tukholman maraton?

Olen pitkään haaveillut yrittää suoriutua maratonista. Sen kerran kun tempaisisin itsestäni niin haluisin sen tehdä jossain muualla. Olen miettinyt tuota Tukholmaa, en vaan löydä selostusta reitin rankkuudesta, nuo korkeuskäyrät kun ei valaissut asiaa. Eli onko mäkinen reitti? Onko aloittelijalla asiaa joka miettii jaksaako ylipäänsä juosta sen läpi, tavoitteena juosten maaliin, ei niinkään aika. Siellä olisi kai katseltavaa ja kannustusjoukkoja jos nyt sitten niitä maisemia tulee katseltua.
8516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kannattaa juosta eka maraton juuri Tukholmassa! Siellä on erittäin paljon katselijoita reitin varrella. Rata ei ole kauhean nopea muttei myöskään erityisen rankka. Kaunis ja vaihteleva se kuitenkin on. On puistoa ja ydinkeskustaa.
Juoksijamäärä on ollut päälle 10.000, joten yksin ei tarvitse juosta.

Aloita valmistautuminen jo nyt niin olet valmiina kesän alussa.

Äänestä

Kyllähän noissa isommissa juoksukisoissa on hieno fiilis ja yleisön kannustus on niissä mahtavaa. Tukholman Marathon ei ole erityisen mäkinen, mielestäni helpompi reitti kuin esim. Helsinki City Marathonissa. Nyt vaan treenaamaan, mutta pidä maltti mukana, ettei tule rasitusvammoja.

Äänestä

Nyt kyllä innostun vaan lisää. Takana on kolme puolikasta, ehkä tästä voisi jo siirtyä seuraavalle vaihteelle, kun kuitenkaan innostus juoksuun ei ole lopahtanut, pitää vaan alkaa peruslenkkiä pidentämään talvellakin. Ehkä minua on tuossa alkukesän maratonissa mietityttänyt myös miten talven jälkeen ehtii maratonkuntoon jo noin alkukesäksi? Riittääkö talven juoksut pohjiksi, siinä ei pitkään ehdi olla sulat tiet?

Äänestä

Kyllä ne talven lenkit riittää, jos vaan jaksaa säännöllisesti treenata pakkasillakin ja ehtii siinä ennen Tukholmaa tekemään myös asfaltilla kovempia treenejä. Talvella sitten liukkaan kelin sattuessa vaan himmailet vauhtia, ettei tule revähdyksiä, loukkaantumisia ym. Hyviä treenejä!

Äänestä

Voittaja eksyi reitiltä. Järjestäjälle sattui erhe ulkomailla. Lielahden kipinä malliin amatöörimoka suurilla areenoilla.

Muuten rento päivä. Melkeen 20000 nauttijaa Tukholman kaduilla. Maraton trendaa muuallaki kuin somessa.

Äänestä

Tukholmassa on ruuhka ja helle. Not nice.

Äänestä
  • Hienoja enkkamuistoja syntyi.
    Kannustus laivalla ensiluokkaista

    Äänestä

Mitalit ja maalihuolto loppuivat kesken. Juoskaa kovempaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


maratunari kirjoitti:

Olen pitkään haaveillut yrittää suoriutua maratonista. Sen kerran kun tempaisisin itsestäni niin haluisin sen tehdä jossain muualla. Olen miettinyt tuota Tukholmaa, en vaan löydä selostusta reitin rankkuudesta, nuo korkeuskäyrät kun ei valaissut asiaa. Eli onko mäkinen reitti? Onko aloittelijalla asiaa joka miettii jaksaako ylipäänsä juosta sen läpi, tavoitteena juosten maaliin, ei niinkään aika. Siellä olisi kai katseltavaa ja kannustusjoukkoja jos nyt sitten niitä maisemia tulee katseltua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu