Onko vaalit tulossa vai mistä moiset älyttömyydet. Kansa kantaa viinaa ulkomailta selkävääränä ja Puska puhuu puutaheinää kuten tavallista. Todellisuus täysin kateissa?
0Äänestä
___________________.
keskiolutkeskustelu maipulointia pahimmillaan. kyseessä on savuverho jonka on puhaltanut thl. pekka puskan suojaksi estämään keskustelu sikapiikinhaitoista, hoitovirhe kuolemista, älyttömästä ravitsemuspolitiikasta.
näistä kaikista kolmesta asiasta thl ja puska haluavat keskustelun vaimenevan koska tiedetään suomalaisten myyttinen suhtautuminen alkoholiin.
varmasti tämän alkoholikeskustelun ansiosta saatiin alkon myyntikäyrään piikki ja ehkäpä joku nuori vetää uhmalla viimesen känninsä.
kyseessä on mainoskampanja jolla saadaan alkoholi jälleen ihmisten mieliin ja osin käyttöä lisättyä, puska alkon hallintoneuvoston johtajana hankkii alkolle ilmaista mainosta ja samalla putsaa itseään muista kolttosistaan,
WHO.n virka vaatii näyttäviä ulostuloja, välittämättä muista kuin itsestään puska toimii näin
0Äänestä
___________________-
jos jotakin haluttaisiin todella tehdä muutakin kuin lisätä valtion verotuloja olisi olemassa yksinkertainen keino keskioluen ja muidenkin alkoholijuomien kulutuksen siirtämiseksi vielä miedompiin juomiin:
1-veroluokan oluelta vero pois, sehän on jo valmiiksi 2,8% alkoholipitoista.
paitsi sehän on edelleen alkoholia sisältävä juoma, jokunen vuosi takaperin oli kova haloo ns. limuviinoista jotka sisältävät 2,2% alkoholia, johonkin ne ovat kaupoista häipyneet, harvassa kaupassa niitä enää näkee. vaiikkakin se oli parempi vaihtoehto saunajuomaksi kuin "kovemmat" oluet, siiderit, lonkerot joita kaikkia saa ruokakaupoista.
0Äänestä
___________________.
tarpeellisempi avaus alkuun
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onko vaalit tulossa vai mistä moiset älyttömyydet.
Kansa kantaa viinaa ulkomailta selkävääränä ja Puska puhuu puutaheinää kuten tavallista.
Todellisuus täysin kateissa?