Petturi miesten

No et ole vielä unohtanut asiaa vaikka siitä on jo 13 vuotta. Oot ilmeisesti pannut ukkos matelemaan nämä vuodet ja itsesi jalustalle, koska annoit anteeksi.
Mä en noin vanhoja asioita kehtaisi kaivella enää, en edes nimettömänä netissä.

"Usein kuulee miesten perustelevan, ei saa tarpeeksi seksiä, vaimo ei huomio tai hoida itseään jne.."

Ei, kun niillä on kiusaus olla uskottomia, joilla on tilaisuus. Jokainen mies haluaa luonnostaan itselleen paljon naisia.

"Ei hän osannut alkuun kertoa, miksi oli niin käyttäytynyt. Yksi asia nousi ylitse muiden, ja se oli ettei hän luottanut kehenkään naiseen, koska hänet oli aiemmin jätetty."

Ei, kun syy oli se, että naisseikkailut ovat huumaavan kiihottavia.

"Tänä päivänä meillä on lapsi, ja parempaa isää ja puolisoa en välttämättä olisi löytänyt."

Niin, laatumies, kun kelpasi niinkin monelle naiselle. Vain repsahti muutamaksi vuodeksi. Ehkä pikku hiljaa alkaa hormonitasot laskea, niin ei tarvitse lähteä seikkailemaan uudelleen. Ja ehkä muistot lämmittävät vielä pitkään.

"No et ole vielä unohtanut asiaa vaikka siitä on jo 13 vuotta. Oot ilmeisesti pannut ukkos matelemaan nämä vuodet ja itsesi jalustalle, koska annoit anteeksi.
Mä en noin vanhoja asioita kehtaisi kaivella enää, en edes nimettömänä netissä. "

Tämä on vertaistukipalsta. Täällä on tarkoitus myös tukea toisia heidän ratkaisuissaan. Aina ei tarvitse repiä. Myös tarinat asioiden selvittämisestä ovat tärkeitä.

en voi muuta sanoa kuin että olet äärettömän vahva ihminen,ihailtavaa. kaiken sen jälkeen mitä kestit ja jaksoit sait arvoisesi parisuhteen. miehesi taisi myös vuosien aikana oppia arvostamaan sinua.jatkoja teille :)

Täaalainen pettäjän vaimo on viisas ihminen, hän osaa ajatella asioita kuten pitää. Mutta sinä toisen perheen särkijä olet katalin ihminen.
Voi olla että perheellinen on harhautunut, mutta sen tietäessäsi, palauta hänet hoitamaan kotiin asiansa. On väärin lähteä hänen matkaansa.

Huomannut saman, että uskottomuudesta parina selviäminen tuntuu olevan jollain tavalla punainen vaate. Meillä ei olla ihan vielä siinä pisteessä, että kaikki olisi kaukana takanapäin. Se viiva on tosin ylitetty, että mietitään, että selvitäänkö. Me selviämme, mutta vielä tarvitaan ajan kulumista ja arpien haalistumista.

Ei pettämisestä aidosti ja oikeasti selviäminen ole mikään hokkus-pokkus -temppu, joka kuitataan anteeksiannolla. Se vaatii vanhan parisuhteen hautaamista ja uuden aloittamista. Sillä kuka haluaa/pystyy jatkamaan suhteessa, jossa on tullut petetyksi? En ainakaan minä olisi voinut palata loukkaantumisen, vihan ja surun jälkeen takaisin vanhaan.

Me rakensimme/yhä rakennamme miehen kanssa uutta. Valmistahan ei varmaan koskaan tule. Vanhan tilalle on tullut itkun, työn ja hampaiden kiristelyn jälkeen paljon uutta. Avoimuus, tasavertaisuus eli en ole enää perheen vastuunkantaja ja huolehtija yksin, puhumisen ja kuuntelemisen tavat, keskinäinen oleminen jne ovat muuttuneet. Paljon on muuttunut parempaan siitä mitä oli.

Kaikesta huolimatta pettäminen silti välillä vieläkin vihlaisee. Joku sana, elokuva, tilanne voi laukaista sen. Se tuntuu lähinnä hetkellisenä suruna kaikesta mitä pettämisestä seurasi ja mitä jouduin kestämään. Viha on laantunut, omat riittämättömyyden ja nöyryytyksen tunteet olen onnistunut työstämään ammattiavun turvin. Suru silti on ja pysyy jollain tasolla varmaan loppuelämäni. Sen kanssa vain oppii elämään kuten jokaisen menetyksen kanssa, jonka elämässään kohtaa. Pettämisessä minä jouduin luopumaan siitä naiivista luottamuksen tunteesta, jota olin tuntenut. Se rikkoutui ja hajosi palasiksi. Mutta joka tapauksessa olisin joutunut rakentamaan uuden, ilman miestä tai miehen kanssa. Minun tapauksessani miehen kanssa.

Kaikesta työstä ja vaivasta huolimatta kaikkein tärkein asia on ollut rakkaus. Ei se alkuvuosien huuma, vaan syväksi kasvanut tunneside välillämme, että me kuulumme toisillemme. Sitä ei edes se pettäminen pystynyt rikkomaan.

Meillä pettämiseen johtaneet syyt olivat aika klisheiset. Ruuhkavuodet, kolme pientä lasta,lähiomaisten menetyksiä, lähiomaisten vakavia sairauksia, paljon kiirettä, töitä,huolta ja surua. Oma elämä molemmilla katosi pariksi vuodeksi jonnekin kauas ja elämästä tuli aika paljon suorittamista ja eri paikkoihin ehtimistä. Mies oli se, joka ensimmäisenä kohtasi ihmisen, joka antoi positiivista palautetta, kehui fiksuksi ja komeaksi. Hän on ylipäätään meistä kahdesta aina ollut se, joka tarvitsee kehuja :). Eikä siinä ole mitään pahaa, varsinkin kun hän nyt sen myöntää, ja minä hyväksyn sen. Se on hänen tarpeensa. Minulla on omani, jotka tulevat yhtälailla huomioiduksi ja kuulluksi.

Minusta pettämisestä voi aivan hyvin puhua vielä kymmenen vuodenkin päästä. Se ei kuitenkaan koskaan poistu ja katoa minun tai mieheni historiasta. Ei sitä tarvitse myöskään haudata ja yrittää lakaista maton alle. Olennaista on se, mikä on tapa suhtautua siihen; vellooko pahoissa muistoissa ja kantaa katkeruutta, vai katsooko sitä yhtenä osana omaa historiaansa - peittelemättä ja piilottelematta sitä.

Minä olen rakentanut mielessäni pettämisestä vielä "sankaritarinan" eli saan voimaa siitä ajatuksesta, että me emme antaneet periksi ja meidän rakkautemme kesti koitoksen. Se voi ulkopuolisesta tuntua naiivilta, mutta me jokainen annamme omat merkitykset asioille ja elämällemme.

Helppoa ei ole ollut. Itkenyt olen niin paljon, että en uskonut sen olevan mahdollista. Olen raivonnut ja rikkonut tavaroita tavalla, joka nyt näyttää aivan mielipuoliselta. En silti usko, että me olemme miehen kanssa ainoat.