The Meteors ja The Skreppers esiintyvät Virgin Oilissa
La 8.10.2011 Helsinki, Virgin Oil Co
Psychobillymusiikin kuninkaiksi nimitetty The Meteors ja punkkia,
rockabillyä sekä autotallisaundia trash rockiksi yhdistelevä The
Skreppers esiintyvät Virgin Oil Companyssä lauantaina 8. lokakuuta.
Liput konserttiin ovat nyt myynnissä Tiketissä.
The Meteors on kolmenkymmenen vuoden aikana julkaissut neljäkymmentä
virallista albumia, ja se on pitkälti vastuussa psychobillynä
tunnetusta musiikkityylistä. P. Paul Fenechin yhtyettä voidaan
edelleen pitää tämän kauhutarinoita, fiftarirokkia ja punkkia sotkevan
genren edelläkävijänä. Viimeisin albumi Hell Train Rollin keräsi
edeltäjiensä tavoin edelleen runsaasti mitä värikkäimpiä arvioita.
1990-luvun puolivälissä perustettu The Skreppers on kuuluisa
energisistä, jopa kaoottisista live-esiintymisistään. Ainutlaatuisen
bändin kokoonpanon muodostavat Special K, Reinaldo, Pax America, Jack
Black, Salvador Salsa ja Jan Gardemeister tuovat lavalle kaiken mitä
hyvä show edellyttää. Viimeisin albumi Stilettos julkaistiin 2007.
Lauantai 8.10.2011
Helsinki, Virgin Oil Co.
22-04
K-18
13 eur mahd. toimituskulut Tiketti (http://www.tiketti.fi, puh: 0600
11 616 (1,50 eur/min pvm) ja myyntipisteet) ja Virgin Oil Co.
Ennakkoliput saatavilla heti.
15 eur ovelta.
THE METEORS (GBR)
"Hurmeisia kauhutarinoita, vinksahtanutta fiftarirokkia ja punkin
vimmaa on sittemmin sotkenut moni muukin, mutta P. Paul Fenechin
yhtyettä voidaan kiittää genren kivijalan valamisesta." - Soundi 4/09
"These guys know exactly what they’re doing and I don’t think there
will be any other act that exhales what psychobilly is about more than
these creeps." - metalrage.com
http://www.kingsofpsychobilly.com/
http://www.skreppers.com/
http://www.virginoil.fi/
8.10. The Meteors, The Skreppers @ Virgin Oil Co
eero3000
3
362
Vastaukset 3
- skrepperi
Teddy boy you are dead and gone now
kappaleen esittää laulu- ja soitin yhtye The Skreppers. - no thanks
skreppers on ihan paska
- e
Nosto!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1571450Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1281160Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216859- 64782
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus58668- 44629
- 48613
- 52572
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187558En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä
Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o29552