Palkkasyrjintä, oikeuteen? Kokemuksia?

Olen nyt tilanteessa, jossa olen saanut selville että työkavereille on jaettu palkankorotuksia. Sama homma,sama koulutus, heillä vähemmän työkokemusta, ei eroja työskentelytavoissa eikä työn laadussa eroa. Silti palkkaeroa on merkittävästi.

Liitto kehottaa viemään asian käräjäoikeuteen. Asianajaja kehottaa myös samaan.

Onko kellään omaa kokemusta riitautuksesta? Miten kävi? Oliko helvetti sen jälkeen valloillaan työpaikallanne ja siis oman itsenne kohdalla (kohtelu esimiesten taholta, työtehtävät jne)?
61523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei ole kokemusta, mutta eiköhön tuo ole työpaikkakohtainen asia. Loppupeleissä sanoisin että jos kyseessä pk-firma, niin sinä jäät häviölle ennemmin tai myöhemmin. Vaikka saisit korotuksen muiden keskitasolle, tai mitä siinä tapahtuukaan - olet sen jälkeen ristiriita-asetelmassa työnantajaasi kohtaan ja työnantajallahan on monia tapoja pistää ihminen ulos laillisesti.

Mutta on sulla tuossa keissi aika moraalisesti oikea jos kerran koulutukset ja kokemukset ja palkat sen näyttävät.

Oletko työnantajaan päin ollut keskustelemassa tästä? Sehän se ensimmäinen käytönnön juttu pitäisi olla eikä mennä oikeuteen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Työnantajaa pitää "uhkailla" oikeudella ennenkuin oikeasti menet sinne jotta kaikki tietävät missä mennään.

Äänestä

Ei täälläkään kokemusta käräjöinnistä, mutta voisin veikata että käräjöinti on pitkä ja rasittava prosessi ja olet sen jälkeen työnantajan silmissä aika merkittymies tai nainen :). Oikeudenkäynnin sijaan koittaisin tasoitella palkkaeroa seuraavasti...
1. Keskustele työnantajan kanssa asiallisesti palkkauksesta eli ei vittuilua, uhkailua tai kinuamista... mikäli ta:n vastaus on että ei korotuksia, niin...
2. Aloita uuden työpaikan etsiminen
3. Kun uusi työpaikka on sopimuksen kirjoittamista vaille varma, käy nykyisen pomon kanssa palkkakeskustelu uudelleen ja keskustelun päätteeksi mainitse vaihtavasi firmaa nopealla aikataululla mikäli palkkaus ei muutu. Jos olet oikeasti hyvä työntekijä niin tämä keino toimii 100 varmasti, kuulemma...
4a. Mikäli motivaatiosi riittää jatkamaan nykyisessä työpaikassa, niin nauti korotetusta palkastasi
4b. Kirjoita sopimus toiseen firmaan, irtisano itsesi ja suuntaa kohti uusia haasteita

Itsekin olen aika pahan palkkasyrjinnän uhri. Ja olen päättänyt toimia kuten yllä kirjoitin tosin kohta 4a ei ole kohdallani mahdollinen ja kohta 2. tuntuu olevan pitkä ja tuskainen :D.

Äänestä

No eiköhän työnantaja saa itse päättää kenet palkitsee ja kenet ei. Pärstä ja nuolentakerroin ratkaisee, ei työkokemus eikä työn laatu. Vaihda työpaikkaa jos kismittää.

Äänestä
  • Helppo sanoa kun tässä iässä ja tällä työalalla ei paikkoja tarjolla nytkään ole. Vaihtaisin heti jos vaan saisin. Toki katselen niitä koko ajan. Pärstä ja nuolenta meillä vaikuttaa,se on faktaa.

    Lisätietona se, että palkka-asiaani on puitu myös työpaikallani. Palaveri pidettiin joku aika sitten ja se päättyi lukkotilanteeseen eli eivät aio korottaa. Perustelut olivat todella ontuvat ja suurin osa asian vierestä.

    Kuulemma todistajien rooli oikeudessa olisi ehdottoman tärkeää. Mutta työntekijäkaverini jotka voisivat todistaa, eivät uskalla sitä tehdä. He pelkäävät työnsä ja uransa puolesta. Toki kuulemma asianajajan mukaan voidaan viedä oikeuteen mutta menestymismahdollisuus on pienempi. Mahdotonta se ei ole, mutta kerroin pienempi.

    Äänestä

  • vaihtaisin..... kirjoitti:

    Helppo sanoa kun tässä iässä ja tällä työalalla ei paikkoja tarjolla nytkään ole. Vaihtaisin heti jos vaan saisin. Toki katselen niitä koko ajan. Pärstä ja nuolenta meillä vaikuttaa,se on faktaa.

    Lisätietona se, että palkka-asiaani on puitu myös työpaikallani. Palaveri pidettiin joku aika sitten ja se päättyi lukkotilanteeseen eli eivät aio korottaa. Perustelut olivat todella ontuvat ja suurin osa asian vierestä.

    Kuulemma todistajien rooli oikeudessa olisi ehdottoman tärkeää. Mutta työntekijäkaverini jotka voisivat todistaa, eivät uskalla sitä tehdä. He pelkäävät työnsä ja uransa puolesta. Toki kuulemma asianajajan mukaan voidaan viedä oikeuteen mutta menestymismahdollisuus on pienempi. Mahdotonta se ei ole, mutta kerroin pienempi.

    Muista sitten, että ensinnäkin oikeudessa voi käydä ihan miten vaan.
    Eli voi tulla todella kalliiksi.

    Toisekseen, sana kiirii, eli tuon oikeudenkäynnin jälkeen olet alallasi merkitty mies. Uuden työpaikan löytäminen voi olla todella haastavaa. Riippuu alasta, mutta jos työnantajat vähänkään tuntevat toisiaan, niin voit unohtaa työnsaannin alalta/paikkakunnalta. Kyllä ne työnantajat keskustelevat keskenään, ja olet merkitty mies.

    Ja asianajaja tietysti suosittelee oikeuteen menoa. Siitähän he leipänsä tienaavat. Mitä pidempi juttu, sen enemmän hän rahaa ansaitsee.

    Äänestä

Sama tilanne itsellä, firmassa muille on maksettu palkankorotukset mutta mä olen saanut tehdä neljä vuott ilman sentinkään korotusta. Pomo on perustellut asiaa sillä että alan liikkeet eivät kuulu mihinkään liittoon vaan ovat villejä. Ehkäpä, mutta miksi sitten muut saavat korotuksia??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kahden vaiheilla kirjoitti:

Olen nyt tilanteessa, jossa olen saanut selville että työkavereille on jaettu palkankorotuksia. Sama homma,sama koulutus, heillä vähemmän työkokemusta, ei eroja työskentelytavoissa eikä työn laadussa eroa. Silti palkkaeroa on merkittävästi.

Liitto kehottaa viemään asian käräjäoikeuteen. Asianajaja kehottaa myös samaan.

Onko kellään omaa kokemusta riitautuksesta? Miten kävi? Oliko helvetti sen jälkeen valloillaan työpaikallanne ja siis oman itsenne kohdalla (kohtelu esimiesten taholta, työtehtävät jne)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu