Kun rakas lapsenne lähtee ajamaan uudella mopollaan, tuleeko teille mieleenkään, että matka voi olla hänen viimeisensä? Kuinka moni oikeasti uskoo mahdolliseksi sen, että seuraava kotiin tulija onkin poliisi joka tuo suruilmoituksen? Mitä sitten tapahtuu...
Olen raivoissani ja syvästi järkyttynyt joutuessani lukemaan lehdistä tuon tuosta uutisia kuinka nuoret ihmiset, tytöt ja pojat, vain vähän yli 15-vuotiaat ovat saaneet surmansa mopokolareissa. Joka kerta kun luen tällaisen uutisen... Tulee minulle epätodellinen olo. Miten tässä on voinut käydä näin, taas kerran? ''Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtuneeseen...''. Mistä sitten johtuu, että lapset tuon tuosta kuolevat liikenteessä? No, ei jäädä nyt siihen. Puhun sen sijaan siitä, kuinka nämä tilanteet olisi voitu estää ja kuinka ne voidaan estää tulevaisuudessa.
Mietittekö te vanhempina koskaan, mitä turvallisuusriskin lapsenne todella tilaa itselleen kun hän vaatii itselleen ajopeliä, niin nuorena? Minusta on ensinnäkin todella järkyttävää, että Suomessa jo 15-vuotias voi saada itselleen ajopelin ja lähteä sillä muiden joukkoon liikenteeseen! He ovat juuri pääseet ikään, jossa aletaan suunnitella tulevaisuutta ja nauttia elämästä todella. Jonain päivänä sitten saattaakin käydä niin, että loppu tuleekin liian aikaisin. Juuri kun kaikki olisi alussa ja elämä edessä... Uskoisitteko todella, että niin voisi teidän rakkaallenne käydä? Jos vastaus on kyllä, miksi olette valmiita ottamaan sen suuren riskin, että niin voisi käydä? Miksi ette voi kasvattaa lapsianne aikuisiksi, niin että heillä olisi vapaa tahto päättää minne lähtevät ja miten?
En voi kuvitella suruanne sen jälkeen kun tieto tulee... Se niin pelätty, tai se mitä ei osattu edes pelätä... Mikä on ensimmäinen ajatus silloin kun todellisuus iskee päälle? Minä täällä pelkään jatkuvasti mopoilevien nuorten puolesta, enkä tätä täällä turhaan kirjoita. Olen oikeasti vakavissani, vaikkei kukaan tuttavani olekaan kuollut. Minuun kirpaisee syvältä aina, kun luen jonkun kansakuntamme onnellisen, iloisen, rakkaan lapsen poistuneen tuolla tavalla keskuudestamme...
Mopo maksaa ehkä 500-1000 euroa kaikki varusteet ja bensat. Se on hinta joka pitää maksaa ja hengenlähtö on paljon lähempänä. Haluatteko todellakin maksaa lapsenne mahdollisesta kuolemasta??? Ajatelkaas nyt... Sitten kun se kauheus on tapahtunut, se mikä taas ennenpitkää jollekin perheelle tässä maassa tapahtuu, paljonko maksaisitte jos joku voisi antaa teille rakkaanne takaisin? Maksaisitteko miljoonan vai kenties miljardin? Vai onko lapsenne henki teille yhtä arvokas kuin mopo, eli 1000 euroa??? Voitte ''ostaa'' rakkaallenne loppuelämän jättämällä surmanpelin ostamatta. Näin yksinkertaista se on.
Olen raivoissani ja syvästi järkyttynyt joutuessani lukemaan lehdistä tuon tuosta uutisia kuinka nuoret ihmiset, tytöt ja pojat, vain vähän yli 15-vuotiaat ovat saaneet surmansa mopokolareissa. Joka kerta kun luen tällaisen uutisen... Tulee minulle epätodellinen olo. Miten tässä on voinut käydä näin, taas kerran? ''Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtuneeseen...''. Mistä sitten johtuu, että lapset tuon tuosta kuolevat liikenteessä? No, ei jäädä nyt siihen. Puhun sen sijaan siitä, kuinka nämä tilanteet olisi voitu estää ja kuinka ne voidaan estää tulevaisuudessa.
Mietittekö te vanhempina koskaan, mitä turvallisuusriskin lapsenne todella tilaa itselleen kun hän vaatii itselleen ajopeliä, niin nuorena? Minusta on ensinnäkin todella järkyttävää, että Suomessa jo 15-vuotias voi saada itselleen ajopelin ja lähteä sillä muiden joukkoon liikenteeseen! He ovat juuri pääseet ikään, jossa aletaan suunnitella tulevaisuutta ja nauttia elämästä todella. Jonain päivänä sitten saattaakin käydä niin, että loppu tuleekin liian aikaisin. Juuri kun kaikki olisi alussa ja elämä edessä... Uskoisitteko todella, että niin voisi teidän rakkaallenne käydä? Jos vastaus on kyllä, miksi olette valmiita ottamaan sen suuren riskin, että niin voisi käydä? Miksi ette voi kasvattaa lapsianne aikuisiksi, niin että heillä olisi vapaa tahto päättää minne lähtevät ja miten?
En voi kuvitella suruanne sen jälkeen kun tieto tulee... Se niin pelätty, tai se mitä ei osattu edes pelätä... Mikä on ensimmäinen ajatus silloin kun todellisuus iskee päälle? Minä täällä pelkään jatkuvasti mopoilevien nuorten puolesta, enkä tätä täällä turhaan kirjoita. Olen oikeasti vakavissani, vaikkei kukaan tuttavani olekaan kuollut. Minuun kirpaisee syvältä aina, kun luen jonkun kansakuntamme onnellisen, iloisen, rakkaan lapsen poistuneen tuolla tavalla keskuudestamme...
Mopo maksaa ehkä 500-1000 euroa kaikki varusteet ja bensat. Se on hinta joka pitää maksaa ja hengenlähtö on paljon lähempänä. Haluatteko todellakin maksaa lapsenne mahdollisesta kuolemasta??? Ajatelkaas nyt... Sitten kun se kauheus on tapahtunut, se mikä taas ennenpitkää jollekin perheelle tässä maassa tapahtuu, paljonko maksaisitte jos joku voisi antaa teille rakkaanne takaisin? Maksaisitteko miljoonan vai kenties miljardin? Vai onko lapsenne henki teille yhtä arvokas kuin mopo, eli 1000 euroa??? Voitte ''ostaa'' rakkaallenne loppuelämän jättämällä surmanpelin ostamatta. Näin yksinkertaista se on.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Muistakaa, että teillä on lapsenne täysi-ikäiseksi kasvattamiseen saakka oikeus kieltää lapsianne ajamasta surmanpeleillä, tai ostamasta sellaisia omilla rahoillaankaan. Hän kyllä tajuaa vielä joskus, mitä olisi saattanut käydä jos hän olisi lähtenyt pörräämään kuten muut ikäisensä... Minä tajuan sen nyt, en tehnyt sitä virhettä. Minuakaan ei saattaisi enää olla täällä valistamassa teitä jos olisin lähtenyt silloin aikanaan...
Kuvitelkaapa vanhemmat lopuksi se tilanne, että olette onnellisina odottamassa lastanne kotiin kuten aina. Jostain syystä hän ei palaakaan ja tilanteessa syntyy pieni hätä. Puhelin ei soi... Sitten illalla pahin toteutuu kun poliisit soittavat ovikelloa ja kertovat masentuneina mitä on tapahtunut... Mitä ajatuksia teissä herättää tämän tilanteen kuvittelu? Tulee epätodellinen olo... Ei se voi olla totta... Meidän rakkaamme! Hän joka oli juuri rakastunut, päässyt opiskelemaan, nauttinut elämästään... Hän onkin yhtäkkiä poissa... Aivan liian aikaisin. Hänellä olisi ollut elämä edessään... Mitä luulette, oletteko edelleenkin valmiita ottamaan sen riskin, ettei lastanne enää jonain päivänä olekaan? Lapsi kuoli... Te jäitte. Pitikö sen mennä niin päin? Oletteko valmiita järjestämään hänelle hautajaiset ja jatkamaan elämää normaalisti? Onko lapsi teille tärkeä? Oletteko jo seuraavana päivänä sinut tapahtuneen kanssa ja elämä jatkuu normaalisti??? Miettikää, ette enää koskaan saa puhua lapsellenne, nähdä hänen kasvavan, menevän naimisiin, tulevan äidiksi/isäksi... Kyllä heille sen soisi, eikö vaan? Onko elämänne muuttunut jos näin käy?
Kolarissa ei tuhoudu ainoastaan lapsen ainutkertainen elämä, siinä tuhoutuu hänen läheistensä, ystäviensä, toisen osapuolen, sekä joidenkin täysin asiaankuulumattomienkin, kuten minun elämäni! Kaikki oli jo niin hyvin... Miksi sitten tapahtui näin? Suruun pakahtuu ja toivoisi itsekin kuolevansa... Voin vain kuvitella... Tämäkään saarna ei tuo takaisin niitä, jotka ovat turhaan vuosien saatossa kuolleet. Haluan oikeasti vaikuttaa teihin tällä kirjoituksella, koska palan sisältä itsekin tällä hetkellä...
Olen itse tehnyt päätöksen, etten koskaan aja mitään moottoriajoneuvoa. Riski on niin suuri... Varsinkaan lapsia ei tule päästää ajamaan sinne missä muut ovat!!! Riski on todella suuri... Mopo jää aina kakkoseksi törmäyksessä, ja vain aniharvoin käy tuuri... Sitten tulee se suruilmoitus.
Miettikää todella, mitä haluatte lapsellenne ja hänen elämälleen. Jos saisin kaikki kuolleet pelastettua henkiin, kuolisin itse heidän puolestaan. Miksi he eivät saaneet elää... Miksi niin monessa kodissa surraan tälläkin hetkellä... Toivon, että saan edes joidenkin ihmisten mielen muuttumaan tällä kirjoituksella. Säästäkää rahat, ja lapsenne henki. Jos hän ei sitä nyt ymmärrä, hän ymmärtää sen kunhan tulee vanhemmaksi... Mikäli lapsenne syyttää teitä vapaudenriistosta, pistäkää kaikki minun niskoilleni ja voin lähteä vaikka istumaan, kunhan vain nuoret saavat elää!
Ja kuka täällä kirjoittaa: 18-vuotias nuori mies jolla on valtava suru niin tuntemattomien ihmisten vuoksi, jotka kuolivat aivan turhaan... Aivan turhaan...