Mistäköhän aloittaisin...Olen tuntenut kaverini ala- ja yläasteelta asti (nyt ikää on 19v) Olemme kokeneet yhdessä paljon ja tunnemme toisemme todella hyvin.Nyt olen kuitenkin huomannut että heidän seura ei yksinkertaisesti enää kiinnosta minua ollenkaan.Tai oikeastaan en ole jaksanut heitä viimeisen vuoden aikana ollenkaan.Tunnen,että olen kasvanut ja kypsynyt henkisesti todella paljon ja nämä ystäväni ovat yhä niitä pentuja joita olimme kun tutustuimme.
Heille tärkeää on joka viikonloppuinen biletys,muoti,kauneus,ulkonäkö,pinnallisuus,toisten arvostelu ynm ynm...itse olin aikoinaan samanlainen,luojalle kiitos en ole enää.Mua ei kiinnosta dokaaminen enää ollenkaan,haluaisin käydä vapaa aikana leffoissa,ravintoloissa,näyttelyissä,mutta eihän niitä koskaan kiinnosta lähteä mun mukaan,nauravat vaan mulle kun mua kiinnostaa kulttuuri ja taide.Mä olen myöskin tajunnut sen,ettei ulkonäkö ole se tärkein asia,enkä todellakaan enää tälläydy joka päivä niinkuin ennen.Harvoin edes meikkaan arkisin,kavereideni mielestä se on järkyttävää kun meikkaan niin harvoin.Saan myöskin aina kuulla siitä mitä olen pukenut päälleni,nauruja ja arvosteluja siitä kuinka "epämuodikas" olen.
He ovat kaikki aina ihan viimeisen päälle laitettuja,täydellisyyden tavoittelijoita,menevät lähikauppaankin korkokengät jalassa.En enää jaksa tuollaisia kavereita.Heidän kanssaan ei voi edes keskustella mistään muusta kun siitä miltä perse näyttää farkuissa ja mitä laittaa päälle perjantaina baariin.Jos yritän vähänkin aloittaa jotain syvällisempää keskustelua niin saan taas naurut siitä kuinka "aikuinen" olen.No aikuisiahan tässä jumaliste ollaankin!! kirjastossakin käyminen on heidän mielestä "tosi noloa".Tuntuu että ne olis jäänyt teini vuosiin kiinni.
Mulla on heidän seurassa ihan kauheita ulkonäkö paineita.Sillä aina ensimmäisenä kun näen heidät niin tulee arvostelevat katseet siitä mitä mulla on päällä,miten mun hiukset on ja onko mulla meikkiä.
olen nyt koulun kautta tutustunut muutamaan uuteen kaveriin ja heidän seurastaan mä nautin.Ei tarvii huolehtia miltä mä näytän,mitä laitan päälle ja miten mun hiukset on.Pystyn puhumaan heidän kanssa paljon laajemmista asioista,enkä pelkästään omasta vaatekaapin sisällöstä.Pystyn tehdäkkin heidän kanssaan kaikkea kivaa (enkä nyt tarkoita dokaamista) vaan nimenomaan järkeviä asioita.
Silti en tiedä uskallanko hivuttautua ulos tuosta ystävä porukasta?Olen tuntenut heidät niin pitkään,mutta totuus on että mulla ei ole mukavaa heidän seurassa.Päinvastoin.Huomaan myös että mun itsetunto laskee aina heidän seurassa ja nousee näiden mun "uusien kavereiden" seurassa.
Heille tärkeää on joka viikonloppuinen biletys,muoti,kauneus,ulkonäkö,pinnallisuus,toisten arvostelu ynm ynm...itse olin aikoinaan samanlainen,luojalle kiitos en ole enää.Mua ei kiinnosta dokaaminen enää ollenkaan,haluaisin käydä vapaa aikana leffoissa,ravintoloissa,näyttelyissä,mutta eihän niitä koskaan kiinnosta lähteä mun mukaan,nauravat vaan mulle kun mua kiinnostaa kulttuuri ja taide.Mä olen myöskin tajunnut sen,ettei ulkonäkö ole se tärkein asia,enkä todellakaan enää tälläydy joka päivä niinkuin ennen.Harvoin edes meikkaan arkisin,kavereideni mielestä se on järkyttävää kun meikkaan niin harvoin.Saan myöskin aina kuulla siitä mitä olen pukenut päälleni,nauruja ja arvosteluja siitä kuinka "epämuodikas" olen.
He ovat kaikki aina ihan viimeisen päälle laitettuja,täydellisyyden tavoittelijoita,menevät lähikauppaankin korkokengät jalassa.En enää jaksa tuollaisia kavereita.Heidän kanssaan ei voi edes keskustella mistään muusta kun siitä miltä perse näyttää farkuissa ja mitä laittaa päälle perjantaina baariin.Jos yritän vähänkin aloittaa jotain syvällisempää keskustelua niin saan taas naurut siitä kuinka "aikuinen" olen.No aikuisiahan tässä jumaliste ollaankin!! kirjastossakin käyminen on heidän mielestä "tosi noloa".Tuntuu että ne olis jäänyt teini vuosiin kiinni.
Mulla on heidän seurassa ihan kauheita ulkonäkö paineita.Sillä aina ensimmäisenä kun näen heidät niin tulee arvostelevat katseet siitä mitä mulla on päällä,miten mun hiukset on ja onko mulla meikkiä.
olen nyt koulun kautta tutustunut muutamaan uuteen kaveriin ja heidän seurastaan mä nautin.Ei tarvii huolehtia miltä mä näytän,mitä laitan päälle ja miten mun hiukset on.Pystyn puhumaan heidän kanssa paljon laajemmista asioista,enkä pelkästään omasta vaatekaapin sisällöstä.Pystyn tehdäkkin heidän kanssaan kaikkea kivaa (enkä nyt tarkoita dokaamista) vaan nimenomaan järkeviä asioita.
Silti en tiedä uskallanko hivuttautua ulos tuosta ystävä porukasta?Olen tuntenut heidät niin pitkään,mutta totuus on että mulla ei ole mukavaa heidän seurassa.Päinvastoin.Huomaan myös että mun itsetunto laskee aina heidän seurassa ja nousee näiden mun "uusien kavereiden" seurassa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jep. Olet täysi-ikäinen nyt, saat itse valita ihmiset elämääsi. Suoraan puhuminen auttaa. Vaihtoehtoisesti voit alkaa olemaan enemmän uusien ystäviesi kanssa. Voit kieltäytyä dokaamisesta ja puhumisesta vaatteista sanomalla suoraan että ei oikein kiinnosta kun en ole enää mikään pinnallinen niinkuin ennen. Ei kannata kiduttaa itseään sellaisten tyyppien seurassa, jotka eivät ole samaa maata. Se on äärettömän tärkeää kaikille, että löydämme ihmisiä ympärille jotka ovat samalla aaltopituudella. JA vaikka lähtisit pois pinnallisten tyttökavereiden luota, heille jäisi toisensa.
Panostavatko vanhat ystäväsi ystävyyteenne vai hoidatko sinä pääosin sitä roolia? Kuulostaa että sinä hoidat sitä. Jos et ole varma haluatko hylätä heidät niin pidä taukoa. Ole vähän aikaa niin ettet näe heitä ja jos koet etten missään nimessä halua olla täysin erossa heistä niin kannattaa puhua ystävydestänne rehellesesti. Ratkaisu voi löytyä ihan yksinkertaisesta asiasta.
Mutta jos olet ns kasvanut ystävistäsi, niin ei se maailma siihen kaadu. Se on hyvinkin normaalia. Olet jo ilmeisesti tutustunut uusiin kavereihin, mitäs jos kokeilisit voitko luottaa heihin ja voisiko heistä tulla uusia todellisia ystäviä :) Erillaisuuus on hyvä asia, mutta helpompaa on olla ihmisten kanssa jotka ymmärtävät edes jotain mitä tahdot tai ajattelet
ps. olen itsekkin tuossa tilanteessa. vaikka olen vain 16, tunnen itseni ainakin viisi vuotta vanhemmaksi kuin "ystäväni". olen kiinnostunut eri kulttuureista, ruuanlaitosta, teatterista ja muusta sellaisesta (minut kasvattettiin niin). ja ystävät eivät ymmärrä... Onhan bileissä ihan kivaa, mut ei sinne aina tarvi mennä.
Mulla on ihan sama tilanne. Olen nyt parikymppinen ja elämäni on kehittynyt todella paljon parin viime vuoden aikana, elän avoliitossa, teen töitä ja opiskelen korkeakoulussa, kun taas kaverini, jotka ovat siis minulle todella rakkaita, tuntuvat jääneen junnaamaan paikoilleen. Juuri niin kuin kuvailitkin, pyörivät baareissa vetämässä perseet ilta toisensa jälkeen. Tykkään kyllä itsekkin bilettää sillon tällön mutta se ei ole mun elämäni sisältö :D
Nykyään tuntuu että he ovat aivan eri aaltopituudella. Kuulostaa kyllä inhottavalta kun ystäväsi saavat olosi tuntumaan huonolta. Koita puhua heille asiasta suoraan? Omani eivät sentään tätä tee, ovat ihania ihmisiä mutta vaan niin eri elämäntilanteessa kun minä. Eikai tälle tilanteelle mitään mahda, Itse ainakin toivon että tilanne tasoittuu; ehkä tilanne on toisenlainen vuoden-parin päästä.
Mo!tiedän tunteen ite oon 14v en oo enää kamujeni kaa van 15vuotiaitte tyttöjen kaa ne on ainakin kivempii kun vanhat kamuni,yks mun kamuista on nykyää 7lk tyttöjen kaa ja ollaan 8lk ite oon 9lk tyttöjen kaa toinen kamuni on yksin ja kolmas no...7lk tyttöjen kaa,NEUVOI PLIIS!