytynyt jätkä. Jätät naisen takuulla kylmäksi. Tiedätkö, se että tunnustit pettämisen ja nainen ei suuttunut tarkoittaa vain sitä, että SINÄ ET OLE ENÄÄ NIIN TÄRKEÄ HÄNELLE, että hän välittäisi. Sitten tulet tänne vertailemaan, että kumpi on enemmän väärässä. vittu että olet alkeellinen.

Esimerkiksi pelkästään tuo lahjakuvio.

Sinä ostit vaimolle lahjan, jota hän ei pyytänyt,
koska sanot halunneesi yllättää hänet.
Sitten petyt kun itse et saa lahjaa vaimoltasi.
Ilmeisesti olet valittanut tästäkin hänelle,
ja pahoittanut hänen mielensä kun kerran olet selityksen tivannut.

Minä luulen, että se meni todellisuudessa ennemminkin näin.
Sinä pelkäsit, että vaimosi ostaisi sinulle lahjan,
koska pahoittaisit mielesi kun sinulle ei olisi vastalahjaa antaa takaisin.
Joten ostit lahjan ja petyit, kun hän ei ollutkaan hankkinut lahjaa sinulle.
Sitten vielä nalkutit aiheesta.
Varmaan tosi kiva muisto vaimollasi teidän hääpäivästänne.
Ostamasi lahja varmaan lämmittää mieltä vieläkin.

Tiedätkö, lahja, joka sisältää vaatimuksen vastalahjasta, ei ole lahja vaan vaihtokauppa. Narsisti ei voi antaa ilolla, ellei tiedä jotain olevan tulossa takaisin. Narsisti ei voi ottaa vastaan ilolla, koska hänen pitää olla se joka tekee vaikutuksen.

Masentunut aikuinen taantuu vaativaisuudessaan lapsen tasolle. Ei pysty antamaan yhtään mitään, pelkästään vaatimaan. Mikään ei riitä, kaikki on aina huonosti. Tai sitten millään ei ole mitään väliä.

Tosi kivaa seuraa. Kuka tahansa terve ihminen hakee muualta seuraa tollaisessa tilanteessa.

Tiedän tämä kuvion hyvin, kun olin joskus itsekin masentunut narsisti avoliitossa. Kun vedin pääni ulos perseestäni, lakkasin olemasta marttyyri ja uhri ja aloin tekemään asioiden eteen ITSE jotain, aloin pikkuhiljaa pääsemään tuosta kuviosta.

Äänestä
  • Tähän ei voi kun todeta että tosi hyvin sanottu!

    Äänestä

  • narsistin puoliso kirjoitti:

    Tähän ei voi kun todeta että tosi hyvin sanottu!

    Onneksi pääsee vaimoparka eroon moisesta narsistista. Hyvä mies ei käy ****issa.

    Äänestä

  • Sinun mukaasi masentunut narsisti voi parantua? Halleluja! Olen kuvitellut että avioero on ainoa pelastus.kerropa vielä kuinka se tapahtuu? Parannuitko vain masennuksesta, vai myös narsismista?

    Äänestä

"Enkä minä siihen naiseen rakastunut vaikka hyvin kaunis hän oli ja olisin voinut hyvinkin tyydyttää itseni käsinkin uneen, mutta halusin kai tsekata omaa iskukyäni.."

"Vaimoni kysyi vain, että oliko se joku huora ja sanoin että oli."

Prostituiotua ei tarvitse iskeä, riittää että maksaa.

Äänestä

Kuten moni muukin tässä on kirjoittanut, myös minusta kysyt väärää kysymystä.

Miksi on niin merkityksellistä sinulle kumpi on tehnyt "enemmän väärin"?

Jos teillä on jotain halua pelastaa avioliittonne, niin ensimmäinen askel on lopettaa toisen syyttäminen. Sitten mietitään missä itsellä on parantamisen varaa. Sitten puhutaan ja annetaan anteeksi toinen toiselleen ja itselleen se, ettei olla täydellisiä ihmisiä.

Jos taas ero on tulossa joka tapauksessa niin sillä kumpi on syyllisempi lienee vielä vähemmän merkitystä?

Mutta jos haluat nimenomaan vastauksen kysymykseen kumpi on tehnyt enemmän pahaa, niin mielestäni sinä. Ja lähinnä siksi että olet hyväksikäyttänyt ulkomaista prostituoitua. Jos kukaan ei ostaisi noiden nuorten sekä myös lasten palveluita, kyseinen toiminta loppuisi ja eläisimme siltä osin hieman paremmassa maailmassa.

Äänestä
  • onpa muuten hyvä, että on maksullista seuraa ... suurena lahjoittajana sen tiedän. Ei tartte kun ostaa muutama kallis lahja mun panoille niin homma hoituu ja paineet purkautuu ...

    Vaimot eivät toimi näin vaikka mitä lahjoja ja apuja saisivat. Rakastaja on ihan eri asia ja palkkio on kallis lahja. Voi olla kalliimpaa kun prost****, mutta tasokkaampaa seuraa. Loppujen lopuksi rahaa vaan palaa eikä sillä kuitenkaan tee sinkkuna mitään. Ei sitouduta toisiin eikä rakastuta. On paljon helpompaa kuin jossain liitossa.

    eikä tartte miettii näitä edellä olevia kysymyksiä!!!

    Uskon, että joissakin liitoissa miehet tai naiset jäävät nuolemaan kuivia näppejään seksin suhteen. Sinkkuna jätkä on vapaa valitseen kenen kanssaan on ja olen muuten paljon iloisempi ja rennompi kuin jos olisin liitossa.
    Kroppa on hyvässä iskussa toisin kuin monella naimisissa olevalla. Senkin ovat nuo liiton naiset saaneet miehissä aikaiseksi, ettei vaan kaveri karkaa muille apajille.

    ettäs näin ... hyi karvat oikein nousee pystyy kun ajattelee et pitäs olla jonkun pihistelijan kanssa naimisissa.. hhyyyyhyyy!

    Äänestä

Tossa aiemmin jo joku sanoi, että aika kylmältä tyypiltä vakutat. kiinnitin kans huomion tuohon "tauluosioon". Kuin hitossa keksitkin vetää sen tähän? Jonkun yksittäisen mielipahan kymmenen vuoden takaa? Kuka jaksaa hautoa tuollaisia asioita? Ihan tosi! Annoit lahjan. Vaimosi ei. Mikä siinä on jutun juuri, että se täytyy vetää esiin?

Pahemmin korvaani kalskahti jutut, että yhtään et ole mustasukkainen. Tunnetasolla ainoa asia on siis se, että SINÄ koet joutuneesi nyt vääryyden uhriksi kun vaimosi ei "paljastanut korttejaan". Hei haloo! Tunnetko hävinneesi pelissä, tulleesi pokerissa huijatuksi? Sillä tavallako sinä olet elänyt ja elät? Pelitermein silloin kun muilla ihmisillä myllää tunteet?

Kirjoitustyylisi paljastaa myös melko sarkastisen luonteen. Vit...mainen tapa puhua "vaimo-parasta" . Sarkasmi on väärissä käsissä pelkkää ilkeilyä, siitä on huumori kaukana. Olet varmaan suht koulutettu, pidät itseäsi älyllisesti vaimosi yläpuolella, heittelet pikkupiikkejä vakuuttaaksesi älyäsi ja ylivertaisuuttasi. Todellisuudessa sellaiset ihmiset ovat ilkeitä, aiheuttavat pahaa mieltä, sammuttavat kaiken hyvän ympäriltään. Tunteet väsyvät ja kuolevat ilkeilyn alla, jota nämä neropatit kutsuvat sarkasmiksi ja pitävät itseään älyn jättiläisinä. Todellisuudessa nämä ihmiset ovat hitonmoisia pelkureita, jotka suojaavat itseään kaikkea mahdollista pettymystä vastaan. He pelaavat, eli pilaavat, kaikki aidot asiat ympäriltään.

Jokavuotinen kevätmasennus voi toki olla melatoniinista johtuvaa, tosin en usko sitä, tai sitten ap voi itsekin kylmässä ja kovassa maailmassaan huonosti.

En ihmettele yhtään, että vaimosi on jäätynyt. Sori vaan ap.

Äänestä
  • Jatkuva mustasukkaisuus vaimon taholta kuvottavaa. Vähän vielä känniä niin a vot. Samassa pöydässä tuttuja naisia, jotka elävät parisuhteessa ja heidän kanssaan en saa puhua, vaan pitäisi istua tuppisuuna ja katsoa ravintolan kattoa. Edelliselle vaimolle sanoin, että jos oman äijän vehje ei riitä niin ei ne sinun paikkasi siitä kulu. Alex Harvey sanoi, että vaikka vaimo makaisi sillä aikaa, kun hän on bändikiertueella koko Englannin jalkapallomaajoukkueen kanssa niin pääasia on, että tulee takaisin kotiin...Muuten ei ole narsismia, jos odottaa lahjaa. Tuon vaimo voikin olla niin välinpitämätön, ettei arvosta miehen taholta mitään. Anna kaikki tänne, mutta mitään et saa. Eikö ollut tarpeeksi, kun tehtiin lapset PISTE. Nainen tunnetasollas pelkkä Nolla tai sitten vain paapoi lapsiaan.

    Äänestä

ap,olet todella tyhmä!Olisit pitänyt huoraamisesi omana tietonasi.Ja sitä paitsi koko ajan puolustelet itseäsi,it sucks.
Noin sitä liittoa hoidellaan!Onneksi vaimollasi on ollut olkapää jolle purkaa.Nythän voit suhtautua positiivisesti elämääsi:pian saat eron ja voit ihan luvalla panna naisia niin paljon kuin lystäät,sekä koto-Suomessa että ulkomailla.
Kivaa,eikö?

Äänestä

Käsi sydämelle vastaajat, ihan todellako olette noin jaloja ihmisiä ettei heikkonakaan hetkenä mieleenne tulisi vastaavassa tilanteessa ihmetellä että itsekö tässä ainoa vikapää on.... :-D

Minä en ainakaan ole. Jos kumppanini ruotisi asioitamme jokaisen tuntemamme ihmisen kanssa, ja anoppi ja appiukkokin olisi asiaan sotkettu, ja haettu vielä ulkopuolinen SALArakaskin lohduttelemaan vaikka edelleen pidetään kiinni siitä tarinasta kuinka hirveä ihminen olenkaan niin kyllä ainakin minun kärsivällisyyteni alkaisi kuukausien kuluessa vähän heikentyä, vaikka ymmärränkin että pahaa mieltä pitää johonkin purkaa. Rajansa kuitenkin kaikella? Onhan se kuitenkin sanomattakin selvää minkä kannan jokainen asiasta kuullut on ottanut, vai mitä? Sekö sitä paljon puhuttua rakentavaa toimintaa sitten on, varmaan saa kohta pitää sukukokouksen asian tiimoilta jo suoraan niin ei tarvitse uusimpia käänteitä erikseen käydä kaikille selvittelemässä.... :-D

Äänestä
  • Vaikea se on mennä sanomaan ulkopuolisena, josko jommassakummassa on enemmän tai vähemmän vikaa kuin toisessa. Toiselle voi myös olla luonnollisempaa käsitellä asioita tuttujen ihmisten kanssa ja toiselle täällä koko kansan nähden. Todennäköisesti tutut tunnistavat pariskunnan tästä jutusta. Mutta, jos on pahaolo, tarve purkautua ja käsitellä asioita voi olla niin suuri, ettei tule ajatelleeksi, miten juttu leviää.

    Äänestä

  • 9+19 kirjoitti:

    Vaikea se on mennä sanomaan ulkopuolisena, josko jommassakummassa on enemmän tai vähemmän vikaa kuin toisessa. Toiselle voi myös olla luonnollisempaa käsitellä asioita tuttujen ihmisten kanssa ja toiselle täällä koko kansan nähden. Todennäköisesti tutut tunnistavat pariskunnan tästä jutusta. Mutta, jos on pahaolo, tarve purkautua ja käsitellä asioita voi olla niin suuri, ettei tule ajatelleeksi, miten juttu leviää.

    No tunnistaahan ne, koska vaimo on kaikille asian jo valmiiksi selostanut. Mitä väliäkään sillä sitten enää on. Toisaalta, ei ehkä silti kannattaisi olla aina varma tunnistuksistaan, harvan ihmisen elämä niin ainutlaatuista on kuin itse mieluusti kuvittelemme.

    Ja saahan sitä tutullekin ihmiselle purkautua, kiinnittäisin vain huomiota siihen että kuuntelija olisi sitten fiksu eikä sekaantuisi millään tavalla. Minusta parille sydänystävälle uskoutuminen on kuitenkin vähän eri asia kuin puida asiaa koko suvun ja koko yhteisen tuttavapiirin kesken, vielä jos sattuu joukkoon porukkaa joka ei ymmärrä että aika harvoin "syyllisiä" on vain yksi. Ja kummallisen sopivasti on tainnut vaimolta unohtua kertomatta kenellekään työkaverin rakkaudentunnustukset, veikkaan? Toisen ihmisen yksipuolinen haukkuminen ei ole mitään asian käsittelemistä.

    Äänestä

hei kiitoksia teille kaikille vastauksistanne.
Kysyin varmastikin väärän kysymyksen,
mutta sain ihan hienoja vastauksia.

Äänestä

Onpa säälittävä mies. Korjaantuuko ongelmat sillä että käy h.u.o.r.i.s.s.a? No ei korjaannu.. Noh. Siinäpä selvittelet omia, aiheuttamiasi sotkuja. En sääli sinua tippaakaan..

Äänestä

Täytyy sanoa että kun on on kokenut sen että avomiehellä on henkinen ja fyysinen suhde toiseen naiseen niin edelleen se henkinen asia on mitä en ymmärrä..Minä naisena ajattelen hyvin paljon sitä mitä hän haki ulkopuolelta ja hakiko ja miksi.. Se syövyttää hyvin paljon ihmistä.Ja sai aikaa sen että todellisuudessa mietin voinko enään luottaa kenenkään muuhun kuin itseeni.

Toivoisin että ihmiset olisivat inhimillisempiä täällä kirjoittaessa elämä on jo muutenkin tarpeeksi raskasta!

Äänestä

Laitan vaikka pääni pantiksi, että vaimosi suhde tähän mieheen ei ole pelkästään henkinen. AInakin tällä miehellä on vakaa tarkoitus päästä pitemmän kaavan kautta vaimosi pöksyihin ellei ole päässyt.

Hyvä ettet enää välitä onko heillä seksiä vai ei vaan olet päässyt irti sellasista tunteista. Naisen on tosiaan 1000 kertaa helpompi löytää seksikumpaani jos haluaa pettää. Minusta toi prostituutin käyttäminen on selvästi lievempi homma kuin omata esim salarakas kuten vaimosi. Prostituutin kanssa homma on titenkin täysin tunteetonta. Itse en hyväksy pettämistä missään muodossa, mutta koska liittonne on jo tuhoon tuomittu niin mitä näitä murehtimaan. Yritä kuitenkin pelata korttisi niin, että saat tosiaan mahdollisimman hyvän yhteyden lapsiisi. Tsemppiä.

Äänestä

Suotta edes kyselet, ratkaisun olet jo tehnyt. Aivoero edessä niin siinä vaiheessa on turha enään jauhaa kumpi pettäminen on pahempaa. Parisuhteen ongelmia olisi pitänyt hoitaa jo aikoja sitten, turha sitä nyt on marista jos asialle ei ole tehty mitään. Vaimosi löysi lohduttajan ja varmasti siihen on syynsä miksi hän toisen syliin ajautui. Ja mitä sinuun tulee kannat vastuun teostasi sekä seuraukset. Lapset ovat ainoat jotka tästä sotkusta joutuvat kärsimään !!!

Äänestä

se on kuulkaas niin, että munaa pillüün ja ahahahhhh...

Äänestä

vaimoni pitänyt huolen että ystävät ja sukulaiset saaneet tietää.aivan oikeen että on kertonut.

Äänestä

Kyllä juttu on niin että mies ei ole mies jos ei bylsi reissussa tilaisuuden tullen kaunista ja energistä nuorempaa maksullista.

Älä koskaan ikinä mene kertomaan vaimollesi prostuissa käymisistäsi koska menetät tuolloin viimeisenkin kunnioituksen rippeen.
Naiset eivät ymmärrä sitä että se ei merkkaa miehille mitään sen kummempaa kuin rahalla ostettua palvelua ja mukavaa vallan tunnetta ilman sidoksia.

Salarakas onkin jo ihan eri levelillä oleva suhde joka kielii siitä että oma suhteesi on finaalissa tai kriisissä. Kissa on nostettava pöydälle reippaasti menettämättä miehisyyttäsi ja ilman ruikutuksia. On mahdollista ja ideaali- tilanne että löytäisitte toisenne koska muutoin edessä on vuosien risainen jakso ja prosessi josta ette täysin toivu koskaan.

Ero ei ole koskaan hyvä ratkaisu. Itse olette toisenne valinneet ja miettiä pitää missä meni vikaan.

Eka kerta prostuissa herättää naimisissa olevassa miehessä suuria tuntemuksia ja omantunnontuskia. Tuossa kymmenennen jälkeen helpotti. Itse käänsin asian mielessäni niin päin että jos en saa vaimoltani tarpeeksi usein ja hyvää seksiä niin minulla on täysi oikeus ostaa sitä itselleni omilla rahoillani. Myöhemmin en enää viihtynyt kotona lainkaan ja tilanne alkoi muistuttamaan teidän tilannetta ja sitten ihastuin uuteen naiseen ja erottiin.
Myöhemmällä kokemuksella ja tiedolla varustettuna minun olisi pitänyt jäädä huolehtimaan vaan siitä alkuperäisestä liitosta ja unohtaa kaikki muu.
Minkäs enää teen? Menen eteenpäin.

Äänestä
  • Oletpas oikea helmi mieheksi. Sääliksi käy nykyistä naistasi!! :D

    Äänestä

  • Aivan nyt saat sitten ruikuttaa kun vaimo lähti ja jäit nuolemaan näppejäs,,,,se on sulle aivan oikein. Ongelmat pitää selvittää yhdessä sekä se saako suhteessa tarpeeksi seksiä vai ei. Huoraamassa käynnit eivät tilannetta paranna,,,päivastoin. Ehkä hetkinen helpotus sulle mutta jälkikäteen "pahakrapula". Sitä on niin helppoa olla jälkiviisas. Mksulliset naiset sopivat vapaille miehille.

    Äänestä

  • Käännetty moraali kirjoitti:

    Oletpas oikea helmi mieheksi. Sääliksi käy nykyistä naistasi!! :D

    Aivan samoin miettein. Toivottavasti myös vaimosi on ymmärtänyt käyttää
    vierasta miestä--- ilmaista tai maksullista.

    Äänestä

  • Olet kyllä ollut täysi idiootti! Onneksi on toisenlaisia miehiä kuin sinä, jotka eivät halua käydä maksullisissa naisissa, koska ovat täysin sitoutuneet parisuhteeseensa. Kierrän sinunlaisesi kaukaa! Tiedän miltä tuntuu tulla kertomallasi tavalla petetyksi. Nykyinen mieheni sanoo aina, että miksi mennä vieraisiin tai maksullisiin, kun ei sieltä kuitenkaan ainakaan parempaa voi saada kuin kotona! Mieti sitä!

    Äänestä

Ruikutiruikuti... Pata kattilaa soimaa... Ei tuossa konkurssissa ole enää väliä, kumpi on pahempaa. Parasta olisi, että kumpikin unohtaa olevansa uhreja, kun ei kerran ole ole. Jos halauatte jatkaa yhdessä, tehkää asian eteen jotain. Jos ette, niin ei muuta kuin liitto halki poikki ja pinoon ja kumpikin jatkamaan omaa elämäänsä.

Äänestä

Jos minä saisin tietää että mieheni on käynyt maksullisissa, minä alkaisin hiljaa mielessäni varjella omaa psyykeäni ja irrottautuisin miehestä etsimällä uuden tuen ja turvan. Luottamuksen rikkominen on minulle (varmaan joillekuille muillekin) aika lopullista, ja prostituoidun käyttö muutenkin on aika alhaista. Ennemmin sitä toivoisi että olisikin joku nainen jolla olisi muutenkin tärkeä merkitys, mutta yhden mäl*in takia tuhota luottamus...? Ei käy järkeen.

Olen varmaan samantyyppinen kuin vaimosi, en täydellinen minäkään mutta ymmärrän hänen valintansa. En tiedä hänen syitään olla vielä kanssasi mutta uskoisin että jossain vaiheessa eropyyntö tulee hänen puoleltaan. Ehkä yrittää varjella lapsia?

On yhdentekevää tässä vaiheessa kuka teki mitä koska luottamus on kadonnut ja naisesi turvautuu muihin ihmisiin ennemmin kuin sinuun.

Olen pahoillani, avioerot ovat aina surullisia ja lapsille myös eräänlainen menetys. Toivottavasti opit virheestäsi ja yrität ensi kerralla eri ratkaisua.

Äänestä
  • ...mutta mistä tiedät, onko ap:n vaimolla esim ollut kumppani jo aikaisemmin? jospa ap:n masennus johtuu vaimon kylmyydestä?
    jospa ap ei itsekään tiedä asiaa?

    Äänestä

tyttöystäväni mielestä petos on henkinen murha, ja taidan olla hänen kanssaan samaa mieltä. kai se nyt menee lohdutusta etsii muualta kun mies käy ulkomailla huorissa...voi jumalauta jotku osaa olla idiootteja...

Äänestä

Rumempi toistaan kumpikin teko, eikä niitä tekemättömiksi saa, eikä ne huomaa, kumpikin on, vain pahempi toistaan!

Apulanta - pahempi toistaan

Äänestä

Ap ei ilmeisesti nyt oikein tajua itse edes mitä kirjoittaa. huomioni kiinnittyi tuohon että hillitön selittely masennuksesta ja sen sellaisesta oli syy siihen että maksoi prostituoidulle ja petti vaimoaan. Unohti sitten että vaimokin saattoi olla masentunut ja purki siksi sydäntään lohduttajalle. Joten kiinnostaisi tietää miksi masennuksen purku miehelle oli sallittua mutta naiselle taas ei????? Nainen tosin ei maksanut ja hypännyt sänkyyn.

Eli miksi ap ei sitten purkanut masennustaan pitämällä housut jalassa? on niitä muitakin tapoja kuin pettäminen.

Äänestä
  • epäilen, että ap:lla on ollut syy masennukseen. olisiko vaimolla ollut housut kosteana jo aikaisemmin ja ruvennut kylmäksi miehelleen?? ehkä ap ei itse tiedä kaikkea?

    Äänestä

Henkinen pettäminen on pahempi kuin fyysinen. Fyysisessä pettämisessä, sikäli kun puhutaan yhden yön -jutuista yms, ei ole tunteita mukana, ei muutakuin hetkellistä himoa.

Henkinen pettäminen taas usein johtaa myös fyysiseen kontaktiin. Sanoivat mitä tahansa.

Jos mieheni harrastaisi seksiä jonkun muun kanssa, olisin murtunut, vihainen, äärimmäisen pettynyt. Mutta ehkä saattaisin päästä asian yli. Luottamuksen rakentaminen alkaisi alusta, ja monesti varmaan miettisin, koska näin tapahtuu taas.
Mutta jos mieheni kertoisi ihastuneensa johonkin toiseen naiseen, vielä kaikenlisäksi sellaiseen, joka on lähes päivittäin hänen elämässään, en tiedä mitä tekisin.
Mielestäni se, että oma kumppani ihastuu/rakastuu johonkin toiseen, on pelottavaa. Miksen minä riitä, mitä siinä toisessa on ihanampaa kuin minussa, onko hänen persoonansa viehättävämpi yms?

On eriasia tehdä tyhmä temppu kerran, kuin tehdä niin toistuvasti. Siinä on mielestäni fyysisen ja henkisen pettämisen ero.

Tsemppiä aloittajalle!

Äänestä
  • Fyysisen pettämisen voi kyllä yrittää antaa anteeksi, mutta jos ihmisessä on edes itsekunnioituksen rippeitä jäljellä niin ei tällaista anteeksi voi antaa. Sanallisesti voi antaa kyllä, mutta mutta. joitain asioita ei vaan voi antaa anteeksi, vaikka kuinka haluaisi pelastaa liiton tulee se olemaan jatkuvassa epävarmuudessa elämistä, ja se on tuskaista. Paljon parempi kuin kestää eron ja etsii toisen kumppanin, sellaisen joka ei omaa pettämistaustaa.

    Äänestä

siinä sitä on taas esimerkkiä.hyi.

Äänestä

Jos minä saisin tietää mieheni käyneen maksullisen tai maksuttoman naisen kanssa sängyssä, se olis ero ja sillä selvä. Mä en todellakaan hyväksy tuollaista.

Nainen - vihamiehen painajainen

Äänestä

Hävettääkö edes kun sukulaiset ja ystävät tietää.

Äänestä

Teidän suhteenne on kriisi johtuu riippuvuudesta, ei rakkaudesta tai sen puutteesta! Tässäkin uskottomuuden uhreja on enemmän kuin kaksi ja "syyllisiä" enemmän kuin yksi!

Olet oikeilla jäljillä kun haluat terapiaa pelastaaksesi itsesi ja vasta sitten avioliittosi, niin se terveellä tavalla menee!! Vaimosi halu palauttaa tilanne ennalleen kertoo kontrollin ja hallinnan menetyksestä sinun suhteesi ja sen asian hän tahtoo palauttaa ennalleen!

Olet kunnon mies ja vaikka sairastat masennusta olet kasvamassa ulos avioliitostasi sen henkisestä ja fyysisestä ilmapiiristä, et voi elää puoliksi tervettä puoliksi sairasta elämää vain vaimoa miellyttääksesi! Sinä olet masennusta poteva ihminen ja mies ihan kokonaan et vain osaksi vaan kokonaan ja se ei lähipiirillesi sovi.

Ole oma itsesi rehellinen itsellesi ja läheisillesi se on kaiken perusta, toisten tekemisiin, sanomisiin valintoihin et voi vaikuttaa omiisi kyllä. Vaikka ensin näyttäsikin siltä, että olet syyllinen kaikkeen niin aika näyttää, paljastaa mikä on totta mikä ei!

Syyllisyys, syyllistäminen eivät auta, asioiden kohtaaminen sellaisina kuin ne ovat vie eteenpäin.

Äänestä

Kyllä mielestäni henkinen pettäminen on paljon pahempi asia. Siinähän on koko ihmisen psyyke kyseessä, ajatukset sanat ja teot. Fyysinen on vain hetken hurmaa - ainakin tässä tapauksessa. Itselläni on jo pitkä avioliitto takana enkä osaa olla vieläkään fyysisesti vaimostani mustasukkainen. Mutta perkule vieköön, jos hän rakastuu toiseen...

Äänestä

Paras keino on antaa vain anteeksi, mene äläkä enää syntiä tee!

Äänestä

meillä kestänyt parisuhde n. 10vuotta, oman masentuneisuuden vuoksi alkoi mennä todella huonosti. mies päätyi pettämään, niin henkisesti kuin fyysisesti. Hän ei saanut minulta mitään noihin aikoihin, en puhu vain seksistä; vaan kaikesta.

itse olin tuolloin raskaana, asiasta on mennyt jo aikaa mutta se vaivaa minua edelleen todella paljon. se ihminen kehen olen luottanut kaikki nämä vuodet pettää minua kaikella mahdollisella tavalla juuri silloin kun olen huonoimmillani/heikoimmillani. kaikista vaikeinta on valehtelu ja salailu. tulee sellainen olo että se joku muu on tärkeämpi kuin kaikki mitä ollaan yhdessä rakennettu. luottamuksen pettäminen ylipäätänsä kolmannen osapuolen kanssa on se kamalin juttu. tätä suhdetta ei kestänyt kuin muutaman kuukauden mutta ikinä en tule unohtamaan miten maailmani ainoa luottohenkilö teki minulle maailman hirveimmän teon mitä ihminen voi toiselle tehdä. nyt meillä menee olosuhteisiin nähden hyvin; paremmin kuin muutamaan vuoteen, mutta silti ei mene päivääkään ettenkö ajattelisi tätä asiaa. tahdon vain olla mieheni kanssa ja hänkin haluaa olla minun kanssani; ja joiltakin osin ymmäränkin häntä vaikka ei pettäminen ikinä ole oikein!

minun mielestä on naurettavaa että täällä keskustelu palstalla ne ketkä eivät ole ikinä moista edes vastaavaa kokenut tuomitsevat. jokainen suhde on omansa ja jos toista oikeasti rakastaa ei asiat ole niin mustavalkoisia. olemme kuitenkin vain ihmisiä, olen minäkin omat virheeni tässä suhteessa tehnyt mutta edelleen olemme yhdessä. tottakai se sattuu mutta uskon että virheistä oppii. kaikesta huolimatta olemme toistemme sielunkumppaneita ja rakastamme toisiamme todella paljon.

mielestäni ei kannata erota heti. kannattaa taistella, luovuttaminen on paljon helpompaa! ja jos asioista ei millään tavalla päästä yli niin sitten yhdessä mietitään onko molempien parempi olla ilman toisiaan?!
Tsemppiä sulle! vaikeita asioita. mutta muista että vahvat selviää!! :)

Äänestä

Miksi sinä/te kituutatte huonossa suhteessa?? Kuulet varmasti monen suusta, että tottakai täytyy yrittää, kun on lapsia ja yhdessäkin noin monta vuotta kuljettu blaa blaa blaa.
Vaikka sanotaan, "ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella", olen täysin eri mieltä. Arki voi oikeasti olla jonkun toisen kanssa paljon parempaa.

Muista, että meillä on vain tämä elämä. Eikö se onnellisuus ole aika tärkeää?

Äänestä

Aviorikoksesta tavattu nainen tai mies* (Ylin tuomari jättää tuomitsematta)

[7:53Kaikki lähtivät kotiinsa, 8:1mutta Jeesus meni Öljymäelle. 2 Varhain aamulla hän tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä.

3 Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen 4 ja sanoivat: "Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. 5 Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?" 6 He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.

Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. 7 Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." 8 Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. 9 [i] Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä.* Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. 10 Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" 11 "Ei, herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä."]

Äänestä
  • Miehet antavat helpommin anteeksi ja ero fyysisen ja henkisen välillä on vaatimattomampi. Kari Suomalaista, pilapiirtäjää, lainaten, sehän on vain kuin kävisi vessassa, miksi naiset pitävät siitä niin suurta meteliä.

    Naisen kohdalla on toisin.

    Pitkässä parisuhteessa luottamus on kuitenkin tärkeintä, ja jos sitä ei ole, ei parisuhteellakaan ole enää oikein merkitystäkään. Parisuhde on henkinen suhde ja fyysinen läheisyys on sen tuote, ei päämäärä. Kysymys oli väärin aseteltu ja kertoi epäkypästä ihmisestä. Parisuhde on kasvuprosessi ja ehkä se siitä valkenee aikanaan, tai sitten ei.

    Äänestä

  • haistata sille jeesukselles jo pas-kat

    Äänestä

  • htsrhrtw kirjoitti:

    haistata sille jeesukselles jo pas-kat

    Etkös sinä jo sen tehnyt?

    Äänestä

miten se vaimo ..varatun kanssa ?? onks se mun miehen kanss..? en minä ole mustasukkainen...mun rakas sanoo..he ovat kaikki huorat...

Äänestä
  • pitäisi sille lahjakin osta.. ku p.llu myy mun miehelle..

    Äänestä

Moni ei taida edes tietää että henkistä pettämistäkin on olemassa... Pettäminen on aina pettämistä. Oli henkistä tai fyysistä.

Äänestä

Taas kysymys johon ei ole sitä oikeaa yleisvastausta.

Minulle ainakaan ei onnistu seksi ellen kokisi tunteita toista kohtaan. Joillekin taas seksi saattaa vain olla keino purkaa fyysisiä paineita. itse siis kokisin pahempana fyysisen pettämisen noin yleisesti ottaen. Uskoisin että jokainen pitkässä liitossa ollut tavallaan ihastuu joskus johonkuhun toiseen vastakkaisen sukupuolen edustajaan. Siihen ajatusten synergiaan, sielujen kumppanuuteen, jotka usein ovat vain kuitenkin harha ja omassa mielessä omien toiveiden peilaantuminen toisen sanoissa. Tämä on todennäköisempää jos ei ole hyvässä liitossa jossa uskalletaan tuntea ja keskustella, myös ikävistä aiheista.
Jokainen liitto on mielestäni yritys jota pitää hoitaa, tehdä välillä taseita, budjetoida tarpeelliseen :) Ja kaikkien pitää osallistua sen hoitamiseen, ei yksin mies tai nainen, vaan puolisoiden yhdessä.

Äänestä

Amen!

Äänestä

vai n iin

Äänestä

Pettäminen ei kuulu aikuisuuteen ja seksi maksullisen kanssa tuo vielä kasvaneen tartuntariskin.
Tuo ei ole hyväksyttävää

Äänestä

Mitä on henkinen pettäminen? Jos se on sitä, että joskus ajattelee tai kuvittelee seksiä tai hyväilyjä jonkun muun kuin kumppaninsa kanssa, niin vain valehtelijat voivat väittää, etteivät ole pettäjiä. Jos se on sitä, että katsoo joskus jotakin toista seksuaalisella mielenkiinnolla (vaikka niin, että tämä ei sitä huomaa), niin silloinkin ylivoimaisesti suurin osa meistä on pettäjiä. Jos se on pientäkin flirttiä katseella, niin edelleen pettäjiä riittää. Minusta petoksen raja menee koskettamisessa toiseen. Myös seksuaaliset ehdotukset kahden kesken tai esimerkiksi netissä tai puhelimessa ovat pettämistä. Sekin, että paljastaa itsensä toiselle. Jättäkää nyt helvetti edes jotain fantasian kohteita pettämisen ulkopuolelle. Ilman niitä moni tosiaan pettää. karmea totuus; ihmislaji on ollut kivikaudelta lähtien kaikkea muuta kuin yksiavioinen ja uskollinen otus.

Äänestä
  • minun mielestäni ihastua saa, mutta silloin se menee jo henkisen pettämisen puolelle, kun luopuu syystä tai toisesta yrittämästä liittonsa eteen. Se on itsekkyyttä pahimmillaan, mutta ihastuminen on vain tunteita.

    Äänestä

Henkistä väkivaltaa pidetään erityisen julmana, koska se menee kohteen sisälle ja paraneminen on hankalaa jos sitä jatkunut pitkään.
Mustelmat taas paranevat aikanaan ja on käsiteltävissä huomattavasti helpommin yksittäisenä asiana.

Jos puoliso on jatkuvasti yhteydessä johonkin toiseen ja poissaolevana vain asuu samassa asunnossa on se meloisen viheliäsätä elämää ja erittäin loukkaaavaa henkistä petosta.

Itse olen sitämieltä, että ihmisen ei kuulu elää kokoikäänsä samassa suhteessa, vaan 2-5 suhdetta olisi ok jotta elämän uusiutuminen tapahtuisi ja vire pysyisi ilonpuolella.

Äänestä
  • Idiootti kirjoitus. Jokaisella pitää olla puolison lisäksi henkisiä yhteyksiä toisiin ihmisiin. Se on suhteen onnistumisen edyllytys. Henkinen yhteys toisiin on erittäin normaalia, toivottavaa. Se ei ole missään nimessä henkistäv väkivaltaa! Jos kieltää kumppaniltaan henkisen yhteyden toisiin ihmisiin, on narsisti.

    Äänestä

Mitä väliä sillä on kumpi on pahempaa tai kuinka paljon pahempaa? Tuo tieto ei hyödyttäisi tässä(kään) tapauksessa yhtään mitään. Kannattaisi vain keskittyä tosiasiaan: liittonne on kuralla ja siihen mitä pitäisi tehdä, että sen saisi kohdalleen. Teillä on pariterapiasta ja sen mahdollisuuksista eri käsitys, joka puolestaan asettaa terapialle liikaa haastetta. On vaikeaa päästä yhteiseen tavoitteeseen, jos keinoista ajatellaan eri tavoin. Sanoisin melkein suoralta kädeltä, ettei tule onnistumaan. Etenkin kun kirjoitit eron tulevan jokatapauksessa! Molemmat voitte mennä yksin puhumaan terapeutille asiasta, siitä olisi paljon enemmän iloa ja hyötyä.

Äänestä

Minä säälin ihmisiä,jotka alentuu tuollaseen! Jos tuntuu etteipysty eroa,ja sitten peuhaat ,ja panet silloin.Niin kuvottava ihminen!!!!!

Äänestä

Vaikeaa, mutta aika parantaa, aina.
Kerroit, että vaimosi suhtautui ilmoittamaasi asiaan viileästi. Se on 1 selvä merkki ja tuo tekstiviesti on toinen selvä merkki myös fyysisestä pettämisestä.

Teillä on siis mennyt jo aikaa sitten huonosti, olette kasvaneet erilleen tai kyllästyneet toisiinne, ja seksiäkään tuskin on ollut kovin paljoa. Siihen on syyllistä tuskin tarpeen etsiä, vaikka monesti syy löytyy siitä "päänsärystä", se esiintyy useimmin naisella.
Olet tehnyt aivan oikein, käynyt vieraissa jos vaimosi ei anna. Älä syyllistä siitä itseäsi, päinvastoin, vaimosikin on käynyt eikä aikonut sulle edes siitä mainita, todennäköisesti jatkaa edelleen pettämistäsi. Nauti elämästäsi, ota ero, vaikka se kirpaisee, se tapahtuu joskus kuitenkin, niin sitä parempi mitä aikaisemmassa vaiheessa.
Vapaus on upeaa!

Äänestä

Kaikesta tämmöisestä voi päästä varmaankin yli jos vain elämä on muuten raiteillaan..

Sille ei voi mitään mitä joku muu tekee, mutta itselleen voi...

Puhumalla totta pääsee todella pitkälle. Sanomalla kaikki syyt pettämisiin ja selittämällä omat ajatukset, ja se että kaduttaako vai ei ja niin edes päin. Valehtelu ja piilottelu sen sijaan taas on suhteen loppu ja pettäminen luultavasti vain toistuu.

Itse olen pettänyt, petin koska minua oli petetty niin monta kertaa ja tunsin olevani ansassa. En katunut, enkä kadu vieläkään tekojani, koska ne oli aina kumppaniani parempien ihmisten kanssa, ilman niitä en olisi saanut sitä pientä itsetunnon kohotusta ja realiteettiä jota kaipasin. parasta olisi ollut vian lähteä, mutta olin tyhmä ja pieni silloin. Lopulliseksi syyski hänen pettämisiinsä oli luultavasti hänen seksuaalinen suuntautumisensa.. Oli siinä varmasti muutakin, mutta kun kuulin ystävältäni, että lapseni äiti oli baarissa tanssinut naisen kanssa, sen jälkeen kun olimme jo eronneet aikaa sitten, tajusin aika paljon asioita..

Seuraavassa suhteessa tein toisin, kun olimme erkaantuneet jo pitkälle, eikä naisesta ollut mihinkään (puhumisen suhteen siis), tapasin toisen naisen sattumalta kaupungilla ollessani. Mitään ei tapahtunut, mutta palasin kotiin jättämään silloisen tyttöystäväni, koska se oli herätys minulle siitä, että kaipaan jo jotain aivan muuta. Olin pari vuotta jo yrittänyt auttaa naistani jaloilleen, ja kaikki meni muuten hyvin, mutta olin niin loppu kun en itse saanut mitään takaisin. Yritin saada tyttöystäväni vielä tajuamaan mitä kaipaan, mutta hän ei kuunnellut minua vaan kääntyi vain itsesääliin. Jatkoimme kuitenkin suhdettamme vielä pitkään, mutta tämä nainen ei vain muuttunut millään, joten jätin hänet useaan kertaan ja menin aina jonkun muun tykö saamaan rakkautta. Välitimme toisistamme kuitenkin paljon ja aina palasimme yhteen. Tarvitsin vain aina sen hetken itsekseni, sitäkään hän ei minulle antanut, mutta hän vain otti ja otti kunnes väsyin kokonaan. Tässä suhteessa lähteminen ei varmaan olisi ollut paras ratkaisu, koska en tiedä missä tämä tyttö olisi nyt jos en olisi hänestä huolehtinut..

Lopulta, kun olin häntä loukannut uudelleen ja uudelleen (hänen loukattuaan minua useita vuosia omalla tavallaan, välinpitämättömyydellään ja ymmärtäämttömyydellään, sekä epärehellisyydellään) hän hairahtui ja vietti illan jonkun kanssa, ja se sattui silloin todella paljon. Minulla on aina ollut huono itsetunto, ja se on tuhonnut suhdettamme paljon, en kestänyt huonoja aikoja koska pelkäsin niin paljon.. En jaksanut odottaa, koska koko elämäni minua on kohdeltu huonosti. Hänen piti olla poikkeus.

Puhuimme asiasta kuukauden päivät, ja myös minun teoistani, ja kaikelle tuli selvyys kun puhuimme rehellisesti. Tämä nainen on patologinen valehtelija (kotonaan pärjäsi vain sillä, muttei ollut pahantahtoinen), joten oli aivan kamala homma saada hänestä totuuksia irti, mutta hän huomasi, kun kortit oli pöydällä, ettei hänestä enää tuntunut pahalta. Minuakin eniten sattui se, miltä tästä naisesta tuntui kun hän itse oli tehnyt jotain ajattelematonta. Hän oli aina luullut että hän jää minulle kakkoseksi (hän on tajuttoman kaunis, mutta huono itsetuntoinen nainen). Olen taas aina pelännyt, että kun hän tajuaa kauneutensa ja kaikki etunsa, hän katoaa elämästäni kokonaan.

Jos tiedät, ettet ole paha ihminen, ja jos vaimosikaan ei ole, puhukaa asiat täysin selväksi. Kertokaa toisillenne mitä ajattelitte tapahtuma hetkillä ja lohduttakaa toisianne. Tukekaa toisianne kun on vaikeaa. Jos et enää vaimoasi halua, jos asiat ei selviä, ja selviät erosta, voisi olla helpompaa aloittaa alusta jonkun toisen kanssa..

Älä jätä omia likapyykkejä hoitamatta. Kun hiodat omat syyllisyydentuskasi pois ja taas yrität päästä yli vaimosi tekemistä asioista, voit vapaammin jatkaa eteenpäin. Jos vaimosi ei lähde tähän puhdistusoperaatioon mukaan, niin ainakin sinun henkilökohtainen kunnia, tai mitä siitä on jäljellä, on sinun ja voit kantaa sitä mukanasi.

Eniten minua sattuu se, jos ero tapahtuu vääristä syistä tai puhumattomuudesta. En halua, että tämä viimeisinkään suhteeni olisi loppunut niin, etten olisi kertonut hänelle kuinka paljon häntä olen aina rakastanut, ja kuinka paljon hän merkitsi minulle, ja kuinka hänen tekonsa on ymmärretty. Ymmärsin samalla, ettei paha oloni johdu hänestä, vaan itsestäni ja elämästäni, ja minulla on paljon selviteltävää itsekseni. Nyt sitten katsotaan auttaako hän minua selviämään eteenpäin, vai joudunko pärjäämään itsekseni. Joka tapauksessa, tapahtumat menivät juuri niinkuin oli mennäkseen ja totuudella on saatu paljon aikaiseksi. Elämän tosiasiat on vain hyväksyttävä, ja se on minun hommani.

Äänestä

taas tämä proivoilija, kirjoittaa toisessa ketjussa hieman muunnetun jutun.
Mene keksimään lisää fantasioitasi.

Äänestä

Mielestäni kaikkea ei kannata kertoa,saatikka loukata toista jos juttu on turha.....uskottomuus on paska juttu aina parisuhteelle. Rakkautta ei voi vaan saada se tulee ansaita, rakkaus on aina tahdon asia. Toivoisinkin että ilmoittelet jos parisuhteesi paranee vaihtamalla, mut koeta uutta parisuhdettasi noin viisi vuotta sama on joka tapauksessa edessä. Kerran menetettyä avioliittoa ei saa enää ennalleen. Kerran rikottu on aina rikki.

Äänestä

Pettäminen on ihan ok. Olen nainen.

Äänestä

Tuliko rajat vastaan? Katsos, se menee niin, että toiset ovat luonteeltaan sellaisia, että he eivät saa tunnontuskia, vaan tyydytyksen. Jos vieras pillu kiihottaa sinua hallitsemattomasti jatkossakin, niin nussi, mutta älä vikise, kadu ja tunnustele. Toinen vaihtoehto on elää oman sietokykynsä ja luonteensa puitteissa. Näin me opimme.

Äänestä

perhe on perhe, mitä oli se oli, elämä on elämä.

Äänestä
  • Tasan 7 v sitten silloinen avosiippani sairasti neljättä masennuskauttaan. Hän ei ollut halukas enää uuteen hoitosuhteeseen, ei halunnut lääkkeitä, minä ja kaksi pientä lasta olimme aika tyhjän päällä.. Minusta tuli hoitaja, en ollut enää puoliso. Kaikki, siis ihan kaikki fyysinen läheisyys katosi väliltämme, lapset sentään sain joskus "laitettua" hänen syliinsä. Mieheni oli äreä meille kaikille. Silloin minä etsin kuuntelijaa, ihmistä joka jaksaisi kysyä miten MINÄ jaksan!

    Siitä tuli henkinen ja fyysinen suhde kun aikaa kului. En halunnut niin käyvän ja podin kamalaa itsesyytöstä. En pystynyt jättämään miestäni, halusin että ollaan edes yhdessä lasten vuoksi ja pelkäsin myös mieheni itsetuhoisuuden vuoksi.
    Sitten kerroin niistä muutamasta kerrasta, kun hain fyysistä läheisyyttä parhaalle kamulleni. Hän oitis soitti miehelleni ja kertoi ystävänä kaiken hänelle. ( tästä kuulin vasta paljon myöhemmin).

    Sitten mieheni alkoi lähettämään ruusuja töihini, kirjoitti minulle rakkauskirjeen, osteli kaikenlaisia lahjoja ja jopa halusi olla lähelläni. Silloin olin katkaissut jo suhteeni tuohon "kuuntelijaan" ja halusin yrittää "uutta alkua" ja tsempata lasten isää hoitoon. Hetken aikaa kaikki näyttikin sujuvan, kunnes sitten löysin hänet kuolleena. Teki itsemurhan, pyysi anteeksi ja kertoi, että olin paras äiti meidän lapsillemme, ja että minun tulisi kaikesta huolimatta muistaa iloita elämästä.

    Siinä meni itsellä 2 v itsesyytösten kanssa painiessa. Jättäkää mieluummin ensin se toinen kuin menette hakemaan "lohtua" muualta.
    Nyt vasta olen sinut itseni ja asian kanssa ja minulla on uusi ihana ihmissuhde.

    Äänestä

  • -siiri42- kirjoitti:

    Tasan 7 v sitten silloinen avosiippani sairasti neljättä masennuskauttaan. Hän ei ollut halukas enää uuteen hoitosuhteeseen, ei halunnut lääkkeitä, minä ja kaksi pientä lasta olimme aika tyhjän päällä.. Minusta tuli hoitaja, en ollut enää puoliso. Kaikki, siis ihan kaikki fyysinen läheisyys katosi väliltämme, lapset sentään sain joskus "laitettua" hänen syliinsä. Mieheni oli äreä meille kaikille. Silloin minä etsin kuuntelijaa, ihmistä joka jaksaisi kysyä miten MINÄ jaksan!

    Siitä tuli henkinen ja fyysinen suhde kun aikaa kului. En halunnut niin käyvän ja podin kamalaa itsesyytöstä. En pystynyt jättämään miestäni, halusin että ollaan edes yhdessä lasten vuoksi ja pelkäsin myös mieheni itsetuhoisuuden vuoksi.
    Sitten kerroin niistä muutamasta kerrasta, kun hain fyysistä läheisyyttä parhaalle kamulleni. Hän oitis soitti miehelleni ja kertoi ystävänä kaiken hänelle. ( tästä kuulin vasta paljon myöhemmin).

    Sitten mieheni alkoi lähettämään ruusuja töihini, kirjoitti minulle rakkauskirjeen, osteli kaikenlaisia lahjoja ja jopa halusi olla lähelläni. Silloin olin katkaissut jo suhteeni tuohon "kuuntelijaan" ja halusin yrittää "uutta alkua" ja tsempata lasten isää hoitoon. Hetken aikaa kaikki näyttikin sujuvan, kunnes sitten löysin hänet kuolleena. Teki itsemurhan, pyysi anteeksi ja kertoi, että olin paras äiti meidän lapsillemme, ja että minun tulisi kaikesta huolimatta muistaa iloita elämästä.

    Siinä meni itsellä 2 v itsesyytösten kanssa painiessa. Jättäkää mieluummin ensin se toinen kuin menette hakemaan "lohtua" muualta.
    Nyt vasta olen sinut itseni ja asian kanssa ja minulla on uusi ihana ihmissuhde.

    Niin ikävä kuin tarinasi on, niin surkealta lopputulokselta ei olisi voinut välttyä. Ihan turhaan syytit itseäsi tapahtuneesta. Ratkaisu itsemurhasta oli miehesi.

    Äänestä

  • hanna* kirjoitti:

    Niin ikävä kuin tarinasi on, niin surkealta lopputulokselta ei olisi voinut välttyä. Ihan turhaan syytit itseäsi tapahtuneesta. Ratkaisu itsemurhasta oli miehesi.

    "Paras kamu" ??

    Äänestä

Nutuli!!!!!!!!!!!!!

Nutulikin jätti mut :'( *itkee*

Äänestä

Siis näkisin että onko termeillä väliä kun Te olette molemmat jo lähteneet siitä Teidän Suhteesta. Kyse on siitä haluatteko korjata ja jatkaa?

Vai mitä mieltä te itse olette siitä?

Äänestä

Molemmat "pettämismuodot" satuttavat yhtä lujaa. Molemmat rapauttavat parisuhdetta pysyvästi, vaikka sopu saataisiinkin aikaan, niin jotain oleellista on mennyt iäksi rikki.

Äänestä

"Minua kiinnostaa ihmisten kommentit kysymykseen, kumpi pettäminen on pahempaa fyysinen vai henkinen tämän minun tapaukseni valossa?"

Siis mies työmatkalla sortuu kerran maksulliseen naiseen verrattuna vaimolla läheinen rakkaussuhde. Eipä tuota tarvitse pitkään miettiä.

Sitten analyysi siitä, missä menee pieleen. Totuus on aluksi katkera, mutta lopulta helpottaa.

"Minulla on ollut pitkin kevättä parisuhde kriisissä"
Sana parisuhde kertoo jo kaiken - nyt liikutaan muodollisessa virkasuhteessa.

"ja tunnustin vaimolleni pettäneeni häntä."
Typeryyttä kuvitella, että tällä olisi mitään merkitystä.

"Hän suhtautui tuohon aika viileästi eikä tehnyt asiasta mitään kohtausta tms."
Typeryydestä kuitenkin seurasi jotain tärkeää - paljastui, että olet vaimollesi yhdentekevä. Ei ihme, kun hänellä on tuo rakkaussuhde meneillään.

"Tuo pettäminen ei aiheuttanut kriisiämme vaan on sen aikainen tapahtuma. "
Oikein.

"Kriisimme liittynee enemmänkin lohduttomuuteeni, jonkinlaiseen itsetuhoviettiin tai masennukseen liittyvään hätähuutoon."
Tilanne ei tule paranemaan niin kauan, kuin kieriskelet itsesäälissä. Masentunut saa kyllä olla, mutta masennusta pitäisi käyttää 'pieneen kuolemaan' ja vanhasta luopumiseen. En usko, että kukaan muu tulee sinua oikeasti auttamaan, huusit sitten hätääsi kuinka paljon tahansa.

"Enkä minä siihen naiseen rakastunut vaikka hyvin kaunis hän oli"
Ok, ihmistä tulee arvostaa, oli hänen ammattinsa tai asemansa mikä tahansa.

"ja olisin voinut hyvinkin tyydyttää itseni käsinkin uneen, mutta halusin kai tsekata omaa iskukyäni "
Toisin sanoen halusit tuntea itsesi jälleen mieheksi.

"( ja sielläpäin maailmaa missä kävin, jokainen falanki on komea kuin Brad Pitt)."
Keep on dreaming. Ruma on entistä rumempi siellä, mutta lompakko saa naisen unohtamaan tälläiset pikku yksityiskohdat.

'Avioliitostamme puuttui se jokin "kipinä" niinkuin jokainen lähes 20 v naimisissa ollut joskus kokee puuttuvan.'
Miten niin "joskus"? Poikkeuksiakin tosin löytyy, mutta harvassa.

"Olen jo monta vuotta puhunut asiasta muttei vaimoni tuntunut olevan kiinnostunut asiasta."
On viisaampi kuin sinä. Tajuaa, että turhalla lässyttämisellä sammutetaan viimeinenkin kituva hiilen hehku.

"Ostin hänelle kauniin taulun 10 v häälahjaksi, mutta hän jätti ostamatta minulle mitään. Hän perusteli asiaa etten kuulemma ollut halunnut lahjaa, (mutta eipä hänkään ollut halunnut lahjaa ja siksi ostinkin koska halusin yllättää hänet)."
Tämä tapahtui 10 vuotta sitten, jos olette olleet lähes 20 vuotta naimisissa. Voisi olla aika alkaa ajatella jotain uutta.

"Summa summarum tässä mennään ja kriisin aiheuttaja olen siis minä omassa hätähuudossani ja masentuneisuudessani.
Lopeta jo. Tuolla asenteella en ihmettele, että vaimollasi ei ole enään minkäänlaista respektiä sinun suhteesi.

"AIka paljon kaadettu muutenkin toistemme päälle ulostetta verbaalisessa muodossa,"
Kakaramaista käytöstä. Ota vastuu elämästäsi, ja lakkaa loukkaamasta häntä.

"silleen asiallisesti kuitenkin"
Asiallisesti väännetty puukkoa sydämessä.

"ja onneksi olemme aikuisia,"
Aikuisia negatiivisessa mielessä. Voisi miettiä, olisiko viattomampi ja vähemmän itsekeskeinen näkökulma elämään parempi.

"niin lapsia emme ole sotkeneet nahistelumme aseiksi vaikka ovathan he joutuneet kuuntelemaan meitä korvat punaisina."
Tämä on kaikista ikävintä tilanteessa, kun syyttömät lapset joutuvat kärsimään.

"Niin, ja olemmehan käyneet myös parisuhdeterapiassa keskustelemassa asioista."
Joskus ulkopuolinen neutraali kuunteleminen ja näkökulma voi auttaa. Muttei näköjään tässä tilanteessa.

"Meillä oli erilainen käsitys parisuhdeterapiasta. Vaimoni mukaan terapian tarkoitus oli pohtia, miten kaiken saisi muuttumaan takaisin ennalleen"
Siis tilanteeseen, joilloin teillä oli vielä hyvä olla toistenne kanssa. Jolloin teidän välillänne vielä oli läheisyyttä, kunnioitusta ja rakkautta. Viisas vaimo.

"ja itse ajattelin, että terapiassa pohditaan, kuinka pelkastamme itsemme ja sitä kautta liittomme."
Pelkään, että pohdinta ei enään riitä.

"Sanoin vaimolleni, ettten halua asioita ennalleen ja ajattelin, että tilanne on nyt niin lukossa, ettemme pysty kumpikaan ajattelemaan enää suhteellisesti ja ennekuin teemme hätiköityjä ratkaisuja tarvitsemme ammattiapua."
Suhteen psykologisointi vie viimeisenkin mahdollisuuden. Filosofin vastaanotolta voisi löytyä parempi apu.

jatkuu...

Äänestä

jatkoa...


"Vaimoni kysyi vain, että oliko se joku ***** ja sanoin että oli. Se tapahtui siis ulkomailla. Kaikki on helpompaa kun olet totaalisen poissa kotimaasta. Ulkomailla työhommissa kynnys alenee jne.. mutta mitäpä tässä selittelemään asiaa,"
Selittelet ja vakuuttelet itsellesi. Vaimoasi se tuskin auttaa.

"koska pitkin kevättä meillä ollut parisuhde kriisissä ja olen ollut masentunut (usein keväisin depressio, joka dignosoitukin ja lääkkeillä hoidan välillä) - niin vain tapahtui."
Asia tulee harvinaisen selväksi, kun se tässä kolmatta kertaa toistetaan.

"Mutta oli minussa miestä tunnustaa asia vaikka on se harmittanutkin jälkeenpäin. Mutta koska menin tunnustamaan, niin olen ainakin itselleni pyrkinyt asiaa selittämään, että oli minussa ainakin miestä tehdä se.Vaimo-raukkani, tuo kärsijä,"
Olisit ollut hiljaa, niin ainakin tästä kärsimyksestä ja häpeästä olisi säästynyt.

"on myös pitänyt huolen, että sukulaiset ja ystävät saivat tietää asiamme."
Hah, naisen kosto.

"Olivat jopa vanhempiensa kanssa miettineet, että sainko jonkin viruksen ulkomailla,viruksen joka olennaisella tavalla muutti luonnettani kunnon miehestä."
Mieti tätä vakavasti. Ulkomailta tosiaan voi saada kaiken maailman loisia ja tauteja, jotka vievät voimat, aiheuttavat masennusta ja muuttavat käyttäytymistä. Nimim. Kokemusta On
"...No eipä tarina siihen lopu, sillä minulle on selvinnyt että vaimollani on ollut pitkin kevättä joku urospuolinen työkaveri lohduttajana - ollut kuulemma aiheuttamani sotkun takia vaimo-parkani ainoa lohtu"
Vaimon kannalta aika sopivasti menit tunnustumaan ennen hänen paljastumistaan.

"ja kuuntelija vaikka tietääkseni vaimollani on kaksi erittäin hyvää ystävää, joille hän on myös tässäkin asiassa avautunut..."
Näin juuri.

'Tunnustan, että katselin illalla hänen tekstiviestejään ja siellä tuo mies kirjoitti:
"..jäi vielä kesken, että hyvää yötä, rakkaani."

Mustasukkainen, minäkö?
Voin täydestä sydämestäni tunnustaa, etten ole.'
Hei, oletko täydellinen ääliö? Ei tälläistä voi hyväksyä, jos haluaa säilyttää terveen ihmissuhteen ja itsetunnon. Vaimo valinnan eteen - joko sinä tai tuo mies.

"Minua suututtaa, että hän ei voinut paljastaa kaikkia korttejaan,"
No, hän onkin ovalampi kuin sinä.

"sillä koko ajan asetelma ollut, että minä olen se paha ja hän se kärsijä."
Tyypillistä naisen kieroutta.

"Vaimoni mukaan heidän suhteensa on täysin henkinen"
Läheisyys tässä merkkaa, ei seksi.

"ja minulle onkyllä sama vaikka olisi seksuaalistakin, koska en tunne mustasukkaisuuta ja ehkä ymmärränkin heitä."
Jossain vaiheessa voisi olla terveempää lopettaa ymmärtäminen.

"Tuolla lohduttajalla on vaimoni mukaan perhe ja jos tässä nyt käy niin, että hänkin eroaa, niin todennäköisesti minä olen sen toisenkin perheen hajoamisen syy."
No etkä ole. Vaimosi ja se mies ovat vastuussa omista teoistaan ja päätöksistään, sinä omistasi.

"(Erohan tästä tulee ja kyllä kaikesta selviää. Minä rakastan lapsiani paljon ja sydämeni itkee heidän puolestaan, sillä kaikesta huolimatta olen aina ollut hyvä isä."
Ja tulet olemaan. Hankalinta tilanteessa on se, että nuo pirulaismaiset naiset haluavat joskus estää isän ja lasten tapaamiset. Varaudu siis henkisesti taistelemaan oikeudessa isyytesi puolesta.

"Onneksi saan maksaa elatusmaksuja ja teen sen ilolla)"
One for the road - vielä viimeiset itsesäälit.

Äänestä
  • oletko todellakin sitä mieltä, että parisuhdeterapian tarkoitus on saada asiat ennalleen? Olet täysin väärässä, tuo nainen on dominoiva ja hänen halunsa palauttaa asiat ennalleen kertovat lähinnä ihmisestä, joka haluaa kontrolloida ja hallita.

    Sinun analyysisi on mielestäni hyvin lapsellinen.

    Äänestä

Onko mitään toista miestä edes olemassa tai onko vaimo oikeasti ihastunut häneen? Ehkä vaimo flirttaa kostaakseen sinulle! Ymmärsin, että suhde työkaveriin alkoi vasta sinun tekosiesi jälkeen.

Ja kyllä, on paljon julmempaa hankkia rakastaja kuin käyttää rahansa prostituutioon. Rakastaja on sentään jossain määrin kiinnostunut, kenties aidosti rakastunutkin vaimoosi. Sinä sen sijaan sait ostettua itsellesi naisen maassa, jossa kaikki länsimaalaiset ovat rikkaita. Huikea saavutus!

Mutta ilman aitoa katumusta ette varmasti koskaan pääse sopuun. Se, että sinun tarvitsee kysellä, kumpi on ollut tuhmempi, ei viesti aitoa katumusta. Tuskinpa vaimosikaan on katuvainen, kun sinun pettämisesi jossain määrin oikeuttaa hänen kostonsa.

Äänestä

Herää nuorimies!
Vaimollasi ja hänen" lohduttajallaan"taitaa olla omalehmä ojassa. Sinusta on nyt tunnustamisen jälkeen ollut helppo tehdä syntipukki ja siis omille jäljilleen saadaan peittelijä. Ota hyvä mies jalat alle ja lähde. Pidä lapsista huoli ja aloita uusi elämä puhtaalta pöydältä. Anna ex-rouvan nyt lohdutaa työkaverin sylissä itseään ja katsoppa vaan se suhde päättyy ojaan kun sinä lähdet.

Äänestä
  • Mies valehtelee vaimolleen, ja kun vaimoparka uskoo valeen("en halua lahjaa")niin tämä loukkaantuu. Puhuisi totta, sanoisi vaikka joo minä haluan uuden kylpytakin koska minä aion ostaa sinulle jotain tosi kallista."

    Sitten kun vaimoo rakastaa ja sanoo"haluaisin että meillä olisi kuten ennen", niin tämä haluaa että EI, minäpä lähden nyt ulkomaille etsimään itseäni, ja sitä kautta sitten löydämme toisemme.

    Sitten äijä palaa Kyrpä ruvella kotiansa, huora valmiina muualla odottamassa, ja kertoo vaimolleen hyvän huomenen asemasta suurin piirtein: kävinpä muuten huorissa.

    Vaimolle tuo ei ollut yllätys, ja siksi hänellä on joku. Joku vaan, minkä nyt on sattunut saamaan, ettei tarvitsi koko ajan olla yksin ja kuunnella äijän moitteita ja retostelua huorissa käynnistä.

    Äänestä

Minä en sietäisi henkistä pettämistä Kumma, kun jotkut eivät tunnu käsittävän, että sellainen asia on kuin henkinen pettäminen ja se tulee selvästi esille tuon ap:n tarinassa. Työpaikoillakin voi tapahtua henkistä väkivaltaa, mutta joilekin kaikki toiminta on aina pelkästään fyysistä. Nykyään puhutaan henkisestä pahoinvoinnistakin...

Minun mielestäni - vaikkakaan en hyväksy sitä - niin huorissakäynti on miedompi juttu kuin rakastuminen työkaveriin. Kaiken kertoman perusteella on jo selvää, että suhde ollut lopussa pitkään ja ap:n rouvalla tod. näk. myös fyysinen puoli mukana, halailua, pieniä suukotteluita tms helliä rakkaudenosoituksia...

parempi jättää tuollainen ihminen, sillä hänhän voi olla syy masennukseen.

Äänestä

Minusta tuon naisen viileä käytös kertoo sen että hänelle ei tullut yllätyksenä se että mies kävi huorissa.
Hän on henkisellä tasolla nähnyt miehen käytöksestä sen että hän, sinä aloittaja, on valmis pettämään.

Tuska, pettymys, kaikki, sen on hän kokenut yksin. Hän on ottanut varatun miehen sydänystäväkseen. Kertoo sen että hän on uskonut oman miehensä valeita.

Monesti tuska on helpompi kestää kun tietää että joku muukin on kokenut vääryyttä, tuon hänen sydänystävän vaimo...

Kumpi petti ensin, olisi oikea kysymys. Aloittaja, ja hänen vaimonsa on vain varautunut siihen.

Äänestä

pitkin kevättää parisuhde kriisissä..

vaimollani on ollut pitkin kevättää jokuu "lohduttajana"

vaikka vaimollani on kaksi hyvää ystävää, joille on myös avautunut

..vaimoni kysyi vain, että oliko se joku ***** ?

Kysymys?? OLIKO SE VAIMO JOKU ***** ?

Äänestä

oli ja on joku noitaakka.

Äänestä

okei... riitti tohon saakka, kun: ... "Ostin hänelle kauniin taulun 10 v häälahjaksi".

Tä... oisit ees itte maalannu! Ei illallinen jossain hyvässä paikassa ois ollu mitään?

Äänestä
  • sulla ei varmaan mene kovin hyvin. veikkaan ettei sinulle ole jaettu ihan suurimmalla kauhalla.

    Äänestä

naimisiin rahan takia. raha lahjat. Mulle mulle ei sinulle.
Mies ulkomailla työhommissa.

Vaimo lutkamarssissa töissä Y - ka - ko ̣̣̣ῷ

Äänestä

vaimo - mä oooon nyyt s a l a i n e n ..h...a

Äänestä
  • Seksihormonit ajaa kauniita maisia salasuhteisiin.

    Sinkkuelämää sarja kertoo kauniiden newyorkilaisten naisten seksielämästä.

    Ilmeisesti kysymyksessä on e-pillererit jotka "vapauttivat naiset".

    Aiheesta lisää Helsingin Sanomat 14.1.2009.
    Lue myös komméntit 68 kpl, sekä aihepiiriin liittyvät uutiset.

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkimus Seksihormoni ajaa kauniita naisia salasuhteisiin/1135242736995
    ---

    Äänestä

Ihmeellistä miten jokainen on valitsemassa puolta siitä, kumpi on huonompi.
Eihän aloittajan tekstistä voi millään sanoa, vaikka miehellä masennusta onkin, että onko se nainen aloittanut koko pettämisjupakan. Eikö häneltä riittänyt sen vertaa tukea masennuksesta kärsivälle miehelleen, että heti piti hypätä toisen kainaloon pillittämään? Vai oliko tätä jatkuvaa masennusta kulunut jo monen monta vuotta ilman mitään edistystä?

Kysymykseen kumpi pettämisen muoto on pahempaa: Yleensä henkinen. Joku on niin pyhä fyysisen kosketuksen suhteen, mutta useammin ollaan tarkkoja siitä kelle lepertelee.
En ymmärrä miksi ihmiset tätäkin kysymystä analysoi typeräksi ja ihmettelee onko sillä mitään väliä keskustelun aloittajalle. Totta kai sillä on väliä hänelle. Tuossa tilassa yrittää saada asioita kasaan itselleen ja saada jotain tolkkua jostakin. Kysymyksiä pyörii päästä asiasta jos toisesta. Ja jos joku kysymys on jollekulle tärkeä, niin kyllä muiden mielipiteet auttaa sitä henkilöä.
Jos itse olisin vastaavassa tilanteessa niin kyllä minä haluaisin vahvistuksen kysymykselleni. Aloittajan viestistä nimittäin voi nähdä, että hänellä itsellään on oma kantansa kysymykseensä, ja hän haluaa omaksi vahvistuksekseen kuulla ihmisten olevan samaa mieltä hänen kanssaan. (Veikkaan siis että hänestä henkinen on pahempi pettämisen muoto) Itse ainakin samassa tilanteessa olisin sitä mieltä, että nainen kyllä luovutti, petti (nähtävästi?) pidempään ja teki "enemmän väärin". Kyllä minusta on ihan selkeää, että miehellä oli kanttia kertoa asiasta, toisin kuin sillä naisella. Ei irtoseksiin liity tunteita ja siitä on helpompi päästä yli tilanne huomioiden. Nainen tietää kyllä puolisonsa masennuksesta, avioliittonsa ongelmista ja on osasyynä siihen, miksi mies edes ajautui moiseen tekoon. Samoin mieskin on tietoinen ongelmistaan, avioliiton kriiseistä jne., eikä se oikeuta huorissa käyntiin. Huomaa senkin, ettei hän näytä edes tietävän, miksi teki sen. Todennäköisesti yrittää itselleen luoda jotain syytä teolleen, mutta ei oikeasti tiedä sitä. Tai sitten tietää, se jää auki tekstistä.

Äskeiseen sekamelskaani, mitä kirjoitin, voin todeta, että aloittajan tekstissä avioliittotilanne jättää vain arvailulle sijaa. Kuten sanoin, kukaan meistä ei voi tietää heidän henkilökohtaisia välejään ja millä tasolla he ovat olleet. Miten kauan he ovat olleet yhdessä? Miten hyvä liitto on kokonaisuudessaan ollut? Millaisia he ovat luonteeltaan muuten? Oliko kummankaan teko millään tapaa oikeutettu?
Jos jotain tekstin perusteella pitäisi sanoa, niin nainen luovutti eikä ollut tukena. Jos se nyt oikeasti meni niin, niin kyllä, nainen teki mielestäni pahemman tempun, kuin mies.

Selkeästi: Miehellä ei ollut oikeutta pettää naista. Syy siihen voi olla, mutta se on epäselvä. Kyllä pitäisi pystyä itsensä hillitsemään.
Naisella ei ollut myöskään oikeutta mennä (etenkin varsin lyhyessä aikavälissä) pettämään miestä henkisesti. Syy siihenkin voi olla olemassa, mutta se jää epäselväksi, koska emme tiedä heidän avioliitostaan sen enempää.

Kyllä minusta fyysinen pettäminen olisi varsin helppoa, jos nainen ei ole tukena, on poissaoleva, ei välitä ja ei tee mitään avioliiton eteen. Tämä tilanne on siis mahdollinen tekstin mukaan, mutta se on vain yksi vaihtoehto.
Toisaalta henkinen pettäminen toisen miehen kanssa olisi varsin helppoa myös, jos oma mies on itsetuhoinen ja masentunut, (käy huorissa,) ei välitä, on poissa oleva tai ei tee mitään avioliiton eteen. Samoja syitä. Toisaalta nainen voisi miettiä mitä tuli luvattua hääpäivänä. "Myötä ja vastoinkäymisissä" ollaan nimenomaan toisen tukena. JOS nyt asia oli niin kuin luulen, eli nainen kyllästyi miehensä onnettomaan mielentilaan.

Ota siitä selvää. Aloittaja itse on varmasti saanut vastauksia täältä KAIKKIEN TYPERIEN HAUKKUJIEN (,JUURI NIIN) JA TROLLAAJIEN KOMMENTEISTA HUOLIMATTA. Hän itse tietää asioiden todellisen laidan. Meillä ei kuitenkaan ole varaa tietämättömyyttämme syyttää ketään.

Nuori ja väsynyt mies.

Äänestä

Tuosta tekstiviestistä tulee kyllä minulle aivan selvä tunne että vaimosi suhde tuohon työtoveriinsa ei kyllä ole pelkästään henkinen vaan siinä on kyllä paljon muutakin. Kunhan nyt koittaa vain syyllistää sinua yksin.

Äänestä

deitis kuultu monta samal kaaval... ukkomieheen suhteessa sinkkunainen...alus ainakin satuilee: vaimo ei ymmärrä(ja kun ei anna sit tarvii lisäseksiä???)
2 nainen tietysti haluaa pelata... et sais miehen itselleen (ei aina riittää kun saa huomiota rahaa seksiä..)...kovaluonteisemmat fillariukkomiehet käy fillarilla panemassa (vaimo ei tiedä...eikä halua uskoakaan..)sepittää tarinansa sekä rakastajattarelle (kovimmat jopa kahdelle kolmellekin!!!)
Kun jää kiinni vaimolle (tietysti talo talous ja lapset yhteinen side)huomaa et luottamus kadonnu...ero tulee vaikka kuinka sinnittelee...
jossain vaihees huomaa rakastakin jos älyää ettei voi LUOTTAA omaan pussiin pelaavaan ukkomieheen...
nää ukkomiehet (esiintyy vapaana) sotkee rehellisten sinnkujen "markkinoita" ihan älyttömästi.

Äänestä

höpöhöpö....ei muuta kuin uutta vierasta selättämään....sinun vaimo on varmaan parhaillaan jonkun vieraan äijän astuttavana...joten anna mennä vaaan....
Avioliitossa 3 vuotta on aika, jolloin molemmat osapuolet on jo täysin kyllästynyt toisiinsa. TÄmän jälkeen aletaan kyttäämään sukulaisia ja naapureita ja olemaan kaikille kateellisia. MIkä vikana? No kumpikin haluaa jo vierasta. 3 vuodessa molemmat kyllästyy parittelemaan samana tyypin kanssa. Näin ollen teidän tilanteessa pitää vaan todeta, että hyvä juttu molemmille saada vierasta.
Ei kun pukille vaa

Äänestä

Mielestäni henkinen pettäminen on pahempaa. Seksi voi olla vain seksiä, tarpeiden tyydyttämistä ilman tunteita (jopa naiselle) ilman että se tarkoittaa muuta. Mutta henkinen pettäminen.... silloin sitoudutaan toiseen ihmiseen ja kurotellaan toisen ihmisen sisäiseen maailmaan normaalien suoja-aitojen sisäpuolelle. Miehet ja naiset saavat olla ystäviä keskenään, mutta siinäkin on omat krorrektiuden rajansa, varsinkin jos keseinen mies ja/tai nainen ovat tahollaan parisuhteessa. Kun ollaan parisuhteessa, pitäisi se oma kumppani olla juuri se jolla avaa sielunsa ja salaisimman arkkunsa. Ainakin minulle parisuhde tarkoittaa juuri sitä, kumppanuutta ja yhteyttä toiseen ihmiseen, henkistäsuhdetta, jota seksi täydentää. Mutta fyysinen suhde toiseen ihmiseen ei mielestäni ole oikea suhde, eikä siksi ole pettämistä kuten henkinen pettäminen. Mielestäni henkinen väkivaltakin on pahempaa kuin fyysinen, varsinkin parisuhteessa.

Äänestä
  • "fyysinen suhde toiseen ihmiseen ei mielestäni ole oikea suhde, eikä siksi ole pettämistä kuten henkinen pettäminen" kirjoitti tuossa Cesell. ?!? Siis mikä sitten on pettämistä jos ei muiden kanssa paneskelu?

    Äänestä

Jos teillä oli suhde kriisissä koko kevään, oikeuttaako se pettämään? Olisiko pitänyt nostaa kissa pöydälle ja puhua vaimosi kanssa suhteen kriiseistä. Kyllä se puhuminen on edelleen suomalaisille vaikeaa! Vaimossa on myös vikaa, jos ei lähde avautumaan omista tunnoistaa. Ja jos avautuu, on miehen silloin kuunneltava. Nyt on kaikilla paska maku suussa, kun ei saa sitä suuvärkkiä auki. Olisitte vaikka viettäneet vaimosi kanssa kahdestaan sen seksiloman ulkomailla.

Äänestä

Vittun MIKSI HOMOT VASTAAJAT VITTUILEVAT MINULLE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Suomi24 - varastitte juttuni, teitte siihen etusivun - ILMA LUPAA.

Lädetäänkös käräjille VAI pyydettekö julkisesti anteeksi vorot ?

Äänestä
  • siis miten niin varasti? suomi24:n sivuille kirjoitit ihan yleiselle palstalle, ei mitenkään yksityinen teksti jota kaikki voi lukea, ei linkin tekemisestä haittaa ole ... :P jos tuon mukaan mennään käräjille jokainen joka laittaa linkin s24:n sivuille on voro!

    Äänestä

Miksi pettämisestä tehdään se oleellinen asia, eikö oleellista ole se halutaanko jatkaa yhdessä ja jos niin millä ehdoilla?

Äänestä

pettäjät on luusereita eikä ne edes kunnioita/arvosta kumppaniaan ja niille ei pidä antaa anteeksi.... kerran pettää niin pettää aina!!!

Äänestä

Ottamatta kantaa kumpi pettäminen on pahempaa on selvää että kummankin pettäminen on vain seuraus pitkään huonosti menneestä suhteestä. Keskustelun aloittaja on selvästi ns. pehmomies, joka on herkkä tunnemaailmaltaan, loukkaantuu helposti, kokee parisuhteessa epäoikudenmukaisuutta ja joutuu suhteessa helposti altavastaajan asemaan. Eikä moni nainen suhteen haasteellisemmassa vaiheessa enää pidä miehen pehmopuolesta, kun siitä seuraa lisää vastuuta ja taakkaa hänelle, vaikka pehmous aluksi miellyttikin. Pitkällä aikavälillä tämä aiheuttaa monenlaista oireilua ja jos tilanne pahenee päädytään ko. kaltaiseen tilanteeseen helposti. Lisäksi suojellakseen itseään pahalta ololta kielletään tunteet (esim. mustasukkaisuus). Molemmat selvästi haluaa parannusta tilanteeseen, mutta keinot ja lähestymistapa on erilainen. Tämä näyttää johtuvan siitä, että kumpikaan ei kunnolla ymmärrä toista. Nyt olisi paikka avoimelle keskustelulle, jossa kumpikin saisi kertoa miksi ei ole tyytyväinen elämäänsä ja mitä siinä haluaa muuttaa, mutta toista ei saa syyllistää. Ja molempien pitäisi kuunnella mitä toinen sanoo ja oppia ja ymmärtää siitä. Mutta tätä keskustelua ei voi käydä arjen keskellä vaan siihen pitää varata aikaa ja neutraali paikka. Ja vaikka kuinka tuntuu pahalta tällä hetkellä siitä mitä on tapahtunut aiemmin, niin niitä asioita ei saa ottaa esiin vaan pitää keskittyä tulevaan. Jos keskustelujen tuloksena selviää, että haluatte samoja asioita ja innostutte yrittämään yhdessä, niin pahaolo häipyy kuin taikaiskusta. Mutta uudistuminen vaatii radikaaleja muutoksia yhdessäoloon ja elämiseen, jossa suhde ja sen hoito laitetaan kaiken edelle. Hokkuspokkus temput ja laastari ei toimi.

Äänestä

Sinä aloitit pettämisen ja hän ei välitä sinusta enää centin vertaa.
Olet ansainnut kaiken ihan itse. Näin se vaan menee.

Äänestä
  • Ja aika törkeää väittää että henkinen pettämin olisi edes pettämistä. Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan vaikka ei saisi, eiväthän he petä muita kuin itseään jos eivät tee asian eteen mitään seksiin viittaavaakaan.

    Entäpä jos tunnen niin että petän itseäni avomieheni kanssa. Eikö se ole pettämistä?
    Sydämessäni tiedän että se on väärin.

    Äänestä

  • Viivi. kirjoitti:

    Ja aika törkeää väittää että henkinen pettämin olisi edes pettämistä. Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan vaikka ei saisi, eiväthän he petä muita kuin itseään jos eivät tee asian eteen mitään seksiin viittaavaakaan.

    Entäpä jos tunnen niin että petän itseäni avomieheni kanssa. Eikö se ole pettämistä?
    Sydämessäni tiedän että se on väärin.

    Viivi, sinun ajatuksejuoksusi on sekavaa. voisi melkein sanoa esim:
    minun mielestäni henkinen pettäminen on kamalaa eikä fyysinen "pettäminen" ole edes pettämistä. jos jokuy nai toista niin eihän siinä petä kuin itseään.

    Äänestä

Tiedän tapauksia, jossa pettäjästä on tullut mitä uskollisin puoliso kumppanilleen, kun hän on aidosti katunut ja saanut uuden mahdollisuuuden näytää mitä toinen hänelle merkitsee. Kriisejä tulee ja pettäminen voi olla hätähuuto, johon toisen on osattava myöskin vastata. Ei pettäminen aina ole suhteen loppu se voi myöskin olla uuden hyvän suhteen alku, jossa molemmat ovat tajunneet toistensa arvon omassa elämässään...tajuavat mitä olivat menettämässä.

Kysymys ei aina ole kumppanista ja hänen vioistaan vaan omista kriiseistä, jossa elämään ja suhteeseen ei olla tyytyväisiä ja seikkailua ja lohtua haetaan muualta. Hyvässä suhteessa ei tarvitse pettää - ei henkisesti eikä fyysisesti..

Äänestä
  • Pettäjän on ymmärrettävä, että pettäminen mitätöi kaiken entisen liitossa. Petetty on kriisissä, ehkä jopa vuosia. Petetty voi kokea pettämisen ainoaksi keinoksi päästä asian yli. Silloin sekin on annettava anteeksi.

    Äänestä

Kyllä se suhde on aina pahempi. Fyysinenkin koskee, koska silloin kokee ettei ole itse ollut riittävä. Erotkaa pian, sen parempi lapsille. Uudet rakkaudet tulee ja näin lapset saavat onnelliset vanhemmat. Meilläkin on kaksi onnellista vanhempaa molemmissa perheissä. Lapset ovat nykyään onnellisia ja tarina on kuin teiltä.

Äänestä
  • miksi salaiset vastaajat..vittuilevat täällä?

    Äänestä

Tiedän tapauksia, jossa pettäjästä on tullut mitä uskollisin puoliso kumppanilleen, kun hän on aidosti katunut ja saanut uuden mahdollisuuuden näytää mitä toinen hänelle merkitsee. Kriisejä tulee ja pettäminen voi olla hätähuuto, johon toisen on osattava myöskin vastata. Ei pettäminen aina ole suhteen loppu se voi myöskin olla uuden hyvän suhteen alku!!! NÄIN ON!

Äänestä

Mitä jos menisitte avoimin mielin parisuhde terapiaan? Terapautti osaa varmaan auttaa teitä oikeaan suuntaan siinä mikä terapian tarkoitus on. Entiselleen asioita ei saa, mutta uutta voi alkaa jos tahtoa löytyy. Avioliittohan on alunperinkin tahdon kysymys ( siksi kysytäänkin tahdotko? Ei haluatko) kun tunteet viilenee. Mielestäni henkinen pettäminen alkaa ensin ja se johtaa käytännön tekoihin. Humalassa kuka tahansa voi pettää, koska estot ja järki pakenee silloin päästä. Itse näen uskovana myös sen tosiasian että jokainen pettää mielessään varmasti joskus. JokaisessaIhmisessä asuu taipumus syntiin, eli itsekkyyteen, omien halujen tyydyttämiseen vaikka suuriakin riskiä ottaen. Se on valitettava tosiasia. Anteeksianto voi lähteä siitä että molemmat tunnustavat tämän itsessään ja sitäkautta voivat antaa toisen raadollisuuden = syntisyyden anteeksi. Jos eroatte unohtakaa toisen teot, eläkää eteenpäin etteivät lapset kärsi sanallisista ym.kostoistanne. Hirvittäväähän se on että ihminen on himojensa orja, siinä ei auta vaikka lapset jaloissa roikkuisi, niin äiti tai isä voi lähteä juomaan tai vieraisiin. Mutta Jumala voi auttaa, Hän antaa anteeksi ja antaa voiman ja ymmärryksen antaa kumppanillekin anteeksi. Kristillisiä avioliiittoleirejäkin on olemassa. Oma Syyllisyyshän se on tässä ongelmana ja toisen syyttäminen. Kumpi oli syyllisempi? Molemmat.

Äänestä
  • Voi luoja, kerro miten jumala auttaa? vaikka kuinka rukoilet, et saa pattämistä pois pyyhittyä. Terapeutit sanoo sitä tai tätä, ei se poista sitä pahaa oloa mitä pettäminen on rikkonut.

    Äänestä

Henkinen! Ehdottomasti. Miehillä varsinkin fyysinen puoli on usein aika mekaanista, mutta jos naisella on henkinen suhde on se mielestäni paljon pitemmällä. Mies rakastaa ennemmin fyysisesti ja nainen henkisesti. En sinua ollenkaan sääli, koska olen sitä mieltä, että asialle ja suhteelle pitää tehdä jotain ennen pettämistä. Oli se sitten henkistä tai fyysistä.
Teetpä minkä tahansa ratkaisun, muista sanoa lapsille, ettei se ole heidän vikansa (vaikka olisivat kuinka isoja, aina syyllistävät itseään). Ja ole heidän elämässään eronkin jälkeen. Itse ole avioerolapsi, enkä koskaan ole syyllistänyt äitiäni tai isääni heidän erostaan, koska he minulle rehellisesti kertoivat, ettei vika ollut minussa.

Äänestä

ei se pillu tai Kyrpä kulu vieraan kosketuksesta.tekee vain hyvää elimille saada toisten limoja ja spermoja.näin se menee.nyt kiltisti unille ja aamulla ette enää mieti turhia asioita.

Äänestä

Juuri niin. Miksi muutoman minuutin limakalvokontakti jossa toivottavasti on ollut vielä kumi välissä saa niin suhteettoman suuren mittasuhteen ihmisten elämässä?

Äänestä

Pahinta pettämistä on itsensä pettäminen ja se on nykyään hyvin yleistä,itsepetoksen vallassa on moni.Uskollisuus lähtee rehellisyydestä itseään kohtaan ja sitä puuttuu itsepetokseen taipuvaisilta.uskottomuutta on monenlaista,mutta kaiken a ja o on uskollisuus ja rehellisyys itseään kohtaan,siitä kaikki lähtee......

Äänestä

Tyhmä! Ei taulun ostaminen korjaa mitään, jos vaimosi mielenkiinto on lopahtanut sinuun itseesi. Miehelle ei yleensä tarvitse ostaa mitään, kun huomaa hänen olevan ulkona liitosta.
Vaimo on lääke olotilaasi ja sun täytyy osata elää hänelle ja lapsille joka hetki, vaikkakin taustalla on vieras nainen, hän rikkoo sinun elämän tärkeimmän jutun.
Siuna eroaisin ja antaisin vaimollesi elämän.
Lapset on aina sinun.

Äänestä

Sillä kumpi pettäminen on pahempi, ei ole mitään merkitystä. Ne ovat oireita, eivät syitä, joita tulisi oikeasti tutkia. Ne syyt ovat jossakin hyvin kaukana siitä ajasta, kun nämä varsinaiset oireet tulivat. Naisen kiinnostuksen puutteet takana on useimmiten henkinen yksinäisyys. Siellä on tukahdutettuja tunteita, ymmärryksen puutetta, surua parisuhteen tilasta ja turhautumista. useimmiten naiset sanovatkin näistä asioista: en halua, että puhut minulle noin, en halua että huudat, en halua että jyräät minut mielipiteilläsi, voisimmeko tehdä yhdessäkin joskus jotakin jne. Saattaa olla niinkin, että "puhutaan" asiat selviksi ja lopputulos on se, että toinen kaataa koko roskan toisen harteille ja sitten se on muka puhuttu. Tällaisista se usein lähtee, asioista joita ei välttämättä edes huomata tai oteta vakavasti. Tätä roskaa kun tarpeeksi kertyy, näkyy se sitten naisen kohdalla siten, että eipä kiinnosta. Ei seksi, ei lahja-lautaset tms. Eli tämä koko juttu ja sen syyt ovat paljon pidemmällä, kuin nämä pettämis-asiat, enkä viitsisi niiden pohtimiseen kauheesti energiaa laittaa, etenkään, kun sillä ei mitään voita. Jo lasten takia, on kerättävä ne ainekset joita vielä on, kunnialla kasaan ja yritettävä selvitä asioista niinkuin aikuiset ihmiset. Sillä kummassa on enemmän syytä, ei ole mitään merkitystä mihinkään. Sanoit, että ette ole sekoittaneet lapsia tähän, vaikka he saavat välillä riitojanne kuullakkin. E ihan ymmärrä....mikä olisi mielestäsi sitten sekoittamista? Kannattaa nyt ihan todella mennä lapsen asemaan ja miettiä miltä se vanhempien riita hänen korvissaan kuulostaa!

Äänestä

Hyi helv** jos joku muu on tunkenut kullinsa sinne. Ei sitä enää sen jälkeen normi heteromies tahdo käyttää.. hyh, kuin laittaisi käytetyn kortsun tai hinkkaisi suoraan vehkeitä vastakkain samaa sukupuolta olevan kanssa..

Äänestä

nainen..vain juoksee.. kuin kana ->ilman aivoja.. varatun ukonsyliin

ei paljastaa..- henginen Pettäjä

Äänestä

KASVA AIKUISEKSI, OTA VASTUU, ON HELPPO TIE LÄHTEÄ PETTÄMÄÄN, SEN NYT JOKAINEN OSAA JOS HALUAA, MUTTA SE EI TODELLAKAAN OLE MIKÄÄN RATKAISU. OLEHAN JO HUOMANNUT ETTEI OLLUT MIKÄÄN RATKAISU .HETKEN HUUMAA.MILLOIN TE PETTÄJÄT KASVATTE AIKUISEKSI?ASIOISTA TÄYTYY PYSTYÄ AINA PUHUMAAN, VAIKEISTAKIN JA KUN NE ON SELVITETTY
LIITON ETEEN PITÄÄ MYÖS TEHDÄ JOTAKIN JOTTA SE TOIMII.MITÄ OLETTE ITSE TEHNEET? PIENILLÄ MUKAVILLA PIRISTYKSILLÄ SAA IHMEITÄ AIKAAN, KOKEILKAA IHMEESSÄ. HILJAA HYVÄ TULEE, EI SÄNKY KAVERIN VAIHDOLLA.
SEN ON MONI KARVAASTI SAANUT KOKEA. ITSE HEITTÄISIN PETTÄJÄN HETI PELLOLLE ELÄMÄSTÄNI,EI NIMITTÄIN MUUTU VAIKKA KUINKA LUPAA, OLE SATA VARMA, MUISTI KUN ON NIIN LYHYT.

Äänestä

Oksettavaa, lähteä korjaamaan omaa parisuhdetta toiselle puolelle maapalloa hurraamalla.
Silloin olisit ollut mies kun olisit ensin reilusti eronnut. Ja tehnyt sitten mitä haluat.
Itseään voi muuttaa ei toista.
ONNEA VAAN VALITSEMALLESI URALLE

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Heathen Scum kirjoitti:

Minulla on ollut pitkin kevättä parisuhde kriisissä ja tunnustin vaimolleni pettäneeni häntä. Hän suhtautui tuohon aika viileästi eikä tehnyt asiasta mitään kohtausta tms. Tuo pettäminen ei aiheuttanut kriisiämme vaan on sen aikainen tapahtuma. Kriisimme liittynee enemmänkin lohduttomuuteeni, jonkinlaiseen itsetuhoviettiin tai masennukseen liittyvään hätähuutoon. Enkä minä siihen naiseen rakastunut vaikka hyvin kaunis hän oli ja olisin voinut hyvinkin tyydyttää itseni käsinkin uneen, mutta halusin kai tsekata omaa iskukyäni ( ja sielläpäin maailmaa missä kävin, jokainen falanki on komea kuin Brad Pitt). Avioliitostamme puuttui se jokin "kipinä" niinkuin jokainen lähes 20 v naimisissa ollut joskus kokee puuttuvan. Olen jo monta vuotta puhunut asiasta muttei vaimoni tuntunut olevan kiinnostunut asiasta. Ostin hänelle kauniin taulun 10 v häälahjaksi, mutta hän jätti ostamatta minulle mitään. Hän perusteli asiaa etten kuulemma ollut halunnut lahjaa, (mutta eipä hänkään ollut halunnut lahjaa ja siksi ostinkin koska halusin yllättää hänet). Summa summarum tässä mennään ja kriisin aiheuttaja olen siis minä omassa hätähuudossani ja masentuneisuudessani.

AIka paljon kaadettu muutenkin toistemme päälle ulostetta verbaalisessa muodossa, silleen asiallisesti kuitenkin ja onneksi olemme aikuisia, niin lapsia emme ole sotkeneet nahistelumme aseiksi vaikka ovathan he joutuneet kuuntelemaan meitä korvat punaisina. Niin, ja olemmehan käyneet myös parisuhdeterapiassa keskustelemassa asioista. Meillä oli erilainen käsitys parisuhdeterapiasta. Vaimoni mukaan terapian tarkoitus oli pohtia, miten kaiken saisi muuttumaan takaisin ennalleen ja itse ajattelin, että terapiassa pohditaan, kuinka pelkastamme itsemme ja sitä kautta liittomme. Sanoin vaimolleni, ettten halua asioita ennalleen ja ajattelin, että tilanne on nyt niin lukossa, ettemme pysty kumpikaan ajattelemaan enää suhteellisesti ja ennekuin teemme hätiköityjä ratkaisuja tarvitsemme ammattiapua.

Vaimoni kysyi vain, että oliko se joku huora ja sanoin että oli. Se tapahtui siis ulkomailla. Kaikki on helpompaa kun olet totaalisen poissa kotimaasta. Ulkomailla työhommissa kynnys alenee jne.. mutta mitäpä tässä selittelemään asiaa, koska pitkin kevättä meillä ollut parisuhde kriisissä ja olen ollut masentunut (usein keväisin depressio, joka dignosoitukin ja lääkkeillä hoidan välillä) - niin vain tapahtui. Mutta oli minussa miestä tunnustaa asia vaikka on se harmittanutkin jälkeenpäin. Mutta koska menin tunnustamaan, niin olen ainakin itselleni pyrkinyt asiaa selittämään, että oli minussa ainakin miestä tehdä se.Vaimo-raukkani, tuo kärsijä, on myös pitänyt huolen, että sukulaiset ja ystävät saivat tietää asiamme. Olivat jopa vanhempiensa kanssa miettineet, että sainko jonkin viruksen ulkomailla,viruksen joka olennaisella tavalla muutti luonnettani kunnon miehestä.
...No eipä tarina siihen lopu, sillä minulle on selvinnyt että vaimollani on ollut pitkin kevättä joku urospuolinen työkaveri lohduttajana - ollut kuulemma aiheuttamani sotkun takia vaimo-parkani ainoa lohtu ja kuuntelija vaikka tietääkseni vaimollani on kaksi erittäin hyvää ystävää, joille hän on myös tässäkin asiassa avautunut...

Tunnustan, että katselin illalla hänen tekstiviestejään ja siellä tuo mies kirjoitti:
"..jäi vielä kesken, että hyvää yötä, rakkaani."

Mustasukkainen, minäkö?
Voin täydestä sydämestäni tunnustaa, etten ole. Minua suututtaa, että hän ei voinut paljastaa kaikkia korttejaan, sillä koko ajan asetelma ollut, että minä olen se paha ja hän se kärsijä. Vaimoni mukaan heidän suhteensa on täysin henkinen ja minulle onkyllä sama vaikka olisi seksuaalistakin, koska en tunne mustasukkaisuuta ja ehkä ymmärränkin heitä. Tuolla lohduttajalla on vaimoni mukaan perhe ja jos tässä nyt käy niin, että hänkin eroaa, niin todennäköisesti minä olen sen toisenkin perheen hajoamisen syy.

Minua kiinnostaa ihmisten kommentit kysymykseen, kumpi pettäminen on pahempaa fyysinen vai henkinen tämän minun tapaukseni valossa? Olen pyrkinyt kertomaan tilanteen niin objektiivisesti kuin pystyn.

(Erohan tästä tulee ja kyllä kaikesta selviää. Minä rakastan lapsiani paljon ja sydämeni itkee heidän puolestaan, sillä kaikesta huolimatta olen aina ollut hyvä isä. Onneksi saan maksaa elatusmaksuja ja teen sen ilolla)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu