Aargh..tää on ihan kauheaa..
Olen siis reilu kolmekymppinen nainen ja puolisoni on kuusi vuotta nuorempi. Meillä on ihana kahdeksan kuukautinen tytär..
Ongelmia meillä aiheuttaa avopuolisoni perhe, he ovat todella läheisiä, halataan kun tavataan, puhutaan kaikesta maan ja taivaan välillä, välillä tuntuu ettemme enää elä omaa eläämää lainkaan.
Avopuolisollani on myös reilu kaksikymppinen sisko, joka on niin pikkuvanha, että hermot menee. Hän myös aina jutellessamme täydentään lauseeni loppuun, voiko olla ärsyttävämpää tapaa? Hänelle ei voi sanoa mitään, koska hän loukkaantuu lähes kaikesta ja alkaa itkemään.
Aina kun käymme kylässä avopuolisoni vanhemilla, siellä ruoditaan kaikki asiat ja tämä pikkusisko on lähes aina siellä oman avopuolisonsa kanssa.
Jos pyydämme appivanhemmat kyläilemään meillä, esim. auttamaan jonkun asian korjauksessa, lähes aina tämä ärsyttävä pikkusisko tulee mukaan.. En voi sietää tapaa, kun hän puhuu lauseeni loppuu ja näin ollen en halua häntä oikeastaan enää nähdä.
Luulen, että en kauaa enää jaksa suhdettamme, varsinkaan kun en pääse eroon tästä pikkusiskosta.. Tämä aiheuttaa meille puolisoni kanssa kauheita riitoja, koska hän tietysti rakastaa siskoaan ja haluaan nähdä myös häntä..
En tiedä mitä tällä viestillä haluan, ehkä halusin vain purkaa sydäntäni..mutta jos jollain olisi jotain vinkkejä, niin otan ilolla vastaan :)
Olen siis reilu kolmekymppinen nainen ja puolisoni on kuusi vuotta nuorempi. Meillä on ihana kahdeksan kuukautinen tytär..
Ongelmia meillä aiheuttaa avopuolisoni perhe, he ovat todella läheisiä, halataan kun tavataan, puhutaan kaikesta maan ja taivaan välillä, välillä tuntuu ettemme enää elä omaa eläämää lainkaan.
Avopuolisollani on myös reilu kaksikymppinen sisko, joka on niin pikkuvanha, että hermot menee. Hän myös aina jutellessamme täydentään lauseeni loppuun, voiko olla ärsyttävämpää tapaa? Hänelle ei voi sanoa mitään, koska hän loukkaantuu lähes kaikesta ja alkaa itkemään.
Aina kun käymme kylässä avopuolisoni vanhemilla, siellä ruoditaan kaikki asiat ja tämä pikkusisko on lähes aina siellä oman avopuolisonsa kanssa.
Jos pyydämme appivanhemmat kyläilemään meillä, esim. auttamaan jonkun asian korjauksessa, lähes aina tämä ärsyttävä pikkusisko tulee mukaan.. En voi sietää tapaa, kun hän puhuu lauseeni loppuu ja näin ollen en halua häntä oikeastaan enää nähdä.
Luulen, että en kauaa enää jaksa suhdettamme, varsinkaan kun en pääse eroon tästä pikkusiskosta.. Tämä aiheuttaa meille puolisoni kanssa kauheita riitoja, koska hän tietysti rakastaa siskoaan ja haluaan nähdä myös häntä..
En tiedä mitä tällä viestillä haluan, ehkä halusin vain purkaa sydäntäni..mutta jos jollain olisi jotain vinkkejä, niin otan ilolla vastaan :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Et tiedä mitä tehdä? Ethän sä tekstin mukaan ole tehnyt ennenkään. Kyllä sä tiedät mitä tehdä, et vain uskalla.
Siis olet eroamassa miehestäsi koska hänen siskonsa puhuu lauseesi loppuun...? Et voi omia miestäsi itsellesi, hänellä on oikeus siskoonsa. Ehkä hänellekin olisi parempi, että eroaisitte, jos noin alkaa toisen elämää rajoittamaan.
Jos vain huomauttaisit asiasta asiallisesti aina, kun sisko niin tekee. Jos sisko siitä ottaa itseensä, ei vika ole sinussa vaan hänessä.
Minkälaiset ovat suhteesi omaan perheeseesi? Vuodatuksestasi paistaa läpi, että et ole tottunut kovin läheisiin perhesuhteisiin.
Hämmästystä herätti lause: "Avopuolisollani on myös reilu kaksikymppinen sisko, joka on niin pikkuvanha, että hermot menee." Miten voi yli kaksikymppinen olla "pikkuvanha"??? Eiköhän tuo määritelmä liity kuitenkin useimmiten alle kymmenvuotiaisiin...?
Sinuna huomauttaisin kys. pikkusiskolle lauseesi täydentämisestä. Ehkä tekee sen huomaamattaan. Tai ehkä se on hänen tapansa ilmaista, että ymmärtää sanomasi, eräänlaista empatiaa sekin. Meitä myötäeläjiä on niin erilaisia. Joskus kuulee kehuttavan, kun joku "ymmärtää jo puolesta sanasta"... oiskohan tää pikkusisko just sellanen? Ette vaan oo löytäneet vielä yhteistä kommunikontitapaa. Teiltä ehkä puuttuu vielä luottamus toisiinne.
Et voi muuttaa puolisosi sukua, itseäsi voit. Tai oikeammin: asennoitumistasi puolisosi sukuun. Kun muutat (jos pystyt/haluat) omaa asennoitumistasi, niin siinä samalla muuttuu muidenkin käytös. Yritä hyväksyä puolisosi suku sellaisena kuin se on, pikkusiskoa myöten. Kun annat muiden olla sellaisia kuin ovat, huomaat, että itselläsikin on helpompaa. Kaikissa meissä on omat virheemme, miten hyväksymme toisten virheet...siinäpä tehtävää meille kaikille...
Sinulla on itsellä jostakin syystä paha olla, ehkä lievää raskaudenjälkeistä masennusta? Projisoit jotakin sellaista pikkusiskoon, jota hänessä todennäköisesti ei ole. Onko hän kauniimpi, hoikempi, pärjäävämpi, sisukkaampi kuin sinä? Vai oletko hänelle rakkaastasi mustasukkainen?
Jos itse olet tyyppiä "jäyhä jököttäjä", niin olet vain erityyppinen, et parempi ainakaan. Kun lapsi kasvaa vielä vähän, niin voit jättää hänet tämän superpakkaus-siskon vahdittavaksi ja mennä itse harrastuksiin, vaikka kunnon lenkille tai tanssitunneille (zumbaa tms.) sillä välin kun miehesi sukuloi.
Kunnon kuntoliikunta tekisi sinulle ja turhaumillesi hyvää. Me äidit nyt ollaan vähän ihmeellisiä kanaemoja varsinkin ensimmäisen vauvan aikana, hormoneista se johtuu, muistan kyllä aikaa. Järjestä siis aikaa ikiomille menoille ja ystäville, täytyyhän sulla sellaisiakin olla. Isin poppoo hoitaa vaavia sen aikaa : )
mulla ei ole vinkejä antaa