Olen vähän päälle parikymppinen nainen ja tuntuu, etten pysty tuntemaan enää mitään ketään kohtaan. Olen vain odottanut että alkaisin taas ihastua ja rakastua mutta on jotenkin kamalan tyhjä olo. Minun aikaisemmat suhteeni ovat olleet aikamoista kuraa, ensimmäinen poikaystäväni oli uskonnollinen hörhö joka yritti äitinsä avulla vaivihkaa manipuloida minua (olen ateisti) ja hän jätti minut mutta tapaili silti minua ja paria muutakin tyttöä samaan aikaan eron jälkeen ja kun juttu yhden toisen tytön kanssa varmistui, hän jätti minut periaatteessa uudestaan kuin märän rukkasen. Toinen tapaus oli sekakäyttäjä ja jonkinsortin narsisti jonka kanssa olin yli vuoden koska hän osasi niin hyvin vedellä naruistani. Vasta sitten jätin hänet kun hänen huumesekoilunsa paljastui ja nyt hän on roikkunut minussa viimeiset 5 vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti ja yrittää kaikilla kummilla verukkeilla saada minua tapaamaan häntä. En yleensä vastaa hänelle mitään.
Ja noita tapauksia riittää jos jonkinmoisia. On siihen väliin pari hyvääkin suhdetta mahtunut mutta ne ovat kaatuneet aina jommankumman osapuolen kyllästymiseen ym. Kuitenkin, viimeisin poikaystäväni vaikutti todella mukavalta ja ihanalta ihmiseltä. Hän tiesi että minä ja poikaystäväni olimme eroamassa (meillä oli mennyt pitkään huonosti) joten aloitimme kaveripohjalta vaikka hän kertoi ihastuksestaan ym. Sanoin vain, etten ole vielä valmis mihinkään hänen kanssaan mutta hän kannusti minua lähtemään huonosta suhteesta ja kun lopulta jätin huonon poikaystäväni, aloimme viettämään enemmän aikaa yhdessä.
Hän tarjosi minulle risteilyn ja vei syömään, haki minua usein luokseen melkein 200 km:n päästä ja oli muutenkin todella ihana. Meillä oli paljon yhteistä ja usein jopa päätimme toistemme lauseet ja seksi oli intohimoista, hän sanoi että on aina halunnut sellaisen naisen kuin minä ja vaikutti aidosti todella onnelliselta. Tunsin oloni todella hyväksi ja turvalliseksi kun tämä mies vannoi ettei koskaan halua tahallaan satuttaa minua, joten menin sitten rakastumaan häneen.
Jossain kohtaa tämä mies yht äkkiä vain muuttui todella kylmäksi ja välinpitämättömäksi, ei halunnut enää seksiäkään juuri koskaan ja hänen outo siivousvimmansa nousi pintaan. Oli jatkuvasti todella ahdistunut esim. autostaan jos kävimme kaupassa. Hän oli aivan hermoraunio ja halusi äkkiä takaisin parkkipaikalle katsomaan ettei kukaan vain naarmuta hänen autoaan. Myös hänen kämpillään piti varoa mm. laittamasta laukkua sohvalle eikä cd-levyihin saanut koskea koska hän pelkäsi että rikon ne. Ja kaikkia muitakin omituisuuksia hänestä paljastui. Kummallista ettei tuollaisetkaan pakkomielteet olleet havaittavissa parin ensimmäisen kuukauden aikana eli hän kätki ne kyllä hyvin.
Kaksi kertaa hän jätti minut itketettyään minua ensin tuntikausia (oli todella ilkeä) ja ensimmäisellä kerralla melkein väkisin työnsi minut junaan ja pakotti lähtemään kotiin. Molemmilla kerroilla hän sitten itkien soitti perääni ja sanoi ettei tiedä mikä häneen meni ja aneli minua antamaan anteeksi ja jatkamaan suhdetta. Ensin en olisi halunnut myöntyä mutta suostuin silti. Sitten hän jätti minut viimeisen kerran ja kun minä olin se, joka halusikin jatkaa niin se ei tietysti käynyt. Vain silloin meidän piti jatkaa kun hän sitä halusi.
No, sovimme olevamme kavereita ja hän varmisteli etten vain vihaa häntä ja sanoin etten vihaa vaan rakastan vieläkin. Hänestä ei ollut vähään aikaan kuulunut mitään ja kun soitin hänelle, hän oli taas todella kylmäkiskoinen ja sanoi, ettei meidän kannata olla kavereita kun ei siinä ole mitään järkeä ja että hän vihaa minua. Vaikken mitään ollut edes tehnyt ja se satutti :(.
Olimme yhdessä vain 5 kk ja erostakin on jo melkein 3 kk mutta en vain pysty unohtamaan hänen kamalaa käytöstään. Tuntuu, että minulla olisi vielä sanottavaa hänelle että pääsisin eteenpäin mutta hän ei anna minulle mahdollisuutta puhua kanssaan. Hän on nykyään muutenkin muuttunut ihan itsensä vastakohdaksi. Ennen täysin raittiista ja alkoholin makua inhoavasta yhden naisen miehestä on tullut baareja kiertelevä panomies. Tosin hän juuri aloitti suhteen 4 vuotta itseään nuoremman baarilutkan kanssa.
Toisaalta mietin kaikkia hyviä hetkiämme ja sitä henkistä yhteyttä ja toisaalta taas noita outoja piirteita ja paskaa käytöstä. Olen yrittänyt seurustella mukavan pojan kanssa mutta en vain pysty pitämään hänestä vaikka olen kuinka yrittänyt. Mukavaa jos joku jaksoi lukea vuodatukseni, en vain tiedä pystynkö enää välittämään kenestäkään ja se ahdistaa..
Ja noita tapauksia riittää jos jonkinmoisia. On siihen väliin pari hyvääkin suhdetta mahtunut mutta ne ovat kaatuneet aina jommankumman osapuolen kyllästymiseen ym. Kuitenkin, viimeisin poikaystäväni vaikutti todella mukavalta ja ihanalta ihmiseltä. Hän tiesi että minä ja poikaystäväni olimme eroamassa (meillä oli mennyt pitkään huonosti) joten aloitimme kaveripohjalta vaikka hän kertoi ihastuksestaan ym. Sanoin vain, etten ole vielä valmis mihinkään hänen kanssaan mutta hän kannusti minua lähtemään huonosta suhteesta ja kun lopulta jätin huonon poikaystäväni, aloimme viettämään enemmän aikaa yhdessä.
Hän tarjosi minulle risteilyn ja vei syömään, haki minua usein luokseen melkein 200 km:n päästä ja oli muutenkin todella ihana. Meillä oli paljon yhteistä ja usein jopa päätimme toistemme lauseet ja seksi oli intohimoista, hän sanoi että on aina halunnut sellaisen naisen kuin minä ja vaikutti aidosti todella onnelliselta. Tunsin oloni todella hyväksi ja turvalliseksi kun tämä mies vannoi ettei koskaan halua tahallaan satuttaa minua, joten menin sitten rakastumaan häneen.
Jossain kohtaa tämä mies yht äkkiä vain muuttui todella kylmäksi ja välinpitämättömäksi, ei halunnut enää seksiäkään juuri koskaan ja hänen outo siivousvimmansa nousi pintaan. Oli jatkuvasti todella ahdistunut esim. autostaan jos kävimme kaupassa. Hän oli aivan hermoraunio ja halusi äkkiä takaisin parkkipaikalle katsomaan ettei kukaan vain naarmuta hänen autoaan. Myös hänen kämpillään piti varoa mm. laittamasta laukkua sohvalle eikä cd-levyihin saanut koskea koska hän pelkäsi että rikon ne. Ja kaikkia muitakin omituisuuksia hänestä paljastui. Kummallista ettei tuollaisetkaan pakkomielteet olleet havaittavissa parin ensimmäisen kuukauden aikana eli hän kätki ne kyllä hyvin.
Kaksi kertaa hän jätti minut itketettyään minua ensin tuntikausia (oli todella ilkeä) ja ensimmäisellä kerralla melkein väkisin työnsi minut junaan ja pakotti lähtemään kotiin. Molemmilla kerroilla hän sitten itkien soitti perääni ja sanoi ettei tiedä mikä häneen meni ja aneli minua antamaan anteeksi ja jatkamaan suhdetta. Ensin en olisi halunnut myöntyä mutta suostuin silti. Sitten hän jätti minut viimeisen kerran ja kun minä olin se, joka halusikin jatkaa niin se ei tietysti käynyt. Vain silloin meidän piti jatkaa kun hän sitä halusi.
No, sovimme olevamme kavereita ja hän varmisteli etten vain vihaa häntä ja sanoin etten vihaa vaan rakastan vieläkin. Hänestä ei ollut vähään aikaan kuulunut mitään ja kun soitin hänelle, hän oli taas todella kylmäkiskoinen ja sanoi, ettei meidän kannata olla kavereita kun ei siinä ole mitään järkeä ja että hän vihaa minua. Vaikken mitään ollut edes tehnyt ja se satutti :(.
Olimme yhdessä vain 5 kk ja erostakin on jo melkein 3 kk mutta en vain pysty unohtamaan hänen kamalaa käytöstään. Tuntuu, että minulla olisi vielä sanottavaa hänelle että pääsisin eteenpäin mutta hän ei anna minulle mahdollisuutta puhua kanssaan. Hän on nykyään muutenkin muuttunut ihan itsensä vastakohdaksi. Ennen täysin raittiista ja alkoholin makua inhoavasta yhden naisen miehestä on tullut baareja kiertelevä panomies. Tosin hän juuri aloitti suhteen 4 vuotta itseään nuoremman baarilutkan kanssa.
Toisaalta mietin kaikkia hyviä hetkiämme ja sitä henkistä yhteyttä ja toisaalta taas noita outoja piirteita ja paskaa käytöstä. Olen yrittänyt seurustella mukavan pojan kanssa mutta en vain pysty pitämään hänestä vaikka olen kuinka yrittänyt. Mukavaa jos joku jaksoi lukea vuodatukseni, en vain tiedä pystynkö enää välittämään kenestäkään ja se ahdistaa..
Vastaukset 2
Vanhimmat
tottakai pystyt rakastumaan uudestaan! :) vie vain aikaa päästä yli entisestä... minä ja ex-poikaystäväni olimme yhdessä vain 6kk, hän aloitti koko jutun ja myös lopetti monta kertaa. ensin hän jätti minut koska kännissä pussasin jotain toista poikaa, sitten otti minut viikon päästä takaisin kun olin itkenyt silmät päästäni. stten taas kk päästä jätti. en sanonut hänelle että on ikävä enkä anellut takaisin. viikon päästä hän sitten oli se joka aneli, otin tietenkin takaisin, mutta muutaman tunnin päästä jätti taas. sitten halusi yrittää uudestaan ja taas jätti.
erosimme 31.01.2011. eli melkein tasan 7kk sitten ja vielä on ajoittain ikävä.
seurustelen nyt maailman kilteimmän miehen kanssa. seurustelun alkuvaiheessa en erityisemmin ollut ihastunut, mutta huomasin miten paljon tämä mies palvoi minua joten päätin yrittää. julkistimme seurustelun 01.04.2011, eli noin 5kk sitten ja päiväpäivältä pidän miehestä yhä enemmän vaikka hänessä on omat virheensä. hän on kuitenkin maailman kiltein mies ja olen onnellinen että joku voi pitää minusta niin syvästi kuin hän :)
joten parantele rauhassa haavasi, kyllä se prinssi oikea jostain tulee ajan mittaan! =)
rakasta niitä jotka kohtelevat sinua hyvin, unohda ne jotka eivät!
hyvää syksyä ja onnea rakkauden suhteen! :))
tv. miia
Onneksi rakkaus on uudistuva luonnovara. Ehkä rakastuminen ei ole vielä ajankohtainen sinulle, mutta usko pois, kyllä se vielä sieltä tulee... Jos asiaa ajatellaan "positiivisesti" niin on hyvä käydä läpi muutama ikävämpi suhde, niin osaat arvostaa sitä oikeaa tasapainoista suhdetta entistä enemmän. Ja sen minkä koet, myös opit! Osaat myös laittaa rajat huonolle kohtelullesi. En usko että enää toista kertaa annat kenenkään kohdella samalla tavalla mitä olet nyt tullut kohdelluksi!
Oppia ikä kaikki ;)
älä sinä murehdi sitä että pystytkö tuntemaan enää mitään toista kohtaan. Ihan varmasti pystyt ajan mittaan!! Ihan varmasti 97% meistä ihmisistä kokee elämänsä varrella vähintään sen yhden ikävän ja satuttavan rakkauden!
Kaikkea hyvää!!