Miten teidän perheessänne vietätte aikaa yhdessä koko perheen kesken ja mitä silloin teette? Oletteko kotona ja teette jotain ns. kivaa, vai lähdettekö muualle? Vai onko yhdessäolonne perheenkesken esim. jotain pihatöitä tai muuta kotipuuhaa? Entä kuinka usein vietätte aikaa yhdessä koko perhe?
Meillä itse (äiti siis olen) vietän aikaa paljon lasten kanssa, käydään yhdessä kaupungilla, kaupoissa, elokuvissa tai kotona pelataan jotain peliä yhdessä tai leikitään ym. Mutta mieheni (siis lasten isä) ei koskaan tee mitää tällaista lasten kanssa. Hän vetoaa aina siihen, että on niin väsynyt töiden jälkeen tai että pitää tehdä kotihommia (polttopuita, pihatöitä, pienta remontteerausta tms). Vaikka lapset joskus auttavatkin näissä hommissa, eivät he koe sitä sellaiseksi yhteiseksi ajaksi. Mieheni ihmettelee kovasti, miksi lapset pitävät minua tärkeämpänä, eivätkä juuri koskaan edes puhu isänsä kanssa.
Olen yrittänyt kertoa ja saada mieheni ymmärtämään, että ehkäpä siksi lapset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät, kun mieheni ei koskaan vietä yhteistä aikaa heidän kanssa, mikä olisi myös lasten mieleistä puuhaa. Näin heilllä ei juurikaan ole mitään yhteistä ja lapset kokevat isän vain komentelijana (kun komentaa esim. läksyistä), eikä ollenkaan "hauskana tyyppinä", jonka kanssa olisi joskus kivaa.
Onko muissa perheissä vastaavia ongelmia ja mitä asialle voisi tehdä kun miehelleni ei näköjään mene viesti perille? Itse olen välillä aivan lähdön partaalla, koska välillä tuntuu että olen yksinhuoltaja vaikka olemmekin parisuhteessa.
Meillä itse (äiti siis olen) vietän aikaa paljon lasten kanssa, käydään yhdessä kaupungilla, kaupoissa, elokuvissa tai kotona pelataan jotain peliä yhdessä tai leikitään ym. Mutta mieheni (siis lasten isä) ei koskaan tee mitää tällaista lasten kanssa. Hän vetoaa aina siihen, että on niin väsynyt töiden jälkeen tai että pitää tehdä kotihommia (polttopuita, pihatöitä, pienta remontteerausta tms). Vaikka lapset joskus auttavatkin näissä hommissa, eivät he koe sitä sellaiseksi yhteiseksi ajaksi. Mieheni ihmettelee kovasti, miksi lapset pitävät minua tärkeämpänä, eivätkä juuri koskaan edes puhu isänsä kanssa.
Olen yrittänyt kertoa ja saada mieheni ymmärtämään, että ehkäpä siksi lapset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät, kun mieheni ei koskaan vietä yhteistä aikaa heidän kanssa, mikä olisi myös lasten mieleistä puuhaa. Näin heilllä ei juurikaan ole mitään yhteistä ja lapset kokevat isän vain komentelijana (kun komentaa esim. läksyistä), eikä ollenkaan "hauskana tyyppinä", jonka kanssa olisi joskus kivaa.
Onko muissa perheissä vastaavia ongelmia ja mitä asialle voisi tehdä kun miehelleni ei näköjään mene viesti perille? Itse olen välillä aivan lähdön partaalla, koska välillä tuntuu että olen yksinhuoltaja vaikka olemmekin parisuhteessa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No, jokainen toimii tyylillään.
Me olemme olleet tiivis perhe. Olen ollut paljon lasten kanssa, lukenut, pelannut, "pakottanut" kävelylle jne. Mieskin on aina ollut kotona töiden jälkeen ja toiminut tarvittaessa kuskina. Vauva-aikana hän syötti ja vaihtoi vaippoja, mutta kuitenkaan hän ei ollut henkisesti läsnä. Liekö koskaan nauttinut lasten kanssa olosta, hoitanut toki muonituksen ja iltapesut yms. kun ne kerran on täytynyt tehdä.
Lapset ovat läheisempiä minun kanssani ja heidän ollessa nyt jo teini-ikäisiä, käymme mukavia keskusteluja keskenämme.
Ei sen takia kannata eroa ottaa, että mies ei ole lasten kanssa. Mielestäni se on ihan miehen oma moka, jos hän kokee jäävänsä jotenkin ulkopuoliseksi lasten elämässä. Varsinkin, kun olet miehesi kanssa asiasta puhunutkin!
Oletko miettinyt omaa toimintaasi? Miten aikoinaan annoit miehesi osallistua vauvanhoitoon? Hoiditko aina itse, vai olitko kärkäs neuvomaan toista? Näilläkin saattaa olla vaikutusta siihen, että mies ennemmin vetäytyy kuin yrittää osallistua. Ja sitten lasten ollessa vanhempia, onkin paljon vaikeampaa alkaa luomaan suhdetta läheiseksi.