Saamme miesystäväni kanssa lapsen joulukuussa. Emme kuitenkaan asu yhdessä ja suhteemme on muutenkin ailahteleva ja riitaisa.
Olen ollut masentunut jo muutaman vuoden ja luultavasti siksi minun on vaikea ottaa vastaan itseeni kohdistuvaa kritiikkiä, jota mieheni taas mielellään jakaa - tämä johtaa usein riitoihin. Riitojen selvittelyt jäävät aina puolitiehen, sillä herkkänä ihmisenä ja herkässä tilassa purskahdan usein hysteeriseen itkuun, mikä vaan villitsee miestäni raivoamaan entistä enemmän ja aina jompi kumpi poistuu paikalta vihaisena, yleensä riippuen siitä kumman luona satumme olemaan. Useimmiten heti riidan jälkeen mies kuitenkin soittaa viimeistään siinä vaiheessa kun olen saanut itkuni rauhoittumaan, yrittää selvittää tilannetta tai vain pyytää anteeksi tai jatkaa riitelemistä, kunnes toteamme, ettei tästä tule mitään. Olen jo monesti siis luullut suhteen loppuneen, mutta lopulta emme koskaan pysty olemaan toisistamme pitkään erossa.
Nyt tilanteemme on se, että joudun muuttamaan pois asunnostani ja huonossa rahatilanteessa pohdin vaihtoehtoa muuttaa pois Helsingin hulluista vuokrahinnoista toiselle paikkakunnalle siskoni vapaana olevaan asuntoon. Mieheni on kuitenkin tehnyt selväksi, ettei aio kuulua elämääni jos lähden toiseen kaupunkiin, jota hän ei yhtäkkiä voi sietääkään. Tuntuisikin todella itsekkäältä viedä lapsi pois isänsä luota, mutta näen vaihtoehtoni nyt hyvin vähäisinä. Äitiysloman alkaessa minua ei sido Helsinkiin mieheni lisäksi yhtään mikään (useimmat ystävyyssuhteeni ovat jotenkin etääntyneet ja parhaimmat ystäväni asuvatkin kaukana) ja ajattelen, että uudet ympyrät voisivat tuoda takaisin elämäniloa.
Miehen mielestä voisin muuttaa hänen luokseen, mutta samaan aikaan hän on myymässä asuntoaan, eikä osaa luvata mitään kuinka pitkään siinä voisimme asua. En tiedä kuinka lähellä laskettua aikaa pystyn enää muuttamaan mihinkään uuteen paikkaan ja haluaisin jo varmuuden, että lapsellani on koti, jotta sopii syntyä. Pelkään myös millaista arki tulisi olemaan hänen luonaan vauvan kanssa, sen lisäksi, etten pääsisi pakoon hänen raivoamistaan eikä hän minun itkukohtauksiani, hänen asuntonsa on aina hyvin likainen ja täynnä tavaraa enkä usko, että pystyisin asettumaan sinne lapsen kanssa.
Mutta kuitenkaan hänen asuntonsa ollessa vaihtoehtona minun ei olisi pakkoa muuttaa pois, olisiko se siis liian itsekästä? Välillä kun uskon, että koko suhde pitäisi katkaista, mutten kuitenkaan pysty siihen. Eli, mielipiteitä, miten tässä kannattaisi toimia?
Olen ollut masentunut jo muutaman vuoden ja luultavasti siksi minun on vaikea ottaa vastaan itseeni kohdistuvaa kritiikkiä, jota mieheni taas mielellään jakaa - tämä johtaa usein riitoihin. Riitojen selvittelyt jäävät aina puolitiehen, sillä herkkänä ihmisenä ja herkässä tilassa purskahdan usein hysteeriseen itkuun, mikä vaan villitsee miestäni raivoamaan entistä enemmän ja aina jompi kumpi poistuu paikalta vihaisena, yleensä riippuen siitä kumman luona satumme olemaan. Useimmiten heti riidan jälkeen mies kuitenkin soittaa viimeistään siinä vaiheessa kun olen saanut itkuni rauhoittumaan, yrittää selvittää tilannetta tai vain pyytää anteeksi tai jatkaa riitelemistä, kunnes toteamme, ettei tästä tule mitään. Olen jo monesti siis luullut suhteen loppuneen, mutta lopulta emme koskaan pysty olemaan toisistamme pitkään erossa.
Nyt tilanteemme on se, että joudun muuttamaan pois asunnostani ja huonossa rahatilanteessa pohdin vaihtoehtoa muuttaa pois Helsingin hulluista vuokrahinnoista toiselle paikkakunnalle siskoni vapaana olevaan asuntoon. Mieheni on kuitenkin tehnyt selväksi, ettei aio kuulua elämääni jos lähden toiseen kaupunkiin, jota hän ei yhtäkkiä voi sietääkään. Tuntuisikin todella itsekkäältä viedä lapsi pois isänsä luota, mutta näen vaihtoehtoni nyt hyvin vähäisinä. Äitiysloman alkaessa minua ei sido Helsinkiin mieheni lisäksi yhtään mikään (useimmat ystävyyssuhteeni ovat jotenkin etääntyneet ja parhaimmat ystäväni asuvatkin kaukana) ja ajattelen, että uudet ympyrät voisivat tuoda takaisin elämäniloa.
Miehen mielestä voisin muuttaa hänen luokseen, mutta samaan aikaan hän on myymässä asuntoaan, eikä osaa luvata mitään kuinka pitkään siinä voisimme asua. En tiedä kuinka lähellä laskettua aikaa pystyn enää muuttamaan mihinkään uuteen paikkaan ja haluaisin jo varmuuden, että lapsellani on koti, jotta sopii syntyä. Pelkään myös millaista arki tulisi olemaan hänen luonaan vauvan kanssa, sen lisäksi, etten pääsisi pakoon hänen raivoamistaan eikä hän minun itkukohtauksiani, hänen asuntonsa on aina hyvin likainen ja täynnä tavaraa enkä usko, että pystyisin asettumaan sinne lapsen kanssa.
Mutta kuitenkaan hänen asuntonsa ollessa vaihtoehtona minun ei olisi pakkoa muuttaa pois, olisiko se siis liian itsekästä? Välillä kun uskon, että koko suhde pitäisi katkaista, mutten kuitenkaan pysty siihen. Eli, mielipiteitä, miten tässä kannattaisi toimia?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Muutat nyt omillesi ja sisustat kivan asunnon itsellesi ja vauvalle, alat virkistämään sosiaalista elämääsi ja virkistyt muutenkin. Suunnittelet itsellesi tulevaisuutta ja työtä (vauva on vauva vain hetken). Nautit elämästä. Tai jatkat miehen kanssa ja teet tuon saman kymmenen vuoden kuluttua ja mietit seuraavat kymmenen vuotta, mikset tehnyt niin aikaisemmin.
Älä missään tapauksessa muuta miehen kanssa yhteen.
MENKÄÄ PARISUHDETERAPIAAN.
Mies hermoilee syntymätöntä vauvaa. Tai ainakin luulisin et tuollainen käytös johtuu stressistä lapsen takia.
ei ne kaikki miehet hermoile, vaan on vain iloissaan. Ja stressiäkin pitää pystyä aikuisen ihmisen käsittelemään ja sietämään, oli suhteessa tai ei. Ja voi vain kuvitella, mitä tuo mies tekisi jos avuton lapsi olisi koliikkivauva ja huutaisi yökaudet! Vähintäänkin terapiaa siksi, että aloittaja ymmärtää, mitä on tekemässä ja millaisen elämän haluaa itselle ja vauvalle. Mutta ensin käytännön asiat ja parasta asua omillaan ja saada elämä ja mieliala kuntoon ja lapselle hyvä koti, miehen kanssa ehtii yhteen, jos on vielä myöhemmin tarvetta.
Muuta siskosi kämppään, kauas Hesasta ja lapsen isästä. Hänestä et muuta hyvää tule saamaan kuin ehkä elatusmaksut. Jos ei niitäkään, niin yhteiskunta hoitaa lapsesi elatuksen OK.
Toistan: muuta! Tee kiltti niin kuin sanon, lapsesi masentuu/ahdistuu/traumatisoituu jos päätät jäädä tuon miehen vaikutuspiiriin. Tällainen on mahdollista jopa ennen syntymää! Ja itse neuvolassa (siellä uudella paikkakunnalla) kerro murheesi, älä salaile esim. lapsen isään liittyviä asioita keneltäkään. Sinun tulee opetella avoimuutta, positiivista ajattelua, hyviin luotettaviin ihmisiin tukeutumista. Onnea odotukseen!
En ymmärrä mitä järkeä on hankkia lapsi kun itse kärsii mielenterveysongelmista ja mieskin on vaikea? Vahinko lapsen ymmärtäisin, mutta en mitään tarkoituksella raskaaksi tulemista. Joka tapauksessa olette suoraan sanottuna ihan kusessa kun parisuhde ei toimi kun toinen on hermoheikko ja toinen on hermoraunio.
Todellakin lapsen olisi hyvä tulla suhteeteeseen missä on rakkautta ja taloudellisetkin asiat kunnossa. Nyt ensialkuun haet apua vaikka paikallisesta mielenterveystoimistosta hermoheikkouteesi ja rupeat muuttamaan itseäsi. Miestäsi et välttämättä koskaan pysty muuttamaan, mutta itse voi muuttua.
Olet kyllä aika huono edes koti psykologiksi.
Sinulla on siis kaksi vaihtoehtoa: varma asunto kauempana, pois Helsingin melusta ja ruuhkasta ja hinnoista. Tai: asua Helsingissä raivohullun miehen kanssa asunnossa joka lähtee alta koska vaan. Mies ei välitä lapsesta edes sen vertaa että ottaisi mitään vastuuta mistään. Kiristää sinua lapsella jo nyt.
Ilman muuta itse valitsisin ensimmäisen, mutta tietenkin omat tunteet ei ole mukana tässä. Koita laittaa tunteet sivuun ja ajattele ihan järkevästi: mikä on helpointa sinun ja lapsen kannalta, mikä tukee teidän elämäänne. Miehen voit jättää niistä laskelmista pois, perustelen sen hänen omalla käytöksellään.
Elämäsi on sinun omasi. Sinä päätät mitä sillä teet. Hetken aikaa sinun elämäsi on myös sinun lapsesi elämää, mieti millainen haluat sen sille lapselle olevan.
Ihan ystävällisenä lisäyksenä vielä: pariskuntana asuessanne sinulta saatetaan ottaa lapsi huostaan, kerrostaloasunnosta kuuluvan riidan, raivoamisen, itkun ja vauvan parkunan ansiosta. Oma masennushistoriasi ei siinä kohtaa puolla sinun huoltajuuttasi kovinkaan,vaan lapsi saatetaan sijoittaa toiseen perheeseen jotta pienokainen saa edes jotenkin terveet elämän eväät.
Eli edelliseen vastaukseen lisäyksenä vielä tämäkin, tarkoituksena saada sinut ymmärtämään,että nyt on viimeinen hetki ryhdistäytyä ja "itsekkäästi" katkaista sairaalloinen riippuvuus-suhde tuohon sinulle luonteeltaan täysin sopimattomaan mieheen. Jos hän ei monen lapsettoman vuoden aikanakaan ole ihmisenä yhtään tuon häävimmäksi kehittynyt, helvetti on irti kun vauva väsyttää sinut ja ärsyttää häntä. Saattaa tulla fyysistäkin väkivaltaa, sinulle tai vauvalle. Onko hänellä jokin diagnoosi, kuten epävakaa, ADHD tms?
Mitä haluat lähitulevaisuudeltasi?
Ehdottomasti ensin pitää selvittää onko kyse masennuksesta, eli kannattaa heti mennä lääkäriin. Jos tuntuu oikein pahalta, niin Aurooraan pääsee suoraan, sen kun kävelee ovesta sisään. Jotta sinua pystytään hoitamaan, oli kyse parisuhdeongelmasta ja/tai masennuksesta, niin hoitoprosessi käynnistyy siitä, kun ensin tiedetään mikä on sairaus tai ongelma. Jos jäät nykyiseen tilanteeseesi, niin siitä ei hyvää seuraa. Äkkiä hakemaan apua.