Täällä on paljon eronneet ihmiset sättineet vastaan jos joku on uskaltanut ottaa esille heidän toimintansa lapsiaan kohtaan avioerossa.
Nyt sitten muutama rohkea on kirjoittanut oppaan lapsen tuskasta vanhempien avioerossa ja siinä ihan suoraan kerrotaan, että ei ne lapset mene sen teidän mukaisen tapaan yli erotanne vain heittäen.
nÄMÄ LAPSET KERTOIVAT KARUA TOTUUTTA SIITÄ KUINKA HEIDÄT ON LAIMINLYÖTY JA JA SE ON ELÄMÄSSÄ JATKUVASTI TAAKKANA NYT.
Toinen asia joka tuli esiin oli että jo mukaan lupautuneet jättivät asian kesken, sillä pelkäsivät vanhempinsa vihastumista, joten se kertto, että lapsenne todella pelkäävät teitä eronneet vanhemmat.
Toivoisin nyt teidän eronneiden ja eroa hautovien ostavan kirjasen ja lukevan sen ihan ajatuksen kanssa.
Vielä kun olisi nuorilla rohkeutta kirjoittaa kirjanen uusiperheessä elämisestä, jotta sekin valkenesi teille vanhemmille miten raastavaa on lapselle nämä muutokset.
Ja mikä näihin asioihin johtaa on teidän oma itsekkyytenne, itse olette monesti saaneet elämänne ehjääsä perheessä, ette tiedä mitä on lapsen elämä eroperheessä ja sen jälkeen.
Monesti heiltä menee mahdollisuus koulutukseen, on lähdettävä kotoa jo melkein ennen täysi-ikäiseksi tuloa, ette jaksa pitää huolta nuoristanne.
Lapsiltanne menee monesti myös läheiset ihmiset pois, ja ainostaan täysin syyttä, miksi eroatte niin vihoissanne, että sotkette kaiken.
Nyt sitten muutama rohkea on kirjoittanut oppaan lapsen tuskasta vanhempien avioerossa ja siinä ihan suoraan kerrotaan, että ei ne lapset mene sen teidän mukaisen tapaan yli erotanne vain heittäen.
nÄMÄ LAPSET KERTOIVAT KARUA TOTUUTTA SIITÄ KUINKA HEIDÄT ON LAIMINLYÖTY JA JA SE ON ELÄMÄSSÄ JATKUVASTI TAAKKANA NYT.
Toinen asia joka tuli esiin oli että jo mukaan lupautuneet jättivät asian kesken, sillä pelkäsivät vanhempinsa vihastumista, joten se kertto, että lapsenne todella pelkäävät teitä eronneet vanhemmat.
Toivoisin nyt teidän eronneiden ja eroa hautovien ostavan kirjasen ja lukevan sen ihan ajatuksen kanssa.
Vielä kun olisi nuorilla rohkeutta kirjoittaa kirjanen uusiperheessä elämisestä, jotta sekin valkenesi teille vanhemmille miten raastavaa on lapselle nämä muutokset.
Ja mikä näihin asioihin johtaa on teidän oma itsekkyytenne, itse olette monesti saaneet elämänne ehjääsä perheessä, ette tiedä mitä on lapsen elämä eroperheessä ja sen jälkeen.
Monesti heiltä menee mahdollisuus koulutukseen, on lähdettävä kotoa jo melkein ennen täysi-ikäiseksi tuloa, ette jaksa pitää huolta nuoristanne.
Lapsiltanne menee monesti myös läheiset ihmiset pois, ja ainostaan täysin syyttä, miksi eroatte niin vihoissanne, että sotkette kaiken.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minusta tuntuu että kyse taitaa olla siitä, että puhut niin kuin kaikki toimisivat samoin? Tuollainen yleistäminen varmasti kiukuttaa etenkin niitä, jotka eivät ole eronneet niin vihoissaan kuin väität.
Kyllähän sinä totta puhut, kun puhutaan niistä eroista joissa viha ja kostonhalu ovat päällimmäisinä. Totta on että on vanhempia jotka ottavat lapset säälittä omaksi taisteluvälineekseen. Ikävin lienee tilanne, jossa molemmat vanhemmat tekevät näin. Aivan varmasti se lapsi unohtuu jalkoihin.
”… mikä näihin asioihin johtaa on teidän oma itsekkyytenne,…”
Raskasta on tuollaisen lukeminen sellaisellekin jossa vain toinen osapuoli toimii noin. Jos noin yleisellä tasolla syyllistetään myös sitä osapuolta, joka on kuitenkin pyrkinyt suojelemaan lapsiaan, ei ihme että se suututtaa.
Muista että avioeroja on monenlaisia. Jos halutaan puhua ja keskustella niistä ikävistä ja vaikeista eroista, ehkä sen voisi tehdä vähän toiseen tyyliin?
Valitettavasti näistä nuorten kirjoituksista vaan tulee esiin, että se on enemmänkin tosiasia kaikissa eroissa, hehän ihan selkeästi tuovat esiin, että vanhemmat eivät huomaa heitä erotessaan ja ajattele heidän tunteitaan, eikä heidän kanssaan edes keskustella. Vaikka lapset ovat silloin pieniä, he kasvavat ja alkavat miettiä asioita, saavat kyllä selville, kuka on pettänyt ja lisäksi olettavat olevansa itse syyllisiä, kun heille ei kerrota mitään oikeaa asiaa. Pelko elää lapsen sydämessä.
Myöskin täällä kirjoitetaan, että lapset eivät minua määräile ym hyvin rumaa teksiä.
Tämän olen täältä kirjoituksista huomannut, että eroperheen vanhemmat eivät hyväksy sitäkään, että asiasta puhutaan.
Jokainen eronnut, yrittää tietenkin näyttää, että huolehtii lapsistaan, mutta miten on tosiasia.
Lasten ei tarvitse olla edes taisteluvälineitä, heitä ei oikein huomioida ja heidän tarpeitaan. On suurta välinpitämättömyyttä. Ei haluta tutustua lapsen kaveripiiriin ei heidän vanhempiinsa, ei koulun tilaisuuksiin.
Ero on aina ihan hirveää paikka lapsillle kuten muillekin läheisille, elämä muuttuu heidänkin osaltaan hyvin paljon, menetetään valtavasti, lapset kaikkein eniten.
Minusta on aika väärin, että joku eronnut lähtee puolustamaan itseään näitä lasten kirjoittamia totuuksia vastaan, sillä ne kirjoitukset ovat tehneet lapset itse ja tietävät varmaan miltä heistä tuntuu. Eli nyt kyllä jokaisen tulisi vain lukea ne ja kuunnella lapsiaan ja kertoa heille ihan oikea totuus .
Jos joku uskaltaisi tunnustaa ihan oikeasti tehneensä lapsiaan kohtaan väärin asioita ja pyytäisi suuresti anteeksi. Mutta kova oli mummomuorin kannanotto asiaan. Ikäänkuin teloitus näiden lapsien rohkeudelle kirjoittaa, eli teloittaa heidät vielä tästäkin.
Ensinnäkin kommentoin sinulle, en noille nuorille.
”Jos joku uskaltaisi tunnustaa ihan oikeasti tehneensä lapsiaan kohtaan väärin asioita ja pyytäisi suuresti anteeksi.”
Näin on varmaan moni tehnyt. Niin eronneet kuin avioon jääneetkin. Miksi epäilet sitä?
Olen kuullut ja lukenut monia tarinoita eron lapsina tai nuorina kokeneita, ja luulenpa tuonkin uuden kun sen saan käsiini. Niiden lisäksi olen tutustunut moneen sotalapsen ja sotaorvon tarinaan, samoin kuin huutolaislasten osiin. Entä niiden perheiden lapsia, joiden on työn perässä asuttava erillään tai muutettava tavan takaa? Kuinkahan paljon olenkaan kuullut niitä aikuisten tarinoita, joissa se äiti tai isä ei ole ollutkaan niin kovin ihana?
”On suurta välinpitämättömyyttä. Ei haluta tutustua lapsen kaveripiiriin ei heidän vanhempiinsa, ei koulun tilaisuuksiin.”
Eikö ole myös niin, että avioliitossakin tuota välinpitämättömyyttä ilmenee? Omalta kohdaltani voisin sanoa, että eron jälkeen jäi aikaa myös tuollaiseen kun ahdistus ei vienyt kaikkea energiaa. Silloin ongelma on jotain muuta kuin ero, se lienee vain seuraus siitä kun molemmat ovat välinpitämättömiä toisiaan ja samalla lapsiaan kohtaan?
Lasta voi ahdistaa siis moni asia. Sitä ei helpota riidat eikä se ettei lasta valmisteta eroon. Lapsen koti on oikeastaan se vanhempien parisuhteen tila. Kun siinä mättää, osaan voi saada apua mutta ei aivan kaikkeen. Sinulla tuntuu olevan niin ehdoton näkemys siitä, että avioliitto sinänsä tekee ihmisen onnelliseksi ja kaikki liitot ovat rakastavia ja hyviä ihmissuhteita?
”… menetetään valtavasti, lapset kaikkein eniten.”
Osaatko sanoa mitä sinun mielestäsi he menettävät?
Pakko tähän kommentoida, sillä itse olen avioerolapsi, tosin vanhempien erosta vasta muutama vuosi ja itsellä ikää jo lähemmäs 40v. Haluan tuoda toisenlaisen näkökulman asiaan.
Itse vietin lapsuuteni kulissiavioliiton suojissa, sellaisessa "lasten takia olemme yhdessä" -avioliitossa. Meillä ei riidelty, ei käytetty väkivaltaa, ei alkoa jne. Vanhempien välit olivat ok, joskin kylmät. Koskaan en ole kokenut ns. normaalia onnellista perhe-elämää.
Miten tällainen on vaikuttanut minuun?
- toistin itse kotoa oppimaani kaavaa parisuhteissani - yhdessä ollaan vaikka mitään yhteistä ei olekaan
- en osaa riidellä, vaan menen aivan totaalisen lukkoon
- tunnen erittäin suurta syyllisyyttä siitä, että meidän lasten takia vanhemmat ovat uhranneet oman onnensa
- tunnen toisaalta jopa vihaa siitä, että he eivät ole ajoissa tajunneet ottaa avioeroa
- tunnen sääliä heitä kohtaan, että eivät ole olleet aikoinaan "itsekkäitä" ja lähteneet eri teille
Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ei se ero ole lapsille helppo näin aikuisiälläkään, varsinkin kun tajuaa, että on itse syy siihen, miksi ei ole aiemmin erottu. Koskaanhan ei voi tietää, millaista olisi ollut, jos vanhemmat olisivat olleet rohkeampia ja eronneet silloin kuin olisi pitänyt.
Mutta tässä toinen näkökulma. Tällaisessa asiassa tuskin on yhtä ainoaa totuutta.
Näin on että varmaan meillä jokaisella on jotain haavoja, mitä on lapsena tai nuorena koettu.
Omalta kohdaltani voisin sanoa melkein samaa kuin sinä, paitsi että vanhempani eivät eronneet. Ensimmäistä kertaa näin vanhempien välistä rakkautta vasta vähän ennen isäni kuolemaa. Nuoruuteni masennukset ovat peräisin juuri tuosta, kun oivalsin että minä olin se suurin syyllinen siihen, ettei nämä kaksi ihmistä voinut koskaan elää onnellista elämää. Siitä lienee jäänyt mielikuva että avioliitto ei ole mitään mukavaa?
Ehkä sellaista ole olemassakaan kuin ”normaali” onnellinen elämä? Ehkä elämään kuuluukin vastoinkäymisiä. Kyse vain lienee siitä, kuinka me selviämme niistä ja osaamme kääntää ne voimaksi.
Olen aina ihmetellyt ulkopuolisten ihmisten kaikkitietävyyttä toisten eroasioista ?
Niin monta erinlaista eroa on kuin on eroajaakin ja toisten erot on hyviä, toiset huonosti hoidettuja, toiset tehdään liian hätäisesti, toiset liian myöhään, niin se on.
Mutta jokainen sen tekee omalla kohdallaan ja muilla ei ole siihen sanomista.
Monesti onkin vain niin, että se eroajan läheinen( yleensä vanhempi) kokee sen eron hyvin traumaattisesti, vaikka eroperheen lapsilla ei ole mitään hätää ja ero on tehnyt pelkkää hyvää ehkä myös lapsille, mutta tämä isoäiti-tai isä oireilee pahemmin kuin itse eroperhe konsanaan.
Heillä on mennyt kulissit silloin nurin ja he syyttelevät tätä eron tehnyttä jälkeläistään, eivätkä pääse asiasta yli sitten millään.
Heillä on mennyt pohja elämältään ja sisältö, mikä on siinä ollut heidän elämänsuolansa, kun se oma elämä kumppanin kanssa on kulahtanut olemattomaksi ja siihen päälle vielä perhetuttujen ja sukulaisten vahingonilo.
Se kaivelee ja katkeroittaa pahemmin kuin esim.oman kumppanin kuolema.
Tiedän monta eroperhettä omassa lähipiirissäni ja kaikki elävät uutta vaihetta elämässään, lapset vaikuttavat ihan tyytyväisiltä ja monen aikuisen kohdalla ero on poistanut esim. masennuksen, joka on ollut liiton yllä jo pitkään.
Ei ero ole aina huono asia, se on kahden kumppanin yhteinen lopetus huonolle liitolle.
Itse olen naimisissa, mutta en kritisoi toisten eroja, sen tiedän, että niitä mietitään yleensä kauan ja hartaasti. Ihmisellä on vain tämä yksi elämä,sitä ei kannata tuhlata jappasemiseen.