Oli kyllä niin ihana tilaisuus, kansainvälinen tunnelma, loistavat ohjelmat ja vieraat :) Hääpari näytti niin onnelliselta, rakastuneelta ja todella hyvin toisilleen sopivilta, että kyllähän siellä yks jos toinenkin liikuttui. Sinkkunahan tuolla voi välillä olla vähän haikeakin fiilis, kun huomaa hääparin ja pariskuntien keskellä mistä kaikesta itse jää paitsi. En kuitenkaan jaksa tuollaista kovin pitkään surkutella, enkä varsinkaan olla kateellinen kenellekään. Eihän muiden onni minulta kuitenkaan ole pois.
Sulhasen kavereissa ja sukulaisissa oli kyllä helkutin hyvännäköisiä ja mukavanoloisia nuoria miehiä vähän ympäri Eurooppaa, pääasiassa Ruotsista. Harmi vaan että mun kökköenglannilla ja ruotsilla ei päässyt/viittinyt kovin paljon mennä tekemään tuttavuutta :/
Milloin palstalaiset ovat viimeksi olleet häissä? Alkaako teitä ahdistamaan oma sinkkuus siellä pariskuntien ja hääparin onnen keskellä? Tuntuuko teistä tyhmältä mennä häihin yksin (ilman avecia tai kumppania)?
Sulhasen kavereissa ja sukulaisissa oli kyllä helkutin hyvännäköisiä ja mukavanoloisia nuoria miehiä vähän ympäri Eurooppaa, pääasiassa Ruotsista. Harmi vaan että mun kökköenglannilla ja ruotsilla ei päässyt/viittinyt kovin paljon mennä tekemään tuttavuutta :/
Milloin palstalaiset ovat viimeksi olleet häissä? Alkaako teitä ahdistamaan oma sinkkuus siellä pariskuntien ja hääparin onnen keskellä? Tuntuuko teistä tyhmältä mennä häihin yksin (ilman avecia tai kumppania)?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Turha haikailla ulkomaalaisten miesten perään, kun et edes osaa englantia (oletko sivistymätön?). Sun täytyy vaan tyytyä kotimaiseen mieheen.
Osaan englantia, mutta mulla vaan on aika korkea kynnys lähteä puhumaan sitä tuntemattomien kanssa. Ulkomailla ollessa kyllä kun on pakko puhua, niin puhun ja loman lopulla tuntuu että englannin kieli jää jopa päälle. Tuolleen yhtäkkiä kun joku tulee jollain riikinruotsi korostus englannilla höpöttämään jotain niin pää lyö vähän aikaa tyhjää ennen kuin ehtii edes ymmärtää mitä toinen sanoi. Nopeastihan nuo sanat sitten kyllä muistuu mieleen kun vieraalla kielellä jonkin aikaa juttelee.
Kolme kertaa olen ollut, ja yhtä tylsää on aina ollut. Kyseessä on ollut aina sukulaisten hääjuhlat, milloin Helsingissä, milloin muualla. Kun olin 19-vuotias, niin yhdessä noissa hääjuhlissa minut laitettiin samanikäisten naisten pöytään, ja häivyin sieltä aika äkkiä toiseen pöytään. Rumia ne kaikki naiset olivat, paitsi yksi heistä. Ei ollut mitään yhteistä keskusteltavaa (mietin lähinnä omia ohjelmointiongelmiani).
Enää ei minua saa kirveelläkään mihinkään häihin.
ATM ja asenne "rumalla naisella ei tee mitään". Riemastuttavan stereotyyppistä.
Viimeksi olin kai serkuni häissä joskus viitisen vuotta sitten, jos oikein muistan. Ei tunnu tyhmyltä mennä ilman avecia muuallekaan kuin häihin, enkä ole törmännyt avec kutsuun missä avec olisi pakollista olla. Ehkä joskus iskee haikeus, mutta enemmän se liittyy siihen, kun näkee toisen löytäneen itselleen sopivan kumppanin, niin haikailee sitä, että mahtaako itse koskaan löytää.
olin kans viime vknlpna häissä. ainoot komeet miehet oli sulhanen ja sen homoveli kumppaneineen. kaikki sinkkummiehet (6kpl) oli rumia nörtti-insinööri ruipeloita/punkeroita. yks humalluttuaan alkoi osoittaa kiinnostustaan, mutta homopariskunta tuli sit ritarillisesti seurakseni ja säikytti ton hirvityksen luotani. muuten oli kivaa. sain tanssia ja heittää läppää morsiammen, sulhasen, sulhasen veljen, tän kumppanin ja parin muun vanhanpiaan kaa. rumat miehet istu omassa porukassaan ja sulhanen sukkuloi niitten (olivat sen entisii opiskelukavereita, sulhanen myös inssi) ja meidän porukan välii. niin ja ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
Kerrotko vielä ikäsi ja mitä teet työksesi? Kysyn ihan kiinnostuksen vuoksi.
jaa... ikä 26, opiskelen hoiva-alaa (toinen ammatti). mitä tiedolla teet?
Toivottavasti en joudu ainakaan sinun hoivattavaksesi koskaan.
jaa jaa... ihan hyvää palautetta mä kyl sain mummoilta&papoilta kun olin harjoittelussa. tykkää työstä vanhusten parissa. eli jos et ihan vanhus oo niin ei pelkoa et mun hoiviin joutuisit!
Keikutitko papoille pyllyäsi?
en. mä keikutan vaan niille jotka vetää mua puoleensa. eikä niitä oo papat eikä rumat miehet.
papat on herttasii. paitsi jotkut limapapat, mutta niille voi olla tyly. ellei sit limasuus johdu selkeesti sairaudesta.
En ole ollut häissä. Tuttavapiirissä ei ole ollut kuin yhdet salahäät (=vain lähisuvun kesken pidetyt), ja sitten yhdet isommat, perinteisemmät häät, joihin minua ei kutsuttu osin siksi, että olin jo silloin hieman vieraantunut aiemmasta kaverinaisestani, mutta osin varmaan siksi, että hän tiesi miten "hyvin" tulen juttuun ventovieraiden kanssa, ja että turhaan olen siellä viemässä pariskunnilta ja toisistaan mahdollisesti kiinnostuvilta sinkuilta tilaa.
Häät ovat ahdistavia. Niissä sinkkuja istutetaan samaan pöytään ja sitten kieli pitkällä odotetaan, että joillakuilla natsaisi. Ihan vihoviimeisiä ovat morsiuskimpun heitot ym. typerät leikit, joissa tavoitteena on leikin varjolla nöyryyttää yksinjääneitä. Ei siinä mitään, jos kyse olisi vapaaehtoisesta osallistumisesta, mutta kun useimmiten ei ole. Vasta viime vuosina olen oppinut tyynesti näyttämään keskaria, jos joku väkisin kiskoo kimppulikaksi eikä ymmärrä suomen kielen sanaa EI.
On toki ihanaa ja herttaista ja romanttista ja plaaplaaplaa että avioliittoja solmitaan, mutta kaikki eivät siihen tähtää. Selitä sitten häissä kännisille sukulaisillesi että ei, ei ole aikomustakaan pariutua.. Onneksi alkaa ikää olla sen verran, että ymmärtävät jo jättää minut rauhaan.
Istutettaisiinkin sinkkuja samaan pöytään... Viimeiset parit häät, joissa olen ollut, sulhasen kaverit on laitettu omaan pöytäänsä ja morsiamen omaan pöytäänsä. Sulhasen sinkkukaverit minä mukaanlukien olemme sitten istuneet siellä pöydännurkassa ja katselleet kuinka morsiamen ystävät istuvat jossain kaukana ja näyttävät torjuvilta meitä kohtaan. Ei ole pareja syntynyt ei.
minä kyl alkuillasta arvioin tarjontaa mut sit kun selvis et ne kaksi ainoota kelpoa olivat homoja niin keskityin muuhun enempi. oisin kyllä jutellu niille sulhasenkin kavereille jos ne ois ymmärtäneet ettei se tarkota muuta. helpompi kai olla heti torjuva ettei tarvii antaa pakkeja.
Huomaan, että ollaan samalla aallonpituudella =)
Nuorempana en vielä tajunnut sitä miten ihmiset yrittivät saada minut samaan muottiin toisten typerysten kanssa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Vika ei taaskaan ollut minussa.
Vastaus oli siis n42-INTJ:lle. Vika ei taaskaan ole minussa, vaan tämän graafisen käyttöliittymän suunnittelijoissa. Se vastausnuoli pitäisi kyllä osata laittaa myös muille kuin ensimmäiselle vastaajalle. Mielestäni tämän käyttöliittymän on täytynyt suunnitella joku AMK:n käynyt, joku DI ei voisi sortua tällaiseen.
Todettakoon vielä, ettei minulla ole mitään avioliitto-instituutiota vastaan. Siis se on oikeasti kaunista, kun kaksi ihmistä sanoo 'tahdon' ja tarkoittaa sitä. Ainakin vähän aikaa.
Sen sijaan häät ovat minulle punainen vaate. Pienet, tyylikkäät vihkiäiset ja hyvä ateria ja se on siinä. Mutta kun niitä vieraita pitää olla ainakin 200, suunnittelu alkaa vuotta aikaisemmin, laaditaan budjetteja, istumajärjestyksiä, pohditaan ohjelmaa ja hääkarkkien käärepapereitten sävyjä. Hallelujaaaa. On perustettu kokonainen hääbisnes kaikkine jenkkitilpehööreineen. Entäs kun avioliitto kestää 7 vuotta max ja sitten tulee ero, kannattiko investointi? Tuttuni avioliitto kesti 4kk eli siihen asti, että mies heitti hänet orapihlaja-aidan läpi kuultuaan, että vaimolla oli suhde juuri ennen häitä, tietysti olivat suurelliset juhlat.
Hääleikit ovat lapsenmielinen, iloinen traditio, jonka tarkoitus on ilahduttaa morsiusparia ja viihdyttää juhlavieraita. Itselleni on vain sattunut sellaisia juhlia, joissa ilo haetaan toisten nöyryyttämisestä. Pari kertaa olen esim.ollut humalaisen kaason kanssa lähes käsirysyssä, kun olen yksiselitteisesti kieltäytynyt tavoittelemasta morsiuskimppua. Olen kuvitellut, että osallistuminen olisi vapaaehtoista, kimppuahan tavoittelevat naimisiin tahtovat nuoret naiset ja kun en itseäni sellaiseksi miellä, rikon sosiaalisia normeja vastaan ja herätän syvää paheksuntaa. Hehe. Ei paljoa purista.
Saman kokenut. Tuntui idioottimaiselta ja ahdistavalta istua omien sisarusten ja serkkujen kanssa samassa pöydässä, kun potentiaaliset sinkkunaiset olivat jossain toisella puolella salia.
"Sen sijaan häät ovat minulle punainen vaate. Pienet, tyylikkäät vihkiäiset ja hyvä ateria ja se on siinä. Mutta kun niitä vieraita pitää olla ainakin 200, suunnittelu alkaa vuotta aikaisemmin, laaditaan budjetteja, istumajärjestyksiä, pohditaan ohjelmaa ja hääkarkkien käärepapereitten sävyjä. Hallelujaaaa. On perustettu kokonainen hääbisnes kaikkine jenkkitilpehööreineen."
Olen täysin samaa mieltä tästä. Nykyään käydään sellaista turhaa kilpavarustelua, ja bisnestä silläkin tietysti tehdään. Ei ole sen arvoista, ei tietenkään. Itse käyttäisin rahat vaikka kultaan, ja lepäisin laakereillani.
http://www.fin-tv.com/elokuvavideo.php?vid=026085946
Heinäkuussa elämäni ensimmäisissä häissä, ja oli tosi kivaa! Aivan mahtavat häät, hääpari oli niin kaunis että, vieraita oli paljon, ruoka hyvää, musiikkia riittävästi, päivä ja yö oikein nätti... Pääsisipä pian uuvestaan! :) Ei siis tunnu tyhmältä mennä yksin (tosin en mennyt yksin yksin, vaan muun perheen mukana), eikä ahistanut. Kyllä sinkkuus toisinaan ahistaa onnellisten parien keskellä, mutta se riippuu lähinnä mielentilasta, ei paikasta. Eikö se tosiaan tee kateelliseksi, lähinnä sitä on onnellinen toisten puolesta ja toivoo heille kaikkea hyvää tulevalle. (Itte en kyllä pystyisi pitämään isoja häitä, tai ehkä häitä ollenkaan, vaikka noista tykkäsinkin. Se huomion keskipisteenä olo.. Ei satu :)
Onhan niissä tullut käytyä, neljät taitaa olla kahlattuna viime vuosina. Viihtyvyys on aina morsiusparista ja toisaalta häiden koosta kiinni, mitä intiimimmät, sitä onnistuneemmat yleensä. Sinkkuna ja avecitta ollut, yksiin sain sinkkuystävättären seuraksi. Joissain häissä sitä iskee hääkansasta esiin sinkkuna kuin tikku silmään ja joskun pääsee sulautumaan porukkaan. Avecin kanssa oli ehdottomasti miellyttävintä. Häät ei ole mun suosikkijuhlien joukossa.
Jos omia joskus vietän, pienesti juhlitaan perhepiirissä mieluiten, ehkä pari lähintä ystävää saa kutsun. Jotain yksinkertaista ja vapaamuotoista sitten. Karkaaminenkaan ei poissuljettu vaihtoehto mulle.
Jaa olit oikeasti häissä. Luulin, että olit kännissä.
Olin viikonloppuna myös häissä. Ainoa tuttuni lähti kesken illan. Paikalla oli mukavia naisia, jotka kyllä jutteli jos meni seuraan. Loppuillasta istuin välillä yksi ja itkin, toivottavasti salaa. Toivottavasti ei tule hääkutsuja niinkauan kun ei ole edes yhden illan avecia!!!
Olin tänä kesänä yksissä häissä. Oli loistavat ruoat, riittävästi juomaa, hyvä fiilis ja järkevästi valitut vieraat (enemmän kavereita, vaan pakolliset sukulaiset). En joutunut ikäviin tilanteisiin pöydässä kun (sulhasen kavereista koostuvalle) bändille oli oma pöytä. Kaikki (molemmat?) hyvännäköiset naiset oli varattu, mutta toisaalta seurusteluun jäi vähänlaisesti aikaa muutenkaan...
Edellisissä häissä olin pari vuotta sitten ilman aveccia (abt. ainoa yksinäinen), mutta vedin semmosen lärvit ettei haitannut. En erottunut joukosta.
Terkkuja Draksvikissa olevista häistä
- ruotsinkielen taito osaaminen
Juomalaulut
On joo tosi ankeeta touhua ilman aveccia kun kuulee n^3 kertaa illan aikana kyseleyitä miks ei oo emäntää kainalossa.
Suvun häissä on onneks yleesä tarpeeeks viunaa ja ihan normaalia olla pienssä tai vähän isommassakin huppelissa. Voi surutta tissutella suruunsa kunnes ehkä unohtaa surun hetkeksi vain tullakseen enemmän surulliseksi kun alkaa menemään laskuhumalan puolelle (toivottavasti vasta kun on jo päässyt takaisin kotiin/yöpymispaikkaan).
Toki ihan iloinen yleensä hääparin polesta, mutta häät ei oo oikein yksinäisen ihmisen juhla..
Olen käynyt aikuisiällä puolentusinaa kertaa häissä - toinen puoli näistä sukulais- ja toinen kaverihäitä. Ihan viime vuosina en ole osallistunut yksiinkään, koska yhä useampi pariskunta elelee avoliitossa virallistamatta suhdettaan.
Jos nyt tulisi kutsu, niin luultavasti osallistuisin, ainakin jos olisin mitenkään säännöllisesti pitänyt yhteyttä kutsujiin.
Kieltämättä etenkin sukulaishäihin yksin menemisestä voisi tulla tiettyjä paineita - kaverihäissä taas todennäköisimmin saisi ottaa tältä osin rennosti, koska niissä ihmiset tuskin rupeavat tenttailemaan sukuun kuulumattomia parisuhdesuunnitelmista tai niiden puutteesta.
Mitään erityisiä muistikuvia tavanomaisia ruokapöytäjutusteluja pitemmälle menevistä tutustumisista uusiin ihmisiin ei ole jäänyt. Eikä myöskään huomiokynnyksen ylittäneestä vastakkaisen sukupuolen läsnäolosta lukuun ottamatta yksiä häitä, joissa viehkeä morsiamen pikkusisko lähimpine ystävineen sen teki - yksi tytöistä kävi kysymässä tanssipartnerikseenkin, mutta valitettavasti sen ilon jouduin tanssitaidottomuuttani jollekulle muulle jättämään.