Suhde jää pysähtyneeseen tilaan, se ei syvene. Jos suhde on riittävän syvä, siihen liittyy kaipaus, kaukosuhteessa se tarkoittaisi jatkuvaa jatkuvaa kaipausta, jos suhde olisi riittävän syvä. Sellainen käy raskaaksi elää. Joututu elämään hylätyksitulemisen pelon kanssa. Entäs jos et olekkaan ainoa? Tämä kysymys voi kalvaa mieltä. Jos syvästi rakastaa toista, niin miksipä ei voisi muuttaa yhteen asumaan, jakamaan elämänsä toisen kanssa? Hylätyksitulemisen pelko on tuskallinen kokemus.
Toimii vain niin, ettei se ole mikään rakkaussuhde, voi olla esimerkiksi jonkinlainen kaverillinen seksisuhde.
Toimii vain niin, ettei se ole mikään rakkaussuhde, voi olla esimerkiksi jonkinlainen kaverillinen seksisuhde.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Moi mä oon erittäin ihastunnu yhteen naiseen. Mut sil vaan taitaa olla toinen mies.Mut ei siinä mitään,mut se taitaa olla mun ystävä se mies. Mitä mä nyt teen sitten.?? Ois kiva saada hyviä neuvoja ja nopeasti kans.
Olen elänyt kaukosuhdetta kohta 12-vuotta. Ensin sekopainen rakastuminen, intohimo, pettämisen pelot, kaipaus. Tämän jälkeen onkin sitten usein vuorossa ne pettämiset, ne joko tulevat ilmi tai sitten ei. Vai pitäisikö sanoa, että petetään mutta ei haluta nähdä tai tietää siittä. Sen jälkeen alkaa ystävyys vaihe. Toiseen luottaa, että se on aina olemassa.... sillä onhan se ollut jo yli 10-vuotta. Harvakseltaan enää käy pään sisällä ajatus, mitäs jos se löytää toisen ja rakastuu?
Ei tule onnistumaan
Monilla kavereilla on hyvin sujunu nykyinen eläminen muutettuaan yhteen kumppaneidensa kanssa. Lisäks oon nyt itse kaukosuhtees ollu kaksi vuotta ja ihan mukavasti sujuu, ei oo siis tunteet muuttunu vaan edelleen molemmilla on se sama kaipaus säilyny päästä toisen luokse. Joillakin se siis tomii ja joillakin ei, mutta on turhaa yleistää, koska kaikki on tapauskohtaista.
Olen vasta kaukosuhteen alussa (n.4kk) joten tiedän vain kertoa vähän kokemuksesta, mutta hyvin positiivisella mielellä ollaan kumpikin. Ollaan sovittu että eletään loppuelämä yhdessä koska olemme löytäneet toisemme ja sehän on kaikkein tärkeintä. Meillä synkkaa joka tasolla kuten kemiat, huumori, elämän perusasiat ja tunteet/kiintymys toista kohtaan. Ehkä jonain päivänä asutaan yhdessä mutta se ei ole nyt pääasia. Odotamme vain toistemme jälleennäkemistä ja kaikki tuntuu perustuvan vain siihen. Meillä tämä siis toimii kans, koska olemme siihen alunalkaenkin myöntyneet. Ja voin sanoa että kun ikääkin on jo (55) niin tämä onnistuu parhaiten juuri nyt. Kun se oikea ei löydy läheltä niin miksikäs ei sitten kauempaa :)
hm. mua ei huolettaisi kaukosuhde. siis jos toinen on kaukan vaikka opiskelun tai työn takia ja tilanne ei tulisi aina olemaan niin. Kaipaaminen on ihanaa. Toiseen tutustuu söpösti toisella tasolla kun kirjoittelee kirjeitä ja tekstareita paljon. ja kun on tosiaan aikuinen ihminen ja niin sanotusti kokenut yhtä sun toista niin ei tavallaan ole tarvetta hosua. kun on omia juttuja. töitä, harrastuksia, frendejä ja hömpöttelyä. eri asia varmaankin jos vaan istuisi himassa kaiket illat miettimässä....Sellanen kaukosuhde missä oltaisiin vuosikausia erossa ilman tavoitetta yhteen muutosta jne on kyllä jotain mitä en itse käsittäisi. Mutta ei kaikille sovi samat jutut eikä mun tarvitse käsittää kaikkea.
Itse ollu 5v kaukosuhteessa. Tosi rankkaa. Aina pakkaamista ja matkustamista. Se kysyy jo rahaakin jonkun verran koska kaikki meneminen maksaa. Sanoisin ettei toimi ja aina jompikumpi haluaa jotain enemmän. Jos vielä lapsia on jommallakummalla ei nekään opi tuntemaan partneria ja siitäkin seuraa vaikeuksia. Ainut hyvä puoli kaukosuhteessa on näkemisen riemu. Ei se kuitenkaan pitkälle riitä.
Ihan samaa olen kokenut. En enää alistu sellaiseen suhteeseen. Koska itse haluan enemmän yhdessä oloa ja tekemistä.
Jos vaan haluaa sitä, ni kyllä se toimii. Tietysti on ikävä ja kaipaa ja haluais olla enemmän ja useemmin ja koko ajan toisen vieressä ja lähellä, mutta aina ei saa mitä haluaa. Onhan se kuitenkin sitte aina viikkojen tai kuukausien jälkeen aivan mielettömän ihana fiilis päästä kullan kainaloon ja olla vaan, mikään ei vois olla sillon paremmin. Jos molemmat on vaikka kuitenki Suomessa, ni yhteyttä pystyy jotenki aina pitämää, vaikkei näkiskään. Itse en oo kovin raskaaks kokenu, koska on kuitenki ystäviä ympärillä kun ei rakas ole lähimaisemissa, joten ei tarvii yksin olla.
Ite oon huomannu, että jos jotai oikein kovasti haluaa, nii sillon sen eteen tekee myös töitä niin paljon että se toteutuu. Ja mun kaukosuhteessa ei oo ainakaa mitää valittamista, oon iha rakastunu
Kaukosuhde toimii, jos yhteydenpito toimii. Jos jompi kumpi vähentää yhteydenpitoa, niin siinä on vaikeampi tutustua ja etääntymisen riski kasvaa. Minä yritin pitää yhteyttä ja tutustua (kyselin kaikenlaista), mies vähensi. Ja eipä olla enää yhdessä. Kun tavattiin oli kuin aloitettaisiin uudelleen alusta ja mies olisi ehkä halunnut istua sylikkäin. Ei kyllä kysynyt kertaakaan kuulumisiani silloin eikä ottanut kädestäni kiinni tms. Jos olisi osoittanut jonkin laista huomaavaisuutta, niin olisin mennyt varmaan oma-aloitteisesti hänen kainaloonsa. Ilmeisesti hän oli jo osittain päättänyt lopettaa juttumme.
Kaukosuhteet harvoin onnistuu nuorilta aikuisilta, koska myös pesänrakentamisvietti kuuluu elämään.. jotenkin olen kokenut, että moni nuori nainen pettyy kaukosuhteen laatuun, koska miehen puolelta yhteydenpito vähenee...
Tällä iän kokemuksella en sitä nuorille aikuisille suosittele.. Kaukosuhde toimii taas ihan hyvin, kun on keski-iän loppupuolella (pesän rakentamispuuhat ja lapset jo pois) ja yhteiset eläkevuodet ei enää ole kovin, kovin kaukana..
On se vaan kiva vanheta meidän papan/mamman kanssa, kun on yhteiset lapset ja lapsenlapset, yhteiset talot, mökit ja tavarat ja meinasin unohtaa ihan yhtä tärkeän asian; yhteiset ystävät ,tutut ja sukulaiset .
Kaukosuhteessa onnellisesti 3vuotta. :) Ikää löytyy mieheltä 22 ja minulta 19 vuotta.
Olen ap:n kanssa täysin eri mieltä.
Suhde syvenee, kun ihmiset tutustuvat toisiinsa lisää. Kokemukset voidaan jakaa netin tai puhelimen välityksellä. tietenkin tämä tarkoittaa sitä että pidetään yhteyttä ja vaihdetaan kuulumisia riitävän usein. Sitä oppii tuntemaan toista paremmin päivä päivältä vaikka itse ihminen ei olisikaan läsnä. Mutta parasta on se, että oppii tuntemaan myös omaa itseään.
Jokainen suhteessa oleva voi joutua hylätyksi. Kumppani voi myös pettää ja valehdella vaikka asuttaisiin saman katon alla. Kaikki on mahdollista ja mikään ei ole varmaa oli kyse kaukosuhteesta tai lähisuhteesta.
Mielestäni ihminen joka on sinut itsensä kanssa pystyy kaukosuhteeseen. Jos taas ihmisellä on pelkoja hylätyksi tulemisesta tai on muuten läheisriippuvainen, hän ei tähän todennäköisesti kykene. Läheisriippuvainen ei todennäköisesti kykene muutenkaan normaaliin parisuhteeseen.
Kummankin on siis oltava vahvoja ja varustettu riittävällä itseluottamuksella. Tämän lisäksi päämäärien pitää olla samansuuntaiset ja on jaksettava uskoa yhteiseen tulevaisuuteen.
Etäsuhteen alussa ollaan täällä.. kahdeksan kuukautta takana ja tuona aikana tavattu kahdesti kaksi viikkoa kerrallaan, kun minä olen matkustanut miehen luo valtameren taa. Mies tulossa ekalle Suomi-visiitille parin kk:n kuluttua. Muutoin yhteyttä pidetän puhelimella, FB:ssa, postikorteilla ja skypellä. Onneksi on Skype
Kyllä se vaan toimii.
Itse asun Oulussa & miesystäväni asuu reilun 500km päässä.
Olemme olleet parisuhteessa jo 6kk.
Tosin itse olen työtön,joten voin matkustella mielinmäärin miesystäväni luokse,toisin kuin miesystäväni on töissä,joten hän ei voi matkustaa niin usein kuin minä.
Välillä meillä on n. 1kk pituinen "tauko" ettemme ole yhdessä,koska minulla on oma kämppä täällä Oulussa & olen täällä kirjoilla,joten joudun välillä käymään täällä.
Miesystävälläni on toisella paikkakunnalla asunto,niin hänkin joutuu siellä välillä olemaan(olemme aika paljon olleet miesystäväni vanhemmilla,koska itselläni on koiria,niin niitten on hyvä päästä välillä maalle,jossa saavat irti juosta. täällä kaupungissa kun sitä mahdollisuutta ei tällä hetkellä ole. toki koirapuistoja löytyy,mutta mitenkäs minä polvivammaisena sinne lähtisin kyynärsauvoineen & koirineen menemään? en mitenkään).
Olemme kuitenkin muuttamassa yhteen.
Miesystäväni muuttaa luokseni tänne Ouluun asumaan kesä-heinäkuun vaihteessa 2012.
Hyvä vinkki kaikille enemmän tai vähemmän kaukosuhteessa oleville pareille: Iphone. Ios 5:sen uusimmassa versiossa on imessage ja facetime, ilmaisia viestejä ja videopuheluita.. Ei tunnu niin pahalta kun voi txtata normaaliin tapaan yli 3000 km päähän.. ;)
Toki edellyttää et sellanen luuri on kummallakin.
itse olen ollut kaukosuhteessa nykyisen poikaystäväni kanssa kohta vuoden verran, nyt asumme yhdessä ja suunnittelemma kihloja :)
Kyllä toki voi toimia, mutta vain määräajan! Täytyy molempien todella tuntea, jotain erityistä toisiaan kohtaan. Muuten taantuu homma kaverilliseksi. Itse elän nyt myös kaukosuhteessa, tai ainakin omastapuolestani niin kuvittelen. Puolivuotta on mennyt. Alussa nähtiin usein. Mutta nyt näyttää homma menevän puihin. Kun toinen osapuoli, ei ota yleensä mitään yhteyttä. Minä yksin joudun aina olemaan se joka soittelee. Skype on hieno keksintö. Näet toisen elävänä edessäsi, eikä puhelinlasku kerry. Mutta ei ole kivaa sitten huomata, että en kiinnostakaan enää ihmisenä. Siellä se vaan telkkariakin katselee mieluummin, kuin juttelisi minulle.
Ei meillä ollut mitään tulevaisuuden suunnitelmaa. En voi muuttaa hänen kotimaahan, eikä hänkään voi muuttaa koskaan tänne. Joten homma taitaa kuolla pystyyn.
Kyllä se voi toimia, jos molemmilla osapuolilla vain halua ja tahtoa riittää. Kaiken avain on luottamus. Ilman sitä ei mikään suhde toimi, mutta kaukosuhteessa se on vielä erityisen haastavaa, koska molemmilla on omat ympyränsä ja ihmissuhteensa, eikä välttämättä jaeta niin paljon sitä samaa tuttavapiiriä.
Minulla ja miehellä tulee nyt neljä vuotta täyteen seurustelua ja koko tämä aika on oltu kaukosuhteessa. Molemmat opiskellaan eri paikkakunnilla ja kyllä se yhteenmuutto on kovasti suunnitelmissa, mutta se järjestyy ihan sen mukaan, miten opiskelut järjestyy. Sikäli ei kummallakaan ole kauheaa kiirettä, että tiedetään että tämän neljän vuoden jälkeen jaksetaan kyllä vielä odottaa ihan niin kauan kuin tarve vaatii. Toki ikävä on koko ajan, mutta sitä ihanampaahan on myös aina se jälleeennäkeminen! Ja toki esimerkiksi lomilla ollaan aina pidempiä aikoja yhdessä ja muulloinkin aina sen mukaan miten aikaa ja rahaa riittää.
Ihan tasapuolisesti ollaan pidetty yhteyttä, soiteltu, tekstailtu ja juteltu netin välityksellä. Tietysti välillä on ollut vaikeampiakin jaksoja, kun yhteydenpito on ehkä ollut vähän vähemmällä, mutta aina niistä kuopista on onnistuttu ponnistamaan pois, kun ollaan keskusteltu ja muistettu taas se, minkä takia me tätä välimatkaa siedetään. Kyllä se kumppani on sen arvoinen. Ja mitä luottamukseen tulee, niin me luotetaan toisiimme ihan täysin. Minä en jaksa murehtia sitä, mitä mies tekee omalla ajallaan. Jos pettää, niin en minä sitä pysty estämään sillä että epäilen ja olen jatkuvasti mustasukkainen. Tapahtuu mitä tapahtuu, niin luotan kyllä aina siihen, että kumppani on rehellinen ja kertoo missä mennään. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteikö hänkin ole täysillä tässä suhteessa ja halua olla juuri minun kanssani koko loppuelämäänsä. :)
Kaukosuhde voi toimia jopa vuoden ihan hyvin, mutta jossain vaiheessa on valittava joko ero, tai polyamoria. Uskollisuus on koetuksella, jos elämät ovat täysin erillään.
Moikka, Kyllä kaukosuhde toimii. Itsellä 1 vuosi takana ja matkaero 10 000 km. Matkustamista ja tulevaisuuden suunnitelmia. Vaatii luottoa toiseen ja onneksi on olemassa Whatsapp. Kun sen oikean löytää niin ei pienet esteet suhdetta kaada.
Ehdottomasti voi toimia ja syventyä. 10 vuotta kaukosuhdetta takana ja tämä on tiiviimpi suhde kuin kumpikaan aikaisempi lähisuhteeni. Se on tätsin yksilöistä kiinni, että toimiiko etäsuhde vai ei. Meille paras mahdollinen suhdemuoto. Kaipaus tekee suhteelle hyvää.