Jossakin siellä missä sydämen sanotan sijaitsevan..
Ihan tavallinen sunnuntai. Olen ollut paljon menossa joten päätin pyhittää tämän päivän kotona ololle. Tehdä koulujuttuja, siivota, käydä lenkillä, ehkä lukea, katsoa telkkaria tai kuluttaa aikaa netissä. Kuitenkin mieleeni hiipii taas kerran painostava alakulo.
En ole koskaan seurustellut vaikka olen jo 24-vuotias nainen, vain tapailujuttuja takana. Luulen että juuri ujouteni takia ole yhä yksin. Jonkun tarvitsisi melkein kaapata minut mukaansa, sillä en osaa tyrkyttää itteäni, ja sitä ei tule tapahtumaan.
Tää ahdistus on kuitenkin aivan kamalaa. Miten tästä pääsisi eroon? Miten oppisi olemaan onnellinen näinkin, kun kaikki on kuitenkin periatteessa paremmin kuin hyvin? Pitäisi kai vaan tehdä niin paljon töitä ettei ole aikaa miettiä ja surra.
Mulla on ollut pitkään periaatteena että parempi yksin kuin huonossa suhteessa. Silti olen alkanut miettiä että ihan sama kuka kuhan olisi vain joku. Joku joka silittäisi. Joku syy pitää kämppä siistinä ja kokata hyvää ruokaa. Joku jolle höpötellä päivän kuulumiset. Joku joka välittää.
Miten te sinkut pääsette sunnuntaipäivän ahdistuksesta? Olen etuoikeutettu kun mulla on asiat näin hyvin. Mun huonolle ololle ei ole mitään oikeutusta! Silti tämä tunne on todellinen ja raastava. Tunnen oloni melkein syylliseksi kun en voi olla onnellinen.
Ihan tavallinen sunnuntai. Olen ollut paljon menossa joten päätin pyhittää tämän päivän kotona ololle. Tehdä koulujuttuja, siivota, käydä lenkillä, ehkä lukea, katsoa telkkaria tai kuluttaa aikaa netissä. Kuitenkin mieleeni hiipii taas kerran painostava alakulo.
En ole koskaan seurustellut vaikka olen jo 24-vuotias nainen, vain tapailujuttuja takana. Luulen että juuri ujouteni takia ole yhä yksin. Jonkun tarvitsisi melkein kaapata minut mukaansa, sillä en osaa tyrkyttää itteäni, ja sitä ei tule tapahtumaan.
Tää ahdistus on kuitenkin aivan kamalaa. Miten tästä pääsisi eroon? Miten oppisi olemaan onnellinen näinkin, kun kaikki on kuitenkin periatteessa paremmin kuin hyvin? Pitäisi kai vaan tehdä niin paljon töitä ettei ole aikaa miettiä ja surra.
Mulla on ollut pitkään periaatteena että parempi yksin kuin huonossa suhteessa. Silti olen alkanut miettiä että ihan sama kuka kuhan olisi vain joku. Joku joka silittäisi. Joku syy pitää kämppä siistinä ja kokata hyvää ruokaa. Joku jolle höpötellä päivän kuulumiset. Joku joka välittää.
Miten te sinkut pääsette sunnuntaipäivän ahdistuksesta? Olen etuoikeutettu kun mulla on asiat näin hyvin. Mun huonolle ololle ei ole mitään oikeutusta! Silti tämä tunne on todellinen ja raastava. Tunnen oloni melkein syylliseksi kun en voi olla onnellinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Haluaisitko rakastella kanssani ja unohtaa sunnuntaipäivän ahdistuksen?
Kiitos mutta passaan :)
No jaa....
Kun kymmenen kertaa käy pitämässä luennon sadalla tai parillesadalle ihmiselle jotka ovat alan suurimpia guruja niin mikään ei pelota sen jälkeen.
Olen itsekin monia kertoja esiintynyt useamman sadan ihmisen edessä. Luulisi tosiaan että mikään ei pelota sen jälkeen, mutta eipä se niin menekään :)
Olisi pitänyt lisätä että on oltava oma maine pelissä.
Siis sellainen minkä mukaan päästään alan suurimmaksi guruksi tai täydeksi pelleksi.. :-)
Joo no on kyllä olla kuumottava tilanne.
Kyseessä oli mun tapauksessa vaan urheilu. Jos ite mokaa niin mokaa koko joukkueen puolesta, ja siinä menee koko joukkueen vuoden työ hukkaan. Et kova paikka sekin, mutta eri tavalla :)
Heh, eka lause piti olla: Joo toi on kyllä kuumottava tilanne.
Itse asiassa se ei tunnu yhtään miltään.
Vähän kuin isävainaa opasti meitä lapsia, ihmisten tappaminen on työ missä joku muukin. Ei se tunnu miltään. :-)
Olen ehkä perinyt ainakin kylmähermoisuuden.
Jos aivan varmasti tiedät että haluat parisuhteen eikä sinkkuelämä miellytä, älä missään nimessä opettele olemaan onnellinen ja tyytyväinen tilanteeseen. Hyväksy se että sinua ahdistaa ja olet onneton ja sitten alat tehdä jotain asialle. Tiedät itsekin mitä. Jos vain hyväksyt tilanteen, voit jäädä lopullisesti yksin. Olet vielä nuori, mutta nuoruus on ohi niin nopeasti ettet ehdi edes tajuta mitä tapahtui.
Heh, tämä vastaus yllätti mut jotenkin, mutta todella, totuushan tuo on.
Emmä oikein tiedä mitä asialle pitäis tehä. Kai tavata paljon ihmisiä avoimin mielin, laittaa joku nettideittiilmotus jne. Oon vaan aina ajatellut että kyllä se tulee ajan kanssa, en oo vaan vielä tavannut sitä oikeeta tjsp. Vaikeita juttuja..
"Kai tavata paljon ihmisiä avoimin mielin, laittaa joku nettideittiilmotus jne."
Jotain tällaista juuri pitäisi tehdä. Oikeasti, jonain päivänä tapaat jonkun ja yllätyt kun huomaat että hän on juuri sitä mitä halusitkin. Sitten olet iloinen että lähdit etsimään. Ei ole mukavaa ottaa riskiä ja myöntää muulle maailmalle että haluat löytää jonkun, tiedän millaista se on ujolle ihmiselle. Mutta se on vain pakko joskus tehdä.
Kiitos, ihan totta. Se on myös vain aika rankkaa olla koko ajan sinkku-tutka päällä. Sitä haluaisi vain nauttia elämästä ja pitää hauskaa ja sitä kautta löytää sen jonkun. Mutta tottahan se on että jos näin ei ketään löydy, niin joko on muutettava toimintaansa tai sopeuduttava siihen mitä on.
Ottaisit oppia meistä miehistä.
Ei ole mitään toivottavaa eikä mitään pelättävää.
Just plodding on.
Onhan se rankkaa etsiä, eikä välttämättä ollenkaan hauskaa jos on ujo ihminen. On vaikea ottaa rennosti kun pitäisi alkaa tehdä tuttavuutta, jos tuntuu ettei se tilanne tule luonnostaan. Eikä se ujolla ihmisellä tule luonnostaan. Sosiaalisille ihmisille on aivan luontevaa mennä juttelemaan kenelle tahansa, ujosta ihmisestä sellainen tilanne tuntuu järjestetyltä ja jotenkin arvottomalta.
Mutta yritä ajatella sitä niin, että voit sietää sitä tutustumisvaiheen epämukavuutta nyt, ja se mukava aika on edessä sitten kun löydät sopivan miehen ja alat viimein rentoutua hänen seurassaan. Tai sitten voit välttää epämukavuuden nyt ja kärsiä hiljaa yksinäisyyden vuoksi, pitkään.
Huomasin muuten, että et sanonut etsiväsi nimenomaan miestä, joten minun ei olisi vastauksessani pitänyt puhua juuri "sopivasta miehestä"