Seksin määrä tuoreessa parisuhteessa

katinka83

Olemme poikaystäväni kanssa pian kolmekymppisiä, olemme seurustelleen muutaman kuukauden. Suhteemme on oikein hyvä ja rakastamme toisiamme. Haluan seksiä päivittäin, useita kertoja. Poikaystävälleni vaikuttaisi riittävän mainiosti muutama kerta viikossa. Usein teen aloitteen seksiin, mutta poikayställäni ei seiso, vaikka kuinka kiihkeä olisin ja pyrkisin viettelemään. Seksimme on hyvää, silloin kun sitä on, ja poikaystäväni nauttii silminnähden erittäin paljon. Entiseni halusi huomattavasti enemmän seksiä (useita kertoja päivässä), joten minun on vaikea tottua tähän seksin määrään. Olen pyöritellyt päässäni seuraavia kysymyksiä: Eikö suhteen alussa pitäisi olla erityisen paljon seksiä? (Kolme kertaa viikossa tuntuu vakiintuneen suhteen määrältä.) Miksi hänellä ei seiso, vaikka sylissä on kuuma nainen? (Voiko hänellä olla jotain ongelmia, jotka voisi kenties korjata lääkärikäynnillä?) Olen hyvännäköinen nainen, vartaloni on varsin haluttava ja panostan ulkonäkööni ja pukeutumiseeni, ja tiedän miellyttäväni poikaystäväni silmää. Pitäisikö minun asennoitua, että tämä on vain yksilökohtainen asia, nykyinen poikaystäväni ei vain ole niin seksikeskeinen kuin aiempani, sillä selvä? Neuvoisitteko minun vähentämään aloitteiden tekemistä, kun melkein joka toinen kerta se menee siihen, että tilanne kyllä kuumenee, mutta seksiin asti ei päästä ja minua harmittaa? Tunteeko mieheni itsensä riittämättömäksi, kun tyttöystävä haluaa enemmän kuin hän ja tekee aloitteet?

14

1507

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voevoevooe

      Ei hitto, miksi tehdä asiasta tuollainen numero? ..ja loppuuko seksi/ erotiikka siihen puuttuvaan erektioon.
      Ei mulla ainakaan kyllä mielihyvää tuntee ja pystyy antamaan toiselle ilman sitä kovaa konemaista "hinkkaamistakin".

      • katinka83

        Kysymys ei ole siitä, että erotiikkaa ei olisi muuten kuin seisovan kalun kanssa, vaan muun muassa siitä, että onko tässä kyse erektio-ongelmista, vai ei? Jos on, niin sitten asialle kannattanee tehdä jotain. Minulla ei ole kokemusta kuin muutamasta miehestä, siksi haluan kuulla muiden mielipiteitä.


    • Sunny63

      Rauhallinen ja rakentava keskustelu olisi hyvä asia! Ei syyttelynä vaan kertoisit haluistasi ja toiveistasi, kysy mikä mättää?! Miehet on erilaisia, mutta hyvä selvittää ongelmat heti, eikä vuoden päästä;)

      • 6+4

        Ei se vehje keskustelemalla nouse..


    • asdwa<dwsd

      mikset ryhtyisi maksulliseksi naiseksi jos jatkuvasti himottaa..saisit myös lisäansioita helpolla.
      ei kaikkia miehiä voi kiinnostaa jatkuva paneminen.
      onko teillä seksi edes rakastelua, vai jääkö se vain siihen paineiden purkuun ja panemiseen.
      ja se että jatkuvasti roikut miehessäsi seksiä kinuten, vähentää aivan varmasti miehen haluja. se voi alkaa jopa ärsyttämään jos toinen on jatkuvasti kalussa kiinni.
      mitäpä jos miestä syyllistämättä juttelisitte ihan niinkuin aikuiset ihmiset tuosta teidän seksiongelmasta.
      voisin jopa arvata että sinä taidat tuosta seksin vähyydestä tehdä liian suuren ongelman. ehkä se mies haluaisi tehdä sun kanssasi muutakin kuin pitää sinua seksilelunaan..tosin tiedä sitten riittääkö sinulla aivokapasiteetti muuhun kuin panemiseen. suhteet kun sisältävät muutakin kuin seksiä.

    • 20+3

      on niin hirveän yksilöllistä, kuinka paljon/usein kukakin haluaa seksiä. se on ja yleensä pysyy, eikä siihen voi vaikuttaa paljoa. Jos ei kiinnosta puputtaa muutaman tunnin välein, niin sitten ei kiinnosta ja sitä pitää kunnioittaa.

      Jos ruinaat seksiä ja valitat kun et sitä saa, vaikutat pettyneeltä ja motkotat, miehen mielenkiinto vain vähenee entisestään kun luot henkisiä suorituspaineita. Mies voi tuntea olevansa riittämätön ja kohta hän menettää mielenkiintonsa kokonaan. Ahdistus estää vehjettä nousemasta. Voisi olla aika loukkaavaa ehdotella pillereiden hankkimista jos toinen on tyytyväinen siihen pariin kolmeen kertaankin viikossa.

      Osaat kai tyydyttää itse itsesi?

      Seksin määrä tuossa suhteessa ei tule ainakaan lisääntymään. Joko hyväksyt sen ja keksit muuta, tai lopetatte suhteen ja etsit ihmisen jonka halut ovat lähellä sinun halujasi.

    • sdcdscsdc

      Ei miehillä seiso nappia painamalla eikä käskystä!! Erektio on siitä kummallinen asia, että usein kun pitäisi seistä, ei seiso ja tilanteissa missä ei saisi seistä, seisoo!! Vaikka mies rakastaisi naista ja nainen olisi maailman haluttavin, ei aina seiso vaikka kuinka haluis ja kun asiasta ottaa paineita, ei seiso millään!!

      Mies voi vaikka nuolla pimppaa ja sormilla tyydyttää naisen, ei siihen aina kovaa kalua tarvi ;)

    • kata--

      "Kolme kertaa viikossa tuntuu vakiintuneen suhteen määrältä."

      Hah, no me ollaan sitten oltu hyvinki vakiintuneita jo kauan :D (yhdessä nyt 1,5v). Vaikka ollaan nuoria, ei minun todellakaan tee mieli joka päivä eikä edes joka toinen. Seksi on kuitenkin ihanaa ja monipuolista. Määrä vaihtelee paljon, joskus voi olla viikon hiljaista ja joskus taas melkein joka päivä. Ei sitä kannata stressata.

    • muutama neuvo :)

      Meillä oli suhteen alkuaikoina hyvinkin kiihkeetä, saatettiin harrastaa seksiä jopa viisikin kertaa päivässä :D Useimmiten mun aloitteesta. Vuoden seurustelun jälkeen seksin määrä on vähentynyt siihen "perinteiseen" 2-3 kertaa viikossa, mutta edelleen minä olen se joka haluaa useammin ja enemmän.

      Välillä kyllä turhauttaa niiden pakkien saaminen, kun itsellä tekee kovasti mieli mutta miehellä ei. Oon kans yrittänyt vähentää kaikenlaista motkotusta ja valitusta, just samasta syystä kuin joku tuolla ylempänä totesikin - siitä tulee miehelle vaan suorituspaineita ja sitten sitä seksiä ei ainakaan ole näkyvissä. Joten nykyään jos tulee tilanne, että mun ja miehen sen hetkiset seksihalut ei kohtaa, niin keskityn nauttimaan vain siitä miehen läsnäolosta ja seurasta, kosketuksista ja pusuista. Lopulta joka kerta on käynyt niin, että kun mies huomaa että en painosta millään tavalla seksiin tai mihinkään siihen liittyvään puheilla tai käytökselläni, niin aika nopeasti se aloite on tullut sieltä miehen puolelta ja seksikin on tuntunut paljon paremmalta kun molempia haluttaa :) Suosittelen samaa sullekin, toimii!

      Ja tosiaan jos ihan hirveästi panettaa eikä mies innostu, ni sitten vaan omia sormia tai vibraattoria kehiin.

    • 8+18

      Voi helv.. mitä naisia täällä, eikö oo muuta tekemistä elämässä TOSIAANKAAN??

    • Jååpajåå

      Me ei harrastettu seksiä kertaakaan 6 seurusteluvuotemme aikana, koska molempien mielestä seksi kuuluu vasta avioliittoon.

      • Ninipänäinpä

        Tässä on todella sitä jotain. Pitäkää linja!


    • mk

      Poikaystävälläsi on paineita ja jännittää liikaa ettei pysty tyydyttämään sinua mutta minä miehena ja ikää jo 50v niin munusta sellainen 2-5 kertaa viikossa on hyvä määrä ja joskus 20-30 kympin välillä piti tehdä se viisi kertaa päivässä ja hyvin jaksoi mutta silloin pitää olla mielenkiintoa seksiin.

    • kokenut nainen 52 v

      Kyllä neuvoisin luovuttamaan jo tässä vaiheessa. Et tule koskaan olemaan tyytyväinen seksielämäänne. Jos ei se nyt tuoreessa suhteessa suju, niin valitettavasti tilanne ei ainakaan tule paranemaan. Seksi on niin tärkeä osa parisuhdetta, että etsi itsellesi kulta joka on kanssasi samalla linjalla. Katkeroitat vaan itsesi, jos jäät tähän suhteeseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1315
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe