No niin. Muutamat (!) parisuhteet läpikäyneenä näin 30 naisena oli vakaa aikomus pysyä sinkkuna loppuelämän kun en yksinkertaisesti OSAA parisuhteita. Mutta mutta… ”Vahingossa” 5kk sitten kaverit esitteli tuttavamiehensä mulle ja siitä se sitten lähti tää ”tapailu-seurustelu-säätöwhatever”
Alussa mulla oli aivan kamala ahdistus ja sitoutumisenpelko. Mies ressukka yritti 1kk jälkeen ilmaista ihastumistaan, mutta oli vähällä lipsauttaa r-sanan ja mä lähdin siltä seisomalta ravintolasta ulos ja pidin 2 päivän radiohiljaisuuden. Myöhemmin selitin kyllä, kuinka tunteet edelleen edellisestä erosta sekaisin ja olen niin järjettömän helpottunut asuessani taas vaan lasten kanssa yksin, etten halua muuttaa elämässäni yhtään mitään.
Nyt koko kesä häilättiin yhdessä ja on ollut saakelin ihanaa ja mukavaa. Ei ahdistusta missään. Ja luulen, että ihastumiseni on syvenemässä. Näen kyllä muutamat vähän ärsyttävätkin piirteet miehessä, mutta en koe niitä häiriötekijöiksi. Kaiken pitäisi olla kivasti ja hyvin. Ollaan myös sovittu, ettei muita tapailla enää.
Nyt sitten (aika naismaisesti) olen alkanut kiukutella varmaankin epävarmuuttani. Mies ei ole mikään kommunikaation ihmelapsi ja saattaa hyvin mennä vaikka 2 päivää ilman minkäänlaista yhteydenottoa, jos ei ole mahdollista tavata (lapset kummallakin). Kun asiasta kiukuttelen ja sanon, että jos ei niin paljoa kiinnosta, että voisi edes yhden ”kaipaan sua” teksarin laittaa, niin heippa! Siihen mies sanoo, että kun minä olen aina ollut se joka niitä viestejä laittaa, ettei osaa ja on aina ihan onnessaan kun multa jotain viestiä saa. Jep, niin olisin minäkin!
Samoin suhteen tilasta, mistään tulevaisuudesta tai tykkäämisistä ei puhuta. Ainoastaan jos sanon tavatessamme kaivanneeni vastaa samoin. Eli kun nähdään on kivaa, mutta muuten täysin hiljaista. Ja kun sitten vedän pinnat, niin mies on ihan ällikällä lyöty.
Ollaanko liian erilaisia ja halutaan siis eri asioita. Onko mun vintti pimenemässä ?=) Sanoin viime kiukuttelussa etten ole suunnittelemassa mitään yhteistä perhettä, asuntoa tai häitä, mutta tarvitsen jotain huomiota myös silloin kun ei nähdä. En saanut kunnollista vastausta tähän.
Juu voisin laittaa selän seinää vasten ja ottaa asian kunnolla puheeksi, mutta mielestäni ollaan vielä niin alussa, etten voisi ikinä vannoa olevani hänen kanssaan pidempään, kun en kunnolla pohjamutia myöten tunne tyyppiä. Samalla asettaisin itseni hankalaan asemaan, missä pitäisi sokkona luvata jotain mihin en ole vielä valmis.
Siis, onko niin, että mies voi olla näin ja silti olla ihastunut, vai onko pelkoni oikea ja ihastuminen on laimeaa hänen puoleltaan? Ja kun en voi tätä kiukuttelua näemmä asiasta lopettaa, mitä hemmettiä teen vai onko tämäkin juttu jo tuhoon tuomittu? Siinä tapauksessa nostaisin mielelläni kytkintä heti kaikesta ihanasta huolimatta, sillä tiedän, että yksin olo on pidemmänpäälle HIEMAN helpompaa kun tämä 2 uusioperheen välisestä ajasta taistelu. Onko kukaan samassa tilanteessa? Ja kaukanko miehet jaksaa tällaisesta asiasta kiukuttelevaa ämmää???
AARGGG!
Alussa mulla oli aivan kamala ahdistus ja sitoutumisenpelko. Mies ressukka yritti 1kk jälkeen ilmaista ihastumistaan, mutta oli vähällä lipsauttaa r-sanan ja mä lähdin siltä seisomalta ravintolasta ulos ja pidin 2 päivän radiohiljaisuuden. Myöhemmin selitin kyllä, kuinka tunteet edelleen edellisestä erosta sekaisin ja olen niin järjettömän helpottunut asuessani taas vaan lasten kanssa yksin, etten halua muuttaa elämässäni yhtään mitään.
Nyt koko kesä häilättiin yhdessä ja on ollut saakelin ihanaa ja mukavaa. Ei ahdistusta missään. Ja luulen, että ihastumiseni on syvenemässä. Näen kyllä muutamat vähän ärsyttävätkin piirteet miehessä, mutta en koe niitä häiriötekijöiksi. Kaiken pitäisi olla kivasti ja hyvin. Ollaan myös sovittu, ettei muita tapailla enää.
Nyt sitten (aika naismaisesti) olen alkanut kiukutella varmaankin epävarmuuttani. Mies ei ole mikään kommunikaation ihmelapsi ja saattaa hyvin mennä vaikka 2 päivää ilman minkäänlaista yhteydenottoa, jos ei ole mahdollista tavata (lapset kummallakin). Kun asiasta kiukuttelen ja sanon, että jos ei niin paljoa kiinnosta, että voisi edes yhden ”kaipaan sua” teksarin laittaa, niin heippa! Siihen mies sanoo, että kun minä olen aina ollut se joka niitä viestejä laittaa, ettei osaa ja on aina ihan onnessaan kun multa jotain viestiä saa. Jep, niin olisin minäkin!
Samoin suhteen tilasta, mistään tulevaisuudesta tai tykkäämisistä ei puhuta. Ainoastaan jos sanon tavatessamme kaivanneeni vastaa samoin. Eli kun nähdään on kivaa, mutta muuten täysin hiljaista. Ja kun sitten vedän pinnat, niin mies on ihan ällikällä lyöty.
Ollaanko liian erilaisia ja halutaan siis eri asioita. Onko mun vintti pimenemässä ?=) Sanoin viime kiukuttelussa etten ole suunnittelemassa mitään yhteistä perhettä, asuntoa tai häitä, mutta tarvitsen jotain huomiota myös silloin kun ei nähdä. En saanut kunnollista vastausta tähän.
Juu voisin laittaa selän seinää vasten ja ottaa asian kunnolla puheeksi, mutta mielestäni ollaan vielä niin alussa, etten voisi ikinä vannoa olevani hänen kanssaan pidempään, kun en kunnolla pohjamutia myöten tunne tyyppiä. Samalla asettaisin itseni hankalaan asemaan, missä pitäisi sokkona luvata jotain mihin en ole vielä valmis.
Siis, onko niin, että mies voi olla näin ja silti olla ihastunut, vai onko pelkoni oikea ja ihastuminen on laimeaa hänen puoleltaan? Ja kun en voi tätä kiukuttelua näemmä asiasta lopettaa, mitä hemmettiä teen vai onko tämäkin juttu jo tuhoon tuomittu? Siinä tapauksessa nostaisin mielelläni kytkintä heti kaikesta ihanasta huolimatta, sillä tiedän, että yksin olo on pidemmänpäälle HIEMAN helpompaa kun tämä 2 uusioperheen välisestä ajasta taistelu. Onko kukaan samassa tilanteessa? Ja kaukanko miehet jaksaa tällaisesta asiasta kiukuttelevaa ämmää???
AARGGG!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Vastasit jo itse kysymykseesi......
MInusta olisi suorastaan ihme jos mies ei olisi hämmentynyt siitä miten sinä käyttäydyt. Aluksi ryntäät sananmukaisesti ulos huoneesta kun hän yritti sanoa rakastavansa sinua, muutenkaat et halua mitään kauhean vakavaa (=avioliittoa, yhdessä asumista tms.), mutta silti haluaisit että mies osoittaisi tunteitaan ja antaisi huomiota "oikealla tavalla" eli siis juuri niinkuin sinä haluat. Kuullostaa kyllä että sinä olet tässä se ongelma, ei mies.
Kukaan ei ole ajatustenlukija eikä pysty joka hetki antamaan juuri sitä huomiota jota toinen silloin haluaisi. Tunteiden ilmaisujen pitää siis tulla luonnostaan, ei opeteltuna tai pyydettynä. Nyt sinä olet ilmeisesti sekoittanut miehen käikilla koukeroillasi, eikä hän enää tiedä oikein miten pitäisi olla. Voi olla että hänen tunteensakin ovat laimentuneet mutta sei ei oikeastaan ole ihme. Tai sitten ei. Mutta nyt teidän pitäisi kyllä äkkiä saada kommunikointi sellaiseksi että kumpikin teistä, myös mies, saa kertoa tunteensa juuri silloin ja juuri sellaisina kuin haluaa.
Joo, siis sinähän sen taistelun aiheutat, että ehkäpä sun pitäisi vähän miettiä. Mitä keskustelua säkin vaadit ja mistä, lue toi oma hölötyksesi ja mieti vähän. Miksi sillä miehellä pitää olla kaikki vastaukset, kun sulla ei ole yhtään? Jos isää kaipaat, mene psykologille ja etsi hoiva sieltä, aikuinen ei sitä enää isältä saa. Tai juttele isän kanssa, jos sulla semmonen on, selvitä se aikuisuus.
Mistä tossa voi tietää oletteko te liian erilaisia? Onhan sekin mahdollista, mutta kun sä käyttäydyt kuin epävarma teiniprinsessa neitsyyden menetyksen edellä, niin on vähän vaikee sanoo. Mutta että relaa, se neitsyys meni jo etkä sä ole ekaa kertaa pappia kyydissä. Voit olla nuori ja nätti vieläkin, mutta eiköhän sun ikänen tiedä jo, ettei se siitä kulu ja sydän suruistakin toipuu eikä toisen tartte esittää suurta rakastajaa, kun semmoisia ei ole.
Tunnut olevan ihan hukassa itsesi kanssa, erosi kanssa, et tiedä edes haluatko suhteen tai oletko ihastunut ja haet huomiota ja ajatusten lukua kuin teini. Mitä varaa sulla on vastauksia vaatia, kun et itse tiedä mitään? Mitä sä mieheltä odotat? Ja mitä itseltäsi? Tuntuu, että miehen pitäs olla sulle joku kaikkivoipa isä, joka tietää aina ja laittaa asiat kuntoon, pyyhkii pikkutytön kyyneleet kun polveen on tullut pipi ja hoivaa sydämen ehjäksi. Olisihan se ihanaa, mutta niin vaan ei ole. Hoivaa voi parisuhteessa saada, mutta mitään ei enää niin ehdottomasti, kun mitä tässä vaadit. Ei ne vanhemmatkaan oikeasti tienneet kaikkea. Tiedoksesi: sitä ei voi tehdä enää kukaan ellet kerro mitä haluat, etkä silti saa mitään, jos et itsekin anna jotain. Riskejä on maailma täynnä.
Itsekin pitää osata aikusena hoivata itseään ja pitää osata itse pyytää ja keskustella. Pitää osata itse kertoa omista tunteistaan ja suostua yhdessä etsimään vastauksia, suostua epävarmuuteen ja siihen että vaan katsomalla tietää mikä suhde se on.
Sinulla on selvittämättömiä asioita.
YRITÄ SELVITTÄÄ NE : hymy huulilla luin sun kirjoituksen!
"Tuntuu, että miehen pitäs olla sulle joku kaikkivoipa isä, joka tietää aina ja laittaa asiat kuntoon, pyyhkii pikkutytön kyyneleet kun polveen on tullut pipi ja hoivaa sydämen ehjäksi. Olisihan se ihanaa, mutta niin vaan ei ole. Hoivaa voi parisuhteessa saada, mutta mitään ei enää niin ehdottomasti, kun mitä tässä vaadit." liittyikö tämä postaus siihen, että olen loukkantunut, kun miehestä ei kuulu MITÄÄN 3 päivään.
Jep. hitto mikä prinsessa mäkin olen. Kiitos ei mistään.
T:AP
Joo, todella, hymy huulilla tuntuu ihan tänne saakka.
"liittyikö tämä postaus siihen, että olen loukkantunut, kun miehestä ei kuulu MITÄÄN 3 päivään. "
Ei vaan siihen mitä kirjoitit alkuperäiseen aloitukseen. Kuten tästä taas huomaat, vaadit taas ajatusten lukua. Miten ihmeessä tämä voisi liittyä siihen, että olet loukkaantunut kun miehestä ei kuulu mitään 3 päivään, kun et sano siitä MITÄÄN alussa? Pitäisikö minunkin osata lukea ajatuksia... Ei millään pahalla, mutta toi nyt kyllä lähinnä vahvistaa sitä, että jos kommunikointi ja odotukset on tota luokkaa, niin sori, ei, ihmiset ei osaa lukea sun ajatuksia. Se ei mene vaan niin.
En ole ihan varma, että kolahtiko niin että sä vaan keksit muka jonkun "lyöntiaseen" että "minähän se uhri ja marttyyri tässä olen senkin typerys ja näin minä sen sinulle näytän!", mutta luepa alkuperäinen tekstisi. Ei, ei lue noin, vaan selität hyvin, miten et tiedä mitä haluat, olet torjunut jo koko tyypin, haluat itseasiassa eroon koko jutusta, jos siinä on vaikeuksia ja kyllä, mainitset, että saattaa mennä jopa 2 päivää, kun ei ole aikaa tavata, mutta itsehän sä olet oikein painottanut miten sä et halua olla vakavissaan, ja kun toinen meinasi sanoa tunteistaan mitään, sä lähdit kokonaan kälppimään! Lähetä siinä oikeanlaisia lemmenlurituksia...
"Mies ressukka yritti 1kk jälkeen ilmaista ihastumistaan, mutta oli vähällä lipsauttaa r-sanan ja mä lähdin siltä seisomalta ravintolasta ulos ja pidin 2 päivän radiohiljaisuuden."
Myöhemmin selittelit. Eli SINUN selityksesi pitää kelvata, mutta kun hän selitti ettei osaa, se ei kelpaa? Sinä olet oikeassa, sinulla on ollut vaikeaa, sinulla on kammo ja ahdistus. Hänen sen sijaan pitää osata lähetellä viestejä oikeaan aikaan ja juuri sopivalla tavalla. Hänellähän kammoja ei ole. Sinua pitää ymmärtää.
"Kun asiasta kiukuttelen ja sanon, että jos ei niin paljoa kiinnosta, että voisi edes yhden ”kaipaan sua” teksarin laittaa, niin heippa! Siihen mies sanoo, että kun minä olen aina ollut se joka niitä viestejä laittaa, ettei osaa ja on aina ihan onnessaan kun multa jotain viestiä saa. Jep, niin olisin minäkin!"
Kiukutteluhan on todettu olevan tehokkain tapa saada rakkkauden tunnustuksia, mies varmaan kaipaa ihan hemmetisti ahdistunutta, sitoutumiskammoista tuuliviiriä, joka vaatimalla vaatii ja kiukuttelee, kun ei saa tekstaria? Naiselta joka uhkaa jättää "se on sitten heippa!" joo, multa tulisi viestejä ihan virtanaan.
Lisäksi hän jo tunnusti että pitää sinun viesteistäsi enemmän kuin paljon. Ja itsekin sanot, että ihanaa on ollut. Mutta kun ei tuu tekstaria...
"Samoin suhteen tilasta, mistään tulevaisuudesta tai tykkäämisistä ei puhuta. "
"Sanoin viime kiukuttelussa etten ole suunnittelemassa mitään yhteistä perhettä, asuntoa tai häitä..."
Siis keskustelette vai sinä sanelet: Mä en sitten mitään häitä suunnittele, enkä kyllä tasan ole vakavissaan. Se on kuule heippa jos ei huomioo ala tulla. Niin, ette te siis keskustele, vaan sinä sanelet. Johtuisiko keskustelun puute ainakin osittain siitä?
"Juu voisin laittaa selän seinää vasten ja ottaa asian kunnolla puheeksi, mutta mielestäni ollaan vielä niin alussa, etten voisi ikinä vannoa olevani hänen kanssaan pidempään, kun en kunnolla pohjamutia myöten tunne tyyppiä. Samalla asettaisin itseni hankalaan asemaan, missä pitäisi sokkona luvata jotain mihin en ole vielä valmis."
Joo... Että ette tunne. Uhkailet erolla. Et tiedä mitä haluat. Pelkäät oman "hankalan asemasi" puolesta ja mietit eroa kun et saa 3 päivään tekstaria suhteelta toiselta osapuolelta, mille olet tehnyt selväksi, miten ei-vakavissaan sinä olet.
Että jep. Sellanen prinsessa sä olet. Ole hyvä vaan, kun ei mitään nää on paha huomata mitään.
Suomennos: Vikaa saattaa olla sinussakin.
"Tuntuu, että miehen pitäs olla sulle joku kaikkivoipa isä, joka tietää aina ja laittaa asiat kuntoon, pyyhkii pikkutytön kyyneleet kun polveen on tullut pipi ja hoivaa sydämen ehjäksi. "
= Odotat että mies kestää oikkusi, sitoutumiskammosi, ahdistuksesi, osaa toimia juuri oikein, että sydämesi paranee ja saat juuri ne varmistukset mitkä haluat, omilla ehdoillasi. Kyllähän se jo aikapaljon on kestänytkin, mutta sinä se vaan vaadit lisää. Ei semmoista pyyteettömyyttä löydy lopulta kun vanhemmilta.
"Olisihan se ihanaa, mutta niin vaan ei ole. Hoivaa voi parisuhteessa saada, mutta mitään ei enää niin ehdottomasti, kun mitä tässä vaadit"
= Sillä toisellakin kun on eronsa, pelkonsa ja heikkoutensa. Sinunkin pitäisi tajuta hoitaa vähän sitä toista. Ja tajuta itse hoitaa omia ongelmiasi kuntoon.
AP:lle: mies välittää. Hän on luotettava. Hän kommunikoi suomalaisen luotettavan perusmiehen perustasolla. Lisäksi hänellä on oma perhe ja arvatenkin oma työ, joihin saattaa mennä tunteja, jopa päiviä.
Miten olet ajatellut parantaa omia parisuhdetaitojasi? Millaisia vikoja omassa luonteessasi ja käytöksessäsi itse olet havainnut? Mistä edelliset miehet valittivat käytöksessäsi?
Oletko koskaan kokeillut joogaa tasapainottamaan omaa oloasi? Syötkö terveellisesti, myös omega-rasvahapot tulisivat tarpeeseen, nukutko riittävästi, jääkö sinulla aikaa virkistykselle ja liikunnalle?
Mitäpä jos tekisit kuten entinen urhelija eli "tein parhaani ja katsoin, mihin asti se riittää." Vielä en malta olla kirjoittamatta tätä : Vain itseltään voi vaatia. Muilta voi vain toivoa.
Vaikiaa on ja ole hyvä vaan. Nyt tuli loistavaa tekstiä!!! Ja olen pahoillani Ole hyvä vaan : ymmärsin taas väärin, mutta ihailtavan selkeästi jaskoit asian selittää mun näpsytä huolimatta =)
Kiitos oikeasti teille kummallekin! Taidan painua kirjastoon vähän lueskelemaan ja pidän nyt viikonlopun taukoa tästä panikoimisesta ja koitan tutkiskella itseäni.
Niin ja olen kyllä tajunnut käyttäytyväni huonosti! Mii sori! Nyt kyllä konkreettisesti huomaan, etten ole käsitellyt aikaisempaa suhdetta näemmä vielä loppuun.
Vielä kerran kiitos ja rakkautta syksyyn! =)
Ei ne jaksakaan.
Kiukuttelijoille ei paljon viitti sanoo mitään kun ei koskaan tiedä millon ne räjähtää.
Sääli miestä. toivottavasti löytää itelleen jonkun tolkullisemman.
Aloittaja jo kivasti pitäisi yhden pariterapeutin leivän syrjässä kiinni. Kiintymyssuhdeteorian kentässä et olisi "luottavainen" vaan joko takertuva tai mitä niitä nyt olikaan. Eli kun oikein asiaa vatvotaan, niin aloittaja ei kotonaan saanut turvallista, vakaata alkua emotinaalisesti, vaan jotakin vuoroin hemmottelun, vuoroin hylkäämisen koemusta sieltä löytynee. On hänellä ehkä jopa taipumusta paniikinomaiseen reagointiin, jossa omalla raivoamisellaan haluaa ennemmin hylätä itse ensin kuin tulla hylätyksi, olla jättäjä mieluummin kuin jätetty. Alitajunnassa nakertaa koko ajan tunne "ei tästä mitään tule" ja tuntosarvet tarkkana kuulostellaan ensimmäisiä merkkejä toisen kyllästymisestä tai petollisuudesta.
Eräs isänsä hylkäämä avioerolapsi kertoi itse kärsineensä tällaisista jätetyksi tulemista ennakoivista paniikeista pitkään, ennen kuin vakaa kumppani sai vakuutettua ettei tästä todellakaan olla mihinkään lähdössä.
...ja aloittaja on alkoholisti-isän hylkäämä. Totta kaikki! Hyvää syksyä ja kiitos teille kaikille kommentoineille!
Punppis
En lukenut ihan kaikkia vastauksia kokonaan. Mutta itse ymmärrän hyvin alkuperäistä kirjoittajaa. Mutta myös miestä. On vaikea lukea toisen ajatuksia. Toisaalta panikoidut, jos hän ilmaisee tunteitaan ja toisaalta taas tunnet itsesi kovin epävarmaksi, kun hän ei niitä ilmaise. Olen itse huomannut, että ainakaan kaikkien miesten kanssa syynä ei ole kiinnostuksen puute, vaikka yhteydenottoja ei tulisikaan. Olen kai itse vaan jostain syystä omaksunut sen roolin, että pidän yhteyttä. Kai se tulee siitä, että on aina tottunut kantamaan vastuuta asiasta kuin asiasta. Siis myös suhteista. Olen itse kovin sitoutumiskammoinen, vaikka en toki haluaisi olla. Itsekin olen vanhempien hylkäämä, tosin eri syistä. Olen tehnyt kovasti töitä läheisriippuvuuden ja toisaalta sitoutumiskammon kanssa, ja teen edelleen. Ei ole helppoa. Pidin joitain vastauksia kohtuuttoman ankarina, jopa ilkeinä. Mies vaikuttaa välittävän sinusta aidosti. Pitää kai vaan yrittää sanoa, mitä haluaa, ilman kiukuttelua. Mikäli suhde etenee, niin näinhän sen pitää jatkossakin olla. Helpommin sanottu, tiedän. Alussa suhde on aika raskas, kun kaikki on niin epävarmaa tietyllä tavalla. Mitä ikinä teetkin, älä tee hätiköityjä ratkaisuja. Kyllä se siitä sitten lutviutuu, jos on oikea tyyppi sinulle. Tsemppiä&onnea matkaan!
Kuulostat naiselta, joka haluaa paljon mutta ei missään tapauksessa liikaa huomiota. Aikas hankala taidat olla. toivottavasti se mies osaa myös vaatia sinulta tasapuolisesti.
Tunne tulee aina jostain ja niin tässäkin tapauksessa. Jatketaan "vähän tunteikkaammalla" panosuhteella eilisen keskustelun jälkeen. Mulle se on fine, koska pidän seksistä ja läheisyydestä. En kuitenkaan jää laakereille lepäämään ja lopetan tän heti kun löytyy joku joka ei jaa itseään jokaiselle vastaantulevalle. Mies on komea, ihana ja hellä ja arvostan suorapuheisuutta kun itsekkin sanon asiat suoraan.
Totuus on se, että mitään ei elämässä saa jos ei pyydä. Ja jokainen rakentaa itse elämänsä. Tästä opin kyllä sen, että jos olisimme nostaneet kissan pöydälle aikaisemmin, niin olisi jääneet turhat kinastelut väliin.
=)
Kaikesta oppii! Pus!
Viesteistäsi paistaa se, että te olette keskustelleet aika vähän tunteista, niiden kehityksestä suhteen aikana, tulevaisuudesta, peloista, jne. Monet miehet ovat aika arkoja tunneilmaisussaan ja jos on joskus tullut takapakkia, niin aloitteellisuus on vaikeaa, ellei avointa keskustelua ole.
Itse olen vastaavanlaisessa seurustelusuhteessa, mutta mitään kuvaamiasi ongelmia meillä ei ole, koska keskustelemme todella paljon. Välillä on hiljaisempia aikoja, jos olemme kiireisiä, mutta luottamus toisen tunteisiin ei ole horjunut sitten alkuaikojen juupaseipästelyn. Suhteemme ei tarvitse jatkuvaa yhteydenpitoa ja osaamme antaa toisillemme oman tilan.
Toisaalta, kuinka voisit luottaa miehen tunteisiin, jos itse toimit kirjoittamallasi tavalla. Edellytät miehelt tunteikkuutta ja annat ymmärtää muuta, mutta pidät miestä vaan varalla etsiessäsi seuraavaa.Savalla hänestä pelimiestä, joka käyttää naisia hyväkseen uskaltamatta luottaa keneenkään..
Minä ehdotin "yksinoikeutta", miehelle se oli liian lähellä sitoutumista. Miksi siis tyytyisin pelkkiin rusinoihin, kun toiselta voisi saada koko pullan? Tällaisessako tilanteessa mun pitäisi luottaa miehen "tunteisiin". Totuus on, että pidän tästä järjestelystä nyt, mutta mulle on aina ollut jonkin asteinen "turn off" miehet jotaka uittaa m*****jaan jokaisessa halukkaassa blondissa. Se on vähän kun tyytyisi käytettyyn paitaan kirppikseltä.
Silti todella pidän miehestä ja olin eiliseen asti sitä mieltä, että meidän käsissä olisi voinut olla oikeastikin jotain arvokasta.
Haluaisitko nyt ajatella asiaa kannaltani? Siis minä olen se, jonka tunteet oli herkässä ja näemmä aiheesta.
Niin ja kysymys siis oli muotoa "ollaanko nyt sellaisessa suhteessa, jossa ei panna muita?" Vastaus oli "Se on liian sitovaa". Eli olenko siis sitoutunut panosuhteeseeen jossa minulla on velvollisuus olla rakastumatta, mutta ei mitään oikeuksia?
Tuli mieleen hassu mielikuva, jossa menisin papin luoksee ja hän kysyisi "sitoudutko tähän panosuhteeseen niin myötä- kuin vastamäessä" Pistää hymyilyttämään. Siis se mielikuva, ei sun kommentti.
I rest my case.