Olen nuori nainen, seurustelin nuorempana reilu 2-vuotta nigerialaisen miehen kanssa. Kirjoittelin silloin tälle palstalle suhteestani eli siitä, miten hyvä suhteeni on ja miten kunnollinen ja hyvä poikaystäväni on. No, ero tuli kuitenkin. Mitäkö sitten opin?
Ihmisen psyyke toimii siten, että ihminen haluaa uskotella itselleen ja ehkä muillekin asioiden olevan hyvin, vaikkei ne niin hyvin olisikaan. Ennen oikeasti ajattelin, että suhteeni ja hyvä ja mies kunnollinen, mutta jälkeenpäin tajuan, ettei se ollut totta. En vaan suostunut uskomaan asioiden todellista laitaa. No, olenko sitten kaikkia mokusuhteita vastaan ja haluan varoittaa muita? Ei nyt niinkään, mutta en kyllä ajatellut kovinkaan tarkkasti mitä tein...
Toinen sumentava asia on tietenkin rakkaus, eikä rakkautensa kohteesta halua uskoa mitään pahaa. Oma kokemukseni suomi-afrikka suhteesta on se, etten sellaiseen ikinä enää lähtisi. Tämä siitäkin huolimatta, ettei mieheni tietääkseni koskaan pettänyt minua tai muuta vastaavaa. Kulttuurierot on vaan niin valtavat, että todennäköisyys suhteen onnistumiselle on hyvin pieni.
Oma exäni ei edes ollut muslimi. Silti käsitykset asioista, mielipidekysymykset ja arvomaailmat erosivat meillä niin kovasti. Olimme aivan eri mieltä parisuhteesta, avioliitosta, miehen ja naisen asemasta, maasta jossa haluamme asua, lasten kasvatuksesta... noin niinkuin listaa alottaakseni. Koko ajatusmaailma oli kuin yö ja päivä. En koskaan hyväksynyt miehen kantoja asioihin, vaikka kovasti yritinkin.
Mies oli paperilla kunnon mies. Opiskeli, kävi töissä eikä käyttänyt päihteitä. Kuitenkin tajuan vasta jälkeenpäin kuinka mahdoton suhde oli ja kuinka se ei ikinä olisi toiminut. Luojan kiitos emme saaneet lapsia tai menneet naimisiin. Kulttuurierot ja lähtökohdat suhteelle oli niin vaikeat, että olisi pitänyt jo alussa tajuta, ettei suhde tule ikinä kestämään.
Nykyään olen suomalaisen miehen kanssa. En halua haukkua afrikkalaisia miehiä, mutta en voisi sellaisen kanssa olla enää parisuhteessa. Suomalaisen kanssa kaikki on niin paljon helpompaa kun kulttuuri/kieli ja käsitykset asioista täsmää.
Tämän kaiken kuitenkin tajuaa vasta jälkikäteen. Suhteen aikana halusi ajatella, että kaikki ongelmat on voitettavissa. En myöskään ihmettele sitä, että tilastojen valossa moku avioliitot eivät kestä.
Ihmisen psyyke toimii siten, että ihminen haluaa uskotella itselleen ja ehkä muillekin asioiden olevan hyvin, vaikkei ne niin hyvin olisikaan. Ennen oikeasti ajattelin, että suhteeni ja hyvä ja mies kunnollinen, mutta jälkeenpäin tajuan, ettei se ollut totta. En vaan suostunut uskomaan asioiden todellista laitaa. No, olenko sitten kaikkia mokusuhteita vastaan ja haluan varoittaa muita? Ei nyt niinkään, mutta en kyllä ajatellut kovinkaan tarkkasti mitä tein...
Toinen sumentava asia on tietenkin rakkaus, eikä rakkautensa kohteesta halua uskoa mitään pahaa. Oma kokemukseni suomi-afrikka suhteesta on se, etten sellaiseen ikinä enää lähtisi. Tämä siitäkin huolimatta, ettei mieheni tietääkseni koskaan pettänyt minua tai muuta vastaavaa. Kulttuurierot on vaan niin valtavat, että todennäköisyys suhteen onnistumiselle on hyvin pieni.
Oma exäni ei edes ollut muslimi. Silti käsitykset asioista, mielipidekysymykset ja arvomaailmat erosivat meillä niin kovasti. Olimme aivan eri mieltä parisuhteesta, avioliitosta, miehen ja naisen asemasta, maasta jossa haluamme asua, lasten kasvatuksesta... noin niinkuin listaa alottaakseni. Koko ajatusmaailma oli kuin yö ja päivä. En koskaan hyväksynyt miehen kantoja asioihin, vaikka kovasti yritinkin.
Mies oli paperilla kunnon mies. Opiskeli, kävi töissä eikä käyttänyt päihteitä. Kuitenkin tajuan vasta jälkeenpäin kuinka mahdoton suhde oli ja kuinka se ei ikinä olisi toiminut. Luojan kiitos emme saaneet lapsia tai menneet naimisiin. Kulttuurierot ja lähtökohdat suhteelle oli niin vaikeat, että olisi pitänyt jo alussa tajuta, ettei suhde tule ikinä kestämään.
Nykyään olen suomalaisen miehen kanssa. En halua haukkua afrikkalaisia miehiä, mutta en voisi sellaisen kanssa olla enää parisuhteessa. Suomalaisen kanssa kaikki on niin paljon helpompaa kun kulttuuri/kieli ja käsitykset asioista täsmää.
Tämän kaiken kuitenkin tajuaa vasta jälkikäteen. Suhteen aikana halusi ajatella, että kaikki ongelmat on voitettavissa. En myöskään ihmettele sitä, että tilastojen valossa moku avioliitot eivät kestä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olipa kerrankin kiihkoton ja hyvä aloitus. On totta että monikulttuurisessa suhteessa usein törmätään täysin erilaisiin katsantokantoihin ja odotuksiin mitä tulee parisuhteeseen, perheeseen ja tulevaisuuteen. Joko niistä päästään keskustelemalla kompromisseihin ja suhde jatkuu tai sitten ei. Suomi-suomi parisuhteissa on sama juttu, mutta usein asiat ja ristiriidat ovat ihan eri luokkaa kun monikulttuurisissa suhteissa. Oma kokemukseni (avoliittoa ja lapsi) afrikkalaisen kanssa ei onnistunut. Olemme kuitenkin vanhempia ja ystäviä keskenämme. Ajatusmaailmamme vaan aloittajan mainitsemissa asioissa ei löytänyt kompromissia ja on meille molemmille parempi, että emme enää yritä parisuhdetta. Uskon että kumpikin varmaankin tulevaisuudessa pariudumme oman maan tai maanosan naisen/miehen kanssa.
Useimmat ihmiset oppivat kokemuksen, eli kantapään kautta. Tyhmimmät eivät opi ollenkaan. Janan toisessa päässä on tietysti myös ihmisiä, jotka välttävät pahimmat sudenkuopat toimimalla viisaasti. Kaikkeahan ei todellakaan tarvitse oppia kantapään kautta. Kaikkea ei ole edes varaa oppia niin (esim. että tuntemattomasta rannasta ei kannata hypätä järveen pää edellä). Harmi että toisten oppimisprosessin pitää olla niin perusteellinen, että myös lapsi joutuu makselemaan vanhempansa oppirahoja. Itsensähän jokainen voi tyhmyröidä vaikka hengiltä, mutta lapset velvoittavat parempaan. Siksi lapsia ei kannattaisi tehdä minkälaisiin parisuhteisiin tahansa eikä kauhealla kiireellä. Mutta positiivisesti ajatellen: ei se lapselle mikään maailmanloppu sentään ole, vaikka toinen vanhempi olisi minkälainen tahansa, tai vaikka häntä ei olisi ollenkaan. Edellyttäen että se toinen vanhempi on hyvä ja vastuuntuntoinen. Siinäpä onkin raskas vastuu.
Tosiaan,toiset oppivat kerrasta,toiset eivät millään.Säälittää yksi noin viiskymppinen tuttuni,joka on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana pyörittänyt kolmea nigerialaista ja aina on saanut paskaa syödä.Nyt on sitten vuorossa Guinealainen,naimisiin on taas menty ja odottelee,että mies pääsee Suomeen.Ei tuosta hyvää seuraa tuostakaan...Ja mies alle nelikymppinen..Jooo..
Itselleni kävi juuri noin suomalaisen naisen kanssa, eli suo siellä vetelä täällä.
Lähdin sitten Aasiaan ja kolmannella kerralla tärppäsi. Olin siinä vaiheessa asunut siellä puolisen vuotta, tapasin tytön vanhemmat tuosta reilun vuoden päästä, jotka eivät olleen asiasta kovin iloisia, mutta suostuivat kuitenkin.
Kulttuurieroja on ilman muuta, mutta koska olemme molemmat verraten hyvin koulutettuja (naisella myös useampi yliopistotutkinto eri maista) niin asioista voitiin puhua suoraan. Ei se niin helppo silti ollut, ajan kanssa kuitenkin aina helpompaa. Annan toisen pitää kulttuurinsa, ja minä pidän omani. Niissä ei ole ristiriitoja.
Myöskään Suomen päässä sukulaiset eivät pitäneet ajatuksesta, kunnes tapasivat hänet. Vastaanotto oli jännittynyt, mutta lämmin.
Kyllä sen tietää ensimmäisen 15 minuutin keskustelun jälkeen, onko suhteessa mahdollisuuksia enempään. Jos ekojen treffien aikana tulee "ai laav juuta" niin se on varma merkki siitä että homma haisee.
Aasialainen kaunotar on viihtynyt matkassa mukana jo lähes 20 vuotta.
Aloittajalle.Ihmettelen vaan että mikä piti teitä yhdessä noinkin kauan,jos olitte monista tärkeistä asioista eri mieltä.Seksikö?Ja luulo asioiden korjaantumisesta ajan myötä?