Ollaan seurusteltu kohta seittemän vuotta ja alettiin seurustella hyvin nuorena, vähän alle kakskymppisinä. Alkuun poikaystävä oli hieman sitoutumiskammoinen, ei halunnut puhua yhteisestä tulevaisuudesta, halusi ennemminkin vain pitää hauskaa. Tätä kesti useamman vuoden verran ja sitten oli omat kriisinsä jatketaanko suhdetta vai ei. Parisen kuukautta oltiin erossakin. Nyt viimesen parin vuoden aikana tuntuu, että mies on kasvanut älyttömästi ja muuttunut paljon enemmän huomioivaksi ja ihanaksi. Hänkin on alkanut puhua lapsista, haluaa ostaa yhteisen asunnon, avata yhteisen pankkitilin, puhuu jopa kihloista ja häistä. Suhteessa olemme olleet paljon kaukosuhteessa johtuen omista opinnoistani ulkomailla ja toisella paikkakunnalla Suomessa. Hän on aina sanonut vihaavansa sellaista perusklisee elämää, mutta nyt hän kuulemma kaipaa jo sitä että voimme asettua aloillemme ja perustaa perheen. Hän lähettelee minulle joka päivä ihania viestejä sähköpostilla, hän on panostanut yhteiseen kotiimme ja esim. kerännyt marjoja ja pakastanut niitä minulle talven varalle. Luotan häneen nyt paljon enemmän kuin ennen.
Onko mies oikeasti muuttunut näin ihanaksi, vai onko tämä vain ikävää ja ohimenevää ja loppuu kun pääsemme muuttamaan yhteen? Toivottavasti ei, hän on ihannemies juuri nyt.
Onko mies oikeasti muuttunut näin ihanaksi, vai onko tämä vain ikävää ja ohimenevää ja loppuu kun pääsemme muuttamaan yhteen? Toivottavasti ei, hän on ihannemies juuri nyt.
Vastaukset 10
Vanhimmat
on.
wow, keränny marjoja..
niin mietin että onko se nyt lopullisesti seonnu jos kerää marjojakin..
Mistä hemmetistä me se voidaan tiätää..?
niin eikai sitä voi tietää mistää.. kai sitä voi vaan arvailla voiko pelimies koskaan kesyyntyä vai onko se vaan jotain esitystä..
Pelimies???
Olette olleet - sorry ilmaisuni - pentuja, kun olette alkaneet seukata ja olette kokeneet parisuhdekriisit sun muut... Missä kohdassa mies on pelimies ollut, se ei tuosta aloituksesta käynyt läpi? Pyörittänyt useampaa muuta tyttöä seurustelunne aikana ja antanut ymmärtää sitä sun tätä?
Jätkästä alkaa tulla aikuinen, ei tähän muuta diagnoosia ole. Ja sinä epäilet... No, se on oma asiasi, jos haluat tehdä asiasta ongelman...
No, jos pelimiehestä on kyse, niin teeskentelyähän tuo siinä tapauksessa vain on.
No kyllähän se ikä saa miehen kuin miehenkin yleensä kolmissa kymmenissä ja sen jälkeen varsinkin hieman rauhoittumaan, jos ei ole ihan loppuiän hulivili joita myös kyllä välillä löytyy. Nuoruuden hullutukset on usein suurimmaksi osaksi hulluteltu monien osalta ja vähitellen alkaa kiinnostaa loppuelämä, tuttuus ja turvallisuus. Kellot alkaa raksuttaa siihen tahtiin että pitää jo asettua aloilleen miettimään että mitä haluaa elämältään. Ehkä mies on ajatellut ja päättänyt että tulevaisuus sinun kanssa on se mitä haluaa kehittää hyväksi ja pysyväksi.
Vai etkö tunne ollenkaan miestä, vaikka jo suhteellisen kauan olet hänet tuntenut ja hänen oikkujaan seurannut? Sinä hänet tunnet, kuinka hän on nämä kaikki vuodet käyttäytynyt. Ei kovinkaan moni vielä parikymppisenä ole valmis lyömään loppuelämäänsä lukkoon jonkun ihmisen kanssa, nuoruus on vietettävä ja elämää koettava mitään sen syvällisemmin ja pidemmälle ajattelematta. Ihmiset kypsyvät aikuisiksi eri tahtiin.
Meillä mies oli aivan kauhea hulivili parikymppisenä,nyt 30 vuotiaana hän on vastuullinen ja rakastava 3 lapsen isä ja yhä mitä huomaavaisin,kannustavin sekä rakastavin puoliso:)
Skandinavia kesytti.
Poikamiesvuodet "mieron" teillä kesyttivät minut.
2-kymppisenä, heti vapaaehtoisen intin jälkeen läksin Ruotsiin pakoon vanhempieni riitaista kotia ja Suomen hemmetin huonoja palkkoja.
Kävin välillä kokeilemassa Norjaa mutta siellä tuntui silloin vieläkehnommalta kuin Suomessa.
Asuin parakeissa ja poikamiesasuntoloissa.
Vaihtelin työpaikkoja.
Kyllästyi siihen että kaikki piti tehdä itse ja masentavinta oli toistuva naisten perässä juoksu, usein huonoin tuloksin.
Vakiintumista en voinut ajatellakaan niissä ympyröissä.
26-vuotisena olin kypsä parisuhteeseen.
Tosin sen virallistamista vierastin vielä silloinkin.
Nyt, 41:n vuoden jälkeen voin todeta etten ole menettänyt mitään.
Juoksuvuodet olivat minulle tarpeen.
Olen ollut uskollinen, vastuuntuntoinen ja kaikista perheeni jäsenistä huolehtiva ja vieläkin vaimoni kaikinpuolista hyvinvointia ajatteleva.