Lueskelin tässä näitä keskusteluiden otsikoita ja kaikki oli kovin negatiivisia. Onko kenelläkään mitään positiivista sanottavaa avioliitosta? Onko jonkun avioliitto toiminut, vaikka kriisejä tuleekin? Mikä on saanut teidän avioliitot toimimaan? Monet haluavat avioon ja täällä ei paljoa positiivista kuvaa siitä saa...
Avioliiton plussat
lähäriksiopiskellut
25346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kysymys on suorastaan hirvittävä.
Avioliitto perustetaan, kun kaksi ihmistä sopii solmivansa yhteisen elämän ja perustavan perheen. Tällöin on aina tarkoituksena elää yhdessä aina kuolemaan saakka, joka kuuluu vihkikaavaankin.
Perheessä on lasten turvasatama kasvaa molempien vanhempien kanssa yhdessä. Saada koulutus ja päästä näin aloittamaan aikanaan oma elämänsä samanlaisin elämänarvoin.
Avioliitossa on kyse myös moraalista, elämänarvoista ja vastuullisuudesta, jossa luvataan olla tuken myös vastamäessä.
Nyt on sitten tapahtunut se asia, että kukaan ei tunnu kestävän näitä elämässä ilmeneviä vastamäkiä, vaan silloin toinen pinkaisee pakoon ja etsii toisesta ihmisestä lohtu sekisin kautta. Tämähän kertoo suoranaisesta raukkamaisuudesta,
Eroa harkitessa, kannattaa kyllä ottaa lisäaika ja alkaa kirjata ylös, siitä mitä sillä oletta saavansa, sillä kaikkihan on oletusta ja tärkeintä on kirjata myös mitä menettää. tälle puolelle tulee paljon asioita, on tärkeitä ihmisiä, raha-asiat, lapset ja monia muita asioita.
Uusi suhde alkaa hurmiolla, "rakastumisella", kuten terapeutti sanoi, ihminen alentuu silloin ajattelussaan 6-vuotiaan tasolle, ei ole minkäänlainen totuus mukana.
Joten erossakin on ajateltava, onko se uusi suhde tärkeä, tämähän tulee usein tämän pakoonjuoksun tuloksena ja uskottomuutena, toisen pettämisensä eikä suinkaan vastamäessä ole silloin autettu.
Sitten on eroja, joissa tätä uutta suhdetta ei ole kummallakaan, mitä silloin pitää laittaa menettämisen puolelle.
Sitten pitäisi kirjata myös, mitä eroamisenne tarkoittaa pienille lapsillenne, mitä kaksi kotia tarkoittaa, saako tavata isovanhempiaan, kummejaan, miten lapsia saa joulut , syntymäpäivät, koulun ja arjen asiat, vaattteet, ruuan. Paljonko lapsi menettää, riittääkö lapselle aikaanne.
Sitten on tuo itse, kuinka rikki olet ja mistä syystä, todellisesta ei luulotellusta, onko sinulla sen verran voimia tallella, että uupumuksesi vuoksi kävisit lääkärissä ja terspiassa, onko lapsesi sinulle niin arvokkaat, että teet sen heisän ja oman itsesi vuoksi ja puolisosikin vuoksi.
Näiltä palstoilta saatuja eroa tai joatin muita ohjeita on syytä olla lukemetta ja välttää, sillä sinun itsesi olisi oltava nyt vahva ja mietittävä mitä meneteät ja mitäa saat. Menettämisen voit tietää jollakin tasolla, mutta mitä saat on luuloja paremmasta. Tsoij väsyneenä, uupuneena yksin ei jaksa näitä asioita köäsitellä, tarvitset sitä voimaa, jonka voita saada lääkärin , terapeutin eli asiantuntijoiden kautta.
Älä rakas läheinen tuhlaa elämääsi ja lastesi elämää minkään luulotellun mukaan.
kyl meil hyvin menee loppupeleis. pitää vaan ymmärtää avion ruuhkavuodet kun lapsii pukkaa.onha niistä paljo iloo kahden keskelle. seksiiki on riittävästi 4 muksun ohes.
Mitä tarkoittaa, että avioliitto "toimii"?
Tekeekö avioliitto onnelliseksi? Ei. Tekeekö avioero onnelliseksi? Ei.
Tekeekö avioliitto lapset onnellisiksi? Ei. Tekeekö avioero lapset onnettomiksi? Todennäköisesti.
Onko nimierkillä "Tarvitset voimia" omakohtasia kokemuksia todella huonosta liitosta/erosta?
Minimerkki "Miten on", vain sinä itse tiedät mitä pidät huonona liittona tai erona.
Olen sen verran nähnyt elämää. että todellakin aina kannattaa ensin tutkia asioita ihan omalta kannaltaan ja siltä, että itse on kunnossa, se suuri väsymys voi olla ihan oiekankin sairauden aiheuttam ja aiheuttaa huonoa liittoon.
Tuiossa ihan äskettäin tuli eteen tilanne, että toinen puoliso oli sairastunut kilpirauhasen sairauteen, jota jouduttiin kauan etsimään, missä syy kaikkeen ihmisen ajatuksen muutokseen ja väsymiseen on. Onneksi löytyi ja hoidolla elämä jatkuu, ero oli ihan hikulla, saa nähdä miten jatkosa käy.
Joten ei ole aivan yksiselitteinen tuo huono liitto, josta sitten erotaan luulotellen saatavan parempaa elämää.
Tietenkin on liittoja, joissa ero on ainut oikea ratkaisu, mutta silloin koti on muuttunut turvattomaksi.
Eronneen ei ole syytä hakea laastareita, sillä sitten sitä vasta alhaalla käydäänkin ja rikotaan siinä hupsuudessa loputkin elämästä.
Joten voimia tarvitaan paljon, jotta jaksaa ajatella, eikä tee mitään ratkaisuja väsymyksen vuoksi. eikä missään tapauksessa usko kenenkään ohjeisiin, että eroa heti ja jää liitoon. Päätös pitää tehdä järkevästi ja itse.
Avioliitto on niinkuin elämä muutoinkin, välillä tosi paskamaista ja välillä valoisampaa.
Riippuu ihan ihmisestä kuinka kauan sitä kestää ja milaiseksi sen kokee.
Välillä vain tuntuu että ei äijiä ole suunniteltu koko elämää yhden kanssa touhuamaan, naisilla voi tietysti olla toisin, en tiijä.
Toisen hyväksyminen sellaisenaan kuin hän on. Yrittämättä muuttaa häntä mieleisekseen. Riitojenkin jälkeen rakastamalla, anteeksi antamalla ja sopimalla.
En vaihatisi puolisoani mihinkään. Edelleen 15-vuoden jälkeen hän on "elämäni mies". Ihana, lämmin, välittävä, sosiaalinen, positiivinen, itsepäinen ja määrätietoinen köriläs : )
Parisuhteeseen tyytyväisiäkin on. Täällä vaan nousee esiin ne jotka elävät elämänsä kriisivaihetta ja tekstistä unohtuu ne hetket, jotka oli hyviä.
Osa kirjoittaa huvikseen ja keksii tarinoita.
Kukin kokee tavallaan.
Pitkä, sopuisa, molempia tyydyttävä yhdessä eläminen kielinee siihen suhteeseen sisältyvän noita "plussia"!
Hirveässä huumassa avioituneet tuttavani ovat melkeinpä poikkeuksetta eronneet.
Muutama pari alle viiden vuoden, lapsista huolimatta.
Muutama pari sinnitteli lasten aikuisikään enne eroa.
Omat huumani elin poikamiesvuosinani joiden jälkeen aloin kaipaamaan helpompaa vakiintunutta elämää.
Ei ollut mamman jääkaappia, ei ollut puhtaita vaatteita jos ei itse asiaa hoitanut.
Ei ollut kattoa pään päällä ilman omatoimisuutta.
Ei ollut papan lompakkoa vararahastona.
Eikä ollut petikaverikaan itsestään selvyys ja hukkareisujakin tuli tehdyksi.
Nykyisen kanssa olen elellyt yli 40-vuotta.
Nuorten ihmisten luonnollisten tarpeiden lisäksi viihdyimme keskenämme.
Ei sitä silloin tullut eritelleeksi mutta myöhemmin olemme havainneet ajatusmaailmojemme yhtäläisyyden muutamissa asioissa.
- Rahan käyttö.
- Lasten kasvatusperiaatteet.
- Kiinnostus urheiluun ja matkusteluun.
- Saman suuntaiset yhteiskunnalliset näkemykset.
Nämä ovat alun perin olleet saman suuntaisia.
Mtään kriisejä meillä ei ole ollut.
Omin ponnistuskin, vähällä rahalla velkaiseen taloon muuton jälkeen oli muutaman kuukauden omituisen oloinen jakso.
Viimesien lapsen muutettua omillee oli vaimoni muutaman kuukauden hieman outo.
Plussia?
Riittävän värikäs ja toisaalta tietyn jatkuvuuden taannut tyytyväinen elämä.
Menneistä, molempien hyvän olon huomioon ottaneista vuosista johtuenko kaikki parisuhteen tunnusmerkit toimivat yhä.
Onnittelut, teillä on homam ollut alunpitäen tasapainossa.
Mutta näin ei ole aina, itse tiedän että alunperin vaimo meni naimisiin kanssani rahan takia, ei tosin ole sitä julki tuonut, mutta rivien välistä olen lukenut.
Tietoisuus tästä alkaa jurppimaan aina vain enemmän.
Että tällaista.
Siunattu kurjuus?
Painopiste alhaalla on helpompi pitää tasapainoa.
Olisin kylläkin ollut valmis vaihtamaan kanssasi rooleja.
Mennessämme yhteen minulla oli niskassa opintovelat ( melko vähän ) ja loppuun käytetyt vaatteet, alusvaatteita myöten.
Vaimon omaisuus muodostui pahvilaatikollisesta liinavaatteita ja astioita.
Kahden kuukauden jälkeen ostin käytetyn polkupyörän työmatkoja varten.
Puolen vuoden kuluttua hankimme käytetyn telkun, PAI 24", 140mk.
Jne.
Olisin ollut erittäin onnellinen vähänkin runsaampaan varallisuuteen.
En usko että vaimonikaan olisi vierastanut tilannetta.
Ihmiset puhuvat silloin kun on pula. Jos Suomessa puhuu et on kivaa, se koetaan pröystäilyksi ja paheksutaan.
Avioliitto on parasta elämässäni. Avoilu ei minua tyydytä (olen mies). Lyhyen liiton aikana on jo ollut mokia, kriisejäkin. Kaikesta selviää puhumalla ja tehden parannuksia.
Avio on siunaus kun liittoa hoitaa silloinkin kun on asiat ok.
Paheksuttava pröystäily?
Vanha sanonta onnen kätkemisestä kuvottaa minua!
Miksi ihminen ei saisi olla julkityytyväinen?
Avoimuus ainakin lajittelee aidot ystävät teennäisistä!
Hassu mielipiteeni on että parisuhde on jo silloin pielessä jos se vaatii "hoitamista"!
Onko puutarhakin pielessä jos se vaatii hoitamista? Onko auto rikki, jos se vaatii vuosihuollon? Entä fyysinen kunto? Onko ihminen huonossa kunnossa jos hän lenkkeilee?
Niin, jos autokin on epäkunnossa, sekin vaatii "hoitamista". Hyvä parisuhde vain sujuu sen enemmittä tietoista ponnistelua.
Öljyn vaihtaminen, tankkaus ja pissapojan täyttäminen aina silloin tällöin eivät tarkoita että auto olisi epäkunnossa. Ei se kosla ilman löpöä liiku. Useimmille ihmisille tankkaaminen vaan sujuu huomaamatta.
Samoin ei ole parisuhteen laita. Suurin osa ihmisistä ei osaa parisuhteessa "tankata" automaattisesti vaan höyryillä putputellaan kunnes jäädään tien varteen ja kummastellaan, että kun kaikkihan on periaatteessa ihan kunnossa mutta se jokin vain puuttuu.
Tässä on käsitteet hakusessa. Mikä tekee hyvän parisuhteen? Onko se se, että kaikki vaan sujuu itsekseen vai se, että ihmiset tekevät oikeat ja sopivat asiat kuin itsekseen? Esimerkiksi suuri osa miehistä ei ole tottunut puhumaan ja keskustelemaan kun taas suuri osa vaimoista kaipaisi juuri tätä ja heille se on hyvän parisuhteen yksi kulmakivistä. Tällöin hyvä parisuhde ei pysy kasassa ihan itsestään. Kun menee hyvin, ei huomata hoitaa tätä toimenpidettä ja pikkuhiljaa alkaa liitokset natista.
Jospa se on vain hyväksyttävä että aikansa kutakin.
Enkä muuten tuolla auton epökunnossa ololal tarkoittanut mitään pissapoikien ja tankkien täyttämistä vaan ihan oikeaa omatoimista värkkäämsitä.
Eikä tuppisuusta saa löpinämiestä tekemälläkään.
Sepä se, kun ihmiset hyväksyisivätkin tuon, niin avioliitot olisivat onnellisempia. On aika körötellä ja sitten on aika huoltaa.
Jos tätä ei tunnista niin metsään menee ja liftataan uus kyyti. Mutta ei ole pakko. Tämä on ihan käytännössä todistettu avioliitoissa vuosi toisensa jälkeen.
Mutta eipä ne avioliiton kolaritkaan tarvitse tarkoittaa yhteisen matkan päättymistä. Siitäkin on todistusaineistoa.
Niin ja parastahan on se, että sitten on sellaisiakin huoltotoimenpiteitä, joista molemmat ihan oikeasti nauttii ;)... jokaisella parilla tietysti omansa. Meillä se on lomailu, lököily ja matkustelu ja kaikki siihen liittyvä.
Viidentoista vuoden avioliittokokemuksella; EN menisi enää toista kertaa naimisiin!
Kukapa sitä jaksaisi onnellisesta avioliitostaan tänne kirjoitella?
En minä ainakaan. Mitä ihmettä kirjoittaisin? "Vaimo teki eilen todella hyvää ruokaa" "Olpa kiva käydä anopin tykönä kun se hoiti lasta" "Eilen taas harrastettiin seksiä"
Jee, ketä kiinnostaa...?
Kyllä niitä kriisejä on niilläkin ihmisillä, joilla ei ole koko parisuhdetta.
Ei elämä helppoo ole ja kyllästyishän siihen, jos kaikki menis kuin vettä vaan!
Ongelmat ratkaistaan ja elämää jatketaan.
30 vuotta on oltu sovussa ja riidelty ja yhdessä halutaan olla edelleen.
Ei ole hyvä olla yksinkään..
Mä olen toisella kierroksella. Ensimmäisen puolisoni kanssa elin avoliitossa. Nykyisen kanssa avioliitossa.
Ero ja samalla se suurin plussa on mielestäni siinä, että avioliitto on vakaampi. Avoliitosta on niin helppo lähteä sekä ajatuksen että teon tasolla. Ainakin minulla avoliitto oli kevyempi sitoumus, vaikka siina vuosikymmen vierähtikin.
Avioliitto on julkinen sitoumus. Nyt on jotenkin itsestään selvää, että olemme yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa. Riidoissa on pakko olla rakentavampi, asioita ei sovi jättää roikkumaan. Sillä molemmat haluamme sen loppuelämän olevan hyvää.
Tietenkin on mahdotonta sanoa, tuleeko tämä ero siitä, että puolisot vaihtuivat vai siitä, että olen itse kasvanut ihmisenä.
Varmasti hyvin moni on tyytyväinen avioliittoon, siitä vaan ei ole tarvetta kirjoittaa. Minulle se merkitsee rakastamista ja rakastettuna olemista, kumppania mukana yhteisissä kokemuksia, kaikenlaista mielenkiintoista ja miellyttävää mitä ei yksin eläessä olisi. Jaa että kriisejäkö tulee? 30 vuotta on oltu yhdessä eikä vielä näy kriisejä, ja mitä paremmin tunnetaan toisiamme sitä paremmin opitaan elämään yhdessä.
Mikä on saanut avioliiton toimimaan? Se että meillä on mukavaa yhdessä. Huumoria, toisen arvostamista, avuliaisuutta ja huomiointia. Sopivasti itsenäisyyttä ja omaa elämää kummallekin myös.
Ehkä olen asetellut kysymykset väärin. En, en itse ole avioliitossa, mutta toivoisin joskus olevani, kun olen jo mielestäni "täydellisen" miehen löytänyt. Kun omat vanhempani eikä mieheni vanhemmat ole aviossa (mieheni vanhemmat eronneet aikoja sitten) en ole koskaan saanut hyvää esimerkkiä toimivasta liitosta. Ja ympärillämme aviossa olleet perhetutut ovat monet myöskin eronneet. Joskus töissä kun olen vanhusten kanssa tekemisissä he kertovat hyvistä yhteisistä vuosista joita on kertynyt yli 60 jne. Mutta kun ajattelin tulla lukemaan tänne jotain, kaikki on pelkkää negatiivista. Se saa vaan nuoren ihmisen hieman nousemaan varpailleen, että kannattaako sitä koskaan avioon muka mennä. Yksikin kirjoitus täällä oli että älkää koskaan menkö naimisiin (tai jotenkin se meni, en muista tarkkaan). Aviosta ei mitään hyvää kuvaa...... Sen takia halusin vain kysellä teiltä muilta, kenellä jonkinmoista kokemusta on.. Tottahan se on ettei hyvistä asioista jaksa kertoa, mutta täydellinen negatiivisuus hirvittää. Olis joskus vaan kivaa lukea jostain jotain HYVÄÄ eikä kaikkea huonoa.... Aina valitetaan ja vingutaan asioista. Miksei joskus voisi keskustella jostain mukavasta? Vai onko se liian pehmoa?
Älä tuollaisia murehdi. Parempi olla aviossa 10 tai 20v ja sitten erota kuin olla koko tuo aika yksin.
Eihän tietenkään voi yleistää, että jos joillakin menee huonosti niin kaikilla menee huonosti. On sekä onnellisia että onnettomia avioliittoja. Älä ihmeessä tee omia ratkaisujasi sen mukaan, mitä vaikeuksia ehkä joillakin toisilla on.
Minulle avioliiton tärkein merkitys on, että on elämänkumppani jakamassa iloja ja suruja. Jaettu ilo on kaksinkertainen ja jaettu suru puolittuu pienemmäksi. on kumppani jonka kanssa voi jakaa kaikenlaisia elämyksiä ja kokemuksia, seuraa aina silloin kun seuraa haluan, apua silloin kun sitä tarvitsen, eikä tarvitse tehdä asioita ja päätöksiä yksin. Ja tietysti myös kaikenlaista iloa mitä hänestä muutenkin saan.
Rohkeesti vaan naimisiin. Suosittelen