En käy missään palstoilla mutta nyt ajattelin kirjoittaa pienen liuskan miksi olen kohta 30-vuotias mies ja vieläki sinkku. En usko että kertomukseni on ainutlaatuinen.
Miksi olen vieläkin sinkku? Koska olen tajunnut jo ajat sitten etten mahdu siihen joukkoon johon enemmistö miehistä ja naisista kuuluu, joille parisuhde on vain yksi kulutustavara ja ajanviettotapa muiden joukossa siinä missä työ, opiskelu ja harrastukset: Siihen ei kannata uhrata koko olemassaoloaan ja kaikkia ajatuksiaan koska se ei ole lopulta niin tärkeää.
Näille ihmisille kiinnostus toiseen syntyy periaatteella "Ensin alapää, sitten yläpää, tosin yläpää ei ole kovin tärkeä". Minulla asia menee päinvastoin, tosin alapääkin on tärkeä. :)
En tykkää romantikko sanasta koska siihen liittyy liikaa tietynlaisia mielleyhtymiä mutta kai sitten olen jonkinlainen romantikko mutta jakaisin romantikkomiehet ja -naiset kahteen ryhmään: he jotka kuuluvat edellisessä kappaleessa kertomiini ihmisiin, joille parisuhde on pelkkä kulutustavara, mutta romanttisella kaavalla maustettuna ja sitten ne jotka oikeasti etsivät sitä "elämää suurempaa" tunneyhteyttä.
Ihmiset ikään ja sukupuoleen katsomatta tuntuvat harrastavan seksiä ja pariutuvan täysin kaoosmaisella logiikalla jota en ymmärrä: Panevat ja hengailevat jonkun kanssa aikansa ja kun alkaa puuduttaa tai tulee "vaikeat ajat", vaihdetaan uuteen tai kokeillaan toista hetken aikaa (petetään) ja palataan lopulta alkuperäisen kanssa yhteen. Myös säännöllinen riitely kaikista pikkujutuista ja kahden egon kaksintaistelu kuuluu asiaan.
En ole uskovainen (uskon silti johonkin korkeampaan voimaan) enkä usko kohtaloon, mutta iso ongelma on että otan rakkausasiat liian tosissani, "haudanvakavasti". Haluan löytää sen naisen jonka kanssa tuntuu että kaikki loksahtaa itsestään paikalleen ja jonka kanssa salamoi täysillä. Naisen, jonka kanssa sitoutua rauhassa pikkuhiljaa, toivottavasti loppuiäkseen.
Ahdistaa ajatuskin alkaa seurustella nätin ja mukavan naisen kanssa joka ei kumminkaan laita sukkia pyörimään jaloissa. Vielä enemmän kauhistuttaa ajatus muuttamisesta hänen kanssaan yhteen ja että hankkisin perheen! Monelle ihmiselle kai riittää että toisen kanssa tulee juttuun ja kemiat pelaa ihan hyvin ja kummankin tekee mieli seksiä, mutta minulle se ei riitä.
Siihen että otan rakkausasiat "liian tosissani", liittyy vieläkin suurempi ongelma: Todella harvoin kenestäkään naisesta kiinnostun. Suurin osa naisista joita olen vuosien varrella tavannut, on kulkeneet ohi ja minua ei ole hetkauttanut yhtään. Tietysti kiinnitän huomiota kun näen kauniin naisen mutta siinä se.
Entä sitten kun kiinnostun? Tunteet jyrää myrskyn tavoin yli ja on niin voimakkaat että kaikki muu jää toissijaiseksi enkä pääse tunteistani eroon millään vaikka jossain vaiheessa tietäisinkin ettei meillä ole tulevaisuutta. Onko mulla siis päässä vikaa vai osaanko tunnistaa ne naiset jotka minulle parhaiten sopisivat? Vaistoonsa luottaminen, intuitio taitaa olla se hieno sana jota tässä haen??
Koska todennäköisyys että nainen olis musta yhtä vakavasti kiinnostunut kuin mä naisesta on äärimmäisen pieni, juttu jää siihen ja kärsin taas pitkän aikaa yrittäessäni pyyhkiä naisen mielestäni ja siihen ei riitä muutama kuukausi, puhutaan vuodesta tai jopa pidemmästä ajasta.
Käyn baareissa useimmiten kaveriporukassa mutta en viihdy kovin hyvin koska siellä ihmiset eivät ole oma itsensä, en minäkään ole humalassa oma itseni eikä siellä voi oikeasti tutustua naiseen, uusia tuttuja sieltä tottakai voi löytää.
Naiset voivat keikuttaa itseään tanssilattialla ja luoda merkitseviä katseita missä vaan mutta en halua mennä juttelemaan heille, koska keskustelun tason täytyy olla humalaisen typerää jotta nainen jaksaisi kuunnella minua puolta minuuttia pidempään tai jotta minä jaksaisin jauhaa hänelle niinkään kauaa. Jätän siis rauhassa nämä naiset toisenlaisten miesten iskettäviksi ja poimittaviksi, tiedätte kyllä mitä tarkoitan. :)
Myös naisten alhainen halu ottaa itse riskiä ja mennä juttelemaan miehille ei ainakaan nosta omaa motivaatiotani riskeerata itse aloitteen teossa.
En siis osaa "bilettää" jos sillä tarkoitetaan sitä touhua mitä yökerhoissa näkee. Osaan kyllä olla hauskaa seuraa humalassa ja selvinkinpäin. Osaan kyllä jutella melkein mistä vaan vaikken aiheesta paljon tietäisikään ja mukauttaa juttuni sen mukaan millaisessa seurassa olen. Osaan jutella fiksusti "aikuisten tyyliin" mutta myös tarvittaessa osaan heittää sopivan tyhmää tai härskiä juttua jos seura näyttää sillä tuulella olevan.
Tässä mitä tuli mieleen, voin kirjoittaa lisää jos keksii.
Miksi olen vieläkin sinkku? Koska olen tajunnut jo ajat sitten etten mahdu siihen joukkoon johon enemmistö miehistä ja naisista kuuluu, joille parisuhde on vain yksi kulutustavara ja ajanviettotapa muiden joukossa siinä missä työ, opiskelu ja harrastukset: Siihen ei kannata uhrata koko olemassaoloaan ja kaikkia ajatuksiaan koska se ei ole lopulta niin tärkeää.
Näille ihmisille kiinnostus toiseen syntyy periaatteella "Ensin alapää, sitten yläpää, tosin yläpää ei ole kovin tärkeä". Minulla asia menee päinvastoin, tosin alapääkin on tärkeä. :)
En tykkää romantikko sanasta koska siihen liittyy liikaa tietynlaisia mielleyhtymiä mutta kai sitten olen jonkinlainen romantikko mutta jakaisin romantikkomiehet ja -naiset kahteen ryhmään: he jotka kuuluvat edellisessä kappaleessa kertomiini ihmisiin, joille parisuhde on pelkkä kulutustavara, mutta romanttisella kaavalla maustettuna ja sitten ne jotka oikeasti etsivät sitä "elämää suurempaa" tunneyhteyttä.
Ihmiset ikään ja sukupuoleen katsomatta tuntuvat harrastavan seksiä ja pariutuvan täysin kaoosmaisella logiikalla jota en ymmärrä: Panevat ja hengailevat jonkun kanssa aikansa ja kun alkaa puuduttaa tai tulee "vaikeat ajat", vaihdetaan uuteen tai kokeillaan toista hetken aikaa (petetään) ja palataan lopulta alkuperäisen kanssa yhteen. Myös säännöllinen riitely kaikista pikkujutuista ja kahden egon kaksintaistelu kuuluu asiaan.
En ole uskovainen (uskon silti johonkin korkeampaan voimaan) enkä usko kohtaloon, mutta iso ongelma on että otan rakkausasiat liian tosissani, "haudanvakavasti". Haluan löytää sen naisen jonka kanssa tuntuu että kaikki loksahtaa itsestään paikalleen ja jonka kanssa salamoi täysillä. Naisen, jonka kanssa sitoutua rauhassa pikkuhiljaa, toivottavasti loppuiäkseen.
Ahdistaa ajatuskin alkaa seurustella nätin ja mukavan naisen kanssa joka ei kumminkaan laita sukkia pyörimään jaloissa. Vielä enemmän kauhistuttaa ajatus muuttamisesta hänen kanssaan yhteen ja että hankkisin perheen! Monelle ihmiselle kai riittää että toisen kanssa tulee juttuun ja kemiat pelaa ihan hyvin ja kummankin tekee mieli seksiä, mutta minulle se ei riitä.
Siihen että otan rakkausasiat "liian tosissani", liittyy vieläkin suurempi ongelma: Todella harvoin kenestäkään naisesta kiinnostun. Suurin osa naisista joita olen vuosien varrella tavannut, on kulkeneet ohi ja minua ei ole hetkauttanut yhtään. Tietysti kiinnitän huomiota kun näen kauniin naisen mutta siinä se.
Entä sitten kun kiinnostun? Tunteet jyrää myrskyn tavoin yli ja on niin voimakkaat että kaikki muu jää toissijaiseksi enkä pääse tunteistani eroon millään vaikka jossain vaiheessa tietäisinkin ettei meillä ole tulevaisuutta. Onko mulla siis päässä vikaa vai osaanko tunnistaa ne naiset jotka minulle parhaiten sopisivat? Vaistoonsa luottaminen, intuitio taitaa olla se hieno sana jota tässä haen??
Koska todennäköisyys että nainen olis musta yhtä vakavasti kiinnostunut kuin mä naisesta on äärimmäisen pieni, juttu jää siihen ja kärsin taas pitkän aikaa yrittäessäni pyyhkiä naisen mielestäni ja siihen ei riitä muutama kuukausi, puhutaan vuodesta tai jopa pidemmästä ajasta.
Käyn baareissa useimmiten kaveriporukassa mutta en viihdy kovin hyvin koska siellä ihmiset eivät ole oma itsensä, en minäkään ole humalassa oma itseni eikä siellä voi oikeasti tutustua naiseen, uusia tuttuja sieltä tottakai voi löytää.
Naiset voivat keikuttaa itseään tanssilattialla ja luoda merkitseviä katseita missä vaan mutta en halua mennä juttelemaan heille, koska keskustelun tason täytyy olla humalaisen typerää jotta nainen jaksaisi kuunnella minua puolta minuuttia pidempään tai jotta minä jaksaisin jauhaa hänelle niinkään kauaa. Jätän siis rauhassa nämä naiset toisenlaisten miesten iskettäviksi ja poimittaviksi, tiedätte kyllä mitä tarkoitan. :)
Myös naisten alhainen halu ottaa itse riskiä ja mennä juttelemaan miehille ei ainakaan nosta omaa motivaatiotani riskeerata itse aloitteen teossa.
En siis osaa "bilettää" jos sillä tarkoitetaan sitä touhua mitä yökerhoissa näkee. Osaan kyllä olla hauskaa seuraa humalassa ja selvinkinpäin. Osaan kyllä jutella melkein mistä vaan vaikken aiheesta paljon tietäisikään ja mukauttaa juttuni sen mukaan millaisessa seurassa olen. Osaan jutella fiksusti "aikuisten tyyliin" mutta myös tarvittaessa osaan heittää sopivan tyhmää tai härskiä juttua jos seura näyttää sillä tuulella olevan.
Tässä mitä tuli mieleen, voin kirjoittaa lisää jos keksii.
Vastaukset 17
Vanhimmat
"Siihen että otan rakkausasiat "liian tosissani", liittyy vieläkin suurempi ongelma: Todella harvoin kenestäkään naisesta kiinnostun. Suurin osa naisista joita olen vuosien varrella tavannut, on kulkeneet ohi ja minua ei ole hetkauttanut yhtään. Tietysti kiinnitän huomiota kun näen kauniin naisen mutta siinä se."
Olen itse samanlainen. Katselen kyllä kadulla hyviä peppuja jne, mutta se että oikeasti ihastun johonkin naiseen ja tunnen yhteyttä, tapahtuu ehkä kerran vuosikymmenessä. Sitten minun(kin) tuurillani se "täydellinen" nainen ei olekaan kiinnostunut minusta... No, ei muuta kun seuraava vuosikymmenen mittainen etsintä, että "täydellisyys" osuu kohdalle.
Täydellisyydellä en siis tarkoita mitään ulkonäöllistä täydellisyyttä vaan pekästää sitä kemioiden täydellistä kohtaamista. SItä, että joku nainen vaan oikeasti tuntuu oikealta. Nainen, jonka seurassa saa oltua 100% oma itsensä ja "kaikki natsaa".
Tällaisia naisia kohtaan hyvin harvoin.
Ööh, etkös ole monesti sanonut että kuka tahansa hyvännäköinen teini kelpaisi seuraksi? Ja voisit jopa olla sugar daddynä?
Kaikkea tulee sanottua, mutta totuus on kirjoitettu edellä. Mielelläni katselen teinejä ja vähän vanhempiakin tyttöjä kaupungilla, mutta tosipaikan tullen olen oikeasti kiinnotunut vain suhteesta sellaiseen naiseen, jonka kanssa on oikeasti jotain kemiaa, ja kunnolla!
Kun ei ole paljoa kavereita, niin ei niihin naisiinkaan oikein tutustu. Niihin harvoihin joihin tutustuu, niin ei sitten natsaa silloinkaan...
Kuulostat sellaiselta varautuneelta ja kuivakalta insinöörityypiltä, joka pitää itseään liian älykkäänä, vaikka tuskin sitä on.
Täällä toinen, joka olisi voinut kirjoittaa lähes samanlaisen avauksen kuin aloittaja.
Omalla kohdallani ongelmana on kai erityisesti se, että ulkonäöllä ei ole minulle kovin suurta merkistystä, ellen tiedä, millainen nainen on ihmisenä. Sanottakoon suoraan ja tylysti, että vaikkapa ylipaino on ongelma ihan siksi, että itse liikkuvana ihmisenä haluan kumppanin, joka pystyy jakamaan tietyt harrastukseni, mutta muuten mikään klassinen kauneus ei merkitse juuri mitään. Haluan löytää naisen, joka sytyttää minut ajatuksillaan (sillä, että ne ovat hänen omiaan ja sellaisen mietiskelyn tuloksia, että niille on perustelu) ja arvomaailmallaan.
Kun tuohon lisätään introverttiys (joka tarkoittaa nyt vain ja ainoastaan sitä, että sosiaalinen kanssakäyminen on väsyttävää), ollaan tilanteessa, jossa on vaikea tutustua riittävän moneen naiseen löytääkseen sen oikean. Ulkopuolisesti houkuttelevia kyllä riittää kylliksi, mutta harva on sisäisesti sitä, mitä etsin, ja tuon sisäpuolen näkemään pääseminen on minunlaiselleni ihmiselle niin kuluttavaa, että en mitenkään voi tutustua riittävällä intensiteetillä kaikkiin muuten kiinnostaviksi kokemiinin naisiin.
Vastaan vielä nimimerkin "Näin kommentoin" kommenttiin...
Olen itse myös insinööri, mutta en todellakaan stereotyyppinen kuiva insinööri.
Varautunut olen jossakin måäärin, mutta se johtuu vain siitä, että joudun säästelemään sosiaalista energiaani sen rajallisen määrän takia, enkä siksi lähde mukaan syvällisempään keskusteluun antaumuksella ennen kuin minulle annetaan siihen hyvä syy. Onhan tällainen tietysti jonkinlaista varautuneisuutta, mutta minkäs teet.
Kuivakkuuteen en oikein usko, sillä saan kyllä ilman suurempaa ponnistelua nauramaan ne naiset, jotka haluan saada nauramaan.
Mielestäni aloittajan kuvaamalla luonteenlaadulla ei ole mitään tekemistä liian älykkyyden tai siihen liittyvien luulojen kanssa. En pidä itseäni poikkeuksellisen älykkäänä, vaikka tiedän, että olen hyvä matemaattis-loogisessa ajattelussa. Mielestäni älykkyyttä on monenlaista, ja minulla ei suinkaan ole kaikkia älykkyyden lajeja. Tiedän esimerkiksi varsin hyvin, että vaikka pystyn lukemaan ihmisistä, että he tarvitsisivat tukea, en yleensä osaa tarjota sitä sellaisella tavalla, joka ei säikyttäisi heitä pois, vaikka kuinka haluaisin. Siksi en yleensä edes yritä.
"Sanottakoon suoraan ja tylysti, että vaikkapa ylipaino on ongelma ihan siksi, että itse liikkuvana ihmisenä haluan kumppanin, joka pystyy jakamaan tietyt harrastukseni"
Mitä ne harrastukset sitten ovat?
Luonnossa liikkuminen monin tavoin mutta yleensä siten, että se vaatii normaalia parempaa kuntoa ollakseen nautittavaa.
Joo mutta ei se tarkoita sitä, että jos ei ole ylipainoinen niin on normaalia parempi kunto. Tästä asiasta on täällä aika paljon väännetty, että en nyt enempää ala.
Tuttu tarina. Naiset eivät halua miestä joka ihastuu "myrskyn tavoin". Sellainen antaa ilmeisesti heikon vaikutelman. Suhteisiin pitää osata suhtautua sopivalla välinpitämättömyydellä, myös takertujista ei tykätä, eli pitää olla silleen sopivasti hällä väliä ja kunhan paneskellaan ja katsellaan että tulisko tästä jotain. En tiedä mistä se johtuu ja onko aina, vaikkapa 50 vuotta sitten, ollut myös näin. Kuten tuossa yllä joku naisihminen kommentoi ja sai pari plussaakin heti, niin vakavasti suhteisiin suhtautuvat miehet ovat "kuivakoita" ja "pitävät itseään älykkäinä vaikka eivät sitä ole". Eli pitää olla tosi rela jätkä ja nussia vaan menemään eikä murehtia "tunteista" ja muista sellaisista lapsellisista jutuista. Hei c'mon, "tunteet", kuka niihin enää uskoo muka?
Noeipä toisaalta montaakaan pariskuntaa käy kateeksi jotka varmaan moisella mentaliteetilla yhteen menneet, sitä jatkuvaa riitelemistä kiinnosta sivusta seurata saati itse kokea. Muijat valittaa kun mies on välinpitämätön mulkku sika jne. kun se välinpitämättömän sikailun viehätysvoima hiipuu ja alkaa järki ottaa valtaa.
Samanlaisella naivilla romanssimielleyhtymällä itsekin aikoinaan hain naista, mutta petyin kun A) en kiinnostanut tai B) muijat halusi ensisijaisesti vain patukkaa. Siitä muodostui sitten jonkinlaisen masennuksen kautta eräänlainen henkinen lukko, ahdistaa jo pelkkä ajatuskin naisen kanssa olemisesta. Että onnekas minä!
Juu kyllä tuo romanttinen heittäytyminen voi mennä jo sairaalloisenkin puolelle jos pitää naista jonain ihmeolentona. Pitää osata pitää jalkoja maassa ja lähteä leijumaan vasta sitten kun toinenkin on valmis leijumaan. Ei ne yksinäiset leijamiehet ole niin kiinnostavia.
En voi puhua aloittajan puolesta, mutta itse en todellakaan pidä ketään naista millän tavalla ihmeolentona. Kyse on enemmän sellaisesta luonteesta, että kun kerran innostuu jostakin, niin siitä innostuu sitten kunnolla, ja se pätee myös niihin naisiin, joihin sattuu ihastumaan. Kokemukset ovat onneksi hieman jo tasoittaneet tätä naisten osalta, mutta ei siitä eroon pääse millään.
Ihanaa lukea välillä tällaistakin tekstiä!
En ole vuosiin käynyt "bilettämässä" baareissa, koska se ei ole hauskaa.Ylitursuava seksuaalisuus menettää kaiken viehätyksensä ja latistaa meidät reiäksi ja kepiksi. Romantiikka häviää, seksistä tulee pelkkää panemista eikä mikään suhde tyydytä, kun se ei ole alunperinkään päässyt kehittymään.
Pidä ap kiinni arvoistasi.
Intuitiivisiä älykkäitä, joiden kanssa olisi vielä samantapainen arvomaailma/riittävästi yhteisiä kiinnostuksen kohteita elämässä ei kasva ihan joka oksalla, varsinkaan sellaisia joihin olisi tunteita molemmin puolin. Yhtälö on haastellinen ;-)
Olen itse sinua 8-v vanhempi, ja tulet huomaamaan seuraavissa vuosissa, että tapahtumat missä tapaat uusia vapaita sinkkuja vähenee. Ystäväpiiri alkaa perheellistymään, ja elämänmuutos vie vapaaaikaa. Bileitä, joihin kutsutaan molempien "puoliskojen sinkkukaverit" ei enään ole kuin harvoin. Harrastuksissa ja työpaikalla vapaiden määrä vähenee rajusti, 5v päästä suurin osa vapaistakin on uusintakierroksella lapsien kanssa.
Se, että ei ala suhteeseen vain saadakseen suhteen, on kunnioitettavaa. Kuitenkin vaarana on se, ettei anna mahdollisuutta kenellekään, jos on jo valmiiksi päättänyt ettei kuin ensisilmäyksellä tyrmäävä rakkaus kelpaa. Siihen räjähtääkö tajunta vaikuttaa myös onko itse "valmiina rakastumaan"-tilassa ja onko ollut aikaa herätellä tunteita. Se onko toinen kiinnostava ja potentiaalinen, on intuitiivisillä ihmisillä aika pian selvillä, mutta se taas ei välttämättä tarkoita ydinräjäytystä vaan ihastusta. Ja sitä voi seurata, syvemmät tunteet tai sitten ei.
Kun olet ihastunut, oletko tehnyt aloitteen? Vai luovutatko vaan sillä perusteella, että nainen tuskin ajattelisi samoin? Et voi tietää toisen puolesta. Toivottavasti et ainakaan tee päätöstä sen perusteella, että ajattelet "ettei siitä mitään tulisi" yhdistettynä siihen ettei toista oikeasti edes tunne. Intuitio toimii 100% oikein vain kun on riittävästi asioita, joiden perusteella alitajunta tekee päätelmänsä. Jos et pääse rakastumisen tunteesta eroon, mikset yrittäisi ja tekisi aloitteen, jos kiinnostus on vielä vapaa? Kun vastapuoli on fiksu, hän osaa torjua kauniisti ja ei nolaa sinua.
En usko löytäväni baarista mitään täsmälleen samoista syistä kuin sinä, ja luultavasti jos "oikean tunneyhteyden"-ihminen osuisi baariin ja juttelemaan, sitä tuskin ehtisi huomata lyhyissä keskusteluissa. Vastaavasti flirttailuni samassa tilanteessa saattaa antaa vastapuolelle kuvan, että etsin kevyempää suhdetta, vaikkei se niin ole. Samoin töissä flirttaan kivojen älykkäiden miesten kanssa ja saatan kiusoitella, vaikken hae useimmilta molemminpuolista hyväämieltä enempää. Flirtti ei yleensä etene, jos jompikumpi ei tee aloitetta. Ulkopuolelta on tässäkin vaikea nähdä sisäpuolta ja mitä toinen ajattelee.
En tiedä miten elät, mutta itse olen päättänyt etten laita omaa rajaani tutustumiseen vaan parisuhteen aloittamiseen. Tutustumisen ei tarvitse tarkoittaa panemista, mutta ei toiseen pysty oikeasti tutustumaan ilman kahdenkeskistä aikaa ja tilaa syvemmälle keskusteluille. Niin ja silti, jos toinen ei tunnu yhtään sopivalta en lähde tietenkään edes tutustumiseen. Tämän uusiosinkkuaikana, on käynyt molemmin päin. Itse en halua lähteä leikkimään toisen tunteilla, jos tiedän ettei aineksi vaan ole. Samoin arvostan myös minulle pakit antanutta henkilöä samasta syystä. Mutta, jos toinen on kiinnostava ja voisi olla sopiva, on tyhmää jättää kortti katsomatta ja tutustumatta. Ei niitä mahdollisia niin usein osu kohdalle.
Yhteenvetona voisi sanoa, että älä vaivu epätoivoon ja yritä irroittaa ennakkoluuloistasi. Olet vielä suhteellisen nuori. Minäkin aion vielä sielunpuolikkaani saada, vaikka tilanteeni on sinua paljon-paljon vaikeampi. Tutustun ennakkoluulottomasti ihmisiin ja joku päivä se osuu kohdalle. Voi olla, että se "joku päivä" ei tapahdu ihan heti, mutta tulee kun tulee.
Hienoa tekstiä!