ja miksei miehetkin mielipiteenne seuraavanlaisesta asiasta. Meilla vaimon kanssa puhkesi avoin riita joka kylla nyttemmin on saatu sovittua ja asiasta on keskusteltu erittainkin sivistyneesti ja rakentavasti, mutta kuitenkin minua jai vaivaamaan hanen eras mainintansa. Han sanoi etta hanen on elettava niin etta han tietaa selviansa toistansa ja kolmen poikamme hoitamisesta, jos joskus tulisi sellainen paiva etta minua ei enaa olisi olemassa. Tama on johtanut suhteessamme siihen etta omasta mielestani mina jaan aivan liian usein ns. hopeasijalle vaimoni prioriteeteissa. Mielestani tuollainen ajattelutapa saattaa olla tuhoisaa suhteen kehittymisen ja sailymisen kannalta. Ja siita tulee minulle sellainen tunne etta han ikaan kuin alitajuttomuudessaan elaa osittain elamaa kuin minua ei olisikaan olemassa. Voisiko kysymyksessa olla alitajunnassa oleva menettamisen pelko.
Lapsia lukuunottamatta vaimoni on kuitenkin minulle se ykkonen ja kaikki muu on herttaisen yhdentekevaa. Ehdotin hanelle etta hakeutuisimme jollekin parisuhdeterapeutille, mutta han ei pida sita tarpeellisena. Mainittakoon viela etta enne sovintoamme olin jo vakavasti harkinnut pois muuttoa ainakin hetkeksi aikaa. Olen enemman kuin tyytyvainen etta saimme avoimen riidan sovittua ja valittomasti sovinnon jalkeen oloni oli erittain hyva, mutta nyt myohempien keskustelujen jalkeen en enaa tunnekaan oloani niin tyytyvaiseksi kuin olin kuvitellut. Vaimo itse on sita mielta etta jos suhteemme tahan riitaan olisi kaatunut niin sitten olisi ollut tarpeellista miettia milla pohjalla se on ylipaataan ollut. Olisin erittain kiitollinen asiallisista vastauksista
Lapsia lukuunottamatta vaimoni on kuitenkin minulle se ykkonen ja kaikki muu on herttaisen yhdentekevaa. Ehdotin hanelle etta hakeutuisimme jollekin parisuhdeterapeutille, mutta han ei pida sita tarpeellisena. Mainittakoon viela etta enne sovintoamme olin jo vakavasti harkinnut pois muuttoa ainakin hetkeksi aikaa. Olen enemman kuin tyytyvainen etta saimme avoimen riidan sovittua ja valittomasti sovinnon jalkeen oloni oli erittain hyva, mutta nyt myohempien keskustelujen jalkeen en enaa tunnekaan oloani niin tyytyvaiseksi kuin olin kuvitellut. Vaimo itse on sita mielta etta jos suhteemme tahan riitaan olisi kaatunut niin sitten olisi ollut tarpeellista miettia milla pohjalla se on ylipaataan ollut. Olisin erittain kiitollinen asiallisista vastauksista
Vastaukset 15
Vanhimmat
Juuri noihin samoihin asioihin, alottajan tekstissä, minunkin huomioni kiinnittyi.
no ihan olen vaimosi kanssa samoilla linjoilla.kysymyksessä on minunkin mielestä menettämisen pelko.tai jos ero tulee yleensäkin.
En viela ole saanut sanotuksi vaimolleni omaa tulkintaani tasta seikasta eli tuo menettamisen pelko analyysi on oma kasitykseni asiasta. Pitaisko ottaa asia puheeksi ja sanoa oma mielipiteeni joka on etta tuollaisella suhtautumisella se minun menettaminen saattaa tulla nopeammin kuin han osaa kuvitellakaan, tosin eri syista kuin han ajattelee. Mainittakoon etta eras pitka-aikainen hyva ystavani on eronnut jokseenkin samanlaisista syista, ja kun ero oli realiteetti olen saanut hanen vaimoltaan kuulla etta miehen pois muutto tuli hanelle taysin yllatyksena ihan puun takaa....
No, älä sinä sitten ole yhtä tyhmä kuin ystäväsi. Älä jätä vaimoasi tietämättömäksi asioista.
Tarkoitatko etta minun pitaisi kertoa vaimolleni etta olin jo harkinnut lpois muuttoa ennen kuin saimme juteltua sovinnon aikaiseksi?
Olen hanelle kuitenkin sanonut etta en tieda kuinka kauan jaksan odottaa sita paivaa etta han edes joskus pyytettomasti ja omasta vilpittomasta tahdostaan laittaisi minut tai minuun liittyvan asian ykkossijalle. Tahan sain hanelta vastauksen etta sellaista han ei voi noin vaan luvata ja lisasi viela etta hanelle tuli sellainen tunne etta han ei ole minulle riittava, jos odotan jotain tallaista.
Nosta kissa pöydälle.
Minusta hänen olisi hyvä tietää kuinka vakavasta asiasta on kyse. Varsinkin, kun vaikuttaa siltä, ettei sovintonne saanut sinua kokonaan luopumaan eroaikeista.
Kyllä parisuhteen pitää olla numero 1. Kun vanhempien suhde on hyvä, perhe toimii ja lapset tulee kasvatettua siinä sivussa.
Onnettomuuksien varalta on olemasa vakuutuksia, ei niide takia pidä suhteessa himmailla. Ja avioeroahan vastaan ei vakuuta mikään.
Mä en ehkä ihan yhdy tähän "lapset tulee kasvatettua siinä sivussa" sillä tosi moni on nykyään sitä mieltä että parisuhde tulee ensin. Sitten on lapsia huostaanotossa, masentuneina ja pahoinvoivina, nykyajan vanhemmilla kasvatusongelmia eikä osata olla vanhempia, kun ei tajuta että ei ne lapset siinä sivussa vaan itsestään kasva. Asiat mene niin ja vaikka parisuhde on tärkeä ja vanhemmat perheen pohja, niin ei se kaikki vaan sillai pyöri, että vanhemmat pitää itseään ykkösenä ja laittaa puolison lasten edelle. Se on tässä itsekeskeisyyteen perustuvassa maailmassa vaikea tajuta, että kun on lapsia, niin he vaan ovat etusijalla, ja parisuhteen eteen joudutaan tekemään töitä.
Parisuhde ei ole nro 1 vuosiin kun on pieniä lapsia. Pieni vauva tarvitsee vanhempiaan ensimmäisen vuoden kokonaan: ihan pientä ei saisi jättää edes hoitoon paria tuntia pidempään. Senkin jälkeen menee vuosia, että lapsi tarvitsee 24h/vrk jonkun aikuisen. Kyllä siinä kuule etsitään se aika sille parisuhteelle etsimällä ja vaikka parisuhde on tärkeää vanhempien jaksamisen kannalta ja siitä kannattaa huolehtia, se ei ole se numero 1 itsestään selvästi ja itseasiassa, realistisesti, ei kovinkaan usein niinä vuosina. Vanhempien pitäisi tämä asia tajuta vanhemmiksi ruvetessaan. Hyvässä parisuhteessa perheen pito on helpompaa, totta, mutta lapset eivät ole mikään "sivuseikka" kuten annat ehkä tässä ymmärtää.
Ehkä se parisuhde olisi helpompi pitääkin usein hyvänä, jos molemmat (etenkin sen mies usein) tajuaisi, että ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön ja että kun valinta lapsesta on tehty, on tehty ISO valinta. Olisi helpompaa, jos molemmat tajuaisi missä veneessä ollaan ja puhaltaisi yhteen hiileen, myös niissä "vastamäissä" ja kun parisuhteen pitää tulla vähemmällä toimeen ja lapset on ykkösiä.
Lasten ykköseksi laittaminen tarkoittaa vastuullista vanhemmuutta, missä lapsille ei siis lyödä vastuuta ja tehdä perheen päättäjiä, vaan annetaan aikaa, rakkautta ja rajat, kasvatetaan yhteisellä sopimuksella ja ensisijaisesti pidetään perheestä huolta. Eikä se tarkoita, että suhde tarvitsee lyödä läskiksi, muuttua muumioksi tai virtahevoksi, vaan sitä, että kyllä, asioista pitää luopua ja joustaa saadakseen jotain.
Tätä mieltä mä olen. Ja aloittaja itsekin mainitsee vaimonsa olevan tärkein "lasten jälkeen" eli hän itse haluaisi vaimonsa ajattelevan vain häntä, kun hän voisi ajatella lapsia. Hän ei suo vaimolleen sitä, minkä itse tekee. Hmm... Tarttisi ehkä miettiä hieman. Lapsilleen voi olla kateellinen ja mustasukkainen.
Siinä olen samaa mieltä, ettei elämäänsä kannattaisi (vaimonkaan) pilata liialla murehtimisella.
En vissiin osannut imaista itseani riittavan selkeasti. Lapset eivat suinkaan ole minkaan kiistan syy eika missaan tapauksessa ole tarkoitus etta pitaisi mukamas tehda jotain valintoja lasten ja puolison valilla. Lisaksi lapsemme eivat ole enaa kovin pienia. Voin rinta rottingilla todeta etta olen vaihtanut vaippoja aikoinaan varmasti reilusti yli suomalaisen isan keskiarvon. Edesmennytta isaani siteeraten totean etta lapsen maailmaan saattamisesta alkaa elinikainen vastuu. Muodossa jos toisessakin. Ja lapsemme ovat aina meidan lapsia senkin jalkeen kun he eivat enaa ole fyysisesti lapsia..
Eika kysymys ole myoskaan siita etteiko kumpainenkaan meista suvaitsisi toiselle sita mita itse tekee tai saa joltain taholta..
"Mä en ehkä ihan yhdy tähän "lapset tulee kasvatettua siinä sivussa" sillä tosi moni on nykyään sitä mieltä että parisuhde tulee ensin. Sitten on lapsia huostaanotossa, masentuneina ja pahoinvoivina, nykyajan vanhemmilla kasvatusongelmia eikä osata olla vanhempia, kun ei tajuta että ei ne lapset siinä sivussa vaan itsestään kasva. "
Ensinnäkin suurimmalla osalla noista todellisista ongelmalapsista on rikkinäinen koti. Eli ydinperhe on todellakin keskimäärin se paras paikka lapsille ja ydinperheen saa hajoamaan, jos parisuhteeseen ei panosteta pätkääkään.
Toiseksi, ne ydinperheet joista lapset otetaan huostaan, kärsivät yleensä päihdeongelmista. Semmoisessa perheessä ykkösenä on päihde, ei todellakaan lapset saatikka aviopuoliso (päihdeongelmaisen parisuhde ei todellakaan ole kunnossa, se on nähty läheltä jo monta kertaa).
Yleistäen voidaan sanoa että jos biologisten vanhempien parisuhde on kunnossa, lasten tulevaisuus on pitkälti turvattu.
Jos panostetaan vain lapsiin ja ollaan ennenkaikkea vanhempia, ei aviomies ja aviovaimo, niin kyllä se liitto vuosien saatossa aivan varmasti alkaa haalistumaan ja rapistumaan. Tästä taas seuraa avioeroja (uskottomuus on muuten yleisin yksittäinen avioeron syy) ja avioeroista tulee taas ongelmia lasten kehitykselle.
"Asiat mene niin ja vaikka parisuhde on tärkeä ja vanhemmat perheen pohja, niin ei se kaikki vaan sillai pyöri, että vanhemmat pitää itseään ykkösenä ja laittaa puolison lasten edelle."
Ja mitähän tuokin muka tarkoittaa? Ai että jos lapset ei ole ykkösenä elämässä, niin ne jätetään heitteille? Höpsistä.
Pitemmällä aikavälillä lapsille on paljon tärkeämpää, että vanhempien avioliitto toimii, kuin että heihin panostetaan kokoajan 110% kaikesta efortista sen 100% sijasta.
Esimerkiksi ei vauvan kanssa tarvitse kokoaikaa leikkiä, eikä vanhempien tarvitse olla mitään supervanhempia, jotka ovat kokoajan kehittämässä lapselleen virikkeitä. Vanhemmat voivat ihan hyvin istua sylikkäin sohvalla ja antaa lapsen leikkiä lattialla mikäli se siinä vain viihtyy. Ei se lapsi saa traumoja siitä että leikkii välillä myös yksikseen.
"Ehkä se parisuhde olisi helpompi pitääkin usein hyvänä, jos molemmat (etenkin sen mies usein) tajuaisi, että ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön ja että kun valinta lapsesta on tehty, on tehty ISO valinta. "
Mutta etenkin VAIMON pitää tajuta, että kun on perustettu perhe, ei se sitä tarkoita että jälkikasvu syrjäyttää parisiuhteen ja että kumpikin muuttuu pelkäksi vanhemmaksi. Enkä nyt tarkoita seksiä, vaan parisuhdetta kokonaisuutena. Mielummin välillä jättää ne kakkavaipat pesemättä ja relaa ja/tai keskittyy huhkimisen sijasta puolisoon, vaikka juurikin kestovaipat tuntuisivat olevan luonnonmukaisin ja ehkä promillen tuhannesosan parempi vaihtoehto palleron pyllylle.
Minun jutun idea on siinä että karrikoidusti kaikki mikä on hyvä ydinperheelle, on pidemmällä aikavälillä hyväksi myös lapsille.
(jätetään ne kaikki juopot ja väkivaltaiset tai muutenvaan mielenvikaiset puolisot ulkopuolelle, luonnollisesti semmoisen kansa ei kannata olla olipa lapsia tai ei)
No, mikä se ongelman ydin sitten oikein on?
Millä tavalla vaimosi sinut syrjäyttää, teidän jokapäiväisessä elämässänne?
Auton alle voi jäädä ihan koska vaan tai voi muuten kuolla ihan yks kaks. Kyllä on ihan järkevää ajatella tulevaisuutta jos seurustelee et sitten selviää yllättävissä tilanteissa. Tuskin se vaimos siltin sua vähemmän rakastaa vaikka ajattelee niin.
Mutta jos liikaa pelaa ns varman päälle niin eikö ole olemassa vaara että jää elämättä elämää tässä ja nyt.
Ja olet varmaan oikeessa että ei hän varmaan vähemmän minua kuitenkaan rakasta, mutta joskus tuntuu siltä... Meillä tosin on koko suhteemme ajan nuo perinteiset sukupuoliroolit olleet ihan vastakkain. Vaimo on menestynyt työelämässä ja kantaa taloudellisesti leijonan osan perheemme toimeentulosta (Ei en ole mustasukkainen hänen menestyksestään vaan ylpeä, sekä myös ylpeä siitä että hän on valinnut minut rinnalleen). Itse en ole järin menestynyt työelämässä, mutta onneksi nykyinen työni on sen verran iisiä että jaksan sen lisäksi lähes yksin hoitaa koko muun perheen huushollityöt, anopin suosiollisella avustuksella.
Muuttakaa pois ulkomailta ja tulkaa takaisin Suomeen! Tai ainakin sinä. Riitelittekö puhelimessa?