Kaikki parisuhteen ongelmat tiivistyvät viime kädessä yhteen asiaan - ylpeyteen.
Todellisessa rakkaudessa toisen hyvä on omaa etua tärkeämpi. Jos molemmat puolisot pyrkivät huomioimaan toisen tarpeet ja toiveet, ei tule ongelmia.
Mutta ylpeys on sitä että toinen ei ole itselle tärkeä, eivätkä toisen edut ole yhtä tärkeät kuin omat.
Ihan pelkästään esimerkkinä otan raha-asiat... monet ovat kirjoitelleet, miten pitävät omia tilejä hyvänä asiana. No, onhan siinäkin puolensa. Mutta eri rahat sinänsä on merkki joko siitä, ettei toinen ole sen arvoinen että saisi minun rahojani... tai sitten haluaa osoittaa toiselle, ettei tarvitse toista elättämään itseään. Molempien asioiden motiivi on ylpeys.
Jos mietit melkein mitä hyvänsä parisuhteen "asenneongelmaa" (joka ei siis ole esim. fyysinen vamma tms.)... on taustalla tavalla tai toisella ylpeys.
Ylpeys siitä ettei tarvitse antaa toiselle mitä tämä haluaa (muutoin kuin jos itse HALUAA), ylpeys siitä että itsellä on automaattisesti joku "oikeus", ...
Jos molemmat ajattelevat toisen etua, sehän on taivas molemmille, eikö ?
Todellisessa rakkaudessa toisen hyvä on omaa etua tärkeämpi. Jos molemmat puolisot pyrkivät huomioimaan toisen tarpeet ja toiveet, ei tule ongelmia.
Mutta ylpeys on sitä että toinen ei ole itselle tärkeä, eivätkä toisen edut ole yhtä tärkeät kuin omat.
Ihan pelkästään esimerkkinä otan raha-asiat... monet ovat kirjoitelleet, miten pitävät omia tilejä hyvänä asiana. No, onhan siinäkin puolensa. Mutta eri rahat sinänsä on merkki joko siitä, ettei toinen ole sen arvoinen että saisi minun rahojani... tai sitten haluaa osoittaa toiselle, ettei tarvitse toista elättämään itseään. Molempien asioiden motiivi on ylpeys.
Jos mietit melkein mitä hyvänsä parisuhteen "asenneongelmaa" (joka ei siis ole esim. fyysinen vamma tms.)... on taustalla tavalla tai toisella ylpeys.
Ylpeys siitä ettei tarvitse antaa toiselle mitä tämä haluaa (muutoin kuin jos itse HALUAA), ylpeys siitä että itsellä on automaattisesti joku "oikeus", ...
Jos molemmat ajattelevat toisen etua, sehän on taivas molemmille, eikö ?
Vastaukset 38
Vanhimmat
Miksi pitää olla yhteiset rahavarat, sitä en ymmärrä, sehän on tavallaan epäluottamusta toiseen, pitää nähdä kaikki toisen ostokset.
Monen asian vuoksi olisi syytä olla omat tilit ja yhteinen tili, jos sattuu jotain todella pahaa, olet heti ongelmissa ja joudut etsimään papereita jopa lupaa tilien käyttöön holhoustoimelta jos perheessä on laikäisiä lapsia.
Voihan olla omat tilit ja annat puolison katso tiliotteesi ja olet muutoinkin avoin asioista. Voit jopa antaa käyttöoikeuden tiliisi, silloin todellakin näät , mikä on rahankäytön tapa toisella.
Joten ihan kaiken pahan varalle ihmisillä pitäisi olla aiona oma tili, jotta pahassakin tilanteessa on edes jonkinlainen mahdollisuus hoitaa asiotia vaikka yksinkin.
Olen samaa mieltä, että puolisoiden pitää kotonaan olla ylpistelemättä millän tavalla, olipa vaikka millaiset tuloerot ja koulutuserot.
Tosin taitavat aika usein aiheuttaa pitemmän päälle kitkaa.
Puolisoiden välillä ei saa olla kilpailua.
Älä kuvittele, että parisuhteen ongelmat olisi yksioikoisia.
Sen tietää, kun jotain on pielessä ja usein myös mitä on taustalla.
Asiat voi myös pitkään mennä hyvin silloinkin, kun asiat on pielessä.
Mutta yllättäen ne samat asiat toistuvat kuitenkin yhä uudestaan tietyin
väliajoin. Mutta mitkä, se ei kuulu tänne.
Eivät parisuhteen ongelmat olekaan yksioikoisia.
Mutta aloittaja on täysin oikeassa, itsekkyys ja ylpeys ovat perussyy parisuhteen ongelmiin.
Minusta tuo lause kertoo kaiken tarpeellisen:
"Ylpeys siitä ettei tarvitse antaa toiselle mitä tämä haluaa (muutoin kuin jos itse HALUAA), ylpeys siitä että itsellä on automaattisesti joku "oikeus", ..."
Ongelmia on monta, mutta niiden kaikkien syy on ylpeys.
Tuo kuvaa kylläkin itsekkyyttä. Itsekkyys äärimmillään on narsistista persoonallisuushäiriötä.
Niin on myös ylpeys.
Totta, todellisessa rakkaudessa toisen etu on omaa etua tärkeämpi. Kun kumpikin asettaa toisen edelleen, ollaan tasavertaisessa asemassa. Tämä vain on se vaikein asia koko rakkaudessa. Vaikeinta meidän on ottaa vastaan rakkautta, koska se tekee meistä haavoittuvia. Pelätään, että entä jos se toinen ei rakastakkaan minua yhtälailla. Pelko joka on varsin aiheellista!
Raha tuntuu kiinnostavan sinua? Miksi ihmeessä? Eikö ole yhden tekevää ovatko ne rahat yhteisellä tilillä, omassa lakkarissa tai kymmenillä tileillä jos osataan olla rehellisiä ja avoimia? Mielestäni tuo ei ole mikään rakkauden mittari, että kaikki mahdollinen on ”yhteistä”.
Rakkauteen kuuluu myös toisen pitäminen erillisenä yksilönä ja hänen kunnioittamisensa sellaisena. Toki teinirakkautta sekä alkuvaiheen symbioosia voi ymmärtää, kaikki mahdollinen tehdään aina yhdessä ja kaikki jaetaan. Se vain ei toimi kovin kauaa, vaan käy hyvin ahdistavaksi.
Totta on, että tietynlaista ylpeyttä se on, että haluaa tulla toimeen omillaan. Siihen suomalainen työnetiikkakin meitä kannustaa. Harva meistä haluaa olla yhteiskunnan elättinä antamatta omaa panostaan sille! Itsestään vastuun ottaminen ja sen oman panoksen tuominen kotiin, antaa samalla turvaa sekä vapautta.
Suomen laki taas on varsin yksiselitteinen; jokaisella on OIKEUS omiin tuloihin sekä omaisuuteen. Todellisuus tulee ottaa huomioon, sillä eivät kaikki osaa eivätkä kykene tuollaiseen rakkauteen, mikä on ideaali.
”Ylpeys siitä ettei tarvitse antaa toiselle mitä tämä haluaa…” Niin, entä kun tuo toinen haluaa lyödä, juoda kaikki rahat, harrastaa yhdyntää kun olet vaikka sairas, lyödä kun suututtaa jne.?
"Suomen laki taas on varsin yksiselitteinen; jokaisella on OIKEUS omiin tuloihin sekä omaisuuteen. Todellisuus tulee ottaa huomioon, sillä eivät kaikki osaa eivätkä kykene tuollaiseen rakkauteen, mikä on ideaali. "
Aivan, tätä tarkoitinkin. Ylpeys ja itsekkyys ruumiillistuvat juuri siinä, että pitää kiinni omista oikeuksistaan, vaikka omalla puolisolla ei ole yhtä paljon kuin sinulla, ja hänen tarpoeensa tulevat sinulle toissijaisena verrattuna omiin haluihisi.
"Niin, entä kun tuo toinen haluaa lyödä, juoda kaikki rahat, harrastaa yhdyntää kun olet vaikka sairas, lyödä kun suututtaa jne.?"
Eikö se ole nimenomaan ylpeyttä ja itsekkyyttä, halua käyttää toista vain omien tarpeiden tyydyttämiseen ?
Eikö se juuri todista mitä sanoin, eli ylpeys ja siitä juontuva itsekkyys on suurin ongelma parisuhteessa ?
No toisaalta. Entä kun se joka eroaa, onkin se jota on käytetty hyväksi? Eihän se juoppo tai se joka janoaa sitä seksiä ylen määrin, koe olevansa itsekäs. Eikö se, joka ei hänen toiveisiinsa myönny, ole se ”itsekäs”?
Haen siis sitä tilannetta että se eroaja ei ole itsekäs vaan hän josta eroa haetaan. Hän taas voi kokea että se eroa hakenut on se itsekäs!
Mitä rahaan ja omaisuuteen tulee, siinä ei ole lain mukaan mitään itsekkyyden sijaa. Vain silloin, kun et pysty siihen, että et voi saada mitään automaatista rahaa toiselta tai hyötymään hänen omaisuudestaan omaksi hyväksesi. Eli et voi itsekkäästi olettaa että olet vain elätti, eikä sinulla ole mitään vastuuta siitä miten hänen rahojaan käytät. Olet aina vastuullinen siitä!
Itsekästä epäitsekkyyttä!
Asenteena ja elämäntapana.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan, kun aidon pyyteettömästi, ilman vastavuoroisuuden odotusta, pyrkii tuottamaan kumppanilleen mielihyvää ja tekemään hänen elämänsä miellyttäväksi niin mielestäni se palkitsee itsensä normaalisuhteessa samalla asenteella.
Toimii myös kurjina aikoina, aina mahdollisuuksien puitteissa.
Tuossa paljon kalutussa raha-asiassa olen täysin päinvastaista mieltä.
Erilliset, omat tilit kielivät epäluottamuksesta.
Yhteinen kassa on luottamuksen merkki.
Eihän se merkitse toisen kyttäämistä.
Esimerkiksi meillä, minä en ole koskaan kontrolloinut vaimoni rahan käyttöä vaan luottanut täysin hänen harkintaansa eikä yllätyksiä ole tullut.
Meillä vain vaimo seuraa luottokorttilyhteenvedon oikeellisuutta sekä kulurakennetamme myös pankkien tiliotteiden kautta.
Ei suinkaan kytätäkseen minua.
Omien tilien ehdotuskin olisi syvä loukkaus toista kohtaan!
Sinä olet hauska…
Nyt ymmärrän miksi yhteinen tili on sinulle tärkeä;
” Meillä vain vaimo seuraa luottokorttilyhteenvedon oikeellisuutta sekä kulurakennetamme myös pankkien tiliotteiden kautta.”
Eli vaimosi kantaa kokonaisvastuun ja hoitaa asiat niin, että rahat riittävät:) Onneksi olet kiltti mies, etkä tee sellaisia hankintoja ja ostoja, joita et etukäteen ilmoita vaimollesi.
Kysäisin tässä muutamilta tutuilta, kuinka he hoitavat raha-asiat. Ilmeni yksi piirre, jota en huomioinut. Usein perheellä on todellakin monta eri tiliä. Lapsilla omansa, johon mm. lapsilisät menevät. On yhteisiä tilejä kuten lainanhoitotili, mistä menee esim. asuntolainat tai opintolainat ja säästötili, josta ei nosteta rahaa vaan molemmat tallettavat hätävaraa. Sitten molemmilla on oma tili, mihin palkkatulot menevät. Moni ohjaa rahaa näille muille tileille niin, että pankki automaattisesti siirtää ne palkkapäivinä. Tämän lisäksi saattaa olla kummallakin omat sijoitustilinsä eli johon on laitettu esim. perintöjä tai muuta ylimääräistä rahaa mitä on jäänyt käyttelyn jälkeen.
Tuossa olet varsin oikeassa;
”Kaikessa yksinkertaisuudessaan, kun aidon pyyteettömästi, ilman vastavuoroisuuden odotusta, pyrkii tuottamaan kumppanilleen mielihyvää ja tekemään hänen elämänsä miellyttäväksi niin mielestäni se palkitsee itsensä normaalisuhteessa samalla asenteella.”
Vaimo Vailla Vastuuta!
Johtopäätöksiä tehdessäsi vedät mutkat suorilsi oman mallisi mukaan!
Ei vaimo ole koskaan hoitanut vastuuta rahan riittävyydestä.
Minä olen,
Käytännön seikoista johtuen hän hoiti kaiken maksuliikenteen noin 25-vuotta.
Silloinkaan kun anus oli auki kuin tuuran putki kyse ei ollut kummankaan vahtimisesta rahojen riittävyydstä.
Elimme resurssienmme mukaan.
Emme ilmoittele mitään vaan kaikki asiat kuuluvat arkisten keskustelujen piiriin.
Jäätyäni kotiin 14-vuotta sitten aloin hoitamaan rahaliikenteen tietsikalla.
Tälläkään hetkellä vaimo ei tiedä, eikä ole kiinnostunut käyttelytilimme saldosta, eikä muustakaan, vaikka alkuun pyrin informoimaan tilanteista ja varsinkin muutoksista.
Hänelle riittää tietoisuus saldon taatusti riittävän hänen luottokorttinsa veloitusrajan kattamiseen.
Meille mittavammista asioista vaimo on tietoinen.
Elokuussa ja nyt syyskuussa maksoin taloyhtiön julkisivuremontin n, 23000€ johon jouduin ottamaan 3-tonnia käyttelytililtä saldon laskematta silti alle korttirajan.
Kuten sanoin, vaimoa kiinnostaa kerran kuukaudessa tiliotteet ja l-k lasku laskutuksen oikeiden perusteiden tarkistamisen vuoksi.
Pankeista eniten kiinnostava on Deutsche Bank´n tiliote.
Muista asioista vaimo on tietoinen pankeista joiden kanssa meillä on asioita, minun äkkipoistumiseni varalta.
Eli vaomoni on yli 40-vuotta ollut täysin vapaa kakesta muusta vastuusta kuin omastaan, joka sekään ei ole tuottanut yllätystä vaikka hänen touhujensa sisältöä en tiedäkään.
Hmm. kertomus muuttuu. Kävikö älälle?
Eli teilläkin on monta eri tiliä? Joita sinä nyt hoidat ja tiedotat vaimollesi niistä. Hän vain ei ole ”kiinnostunut”. Sehän on ihan kiva, sillä et ole tehnyt hänelle kupruja. Teilläkin on jopa monta pankkia ei vain eri tilejä samassa pankissa. Altavastaaja saa jopa olla ”tietoinen”, mitä tilejä tai varoja missäkin on. Vain siksi, että sinä saatat äkkipoistua. Hmm, moni ”äkkipoistuu” niin että ei kuole, vaan muuten häipyy.
No, pitäneekö sanoa että sinulla on sitten nöyrä vaimo? Hän luottaa sinuun, vaikka sinä et ehkä luota häneen, mutta olet siihen oppinut, koska hän ei ole tehnyt mitään sinun mielesi vastaista? Olet vapauttanut hänet ”vastuusta”. Entä miten käy, jos hän joutuu käyttämään tuota vastuuta kun sinä et enää kontrolloikaan häntä?
Olet toivoton tapaus yhden ainoan oman käsityksesi kanssa.
Vaimohan voisi halutessaan tyhjentää kaikki rva TAI hra ehdoilla olevat tilimme!
Vai onko tuo käsite joko rouva TAI herra sinulle tuntematon?
Ei oikein sovi vainoharhaiseen ajatusmaailmaasi!
Olen tainnut sanoa, että ajatusmaailmaani sopii vallan mainiosti tuokin ajatus.
Ehkä sinulle taas tuottaa vaikeuksia ymmärtää, että luottamusta voi olla niinkin, että vaikka ei ole tietoinen kaikesta mitä toinen tekee, häneen voi siitä huolimatta luottaa? Pelottaako sinua puolestaan tuollainen ajatus?
Olemassa on siis monelaisia mahdollisuuksia, joista voi valita!
Voi pyhä pulivari!
Vaimo lähti juuri tekemään jotain sellaista jota en tiedä.
Vuodessa on "näkemättömiä" viikkoja jolloin minulla ei ole vähäisintäkään havaintoa mitä hän touhuaa ja vieläpä luottokortin kanssa.
Vieläpä ulkomailla.
Takana on lukuisia vuosia jolloin olimme viikot eri paikkakunnilla pähkäilemättä toisen tekemisiä.
Jos oli asiaa niin soiteltiin.
Epäselväksi jäi minkä ajatuksen potäisi pelottaa minua?
Samoin valintamahdollisuudet?
Kaikilla ei ole samankaltaisia kokemuksia kuin sinulla eivätkä asenteet ja ajatusmaailmat ole identtisiä!
Juuri näin;
”…eivätkä asenteet ja ajatusmaailmat ole identtisiä!”
Se mikä itsellä toimii, ei aina toimi toisilla.
Mutta emmehän tee rahasta rakkauden kynnystä?
On totta, että parisuhteesta ei tule mitään, jos puolisot vain etsivät omaa hyvää.
Mutta on myös muita pahoja ongelmia: se, ettei ole yhteisiä kiinnostuksenaiheita, ristiriitaiset elämäntavoitteet, lapset, seksuaalisen kiinnostuksen laimeneminen, luonteenmuutokset jne.
"Jos molemmat ajattelevat toisen etua, sehän on taivas molemmille, eikö ?"
Pikemminkin helvetti. Kumpikin luopuu onnestaan toisen hyväksi, joten kumpikin on onneton.
Jos toinen on itsekäs ja toinen epäitsekäs, ainakin se itsekäs on silloin onnellinen.
Jos ihmiset ajattelisivat vain toisten etuja olisimme taivaassa, nyt olemme kuitenkin ahneuden ja vallanhimon helvetissä joten näillä eväillä mennään, myös avioliitossa.
Kuka pitemmälle ja kuka lyhyemmälle, jokainen tavallaan.
En usko että avioliittoa alunperin on edes tarkoitettu kestämään koko elämää, aikansa kutakin.
"En usko että avioliittoa alunperin on edes tarkoitettu kestämään koko elämää, aikansa kutakin."
Avioliittolupauksessa kysytään: haluatko... KUNNES KUOLEMA TEIDÄT EROTTAA.
Missä kohtaa mielestäsi siinä tarkoitetaan jotakin muuta kuin elinikäistä liittoa ?
AVOliitto olkoon niitä varten jotka menevät yhteen tarkoituksena erota kun jotakin parempaa tulee mieleen.
Jos vaadit yhtä yhteistä tiliä, olet silloin todellisuudessa vaatimassa toisen varoja, todellinen rakkaus ei näin tee.
Ymmärän hyvin, että on yhteinen tili, mutta vain kotiin ja perheeseen liittyvien asioiden hóitoon.
Mutta pitää olla myös omaa vapautta, mennä lääkärille, kampaajalle, ostaa omat vaattteensa.
Muuten näimpä monta kertaan, kuinka toinen olikin käyttänyt yhteisen tilin varat ja toinen ei enää voinut edes ruokakaupassa maksaa, kun tili olikin ennen tilipäivää tyhjä.
Tämä on ikävä kyllä aika arkista juttua. Etenkin kun eletään korttien aikaa. Kuinka moni malttaa oikeasti käydä tarkistamassa saldon? Sitten kysyä toiselta, että onko jotain hankintoja, joita tulee ottaa huomioon ennen tilipäivää?
Ennen kun elettiin ns., shekkien ja ”höylien” aikakautta, sain tuta useampaan kertaan, että mies oli vain todennut että rahaa on ja yllätys seurasi, ettei ruokaan rahaa aina riittänytkään loppukuusta. Kaupat tilittävät ei reaaliaikaan maksunsa pankilta. Mies ei viitsinyt kysyä, mitä oli jo käytetty ja jotka eivät näkyneet saldosta. Eikä hän kysynyt että mikä määrä pitää olla ruokaa ym. varten ”budjetoituna”., eli joka ei ole vapaata käyttövaraa.
Nuorikkona tuli itkettyä muutama yö, kun lapsille piti hankkia vaatteita, ruokaa ja yllätyslaskuja tipahteli postiluukusta. Miestä ei moinen huolettanut sitten yhtään. Tuntui että hänen tarpeensa olivat aina niitä tärkeimpiä, joita perusteltiin usein työstä johtuvaksi (parturit, vaatteet, lounaat ravintolassa, auton osamaksut jne.) . Onneksi olen pula-ajankasvatti ja oppinut laittamaan ruokaa vähästäkin.
Sitten päätin ottaa oman tilin. Toki mies edelleen osallistui perheen menoihin, mutta sen jälkeen en enää jäänyt tyhjän päälle kun hän oli rahansa tuhlannut. Vaikka erosin, en sen jälkeen edes toisessa enkä tässä kolmannessa liitossa enää uskalla ottaa riskiä. Äiti tosin opetti, että miehet eivät osaa käyttää rahaa, joten kontrolli pitää olla naisella.
No, nyt olen todennut että on miehiä jotka osaavat hoitaa raha-asiansa mallikkaasti. On jopa taloudellisempi kuin minä. siksi on ihanaa kun ei tarvitse joka eurosta käydä keskustelua, vaan molemmat saavat laittaa ylimääräiset rahansa ihan mihin tykkää eikä tilivelvollisuutta ole. Se vasta luottamusta kysyy, kun ei tarvitse kontrolloida toista.
Ihanaa on se että emme muutoinkaan kontrolloi toisiamme. Ei vain ole tarvetta koska luottamus pelaa. Toinen voi viettää vapaa-aikaa erillään, eikä siitä tarvitse tehdä raportteja. Emme kollaa toistemme taskuja tai laukkuja. Emme edes vastaa toistemme puhelimiin. Kun kummallakin on työ, mihin kuuluu vaitiolovelvollisuus, kumpikin ymmärtää, missä kulkee raja siinä, mitä jaamme ja mikä on sitä ihan omaa elämää.
Luottamusta on siis sekin, että vaikka en tiedä mitä toinen tekee tai ajattelee, silti luotan että hän ei tee mitään, mikä loukkaisi minua. Luottaa siihen että kyllä toinen kertoo, jos se on jotain tärkeää ja koskee sitä toistakin. Meillä se pelaa hyvin. Näkee jo toisen katseesta, että nyt on tärkeää asiaa. Silloin osaa asettua kuulolle. Luottamus on vapauden antamista, vapaudessa taas rakkaus kasvaa ja voi hyvin.
Muutama ajatus itsekkyydestä.
Itsekkyydestä solvaamme aika helposti muita paitsi itseämme. Se itsekkäämpi saattaa olla se, joka siitä helpommin mainitsee, mutta on tottunut olemaan keskipisteenä. Mitä on sitten itsekkyys?
Toisaalta itsekkyys on sitä, että pitää omia puoliaan. Saa välillä jotain itsekin, jos toinen ei sitä huomaa. Osaa ilmasta mielipiteensä sekä tahtonsa. Toisaalta se sitä, ettei piittaa toisen haluista tai tarpeista, vaan omistaan. Melkoista tasapainottelua se on sekä kykyä kompromisseihin.
Minua on syytetty itsekkyydestä juuri ensimmäisen eron aikoihin. Mietitään. Aluksi olimme samaa mieltä monista asioista. Yksi niistä oli, ettemme laita itseämme velkavankilaan vaan pyrimme elämään matalaa elintasoa ja laittamaan rahat mm. opiskeluun ym.
Mieheen ilmaantui uusi piirre kun hän sai työpaikan ja vähän yhteiskunnallista asemaa. Pitikin ottaa velkaa hienoon autoon. Sitten piti olla aktiivinen ja osallistua kaikenlaisiin kissanristiäisiin. Sitten alkoi marina, että vaatetus ym. ei enää ollutkaan oikeaa. Koti oli liian ”köyhä” ja ei niin edustava.
Sitten alkoi hiillostus, että ei mitään opiskeluja vaan minunkin piti mennä ”tienaamaan” jotta olisi saatu omistus asunto. Sitten ilmaantui naisia eli rakastajattaria. Siinä ei mitään, en ollut mustasukkainen. Kun niitä kottaraisia alkoi hypätä jo kotona, mittani alkoi täyttyä. Toki annettiin lupa minullekin vieraisiin, silleen ”fiksusti”. En vain pystynyt. Olin yksinäinen, puutteessa (hellyys sekä seksi) ja vastuussa kaikesta huolimatta niin kasvatuksesta kuin rahatalouden hoitamisesta. Erosin.
Olen usein miettinyt, mistä kaikesta pitää luopua, jos avioliiton haluaa säilyttää. Missä menee se raja, että ei ole enää ”itsekäs”? Luovuin siis ”hyvästä” avioliitosta ja kuulemma pelkästään itsekkäistä syistä. Mies ei olisi halunnut eroa. Arki sujui, oltiin vanhoja ystäviä (tosin liiton loppupuolella tuo ystävyys oli sinkeällä).
Vai oliko mies itsekäs? Hän ei ottanut huomioon minun tarpeitani? Hän ei ymmärtänyt, että en halua samaa elämää ja luopunut noista suunnitelmistaan? Suunnitelmista, joita hän ei lopulta toteuttanut kokonaan. Ei puhaltanut yhteen hiileen, eikä laittanut minua tai perhettä itsensä edelle? Ei piitannut minun emotionaalisista tarpeista?
Kumpi meistä oli itsekäs ja kumpi teki väärin? Minusta me molemmat. Emme olleet sopivia yhteen. Olimme ystäviä joiden ei olisi tullut koskaan mennä aivoliittoon.
Minusta täällä on paljon hyviä kommentteja. Melkein kaikki kertovat samasta asiasta, eli parisuhteen ongelmien perussyystä - omien etujen vaalimisesta ja niiden asettamisesta toisen edelle.
Mielestäni ongelma onkin juuri siinä, että se, mikä alussa tapahtuu rakkaudessa ja toisen huomioonottamisessa, muuntuu vähitellen omien etujen puolustamiseksi.
Jos sen tekee vain toinen, hän helpottaa ja parantaa elämäänsä toisen kustannuksella.
Mutta usein unohdetaan se tosiasia, että yhteinen onni on suurin onni, ja jos itse jakaa omastaan toiselle, se synnyttää (normaalisti) vastarakkautta. Näin syntyy myönteinen kierre.
Rakkaudessa ei voi vaatia, voi vain antaa. Vaatiminen tai ehtojen asettaminen ei ole rakkautta eikä sen osoitus (parisuhteessa; en tarkoita mm. lastenkasvatusta).
Omien etujen puolustaminen saattaa joskus toisen takajaloilleen ja varuilleen, ja tämä koko palsta on täpötäynnä näitä kirjoituksia. Kumpi tahansa "aloittaakin", jos siihen vastaa "samalla mitalla", tuloksena on se että ajaudutaan erilleen.
Joku sanoo ettei osaa rakastaa tai elää oikein. Mutta oman puolison rakastaminen on valinta. Voit itse tehdä toisen hyväksi, vaikkei toinen sitä ansaitse. Sehän on nimenomaan rakkautta; "vaihtokauppa" ei ole rakkautta.
Jos antaa oman parisuhteen edetä tällaiseen vaihtokauppa-tasoon, ja kumpikin ajattelee omaa etuaan - ja sitä kuinka paljon voi ottaa itselleen ilman että se menee ihan kohtuuttomaksi... etsien sitä rajaa paljonko voi toiselta ottaa itse antamatta... se johtaa useimmiten rakkauden tunteidenkin häviämiseen suhteesta, ja jäljelle jää kämppis.
tässä olen samaa mieltä!
”Mutta usein unohdetaan se tosiasia, että yhteinen onni on suurin onni, ja jos itse jakaa omastaan toiselle, se synnyttää (normaalisti) vastarakkautta. Näin syntyy myönteinen kierre.”
Usein sitä parisuhdetta alkaa nävertää taistelu vallasta, eli kumpi se on jonka mukaan mitäkin tehdään. Sieltä lapsuuskodista voi olla melkoisen erilaisia tapoja. Se vaatii aikaa monta keskustelua kun kulmat alkavat hoitua pois. Tämä saattaa jäädä liian vähälle, koska ollaan siinä rakastumisen huumassa ensimmäiset vuodet.
Toiselle voidaan antaa periksi, koska pelätään mahdollista riitaa. Asia jää nävertämään kunnes eräänä päivänä ei enää halua antaa periksi vaan haluaa tulla kuulluksi. Jos toinen ei tässä vaiheessa osaa kuunnella, hän samalla julistaa valtataistelun alkaneeksi. Sitten väännetään kättä melkein joka asiasta, kumman tavalla tehdään tai ajatellaan.
Riippuu kokolailla persoonista kuin tuon solmun aukaisee. Joillakin se jää aukaisematta ja lopulta taistelu johtaa eroon.
Tuo yhteinen onni; jaettu suru puoli surua ja jaettu onni on kaksinkertainen, on ydin kysymys toimivassa parisuhteessa. Yhteinen tavoite ja sen saavuttaminen yhdistää ja luo uskoa yhteiselle tulevaisuudelle.
Eiköhän kasvatus ole pääosin hyvää mutta oma itsekkyys ja oma tahto voittaa usein saadut ohjeet, joita kotoa on saanut. Myöskin oma käsitys käytöstavoista vaikuttaa siihen kuinka suhtauu muihin ihmisiin ja kumppaniinsa.
Mielestäni suurin uhka ihmisen onnelle on itsekkyys joka alkaa saada hyvinkin ahneita piirteitä. Jos asiat eivät suju oman mielen mukaisesti on aika katsoa peiliin ja käydä "pieni keskustelu" itsensä kanssa. Oman edun tavoittelussa on rajansa ja sellaisen ihmisen kanssa on raskasta elää, saati olla parisuhteessa.
On hyvä keskustella siitä mikä ei toimi mutta kaksi kertaa rakentavampaa on keskustella siitä mikä toimii ja miellyttää suhteen tilassa. Ne ovat ne kuuluisat "pienet ja edulliset" seikat joista ihmiset pitää; kaikkien saavutettavissa ja jos ei tiedä mitä ne ovat, niin kysymällä ne selviää.
Kuten sanottu jo aikaisemmin niin ristiriidat eivät erota ihmisiä vaan se ettei niistä keskustella ja etsitä ratkaisua yhteisen edun nimissä. Kaikilla on erimielisyyksiä ja riitoja sehän on osa elämää. Riidellä lähes kaikki osaa mutta riitojen lopetus on harvojen herkkua.
KAIKKI ASIAT
Mielenkiintoista, luulin että ihmisillä on rahavaikeuksia suhteessaan vain silloin kun heillä ei ole rahaa. Rahaa on mutta ongelmana on niiden jakaminen tai omiminen?
Ihminen vaikka tekee ongelmia itselleen jos ei muuten ole, tuollaisen käsityksen kaikesta saa.
Parisuhteessa on itse asiassa kaksi ongelmaa: pari ja suhde. Pari on kaksi erilaista ihmistä, jotka haluavat olla suhteessa keskenään. Suhteesta ei tule ikinä onnellista ja tasapainoista, jos toinen tai molemmat ovat mieltä, että kahdesta pitää tulla yksi, niin kuin esim. papit taitavat aika yleisesti kertoa ennen amentansa.
Jos kaksi erilaista eivät tajua, että erilainen oma itsensä saa ja pitääkin olla, vaan yrittävät valtaa ja muita kepulikonsteja käyttäen saada toisen alamaiseksi, määräiltäväksi ja käskytettäväksi, niin parisuhdehelvetti on edessä. Ihmisen ylpeys toimii niin, että se ei anna lupaa päästää helvetistä irti, kun on kerran siihen ryhtynyt ja sen amenen mennyt kuulemaan tavalla tai toisella.
Toisen etua tulee tietysti ajatella - terveesti. Mutta jos ajatellaan aina vain toisen etua ja omat edut jäävät hoitamatta ja saamatta, niin sellainen ei pelitä koskaan eikä missään, ei parisuhteessa eikä yksilöä ajatellen. Sillä erilaisten ihmisten edut ovat erilaisia, -tasoisia ja -arvoisia.
Tämä on tosi mielenkiintoinen kirjoitus... - ja asia.
"Jos kaksi erilaista eivät tajua, että erilainen oma itsensä saa ja pitääkin olla, vaan yrittävät valtaa ja muita kepulikonsteja käyttäen saada toisen alamaiseksi, määräiltäväksi ja käskytettäväksi, niin parisuhdehelvetti on edessä"
Tässä olen ihan samaa mieltä. - JOS taistellaan vallasta.
Mutta taisit unohtaa sen vaihtoehdon, että molemmat HYVÄKSYVÄT toistensa erilaisuudet ja toisen sellaisena kuin on, ja kunnioittavat toisiaan.
"Mutta jos ajatellaan aina vain toisen etua ja omat edut jäävät hoitamatta ja saamatta, niin sellainen ei pelitä koskaan eikä missään, ei parisuhteessa eikä yksilöä ajatellen. Sillä erilaisten ihmisten edut ovat erilaisia, -tasoisia ja -arvoisia."
Niin, jos molemmat ajattelevat toisen etua, rakastavat ja kunnioittavat toista sellaisena kuin on, ja haluavat MOLEMMAT tehdä elämän niin hyväksi toisilleen kuin mahdollista, se on TAIVAS eikä helvetti.
Jos molemmat ajattelevat toisen etua, taisit unohtaa sen asian että silloin se toinen ajattelee SINUN etuasi. Eikö se ole sinulle paras mahdolinen tilanne ? Etkö juuri silloin haluakin olla kiitollinen toiselle siitä ? Eikö se herätä sinussa uusia lämpimiä' tunteita ? Etkö juuri silloin haluakin tehdä sen toisen alämän niin hyväksi kuin mahdollista ?
Se kirous onkin juuri siinä, ettei haluta luottaa toiseen, ei haluta uskoa toisen olevan uskollinen ja hyvä, ei uskota siihen että erilaisuus on rikkaus, jolloin jos toinen on parempi jossakin, voit antaa hänelle vastuun siitä asiassa omassa elämässäsi. Silloin voit toimia juuri siinä missä olet paras, ja toinen "hoitaa" virheesi ja heikkoutesi.
Jollet luota toiseen, se on perusluonteisesti sitä että uskot osaavasi itse sen asian paremmin, uskot että ainoastaan sinä, ja toinen ei.
Ylpeyttä, sanoisin.
Parisuhteet ovat yleisesti ottaen valtataisteluitten tantereita, joissa ei juurikaan hyväksytä toisen erilaisuutta, koska se on uhka suhteelle. Muunlaiset liitot ovat niin harvinaisia, että vahvistavat vain säännön. Puolison kunnioittamisesta on turha puhua, kun se loppuu aina tasan siihen paikkaan, kun hän toimii tavalla, jota ei itse hyväksy, että se siitä erilaisuudenkin hyväksymisestä.
Ainakin naispuoliset ovat kautta aikain uskoneet ja luottaneet, odottaneet ja toivoneet ... Ja mitä siitä on palkaksi saatu ? Luojalle kiitos, että nykynainen ei enää säännönmukaisesti toistele äitiensä ja esiäitiensä virheitä, vaan uskoo, luottaa ja osaa ihan itse. - Ylpeyttä tai ei, mutta tervettä ja itsellistä. Eikä se, mikä on minun etuni ole välttämättä sinun etusi, ja päinvastoin.
mitähän sä yritit sanoa......hirveetä mössöä.
"Parisuhteet ovat yleisesti ottaen valtataisteluitten tantereita,..."
No se juurı kertookın kaıken.
Parısuhteen ydınhan pıtaa ehdottomastı olla toısen rakastamınen ja kunnıoıttamınen.
Nıın se on aınakın meılla, ja muutamalla muullakın tannekın kırjoıttaneella... mutta valıtettavan harvassa lııtossa tama on ymmarretty.
Sıksı juurı kırjoıttelenkın tanne. HEI, ON OLEMASSA JOTAKIN PAREMPAA !
(sorry aakkosvalıkoıma rajallınen talla nappıksella)
Mitä ideaa "rakastamisessa ja kunnioittamisessa" on, jos se loppuu juuri siihen paikkaan, kun toinen ei toimi sinun toiveittesi mukaisesti ?
Aloituksessa ei ole mitään uutta infoa kenellekään mutta omien ajatusten peilaaminen eri foorumeilla voi olla kasvattavaa.
Jos lähtökohta on parisuhteen ongelmien syntyvän vain yhdestä ominaisuudesta, niin se kuulostaa besserwisseriltä.
pesserwısser taı eı, otetaanpa vastakohta. Jos henkılo rakastaa toısta ja pıtaa toısen onnea tarkeampana kuın omaansa, yrıttaen kaıkkensa sen eteen, onko han toıselle ongelma ?
(sorry aakkosvalıkoıma rajallınen talla nappıksella)
Vaikea sanoa kun en tajua kirjoituksesi ideaa tai sanomaa; olettaen että siinä on sellainen.
KUSIPÄINEN PETTÄVÄ MIES JOKA AJATTELEE VAIN ITSEÄNSÄ JA TUHLAA RAHANSA OMIIN HUVITUKSIIN.
Sanalla sanoen: parisuhde !