Sosiaalisesti kömpelö

Kuulostaa jotenkin tutulle. Etenkin uusien ihmisten kohdalla poden samaa ongelmaa osin koska en enää uskalla luottaa ihmisiin.

Oletko miettinyt oisko tuo kiinni enemmän sosiaalista jännitystä, koska podet yksinäisyyttä? Ehkä toivoisit heidän pitävän sinusta ja jännität/pelkäät sanovasi jotain väärää, jolloin koko tilanne aiheuttaa jännittämsen ja pahimmillaan et hakeudu niihin? Voisiko jostain tämänsuuntaisesta olla kyse?

Taas tänään kaupassa, myyjä kysyi vain vähän ostoksistani: yllättävä tilanne joka sai minut lukkoon ja pääni tyhjäksi, hyvä kun sain pari lausetta mumistua.

Jos olen tuttujen kanssa... he ovat sinänsä mukavia, mutta noista kaveripiireistä pudotetaan helposti pois ja minut on pudotettu monta kertaa, joten pelkään sitä ikäänkuin etukäteen enkä siksi uskalla luottaa uusiin tuttavuuksiin.

En osaa pitää yhteyttä: kuinka usein jonkun uuden kaverin kanssa sitten pitää jutella netissä tai pyytää jonnekin? Yksi suurin syy lienee se, ettei ääneni ole kuuluva: kyse ei ole pelkästään uskalluksesta, koen turhana avata suutani, koska muut eivät kuule jos olen vähänkin kauempana tai huoneessa on taustamelua.

Päivän aidot sosiaaliset kontaktit (ei nettichätit): pankkivirkailija, kaupan kassa, naapuri. (yleensä kaupan kanssa voi olla ainut joten tämä oli aika hyvä päivä hah).

Ja kaipaan ihmiskontakteja todella paljon... muutama luotettava vakioystävä, jonka kanssa hengailla usein tekisi minusta uuden ihmisen.

Mullakin vähän sama juttu. En vain pysty juttelemaan yhtä sujuvasti kuin useimmat ihmiset. Kai nuoruudessa on jossain 15-20v joku vaihe, jossa sosiaaliset taidot opitaan. Ylä-asteen aikoihin aloin vetäytyä omiin oloihini, kun muut alkoivat viettää aikaa pussikaljan merkeissä ja kotibileissä. Sen jälkeen olen ollut ilman kunnon kavereita. Ei se mikään ihmekään siis ole, jos sosiaaliset taidot ovat lähellä nollaa.

Osaan olla tavallaan sosiaalinen, mutta sosiaalisuus ei ole automaattinen osa minua. Joudun tekemään paljon tietoista työtä ollakseni sosiaalinen. Yksi tekijä on tosin juuri tuo, että monetkaan jutut eivät vain kiinnosta minua ja olisi mielestäni teennäistä alkaa puhumaan jostain sellaisesti (esim. tuo leffaesimerkikkisi).

Mikä sitten olisi aihe, mistä haluaisit puhua?

Samankaltaisia ihmisiä on maailma pullollaan, olipa aihealue kuinka rajoittunut tahansa. Jos antaisit samanhenkisille mahdollisuuden löytää sinut, niin ongelma saattaisi ratketa. Mistä siis olette kiinnostuneet?

Tutustu vaan mahdollisimman moniin ihmisiin, kyllä sieltä luultavasti löytyy niitä jotka hyväksyvät ujouden ja antavat sinulle aikaa. Myös niitä syvällisiä keskustelijoita, ehkä voisit yrittää jutella heille kahdenkesken sitten enemmän näyttääksesi kuka olet jos et joukossa kunnolla ehdi/uskalla? Itseluottamus kasvaa kun vaan jaksaa yrittää, ja samalla opit hyväksymään itsesi. Hyväksy ettet vaan ole se supliikkimies, osoita olevasi hyvä/fiksu muilla tavoin. Yritä mennä kuitenkin mukaan läpänheittoon, mitä enemmän juttelet sitä enemmän saat vastareaktiota ja saatat jopa innostua. Välillä ei jaksa enää yrittää, mutta kyllä sitä sitten kun on tarpeeksi lepäillyt ja keräillyt voimia. Pidä vaan yllä sosiaalista elämää äläkä jää tuleen makaamaan.

Tee jotain radikaalia, lähde vaikka ulkomaille töihin tai opiskelemaan, treenaa itsestäsi sosiaalisesti parempi? Kun palaat Suomeen olet jo luultavasti erilainen.

Näiden neuvojen avulla menin itsekin ja olen nykyään puheliaampi ja iloisempi ja minulla on enemmän kavereita.

Ennen olin älyttömän arka, koulukiusattu itkupilli, hiljainen ja huonoitsetuntoinen.

Juuri sama ongelma minulla! Tai jotenkin.

Kaupan työntekijöille voin puhua ihan helposti mutta esimerkiksi jos joku tuntematon ottaa minuun yhteyttä jossain, vaikka facebookissa, tai mä otan siihen niin sitten kun tapaamme kaupungilla niin menen ihan lukkoon...
Tämä suorastaan vituttaa minua koska olin saamassa naispuolisia kavereita mutta meninpä ihan lukkoon ja tuskin pitävät minua enään mukavana.

Menen varmaan siksi lukkoon koska minulla on R-vika. Ja en viitsi/uskalla kotona harjoitella sitä jos vaikka joku sattuisi tulemaan kotiin.
Olen siis 16v ja eipä ole oikein naispuolisia kavereita...

Olen yli viiskymppinen nainen. Tunnen totisesti tuon sos.tilanteiden pelon. Sitten ihmisten joukossa hölötän, toistan itseäni, en keskity kuuntelemaan toisia. Jälkeen päin sitten häpeän ja analysoin käytöstäni päivätolkulla.
Että tämmönen jännitysreaktio.

KESKUSTELUN ALOITAJLLE :
Ei kaikkien tarvi olla rääväsuisia ja itsekeskeisiä tyrkkyjä, jotka änkeää itsensä jokaiseen seuraan ja ovat esillä joka paikassa.
Minäkin olen noista, paskaa jauhavista kuppikunnista, ulkopuolella pysyttelevä ihmisolento, enkä kaipaakaan moisten olioiden seuraa/valheellisia juoruja.
Yleensä juuri nuo, alussa mainitut ihmiset joutuvat hankaluuksiin ja joutuvat jatkuvasti painimaan jonkin aiheuttamansa ongelman kanssa.
Eli paljon helpommalla ja vähemmällä stressillä pääset, kun et pyrikään noihin laumasielujen kuppikuntiin.
Keskity omaan elämään ja sen parantamiseen, omilla ehdoilla, ilman toisista valehtelua, juoruamisia ja ikuista vertailemista.

Minäkin olen kömpelö. Ja minä olen ujo

Minä olen itse myös todella todella kömpelö sosiaalisesti ja tämä vituttaa, ahdistaa ja myös hävettää minua. Koen olevani jotenkin vajavainen. Minulla oli myös murrosiässä vaihe, jolloin ylä-aste aikoihin aloin vetäytyä omiin oloihini kiusaamisen seurauksena ja jäi siis oppimatta tärkeät taidot. Nykyään olen 27-vuotias mies, en ole ikinä seurustellut, eikä minulla oikeastaan ole kavereitakaan. Yleensä olen yksin kototani niin viikonloput kuin arkipäivät. Jotakin ystävää näen n. kerran parin kolmen kuukauden välein. Olen myös masentunut ja ahdistunut jatkuvasti. Lisäksi ongelmaa pahentaa se, että sosiaaliset kontaktit eivät edes kiinnosta enää, koska tiedän, etten niissä pärjää enkä saa mitään tyydytystä niistä näillä paskoilla taidoillani.

Alkoholia ja lääkkeitä kun otan, niin muutun lähemmäksi "normaalia" ja pystyn juttelemaan ehkä naisillekin. Tämä kuitenkin on vain hetkellistä huumaa. Normaalitilanne kun tulee, niin naiset kaikkoavat, kun huomaavat millainen olen. En tiedä jaksanko tällaista elämää enää kovin kauaa. Itsemurha on pyörinyt mielessä jo useamman vuoden.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aspergerin_oireyhtymä#Aspergerin_syndrooman_ilmeneminen_k.C3.A4yt.C3.A4nn.C3.B6ss.C3.A4

Itse en pysty kommunikoimaan ihmisten kanssa joita en tunne, en voi aloittaa aloitetta keskustelulle. Tytöille minun on täysin mahdotonta puhua.

Älä huoli, et oo yksin, tiedän tunteen! Tsemppii sosiaalisiin tilanteisiin!