Ymmärrään että eroava ihminen on täysin sekaisin päästään ja pitkään.
Siksi olisikin entistä tärkeämpää mennä terapian kautta eteenpäin, siellä hieman tilanteen kaaosta voi käsitellä ja nähdä joitain asioita selvemmin.
Jos tässä kaaoksessa menee tekemään sen virheen, että hakee epätoivoiseen tilanteeseen lohtua baareista tai työpaikan häntäheikeistä ja miksi naisia kutsutaankaan, kaaos on entistäkin kamalampi. Jos vielä tämä uusio tulee heti toisen kotiin yökylään, onhan se selvä merkki järjen puutteesta molemmilla.
Olen kuunnellut eroperheen lapsia, mitään en uskalla kysyä, enkä osaa oikein mitään vastatakaan. Mutta se oleellinen on minuille selvinnyt, he pelkäävät omia vanhempiaan, eivät uskalla puhua. Sanoin kuvaamantonta on katsoa kun likaantuneet sukatkin piilotetaan, jotta säästyisi huudoilta ja moitteilta.
Tämähän kertoo hyvin rikkinäisestä vanhemmasta, joka ei todellakaan ymmärrä lasten tilannetta erossa eikä elämässä.
Lapset ovat vailla läheisyyttä, heitä on tuskin syliin otettu koko aikana, ei ole ollut aikaa koulun tilaisuuksiiin osallistua, pelkääkö tämä vanhempikin niin kovasti, että ei uskalla enää elää lapsensa mukana.
Eiköhän todella olisi aika mennä sinne terapiaan juttelemaan, siellä ei todellakaan moitita, vaan tarkoitus on eheyttää elämää.
Lapset todella kärsivät hyvin monissa perheissä paljon, he toimivat melkein tukena vanhemmilleen, joille kuitenkin uusi suhde näyttää olevan omia lapsia tärkeämpi.
Suorastaan kauhistuin tilannetta, jossa en voi itse tehdään yhtään mitään, jotta ei enää enempää koituisi vaikeuksia lapsille.
Todella hirvittää heidän tulevaisuutensa, kun ovat niin pieniä vielä.
On ihan suurta valhetta, että lapset voivat hyvin eroperheissä, tottahan aikuiset näin haluaisivat. Valhetta on myös hyvin paljon erotilanteissa, on turha valehdella asiosita, koska aivan varmasti tulevat esiin. Niin on käynyt tässä tuntemassanikin asiassa, valheet ovat pikku hiljaa paljastuneet.
Miettikääpä tarkkaan, kuinka paljon vietätte lapsienne kanssa kahdenkeskistä aikaa , otatte syliin, menette mukaan ulos.
Sitten on vielä se hirveys, että uusion lapset tyntäävät samaan viikonloppuun kotiinne, kun omannekin ovat , joten eipä ole silloinkaan sitä aikaa omille lapsillenne. Uusio täysi häntäheikki, joka ei välitä kenestäkään muusta ihmisestä. oikkulee, lapsia on vaikka millä mitalla, ja monen kanssa.
Kyllä on järki jäähtynyt, kun tuollaisen kotiinsa hyväksyy ja lapsensa hyvinvoinnin unohtaa.
Siksi olisikin entistä tärkeämpää mennä terapian kautta eteenpäin, siellä hieman tilanteen kaaosta voi käsitellä ja nähdä joitain asioita selvemmin.
Jos tässä kaaoksessa menee tekemään sen virheen, että hakee epätoivoiseen tilanteeseen lohtua baareista tai työpaikan häntäheikeistä ja miksi naisia kutsutaankaan, kaaos on entistäkin kamalampi. Jos vielä tämä uusio tulee heti toisen kotiin yökylään, onhan se selvä merkki järjen puutteesta molemmilla.
Olen kuunnellut eroperheen lapsia, mitään en uskalla kysyä, enkä osaa oikein mitään vastatakaan. Mutta se oleellinen on minuille selvinnyt, he pelkäävät omia vanhempiaan, eivät uskalla puhua. Sanoin kuvaamantonta on katsoa kun likaantuneet sukatkin piilotetaan, jotta säästyisi huudoilta ja moitteilta.
Tämähän kertoo hyvin rikkinäisestä vanhemmasta, joka ei todellakaan ymmärrä lasten tilannetta erossa eikä elämässä.
Lapset ovat vailla läheisyyttä, heitä on tuskin syliin otettu koko aikana, ei ole ollut aikaa koulun tilaisuuksiiin osallistua, pelkääkö tämä vanhempikin niin kovasti, että ei uskalla enää elää lapsensa mukana.
Eiköhän todella olisi aika mennä sinne terapiaan juttelemaan, siellä ei todellakaan moitita, vaan tarkoitus on eheyttää elämää.
Lapset todella kärsivät hyvin monissa perheissä paljon, he toimivat melkein tukena vanhemmilleen, joille kuitenkin uusi suhde näyttää olevan omia lapsia tärkeämpi.
Suorastaan kauhistuin tilannetta, jossa en voi itse tehdään yhtään mitään, jotta ei enää enempää koituisi vaikeuksia lapsille.
Todella hirvittää heidän tulevaisuutensa, kun ovat niin pieniä vielä.
On ihan suurta valhetta, että lapset voivat hyvin eroperheissä, tottahan aikuiset näin haluaisivat. Valhetta on myös hyvin paljon erotilanteissa, on turha valehdella asiosita, koska aivan varmasti tulevat esiin. Niin on käynyt tässä tuntemassanikin asiassa, valheet ovat pikku hiljaa paljastuneet.
Miettikääpä tarkkaan, kuinka paljon vietätte lapsienne kanssa kahdenkeskistä aikaa , otatte syliin, menette mukaan ulos.
Sitten on vielä se hirveys, että uusion lapset tyntäävät samaan viikonloppuun kotiinne, kun omannekin ovat , joten eipä ole silloinkaan sitä aikaa omille lapsillenne. Uusio täysi häntäheikki, joka ei välitä kenestäkään muusta ihmisestä. oikkulee, lapsia on vaikka millä mitalla, ja monen kanssa.
Kyllä on järki jäähtynyt, kun tuollaisen kotiinsa hyväksyy ja lapsensa hyvinvoinnin unohtaa.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Eroperheitä on helppo syyllistää ja varmasti se omatuntokin kolkuttaa, sillä Eron syitä on monenlaisia. Haluan osaltani tuoda esiin, että olen nähnyt kuinka Kulissiavioliitossakin olevien lapset pelkäävät vanhempiaan, eivätkä uskalla puhua, että kulissit ydinperheestä pysyvät pystyssä! Välillä vaan käy niin, että lapset "vahingossa" kertovat ydinperheen vaietuista asioista. (Lapselle on vaikea ymmärtää, miksi isällä on toinen nainen, josta äiti kärsii eikä siitä saa kertoa kenellekään, lapsella käsitys normaalista avioliitosta hämärtyy, koska tämä ei ole sallittua, mutta kuitenkin perheessä näin on ) Eli Olen nähnyt tasapainoisia eroperheiden lapsia ja tasapainottomia kulissiavioliiton lapsia.
Tää on taas niin tätä....
Sula mahdottomuus pysyä annetussa aiheessa ja funtsailla/analysoida
asiaa kerrallaan.
Eroperheissä ongelmat on enempi näkyvissä, ydinperheissä ongelmat taas enempi piilossa. Samat ongelmat kuitenkin.
Eivät ole samat ongelmat. Ydinperheessä ei riidellä eksistä eikä tapaamisoikeuksista eikä kenen luona joulu vietetään ja kuka on kunkin lapsi ja kuka yhteinen. Kuka on oikea isä ja kuka on oikea äiti ja "sinä et ole minun äitini. pidä suusi kiinni" ja "minä en tule tyttäreni häihin, jos mieheni uusi puoliso tulee myös" jne jne. Tätä ei ydinperheessä tarvitse vatkata. Ettei totuus unohtuisi ja ero vedettäisi liian helposti ratkaisuksi.
Ydinperheessä voi olla ongelmia tai sitten ei. Ihan turha keksiä ongelmia silloin kun niitä ei ole. Ongelmat ovat mm. sairaudet, työttömyydet ja muut suurvaikeudet. Arjen ilkeydet voi ihan perhe keskenään päättää jättää pois. Mitä ihmeen vaikeuksia sitten on? Mennään nukkumaan, tehdään ruokaa, käydään kävelyllä, siivotaan, jutellaan sohvalla, säästetään rahaa tai ostetaan pesukone, yritetään opiskella ja käydä töissä.
Ei varmasti ole samat ongelmat ydinperheessä lapsilla, siellä ovat äiti ja isä saman katon alla ja lapsella on yksi ja ainoa koti, jossa ei ne vieraat ihmiset luuraa. En epäilekään, etteiko olisi ongelmia, onhan niitä jokaisella, mutta kuinka ne hoidetaan, erollako, pettämisellä.
En todellakaan ymmärrä miksi kirjoittaja ottaa ihan kuin yleiseksi, että isällä on toinen nainen, toivottavasti näin on mahdollisimman harvassa perheessä. Se ei ole oikein .
Taas eroperheessä on eron tuoma tuska, ja muut vaikeudet niin kovia, että siellä on jo todella vaikeaa ja siinä tilanteessa lapset unohtuu, ihan todella. Lapset joutuvat selviämään sellaisista asioista yksin, jotka eivät heidän ikäisilleen kuulu, kärsivät suunnattomasti.
Eronneet haluavat vain kovin puolustella, että lapsia hoidetaan, mutta niin ei tehdä vaan oletetaan asioita, eronnut ihminen ei yksinkertaisesti ole täysissä järjissään. .
Täällä ei todellakaan pysytä aiheessa, vaan aina lähdetään sille oman minän puolustelulinjalle, eihän täällä ketään syytetä, vaan tuodaan totuus esiin, jonka edes joku voisi hyväksyä, ainakin hänen lapsillaan olisi näin mahdollisuus käydä tuon eron aiheuttama tuska, suru ym. läpi, kun siihen vielä saisi sen saman ajan kuin on itsekin eroaan pohtinut, kaksi, kolme vuotta, ilman että perheeseen muuttaa minkäänlainen uusioihminen. Lapset tarvitsevat sinua äitiä ja isää ei mitään uusioihmistä enää tähän tilanteeseen.
Et muuten tarvitse itsekään jos rehellisiä ollaan.
Hyvähän se on, jos täällä tuodaan esille se, että asioilla on monta vivahdetta.
Kauankos sun tyttärelläsi on nyt ollut tämä uusi suhde? Vuoden? Ihan hyvinhän niillä on mennyt, jos noinkin kauan ovat olleet yhdessä.
Miksi sinä vieläkin jaksat täällä haukkua häntä ja hänen perhettään? Jos minulla olisi tuollainen äiti, en pitäisi häneen mitään yhteyttä ja huolehtisin ettei hän pääse lähellekään perhettäni!
Jep, pitkästä aikaa tulin tänne palstalle kurkkaamaan ja kas: vanha tuttuhan se siinä on räyhännyt aloituksen... Että jaksaakin.
Olen omassa erossani lasten kannalta kokenut hyväksi sen, että esim. teini-ikäisten lasteni ei ole tarvinnut muuttaa kotoa mihinkään. Ex-miehelläni on paljon itsensä kanssa selvitettäiviä asioita (on tietty minullakin) joten turvasatama lapsille on ollut täysin oma koti. Toki lähellä asuvan isänsäkin luona käyvät aina kun siltä tuntuu. Ja vaikeasta tilanteesta huolimatta olemme exän kanssa ihan hyvissä väleissä. Ero on pitkälle sellainen kuin sen itse haluaa tehdä. Toki kaksi siihenkin tarvitaan, niinkuin avioliittoonkin. Erossa punnitaan pitkälle se, kuinka paljon vanhemmat lapsesta välittävät. Välinpitämätön vanhemmuus on mahdollista vaikka vanhemmat elävät yhdessä avioliitossa, epäkohdat eivät vaan näy niin räikeästi ulospäin. Lapsethan eivät osaa muuta kaivata kun eivät paremmasta tiedä.
Komppaan edellistä (x-wife), koska hän kirjoitti täyttä asiaa!!! "Erossa punnitaan pitkälle se, kuinka paljon vanhemmat lapsesta välittävät. Välinpitämätön vanhemmuus on mahdollista vaikka vanhemmat elävät yhdessä avioliitossa, epäkohdat eivät vaan näy niin räikeästi ulospäin. Lapsethan eivät osaa muuta kaivata kun eivät paremmasta tiedä." Hyvin sanottu!
Erosta ei todentottatosiaan voi tehdä sellaista kuin itse haluaa. Ei lähellekään. Toinen voi olla oikea maanvaiva, jos sellainen haluaa olla. Erosin sen takia, ettei ollut mitään yhteistä eikä mistään koskaan voitu sopia. Kaikki olisi pitänyt tehdä exän pillin mukaan. Eli erosta tuli samanlainen, mitä muuta olisi voinut odottaa? Onneksi lapset ovat jo varttuneempia ja ymmärtävät varsin hyvin mistä on kysymys. Iskä se nyt vaan haluaa kostaa, kun halusin erota. Sanottakoon, että lapset pyysivät kaksi vuotta minua eroamaan. Ilmeisesti heillä oli erittäin hyvä käsitys paremmasta.
Ei ole. Ero oli ainakin minulle kaikista järkevin asia aikoihin. Ex-liittoni sai minut päästä sekaisin!
Hupsista, ap:n aloittama asia on vähän taasen mennyt sinne aikuisten omien asioiden puolelle. Ja se mitä ilmeisesti on haettu, on lasten tilanteesta keskusteleminen. Joten tulenee näin todistetuksi, että lapsi jää varjoon erotilanteissa.
Erotilanteet ovat vaikeita asioita henkisellä tasolla jollakin mittakaavalla kaikille ja siinä todellisuus karkaa käsistä, ketään moittimatta syyttämättä voidaan sanoa, että kun yrittää itse löytää tien ulos tavalla tai toisella suunnattomasta pahasta olostaan, hakee sitä lohtua vaikka niistä laastareista.
Näyttää usein olevan, että eronnut on myös niin ärhäkkä, että ei salli oikein kenenkään toisen mielipiteitä, lapsillekin huudetaan ja räyhätään.
Ei siihen pahaan oloon voi mennä mukaan, eikä ajatellakaan samalla tavalla, sehän olisi toisenkin ihmisen tuho, meneehän se ohi kun tarpeeksi aikaa menee ja ihminen palautuu järkevään ajatteluun. Tosiasia on kuitenkin että koskaan ei kokonaan unohdu, sen kanssa joutuu elämään.
Sitä en ymmärrä, että tuohon tilanteeseen ei haeta apua terapian kautta, jota löytyy ihan ilmaiseksi, siinä saisi itselleen voimia ja samalla puolueeton ihminen käy niitä lasten asioita kanssanne läpi, hän osaa kertoa, miten lapsenne kohtaavat erot.
En voi olla kertomatta, että aivan tässä lähellä asuvassa perheessä tuo erokriisi ja uusi suhde yhdistettynä, perheen elämä oli sekaisin, että lapset ovat nyt siirtyneet pois aluksi suunnitellusta kodista.
Elämä oli niin kovaa, että jatkuva riitely kuului pitkälle matkalle naapuristoon oli päivä tai yö, joten lapset eivät enää ole tässä kodissa.
Itselläni toisenlainen kokemus. Ero oli elämää suunnattomasti selkeyttävä, vapauttava kokemus. Ihan turhaa ihmiset kärvistelevät epätyydyttävässä liitossa.
Yhtä suurta valhetta on se, että lapset voivat hyvin ydinperheessä, jonka vanhemmat/vanhmepi voi huonosti.
Tuntuu taasen omalta puolustukselta, voihan toki olla niin deekuja ydinperheitä, joista lapset pitäisi huostaan ottaa, se että vanhemmat joskus riitelee ydinperheessä ei kuitenkaan ole se kaikkein pahin, vaan pettämiset ovat.
Kyllähän lapsenne aikanaan asian saavat tietää ja turha puolustella millään tavalla itseään siitä pettämisestä, sekin on selvää että pettäjä on jokatapauksessa pettäjä. Silloin kun erotaan ilman pettämistä, sen vielä lapsikin voi vanhemmiten hyväksyä, mutta pettämistä ei.
Joten eroperheessä usein eletään juuri jonkun pettäneen kanssa.
Siellä asuu oelko ja ahdistus lapsten mielissä.
Isommat lapset ymmärtävät hyvin myös pettämisen. Sen, että jos vanhemmilla menee tarpeeksi huonosti tulee väistämättä toisia suhteita. Ymmärretään myös se, ettei tehdä hätiköityjä ratkaisuja.
Pienemmät lapset taas eivät ymmärrä pettämisestä itsestään yhtään mitään.
kyllä joskus on syytä erota myös lasten vuoksi, en ymmärrä tuollaista näkökohtaa jolla pitää pysyä yhdessä meni kuinka huonosti tahansa, eihän lapset ole mitään idiootteja ja suodata ihan mitä tahansa,
jos toinen juopottelee ja kaikilla on tosi paha olla niin ei silloin jäädä roikkumaan suhteeseen ,itse erosin pari vuotta sitten juoposta ex miehestäni ja elämä on sen jälkeen vain muuttunut pikkuhiljaa paremmaksi
Lapsen elämään se vaikutti välitömästi ,pienestä arasta itkuisesta lapsesta tuli ilonen ja luottavainen ja parasta oli ne kaverit mihin hän tutustui muuton jälkeen ,meidät otettiin yhteisön jäseneksi ilman minkäänlaisia varaamuksia ja nyt elämä alkaa olemaan mallillaan;)
isän kanssa on kokeiltu vuoroviikko systeemiä josta lapsen koulunkäyntikin kärsii ei nuku isänsä luona ja opettaja on tosi huolissaan joten edessä on lapsen asuminen pelkästään äitinsä luona;) joten kaikki ei ole aina niin pirun mustavalkoista niinkuin täällä yleensä tulee esille;)
Niin eihän ne pienet lapset nyt ymmärrä pettämisestä mitään, mutta kun tulevat murrosikään tietävät jo paljon ja silloin voi tulla ennennäkemätön tilanne esiin, saat tuntea nahoissasi jollakin tapaa tuon oman tekemisesi haitat lapsellesi. Et saa enää lapsesi arvostusta.
Ollaanko todella niin sinisilmäisiä, että ei nähdä mitään rulevasta elämästä.
Jos on tedellista syytä erota, eli lapsi todella joutuu vaaraan, silloin on lapsen etu erota, mutta ei ole lapsen etu, että siihen työntyy heti uusio, joka todellakaan ei välitä tippaakaan lapsestasi, sillä hän on tullut aikuiselle eronneelle sänkytoveriksi ja hänenkin syynsä kyllä ajan oloon selvinnevät, uskallatko laittaa tämän sitten pois ja todella olla lastesi kanssa ilman kumppania.
Se mistä syystä olet eroamassa, pitäisi kuitenkin ensin sinun selvittää itsellesi, oletko sairastunut, muuten herja, etkö saa kaikkia lapsellisia vaatimuksiasi läpi, vai onko todella toinen niin mahdoton, että elämä ei voi jatkua yhdessä. Eli ensin malka omasta silmästä.
Jo syy on, että toinen tekee ylityötä tai joutuu työmatkoille, ei sen pitäisi olla eron syy, eikä sen, että varat eivät riitä joka sisustuslehden mukaisiin muutoksiin kausittain.
Mutta siitä olen vahvasti samaa mieltä, että kotona oloaikaa yhdessä tulisi perheiden järjestää, ei ole tarpeen monet harrastukset tai sitten niiden pitää olla yhteisiä. Kotitöitä pitää jakaa, mutta ei niin, että joka työstä toinen tekee puolet. Lasten hoito pitää sujua molemmilta ja vaikka vaihtaa vuoro lasten huollosta viikottain toisen vastuulle, tässäkin pitää olla joustoa.
Sitten karkurit, jotka yrittävät luistaa pannaan kuriin, ylityötä ei tehdä joka ilta korkeintaan kerran viikossa ja sinä viikkona kun on vuoro hoitaa lapsia ei lainkaan. Kuri ja järjestys pitää olla aikuisillakin kotonakin ja niin, että se toimii ilman nalkutusta. Nalkuttaminen on yksi syy, joka ajaa toisen jokailtaisiin ylitöihin, en itsekään jaksaisi kuunneella ainaista nalkuttamista.
Lapset kasvavat pian ja aikaa alkaa jäämään enemmän omiinkin juttuihin.
Pidän eronneita jonkinlaisina karkureina, jotka pakenevat tavallista arkea ja vastuutaan.
Haette sitä hyvää oloa itselle, ja "selän käännätte lapsillenne". Kun opitte pitämään itsestäne, varmasti näitä erojakaan ei ole niin paljon. Me vaikka peilin eteen ja hymyile itsellesi ja sano, että olen kaunis ja onnekas, pian huomaat ajattelevasi niin olevankin, on niin paljon omasta asenteesta kiinni.
Kiitos.Olen ajatellut samaa sekä ystäväni että oman elämäni eron kautta.
Oikein hyvä viesti lasten oikeuksien/tunteiden puolest.
Näissä kirjoituksissasi ilmenee melkoista ihannointia sitä ensimmäistä avioliittoa kohtaan. Ikään kuin avioliitto toisi sen onnen ja tasapainon kaikkien elämään. Lapset saavat tasapainoisen ja rakastavat vanhemmat, turvallisen kodin sekä lämpimän ja huomioivan paikan missä kasvaa.
Koet että avioero on vain pako, jossa aikuiset hakevat omaa nautintoa sekä onnellisuutta. Lapset saavat vain kärsimystä. Ehkä takana on ajatus, että kun ei kaipaa avioliitossaan mitään parisuhteelta, niin lapset voivat paremmin. Vaikka siinä oltaisiin kuin kaksi kohteliasta vierasta toisilleen, se riittää lapsille.
En tiedä kuinka tyhmänä pidät lapsia. Onko lapsilla jo sisään kirjoitettuna se, millaista elämän tulee olla. Totuus vain on, että juuri koskaan ei tuollaista tilannetta ole maailmassa ollut. Se on ihanne, johon äärimmäisen harva kykenee. Se on myös ihanne, joka on kasvatettu meihin erinäisin amerikkalaisin moralistien toimesta mm. televisiosarjojen kautta.
Ennen oli paljon uusioperheitä. Monen lesken oli pakko avioitua, jotta sai lapsilleen elantoa. Miehet etsivät sitä lastenhoitajaa ja taloudenpitäjää ja naiset elättäjää. Yllättävän usealla löytyy sukutaustasta juuri näitä tilanteita.
Vaikka kuinka osaisi näytellä, niin kyllä vain lapset senkin läpi näkevät. Todella moni avioliitto on saanut aivan toiset kasvot, kun lapsi aikuistuttuaan ymmärtää, millaisessa teatterissa onkaan elänyt. Kyse on enemmän siitä, kuinka lapset todellisuuden läpi ohjataan. Kuinka rehellisiä heille olaan, kuinka heidän tunteensa huomioidaan ja käydään yhdessä läpi.
Harvoin kipu ja menetyksen tuska ei koskaan meitä kosketa. Ihminen joka on jo lapsena oppinut käymään näitä läpi, saa yllättäen paremmat eväät kuin se ”turvallisesti” kasvanut.
Itselleni ero ei ollut karkaamista vaan juuri vastuun ottamista. Ei vain voinut karata sen miehen selän taakse ”en mä mitään voinut, se vain teki niin.” Kun toinen osapuoli ei halua ottaa vastuuta vanhempana, eikä kasvattaa lapsia miettien omia arvojaan ja lapsen tulevaisuutta, niin miksi on parempi että lapsi kasvaa ristiriitaisessa ja ehkä varsin ”hälläväliä” tyyliin?
Kerronpa vielä, että kotini aikoinaan oli tuollainen ”hirveä” paikka. Meillä vieraili paljon ystäviä ja tuttavia. Lapsilla oli paljon aikuisia, joiden kanssa olla, samoin omia ystäviä. Omituista, sillä heillä oli aina joku aikuinen joka oli turvallisena lähellä, vaikkei ollut oma isä tai äiti. Heille jäi tämä ”luonnoton” malli. He eivät oikein osaa pitää ”ydinperhettä” muuna kuin heikoimpana lenkkinä.
Miksi et voisi antaa madollisuutta johonkin uuteen ja ehkä parempaakin vaihtoehtoon?
Jaahas. Tämä on taas näitä juttuja.
Eroperheiden lapset eivät voi huonosti EROSTA, vaan he ovat voineet erittäin huonosti vanhempiensa surkean liiton aikana. Vanhempien huonosta suhteesta kärsii koko perhe.
Miksi huonosta liitosta pitäisi vaihtaa vielä huonompaan liittoon? Itse ainakin vaihdoin parempaan, tietenkin. Hyvä, että teini-ikäisillä muksuilla on vihdoin ja viimein edes isäpuoli, joka touhuaa, juttelee, pelaa ja viettää muutenkin aikaansa lasten kanssa. Ja huolehtii sekä välittää heistä! Eipä lasten omalla isällä koskaan mikään näistä ollut tapana eikä edes poikkeuksena. Isälle oli ihan sama missä kersat olivat, koska tulivat vai tulivatko ollenkaan. Ja miksi olla lastensa kanssa, kun voi aina tehdä töitä tai vaikka katsoa tv:stä mielenkiintoisia ohjelmia? Minun järkeni ei ollut onneksi niin jäätynyt - ja erosin tuollaisesta lasten isästä, joka ei ymmärrä kuin oman hyvinvointinsa päälle.
teit enemmän kuin y-h-d-e-n lapsen noin isäksi epäkelvon miehen kanssa,
kuin eksäsi kertomasi mukaan on ?
minullekin silmään.
Mutta onhan tietysti se mahdollisuus, että koko pesue syntyi kerralla eli maailmaan pullahti kaksoset tai kolmoset. Muuten ei naisen menettelyä
lapsien pusaamisessa ymmärrä.
Ex oli erittäin mainio puhumaan ja lupaamaan kaikennäköistä, varsinainen luonnonlahjakkuus. Minä puolestani olin luonnonlahjakkuus valheisiin uskomisessa.
Tästä viimeisimmästä kommentista tuli mieleen, että eikö ihmiset puhu yhtään mitään miten avioliitossa eletään tai miten lapsia kasvatetaan...eikö muka mikään miehessäsi ennustanut tuollaista käyttäytymistä?
Pitäisköhän kouluissa tai muualla olla hiukan enemmän parisuhdeneuvontaa.
Terapeuttini sanoi, että nykyään nuoret voisivat ainakin asua jonkin aikaa yksin ennen kuin muutetaan kenenkään kanssa. Tulis tämä erillisyyden ja yksilöllisyyden -vaihe paremmin käytyä läpi niin ei myöhemmin tarvitse ottaa erillisyyttä ainakaan väärällä tavalla, lasten kustannuksella.
Olen samaa mieltä että kouluissa turhien aineiden sijaan pitäisi olla paljon enemmän sitä elämään oppimista.
Sen pitää kuitenkin tapahtua lapsen kehitymisen mukaisesti, ei liian aikaisin.
Ihan perheelämästä ja vastuusta lapsista, sekä raha-asioiden hoidosta. Olempa tästä yrittänyt viedä viesti jopa opetusministerille saakka. Kouluissa on sanoisinko "tarpeettomia aineita" joista voisi hieman luopua ja tialle tätä elämään oppimista, sitä tarvitsee jokainen.
Holtittomat nuorten suhteet vievät todella liian aikaisiin avioitumisiin ja lapsen tekoon, luullaan että ollaan aikuisia ja kaikki sujuu kuin tuo ensi-ihastus, mutta kun siihen tuleekin vauva ja raha-asiat, kaikki mättää. Erotaan ja mitähän siitä seuraa, ei ainakaan paranna tilannetta monestikaan.
Eli ei liian aikaisin perhettä perustamaan, ja kyllä sitä pitäisi malttaa seurustella vanhemmankin, jotta huomaa onko tuosta kumppanista vastuullista puolisoa vaiko pelkkä ilonpitäjä.
Monesti kyllä kuitenkin on katsottava sitä omaakin elämänkatsomustaan ja tarkistettava olisiko muuttumiseen aihetta. Jos kaikesta ottaa nokkiinsa, ei tule kenenkään kanssa toimeen.
Ihan tutkitulta taholta sain tietää lasten suhtaumisesta eroon. Pienet lapset kyllä menevät mukana ja yrittävät olla jopa mieliksi, kun pelkäävät menettävänsä kaikki läheiset ja heidän erotuskansa on ihan yhtä suuri kuin eroavan isän tai äidinkin, joka on sitä jo ajatellut, mutta lapselle se paukahtaa aivan yllättäen, toinen on poissa. Kun heti tilalle tuodaan uusi ihminen, joka ei todellakaan ole tullut lasten vuoksi vaan aikuisen viihdyttäjäksi.
Pitääkö se uusi mies tai nainen saada siihen heti, siinähän ei ole mitään järkeä. Jospa edes malttaisitte olla lastenne kanssa perheenä ja oppia nämä uudet kuviot, saattaisi elämä jatkua paljon paremmin lapsillakin.
On kamalaa lapselle saada kaksi erilaista joulua ja kaksi erilaista syntymäpäivää, ei se kuulu lapsen normaaliin elämään. Saatikka sitten kun nämä aikuiset järjestelevät asioita, joissa lapsi ei saa viedä leluja paikasta toiseen, tai kurinpito on kuin armeijassa, rajat ovat rakkautta, mutta mielettömät rajat ovat riistoa.
Moni eronnut on niin herkästi loukkantuva, että ei oikein jaksa ajatella asioita, ensimmäisenä loukkaannutaan ja rakennetaan rajaaitoja lapsille ja itsellekin.
Tavallaan syyllisyyden tunteen vuoksi, sillä uskon ett moni eronnut kokee syyllisyyttä, jota tuskin tarkoitetaan monestikaan, vaan ainoastaan toivotaan järkevyyttä ratkaisuihin. Lapsi tarvitsee erotessa vielä enemmän läheisyyttä ja rakkautaa vanhemmiltaan kuin asikaisemmin ja siihen ei todellakaan pidä tulla sitä uusikkoa mukaan.
Taitaa olla vaikea nähdä niin lähelle kuin omiin lapsiin, mutta totuus on ett lapsilla ja läheisillä on erosi tuskaa samassa mittakaavassa ja vielä enemmänkin, koska nämä joutuvat tilanteeseen arvaamatta ja tiedostomatta.
Toivon todella, että ero ei ole ensimmäinen vaihtoehto, vaan kaikki terapiat ym käydään, jotta tulisi joidettua asiat, niin että jatkossa ei olisi niin paljon katkeruutta, vaikeuksia.
Noissa väsymisen ja vihan tunteissa ei asioita näe oikealla tavalla.
No mikähän se sulla sitten meni vikaan sen oman tyttäresi kanssa aikoinaan, kun tuollainen hulttio siitäkin tuli?
Näkikö liikaa sellaista teatteripeliä sinun ja miehesi välillä, ettei halua samanlaista paskaa itse kokea ja lapsilleen näyttää?
Siinähän se ongelman ydin on, sun kasvatusmetodissasi?
Ei kovin hyvin mene tyttärelläsi, jos persettään jakaa joka "kulkumulkulle", niinkuin väität täällä jatkuvasti tekevän ja syyhän on siellä tytön lapsuudessa ja sinun äitinä olemisessasi.
Oireileehan tuo aivan selvästi, onko sitten ollut pelkkä käsinukke koko tyttöreppana ja vasta nyt itsenäistynyt, kun ei jaksanut elää enää äitinsä käsikassarana?
Jospa sinäkin uskaltautuisit jo tuon ikäisenä elämään sitä omaa elämääsi ja jättäisit tytön elämään omaansa.
Oletko ajatellut, että voisit keskittyä sen tärkeän, eli miehesi hyvinvointiin ja ostaa vaikka jonkun seksiopuksen ja yllättää miehesi illalla vaikka pyllistyksellä, leikkaa kuitenkin se rehotus ensin haaroistasi veke...
Osa oli ihan asiaa, joihinkin kohtiin kommentoisin:
”Holtittomat nuorten suhteet…”
Eiköhän enemmän ne romanttiset kuvitelmat, turvallisuuden tunteen hakemiset ja kiintymyksen kokemisen halu ole niitä jotka siihen avioliittoon ja lasten hankkimiseen ajavat. Pettymys tulee siitä, ettei tällaista ”vanhempaa” sitten tavannutkaan vaan samanlaisen lapsen kuin mitä itse on. Siihen omaan vanhemmuuteen ja vastuuseen kasvaminen on kivuliasta, koska se voi olla se ensimmäinen kerta elämän aikana. Moni on oppinut että äiti tai isä hoitaa kaiken.
Ihminen joka on kipeä rakkauden ja turvallisuuden kaipuusta, eroaa, ellei koe saavansa sitä puolisolta. Silloin voi olla, ettei sitä osaa eikä kykene antamaan edes lapsilleen, kun ei tiedä, miten sitä heille pitää osoittaa. Kun vanhempi on menettämisen pelosta kauhuissaan, niin kuinka hän voi rauhoittaa lapsiaan?
Siinä olet oikeassa että eron jälkeen tarvitaan rauhoittumisen aika. Luodaan uusi turvallisen tuntuinen olo, surraan rauhassa menettämisen surut. Hyvä jos lapset on jo ajoissa otettu eroprosessiin. Kerrotaan mitä aiotaan tehdä, mietitään mitä muutoksia te tuottaa. Itketään yhdessä mutta samalla luodaan sitä mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan.
Läheiset varmaan tuntevat omat erokipunsa. Silloin on hyvä jutella, mitä muutoksia tuo ero tuo heille tullessaan. Sopia jo ennen eroa, miten menetellään. Näin läheiset voivat toimia tukena eroavalle perheelle rakntavammin.
Kun lapsille ja läheisille annetaan ennakointiaikaa, se helpottaa monessa tilanteessa tulevaisuutta ajatellen.
Otapa huomioon myös, että varsin monessa eroperheessä lapset ovat jo vanhempia, teini-ikäisiä. Ja usein he ovat paljon viisaampia kuin vanhempansa eli ovat jopa kehoittaneet tai vähintään toivoneet vanhempiensa eroa. Samoin voi olla pienempienkin lasten kohdalla. On nimittäin niin, että lapsi tarvitsee kaikkein eniten turvallisuutta. Sitä ei ole vanhempien risaisessa liitossa. Tilanne helpottuu huomattavasti heti kun vanhemmat eroavat. Mitä pikemmin toraisasta ja kylmästä liitosta erotaan sitä parempi.
Tehdään mitä tahansa, siihen tarvitaan resursseja. Muista, että huonossa toimimattomassa liitossa vanhemmilta loppuu resurssit ennenpitkää ml. rakkaus ja turvallisuus. Lapset ovat jopa koko lapsuutensa sinnitelleet hyvin pienellä "rakkaus- ja turvallisuusbudjetilla", koska vanhempien ko. resurssit ovat loppu.
Jotta voisi rakastaa muita, pitää ensin rakastaa itseään. Jotta voisi jakaa turvallisuutta, pitää tuntea olonsa turvalliseksi. Jos kumppani ei rakasta, vaan pikemminkin vihaa toista, on välinpitämätön, mitätöi, haukkuu, nimittelee tai on vaan "ei kiinnosta" "sinun ongelmasi" tms. pitää pelastautua. Sen voi tehdä jokainen itse, hakemalla eroa. Kuten lentokoneen pelastusohjeissa sanotaan "laita ensin happinaamari itsellesi, sitten auta muita". Pelkästään ero helpottaa suureksi osaksi vanhempien resurssitilannetta. Valtava energia vapautuu vanhemmalle, kun hänen ei tarvitse miettiä ongelmaista, umpikujassa olevaa parisuhdetta. Lapset voivat tällöin myös paremmin.
Tunnen melkoisen monta uusperhettä, joissa on lasten elämään osallistuvampi uusvanhempi kuin lasten biologinen vanhempi on koskaan ollut. Tästä etenkin uusioisille täydet kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Tunnen vain yhden ilkeän äitipuolen... sekin onneksi vain osa-aikainen :).
No johan on taas kirjoitus tullut, on oikein katkeran ihmisen. Kukahan lienee ja mistä oikein kirjoittaa, mutta mitään muuta ei näy olevan kuin seksi mielessä tai sitten siinä mättää pahasti.
Vihainen tuntuu olevan ihan kaikille ihmisille. Miksi???
HMMM?
kyllä minustakin tuo alkuperäisen kitinä alkaa enempi kyllästyttää ja olen samaa mieltä, että melaa se on vain AP vailla. Sillä ne senkin ongelmat ratkeaa.
Kateellinen on tyttärelleen, kun se saa munaa joka ilta ja äidillä kasvaa pelkkää hämähäkkiä persuuksissa.
No jätä jo nuo munat hiiteen ja ajattele avoillasi. Kaikki ei elä munasta, sinulla saattaa olla ainut asia elämässä, mutta jätä ne lapset tekemättä, eivät he kaipaa tuollaista äitiä.
Minulle on ihan yks hailee miten paljon munaa tarvitset, kun et sotke toisten elämää tarpeillasi mitenkään.
Toivottovasti paikkasia hajoavat pian tai saat jonkinlaisen taudin, joka estää kaiken tuollaisen lopun elämääsi, Jäisiköhän sitten aikaa ajatella oikeitakin asioita
Kyllä oli hienoa tämä teksti lukea! Niin totta kuin voi olla, nykyään erotaan liian helposti ja järjestetään sellaisia tilanteita että koko perhe hajoaa vain siksi että jommalla kummalla puolisoista ei ole aikuisuutta olla kovalla innolla perustamaansa perhettä tukemassa niin myötä- kuin vastamäessä!
Mies= Pettää kun vaimo lakkaa antamasta, kunnioittamasta ja huomioimasta niinkuin alkuajoilla! (kokee itsensä maksuautomaatiksi ja rypee itsesäälissä)
Nainen=Ei ensimmäisen lapsen saatuaan huomioi miestään niinkuin ennen, ja ei tätä ymmärrä koska lapsi vie nyt suurimman huomion! Menee baariin ja häntä häntäheikkien huomiot nostattavat itsetuntoa ja pettävät miestään!
Tyhmän kuuloista mutta niin totta, ja kärsijänä lapset! Sitten uusi suhde ja uusioperhe ja taas sama virsi! Joo, ja uusioperhe/uusio,uusioperhe
Ei helvetti, ei tässä ole mitään järkeä!
Meneehän se joskun noinkin. Mutta olisi mielenkiintoista tietää, kuin moni pariskunta eroaa vasta kun lapset ovat teini-ikäisiä? Itselleni kävi niin. Eroa en ole katunut. Sitä kadun, että lapset viettivät varhaislapsuutensa vanhempien kanssa, jotka vuosi vuodelta yhä vähemmän rakastivat, kunnioittivat ja arvostivat toisiaan. Jotka riiteli loppuvuosina koko ajan. Mun mielestäni annoimme erittäin huonon mallin lapsille siitä, mitä parisuhde on. Ja kumpikin oli niin itsepäisiä, ettei annettu periksi. Riidan jälkeen sovittiin ja sama meno jatkui taas parin viikon kuluttua. Muka lapsia ajateltiin. Ei ajateltu pätkääkään. Mua ainakin vaan pelotti, että miten pärjään lasten kanssa, jos ero tulee, miten muut asiat hoituu. Selkärangattomuutta kaikin puolin. Olisi pitänyt erota aikaisemmin.
Lapset tuntuvat pärjäävän nyt hyvin. Ennen ilottomista suista kuuluu nykyisin jopa naurua ja ovat onnellisen ja tyytyväisen tuntuisia. Mua vaan pelottaa, miten heidän tulevaisuudessa käy. Uskaltavatko perustaa perhettä? Osaavatko elää parisuhteessa niin, että se kestää tyynet ja myrskyt. Me vanhemmat annettiin heille siihen surkea malli.
Mun mielestä vanhempien onni on myös lasten onni. Tyytyväinen vanhempi jaksaa olla lasten kanssa, tukea ja kuunnella heitä, auttaa eteenpäin elämässä. Meille ainakin ero oli vaan hyväksi.
Uutta suhdetta en edes kuvittele aloittavani. Tiedän vieväni kaikki edellisen pitkän suhteen virheet uuteen liittoon. Ihmisen perusluonne ei käsittääkseni muutu.
"mietteitä":
Meillä meni niin, että sinnittelin riitaisassa liitossa itseni täydellisesti unohtaen. Mitä muuta siitä seurasi kuin ilottomuutta, ahdistusta, uupumusta. Tällä ei ollut lapsiinkaan suotuisaa vaikutusta, vaikka monet niin yrittävät kuvitella.
Itse toivon, että lapset tulevissa parisuhteissaan ymmärtävät erota aiemmin kuin minä. Eivät jää sinnittelemään, puhumaan ja toivomaan parasta vuosikausiksi. Ellei ongelmia saada ratkaistuksi järkevän ajan kuluessa esim. parin vuoden aikana, niin ei muuta kuin menoksi ja morjens.
Noin se meni meilläkin. Yritin olla toisen mieliksi, itseni unohtaen. Yksi päivä vaan tajusin, ettei näin voi elää. Voin todella huonosti. Ja niin voi myös puolisonikin. Ei vaan myöntänyt sitä ennenkuin lopullinen päätös erosta tehtiin. Ehkä ei osattu keskustella asioista. Oltiin jo suhteeseen lähdettäessa eri planeetoilta, mies lähes kymmenen vuotta vanhempi kuin minä. Nuorena sitä vaan luulee, ehkä ihastumisen huumassa, että hyvä tästä vielä tulee, antaa elämän viedä, kaikki muuttuu ajan oloon. Muuttui kyllä. Mutta ei suinkaan parempaan suuntaan.
En itseäni ihan luuserina pidä. Liitto kesti kuitenkin 19 vuotta, joista 16 v saman katon alla. Eniten tosiaan harmittaa tuo lapsille annettu malli. Toki heille raukkautta osoitettiin, muttei viimeisinä vuosina toisillemme yhtään. Olen miettinyt, että rakastinko edes oikeasti häntä. Tuskin. Moni on sanonut, että rakkaansa puolesta on valmis jopa kuolemaan. Minä en ollut.
Miksi muuten riitelette kaikesta, jotenkin en ymmärrä, että ihmisen pitää aina riidellä. Muuten mihin se rakkaus hukkui, sitäkään en ymmärrä, kuten en sitätäkään että ei kunnioita puolisoaan tai arvosta.
Mikki hemmetissä olette joutuneet yhteen, jos elämä heti lasten jälkeen tuota.
Jos sekään ei ole hyvä lapsille, niin ei se sekään, että isä ja äiiti asuvat eri osoitteissa.
Mikä kumma teitä ihmisiä vaivaa, erotaan ja haetaan uutta kumppani silmät kiiluen, lapsista on vain riesaa kaikille. Pitäisi saada se uusi kumppani hetia tai se on valmiiksi petoksella katsastettu. Kukahan tätä rulettia vettä toden teolla. Kyllä ne lapset ovat vain todellakin hyvin monelle riesa , sitten riidellään lopun elämää ex:n kanssa lapsien ealtausmaksuista, siitä milloin lapset pitää olla toisen luona, kukaan ei osaa joustaa, vaikka siihen olisi kuinka pätevä syy.
En enää yhtään ihmettele lasten huonoa tilaa Suomessa, kun kukaan ei välitä alakaen omista vanhemmista aina lainsäädäntöön asti eduskunta ja hallitus, sielläkin on näitä tekstaripellejä.
Jotain on hirvittävän pahasti vinossa suomalaisten elämässä.
Kun lapset kasvaa nuoriksi, tehddään mitä hirveimpiä rikoksia, juostaan junien alle, juodaan allekikäisenä humala, jonka vuoksi menetetään sitten henki. Muuten mistähän ne lapset viinoja saa, siinäkin taitaa olla aikuinen mukana.
Ettäkä vanhempien uusioonni on myös lasten onni, puolustelet itseäsi, et varmasti ole keskustellut kaikista asioista lapsen kanssa, vaan päätät kaiken jhänen puolestaan, isket lapselle sanat suuhun.
Puhutte ihan täyttä p-----a.
Hävetkää
Missä maailmassa sinä oikein elät? Väitätkö, ettei tuollaisia lapsikohtaloita ole myös ns. normaaleissa perheissä? Ihmisen pitäisi olla selvännäkijä, että tietäisi, kenen ihmisen kanssa kannattaa mennä avioon ja tehdä lapsia. Vaan kun ei ole. Ihmiset muuttuu vuosien varrella. Ei suinkaan heti lasten saamisen jälkeen.
En puolustele itseäni yhtään. Sanoinhan, että huono vanhempi olin avioliiton aikana. Olen keskustellut lasten kanssa asioista monet kerrat, ennen eroa ja eron jälkeen. Osaan myös kuunnella heitä. Mikä tarve minulla olisi panna valmiit sanat teini-ikäisten lasten suuhun? Luuletko, etteivät he osaa omaa järkeään käyttää?
Jos sinun lähipiirissäsi on huonosti voiva eroperhe, niin miksi et tarjoudu auttamaan heitä? Miksi et tue heitä? Ero ei ole ikinä helppo kenellekään. Myönnä pois, sulta ei kukaan uskalla apua pyytää kun olet noin tuomitseva ihminen.
Mitenkä on oman avioliittosi laita? Oletko tullut petetyksi vai jätetyksi vai mistä tuo katkeruus, jos kaikki eivät elä niinkuin sinun mielestäsi kuuluu?
Enpä ole eronnut enkä karannut, Tämä eroaminen vain näkyy tässä katsoo mille kulmalle hyvänsä, sitä on jokapuolella.
En minä ole tuomitsja, en vain ymmärrä miksi eronneet asuvat päivätkin verhot kiinni, keneenkään ei haluta tutustua, eikä keneltäkään voi pyytää apua.
Ei ketään voi tukea jos edellyttää kaiken tekemistä juuri eronneen lailla, ei se ole oikein häntäkään kohtaan, kyllä hänenkin täytyy elää tässä päivässä, eikä syyttää ja moittia kaikkia muita ihmisiä, jos mekään emme syytä tai moiti, ihmettelemme kovasti tuota kätkeytymistä. Johan se aiheuttaa pelkoakin, mitä oikein tapahtuu, itselleen ja lapsilleen.
Ei toinen sukupuoli ole aina se asiaan auttava puoli, voi joskus olla uskaltaa luottaa niihin, joiden uskoo oikeasti auttavan. Pekeneminen koskeee moniin.
Mielestäni on hyvin hienotunteinen ja myöskin aina ollut auttava ihminen, tunnen syvää myötätuntoa.
Tänäänkin olen ollut avuksi naapurilleni ja eilen eräälle läheiselleni.
Höpöhöpsistä. Itse sain elämäni järjestykseen eroamalla. Ex-liiton kaaos kesti vähintään 10v - tuona aikana tarvitsin terapiaa. Sekä lääkärini että psykologini pitivät eroa välttämättömänä hyvinvoinnilleni, jaksamiselleni.
Missään tapauksessa en muuta yhteen nykyisen miesystäväni kanssa, niin kauan kuin nuorimmainen asuu kanssani.
Olet viisas ihminen. Kiitos sinulle, että välität lapsistasi.
Minun nuorin kotona asuva lapsi on kohta 16v. Hän nauttii, kun saa olla kaverinsa kanssa sillä aikaa kun vietän aikaa miesystäväni luona.
Ymmärrän kyllä, ettei tällainen järjestely oikein toimi, jos lapset ovat nuorempia eivätkä koskaan ole isänsä luona. Vanhempien tehtävä on näyttää esimerkkiä aikuisen elämästä. Aikuiseksihan lapsia kasvatetaan. Tämä ei toimi, jos vanhempi omistautuu pelkästään lapsilleen, rajoittaen kaikkia omia ihmissuhteita ja harrastuksiaan. Lasten hyvinvoinnille on tärkeää, että vanhemmilla on omakin elämä, ennenkaikkea sosiaalinen sellainen. Etenkin avioeron jälkeen tämän merkitys korostuu.
Sekaisin olevia ihmisiä löytyy niin sinkuista, eronneista kuin liittoa jatkavistakin. Ihmiset eivät koskaan ole täydellisiä. Enemmän tai vähemmän rikkinäisiä, ehkä hukassa itseltään. Epävarmoja, arkoja, pelkääviä. Sen sijaan, että tuomitsee ihmisten rikkinäisyyden, puutteellisuuden yms. pitäisi kannustaa heitä löytämään heidän oma tiensä. Siis heidän oma. Ei sinun tai minun omaa tietä.
Lapset voivat hyvin ydinperheessä, eroperheessä sekä uusioperheessä, jos vähintään toinen vanhemmista on riittävän tasapainoinen. Mitä enemmän tyytyväisyyttä ja tasapainoa, sitä onnellisemmaksi ihminen elonsa kokee. Niin aikuiset kuin lapsetkin. Onnellisuuteen vaikuttaa omalta osaltaan myös ympäristö ja geenit. Siinä missä joku keskittyy lähinnä huonojen asioiden kaivamiseen/muistamiseen/osoittamiseen. Toinen yrittää ainakin etsiä kaikesta edes pienenpieniä valon pisaroita.
Ne itsellesi etsityt valonpisarat eivät oikein anna valonpisaroita lapsille eikä muillekaan läheisillesi, toki toivon elämän tasaantuvan ja tuovan onnea, mutta silloin kun tasapaino menee niin, että myös lapset ja tärkeät läheiset kuuluvat tähän tasapainoon yhdessä saadaan niitä onnenpisaroita ja on syvä luottamus.
Jos haet niitä onnenpisaroita uusiosta, joka on jo monta avioliittoa läpi käynyt, aina on pettänyt, lapsia on jättänyt taakssen useita, tuskin edes lukumäärää tietää, naisia pokannaut niin kotimaassa kuin ulkomailla.
Voiko tähän luuseriin uskoa kukaan ja uskoa lapsiaan hänen huomaansa, kun ei ole ketään omistaankaan koskaan hoitanut, osaa kyllä naiset hurmata ja jättää.
Toivon todella niitä onnellisia valonpisaroita, mutta enen edellisen mukaista luuseria, häntäheikkiä lähellekään lapsia tai eron tuskassa elävää ihmistä.
Kun jaksaisitte olla aluksi vaikkapa vuodenkin lasten kanssa. Saatte aikaa ajatella ja hakea omia harrastuksia ja kaikin puolin tehdä omasta kodistanne kodin itsellenne ja lapsillenne. Läheisetkin voivat silloin auttaa parhaiten, mutta nuo laastarit tuoavat kaiken, määräävät sinun ja lastesi elämän pois läheisistä ihmisistä. Lapsille ei jää enää mitään.
On se luojan lykky, kun on iso lauma elukoita ja tenavia, etten koko erohässäkän aikana oo sitä uusiota tai laastaria ehtiny katteleen.Asioilla on aina puolensa, mutta liian monessa liitossa lapset joutuu todistamaan pahoinpitelyjä ja toisen alistamista, ero on parempi kaikille. Meillä kulissit pysy pystyssä, muutto uudelle paikkakunnalla sai korttitalon nurin. Nyt tässä totutellaan elämään tällä porukalla, ja ehkä joskus kun aika on kypsä voi se uusi suhdekin alkaa. Jokaisen pitäs vaan antaa itelleen aikaa nuolla rauhassa vanhat haavat ennen kuin ryntää uusia tekeen.
Niinpä.