Monta tarinaa täältä löytyy joten ajattelin omanikin kertoa.
Noin 10v sitten syksyllä tapasin suomi24 chatissa mielenkiintoisen nuoren naisen joka oli tuolloin 18v ja itse 27v. Meillä kemiat kohtasi nopeasti ja vaikka kaikki olikin alkuun ihan leikkimielistä niin tunteita alkoi tulla molemmin puolin. Aloin sitten kysellä että mitä mieltä hän olisi jos meillä olisi enemmän kuin chat, tekstarit ja sähköposti, johon sain vastauksen että tunteet sanoo kyllä mutta järki sanoo ei. Tiedustelin sitten että mikähän mahtaa estää? Tähän sain vastauksen että perhe ei ymmärtäisi eikä hyväksyisi meidän ikäeroa.
Jatkoimme kuitenkin samaa rataa kuin ennenkin ja siinä sivussa tunteet vain syveni. Noin 6kk jälkeen vaihdettiin kuvia ja viestittely jatkui. Sitten tuli kesä ja päätimme tavata. Ensimmäisen kerran puhuimme toisillemme puhelimessa kun soitin ja kyselin tarkempia ajo-ohjeita. Tuo tilanne tuntui täysin luonnolliselta, kuin olisi soittanut jollekin jonka on tuntenut aina.
Useampi päivä vietettiin aikaa yhdessä joka oli mahtavaa aikaa. Viikon kuluttua sama uusiksi. Nämä kerrat tapailtiin "salaa" eli hänen perhe ei tiennyt että tapasimme, he tiesivät kuitenkin että olimme "kavereita". Kotia palattuani aloin kuitenkin kannustamaan että kertoo vanhemmilleen. Muutaman päivän epäröinnin jälkeen hän kertoi eikä vanhemmat olleet suinkaan iloisia vaan oli alkanut kauhistelu.
Hän kuitenkin sanoi vanhemmilleen että minä tulen kylään johon lopulta suostuivat kunhan olin ensin kertonut sähköpostin välityksellä jotakuinkii kaiken oleellisen itsestäni, elämästäni ja perheestäni.
Saapuessani hänen kotiinsa huomasin välittömästi että vastaanotto oli jäätävä. Kaikki keskustelut joita koitin hänen vanhempiensa kanssa käydä, jäi lyhyiksi.
Seuraavana iltana päätimme että menemme tytön veljen asunnolle jossa olimme nuo pari aikaisempaa kertaa tavanneet (Veli oli armeijassa) koska ilmapiiri oli niin ahistava. Tähän tuli tietenkin jyrkkä EI. Tyttö oli kuitenkin päätöksensä tehnyt ja niin me lähdimme. Hetken kuluttua alkoi tulla varsin ikävää luettavaa tekstiviestien muodossa. Myös tytön veljeltä. Myöhemmin illalla tytön äiti sitten soitteli ja ehotteli että tulisi hakemaan tytön takaisin kotiin ja onko kaikki kunnossa, johon äiti sai vastaukset ei tarvi tulla ja kaikki on ihan hyvin.
Seuraavana iltana oli minun aika taas lähteä kotiin. Viikon kuluttua yritettiin uudestaan hänen kotona, mutta ilmapiiri ei ollu muuttunut juurikaan. Pari päivää muistaakseni meni jotenkin mutta sitten eräs ilta tapahtui jotain aivan käsittämätöntä. Katselimme televisiota kun hänen isä tuli huoneeseen ja pyysi tytön mukaansa. Noin puolituntia myöhemmin tyttö tuli takaisin ja kertoi että hänen äitinsä itkee hysteerisenä ja on uhannut lähteä, mennä jonnekin metsään ja tappaa itsensä. Nyt moni kysyy: Miksi?
Siksi kun me seurustelimme.
Seuraavana aamuna ennen pois lähtöäni kävimme kävelemässä, paluumatkalla mitä lähemmäksi tulimme tytön kotia vauhti hidastui ja hidastui, kunnes hän romahti ja alkoi itkeä olkapäätäni vasten. Koitin sanoa että kaikki on hyvin vaikka itsekin tiesin varsin hyvin ettei ollut. Tätä jatkui varmaan yli tunnin. Kun sitten lopulta kannoin kassin autooni ja läksin ajamaan pois, niin taustapeilistä näin kuinka toinen katsoo perääni itkien.
Tänäkin päivänä tuo kuva on niin selvästi mielessä ja se sattuu. Mietin että olisiko pitänyt pysähtyä ja ilmoittaa että nyt tämä asia selvitetään.
Seuraavana päivänä sain häneltä pitkän sähköpostin jossa hän kertoi että viime viikot perheessä on ollut hyvin vaikeita ja hän ei voisi ikinä antaa anteeksi itselleen jos äiti tekisi itselleen jotain. Joten meidän on lopetettava suhde vaikkei hän sitä haluakkaan.
Tuona päivänä minun oma elämä romuttui. Masennus josta sain diagnoosin vasta vuosia tuon tapahtuman jälkeen puhkesi oikein kunnolla kukkaan. Ilmeisesti minulla on ollut lievää masennusta jo lapsuudesta lähtien, ainakin niin kallonkutistaja totesi.
Meni se pienikin elämänilo mitä oli, harrastukset jäi ja yksinkertaisesti mikään ei enää kiinnostanut. Noin vuosi meni etten olisi ajatellut häntä päivittäin. Meidän viimeisiksi viesteiksi taisi jäädä seuraavan joulun/uudenvuoden toivotukset.
Tuo vajaa vuosi oli elämäni hienointa aikaa jonka jälkeen alkoi oikea helvetti.
Suhteita toki oli ollut tuota ennenkin, mutta niistä pääsi aika nopeasti yli kun ne päättyi ns. normaalisti. En myöskään ole koskaan kuullut että äiti kiristäisi tytärtään tuolla tavalla.
Kumpa tämä olisikin vain tarina mutta se on valitettavasti hyvin totta. :(
Noin 10v sitten syksyllä tapasin suomi24 chatissa mielenkiintoisen nuoren naisen joka oli tuolloin 18v ja itse 27v. Meillä kemiat kohtasi nopeasti ja vaikka kaikki olikin alkuun ihan leikkimielistä niin tunteita alkoi tulla molemmin puolin. Aloin sitten kysellä että mitä mieltä hän olisi jos meillä olisi enemmän kuin chat, tekstarit ja sähköposti, johon sain vastauksen että tunteet sanoo kyllä mutta järki sanoo ei. Tiedustelin sitten että mikähän mahtaa estää? Tähän sain vastauksen että perhe ei ymmärtäisi eikä hyväksyisi meidän ikäeroa.
Jatkoimme kuitenkin samaa rataa kuin ennenkin ja siinä sivussa tunteet vain syveni. Noin 6kk jälkeen vaihdettiin kuvia ja viestittely jatkui. Sitten tuli kesä ja päätimme tavata. Ensimmäisen kerran puhuimme toisillemme puhelimessa kun soitin ja kyselin tarkempia ajo-ohjeita. Tuo tilanne tuntui täysin luonnolliselta, kuin olisi soittanut jollekin jonka on tuntenut aina.
Useampi päivä vietettiin aikaa yhdessä joka oli mahtavaa aikaa. Viikon kuluttua sama uusiksi. Nämä kerrat tapailtiin "salaa" eli hänen perhe ei tiennyt että tapasimme, he tiesivät kuitenkin että olimme "kavereita". Kotia palattuani aloin kuitenkin kannustamaan että kertoo vanhemmilleen. Muutaman päivän epäröinnin jälkeen hän kertoi eikä vanhemmat olleet suinkaan iloisia vaan oli alkanut kauhistelu.
Hän kuitenkin sanoi vanhemmilleen että minä tulen kylään johon lopulta suostuivat kunhan olin ensin kertonut sähköpostin välityksellä jotakuinkii kaiken oleellisen itsestäni, elämästäni ja perheestäni.
Saapuessani hänen kotiinsa huomasin välittömästi että vastaanotto oli jäätävä. Kaikki keskustelut joita koitin hänen vanhempiensa kanssa käydä, jäi lyhyiksi.
Seuraavana iltana päätimme että menemme tytön veljen asunnolle jossa olimme nuo pari aikaisempaa kertaa tavanneet (Veli oli armeijassa) koska ilmapiiri oli niin ahistava. Tähän tuli tietenkin jyrkkä EI. Tyttö oli kuitenkin päätöksensä tehnyt ja niin me lähdimme. Hetken kuluttua alkoi tulla varsin ikävää luettavaa tekstiviestien muodossa. Myös tytön veljeltä. Myöhemmin illalla tytön äiti sitten soitteli ja ehotteli että tulisi hakemaan tytön takaisin kotiin ja onko kaikki kunnossa, johon äiti sai vastaukset ei tarvi tulla ja kaikki on ihan hyvin.
Seuraavana iltana oli minun aika taas lähteä kotiin. Viikon kuluttua yritettiin uudestaan hänen kotona, mutta ilmapiiri ei ollu muuttunut juurikaan. Pari päivää muistaakseni meni jotenkin mutta sitten eräs ilta tapahtui jotain aivan käsittämätöntä. Katselimme televisiota kun hänen isä tuli huoneeseen ja pyysi tytön mukaansa. Noin puolituntia myöhemmin tyttö tuli takaisin ja kertoi että hänen äitinsä itkee hysteerisenä ja on uhannut lähteä, mennä jonnekin metsään ja tappaa itsensä. Nyt moni kysyy: Miksi?
Siksi kun me seurustelimme.
Seuraavana aamuna ennen pois lähtöäni kävimme kävelemässä, paluumatkalla mitä lähemmäksi tulimme tytön kotia vauhti hidastui ja hidastui, kunnes hän romahti ja alkoi itkeä olkapäätäni vasten. Koitin sanoa että kaikki on hyvin vaikka itsekin tiesin varsin hyvin ettei ollut. Tätä jatkui varmaan yli tunnin. Kun sitten lopulta kannoin kassin autooni ja läksin ajamaan pois, niin taustapeilistä näin kuinka toinen katsoo perääni itkien.
Tänäkin päivänä tuo kuva on niin selvästi mielessä ja se sattuu. Mietin että olisiko pitänyt pysähtyä ja ilmoittaa että nyt tämä asia selvitetään.
Seuraavana päivänä sain häneltä pitkän sähköpostin jossa hän kertoi että viime viikot perheessä on ollut hyvin vaikeita ja hän ei voisi ikinä antaa anteeksi itselleen jos äiti tekisi itselleen jotain. Joten meidän on lopetettava suhde vaikkei hän sitä haluakkaan.
Tuona päivänä minun oma elämä romuttui. Masennus josta sain diagnoosin vasta vuosia tuon tapahtuman jälkeen puhkesi oikein kunnolla kukkaan. Ilmeisesti minulla on ollut lievää masennusta jo lapsuudesta lähtien, ainakin niin kallonkutistaja totesi.
Meni se pienikin elämänilo mitä oli, harrastukset jäi ja yksinkertaisesti mikään ei enää kiinnostanut. Noin vuosi meni etten olisi ajatellut häntä päivittäin. Meidän viimeisiksi viesteiksi taisi jäädä seuraavan joulun/uudenvuoden toivotukset.
Tuo vajaa vuosi oli elämäni hienointa aikaa jonka jälkeen alkoi oikea helvetti.
Suhteita toki oli ollut tuota ennenkin, mutta niistä pääsi aika nopeasti yli kun ne päättyi ns. normaalisti. En myöskään ole koskaan kuullut että äiti kiristäisi tytärtään tuolla tavalla.
Kumpa tämä olisikin vain tarina mutta se on valitettavasti hyvin totta. :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tälle tytölle ei koskaan muodostu omaa tahtoa, ja mikä vika siinä ikäerossa muka oli.
Ja tämä äiti sitten, hän ei rakasta tytärtään, hänen tahtonsa on niin luja että että kävelee omien lastensakkin ylitse, saadakseen oman tahtonsa perille. Ja tälläistä kutsutaan äidiksi. Ja tottakai tämä veli oli asialla , hänhän on saanut saman kasvatuksen kuin tyttö.
Jos olisin ollut tytön asemassa niin olisin tehnyt oman sydämmeni mukaan ja ymmärtänyt että vaan hullu uhkailee itsemurhalle IKÄERON VUOKSI
Hänen vanhempansa ovat samanikäisiä, ehkä siitä on heille tullut jokin patouma. Lisäksi hänen äitillä oli tytölle jo sulhanen katsottu valmiiksi josta tyttö ei pitänyt. Äiti oli tään tytön kanssa samanikäisen pojan kutsunut jopa tytön YO-juhliin vaikka tyttö oli monesti äitilleen sanonut ettei ole kiinnostunut henkilöstä.
Omaa tahtoa tytöllä kyllä oli, se ei ollut ongelma. Hän kertoi että perhe on hirveän läheinen ja kyllä sen näkikin kun heillä oli.
Pari vuotta vanhempi veli tuli suoraan perheensä luokse kun intistä pääsi lomille ja nukkui siellä vaikka oli oma kämppäkin.
Ehkä hän oli silloin liian nuori tekemään sellaista päätöstä. Onhan sekin varmaan kova pala myöntää itselleen että rakastava äiti on hoidon tarpeessa ja näin ollen ei välttämättä myönnä sitä itselleen.
Jossitellahan voi ja itselläni on ollut mielessä että mitähän jos tuo henkilö on itse yhtä paskana kuin minä ja ajattelee näitä samoja asioita ja kaipaa minua edelleen.
Ei vaan jotenkin uskalla ottaa yhteyttä ja kysellä kuulumisia. Jos hän onkin päässyt asian yli ja aiheuttaisinkin yhteydenotolla vain suurta mielipahaa.
Entä jos hänkin ajattelee näin?
Niin paljon hänestä välitän että en missään tapauksessa halua satuttaa häntä.
Vai pitäisikö vain olla itsekäs ja ottaa yhteyttä itsensä vuoksi? Tätä helvettiä kun on jatkunut turhan pitkään eikä se tunnu loppuvan.
Juu se on todella ihme kun sen oikean rakkauden löytää... tulee tai aina jokin este en vain ymmärrä!!!??? Minä itse elin 30v narsistin kans, ny erosin tän vuonna. löysin rakkauden U-mies!!! kovasti haluan kuitenkin eroon...... mut se helvetin RRRRRRus ymmärrän sinua......!
Heidän perheessä oli ongelmia, äiti uhkasi itsemurhalla. Elääköhän tyttö nyt parisuhteessa? Äidin olisi kannattanut hakea apua itselleen.