Vähän teidän juttuja(lähinnä otsikoita) katsoneena, vähän ihmetyttää tätä vanhusta teidän mieletön pariutumisvimma ja hillitön kaupustelu(atm/ytm/atn/ytn jne...) sen pariutumisen ympärillä.
Eli kaataisiko se yksin jääminen teidän elämänne? Jos kaataisi, niin miksi?
Eli kaataisiko se yksin jääminen teidän elämänne? Jos kaataisi, niin miksi?
Vastaukset 60
Vanhimmat
Se on kaatunut jo. Tästä ei enää nousta.
Oletko ikinä miettinyt sellaista, että olet mahdollisesti säästynyt monenmoiselta skeidalta...?
Eli olet saanut kokea naisten tylyyden? Olen pahoillani puolestasi. Jotkut naiset(?) ovat kyllä käsittämättömän törkeitä joitakin miehiä kohtaan ilman mitään erityisempää syytä. Silkkaa ilkeyttään syystä, että ovat arvioineet itsensä reippaasti yläkanttiin.
Mutta en kyllä suostu uskomaan sitä, että olet jokaiselta tapaamaltasi naiselta saanut tylyä kohtelua osakseesi.
Älä valehtele, sullahan on kamunaisia vaikka kuinka paljon, joiden kanssa kännissä pussailette ja kaikkea. Ei kauhean tylyltä kuulosta.
Ei me tunneta. Heh... En vaan ole tavannut sellaisia tylyttäviä naisia. En kovinkaan monia. En tosin hengaile niissä seduloissa ja missä lie. Yhden kerran olen eksynyt illan viimeiselle johonkin sedulaan. Se tais olla nopeimpia illan viimeisiä. En aina oikein ymmärrä, että miten ihmiset viihtyy sellaisissa paikoissa. Pieni vilkaisu jonoihin ja niissä jonottaviin riittää minulle, että vältän kyseisiä mestoja.
Mutta toi lähestyminen... Heh... Kyse on ensinnäkin ajoituksesta. Joku nainen, joka voisi mahdollisesti kiinnostua sinusta, ei kiinnostu silloin kun häntä lähestytään väärällä hetkellä. Ei kiinnostu silloin mahdollisesti kenestäkään, joten se siitä. Tosin uskon myös, että paremmalla luonto-äidin kosketuksella varustetut ei saa silloin samanlaista tylytystä osakseen, kuin ne ns. atm:t.
Kuinkahan moni tänne kirjoittavista naisista on katsonut ja ottanut vaikutteita Sinkkuelämästä? Ei tietenkään ainutkaan, mutta kysynpä kuitenkin...
Taidat olla vain niin munaton, ettet osaa tehdä mitään niille kamunaisillesikaan.
Nojaa... Tunnen moniakin ns. atm-miehiä, jotka ovat pariutuneita. Eikä edes mitenkään hassuman näköisten- ja oloisten naisten kanssa. Eli ei se nyt ihan niin vaikeaa voi olla, kun sä uskottelet.
Ehkä olet lähestynyt vääränlaisia naisia?
"Millaisia naisia pitäisi lähestyä? Kilttejä? Tuhmia? Kevytkenkäisiä lorttoja, uskovaisia hiirulaisia? Taviksia? Ernuja? Läskejä...? YYHOITA??"
Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Siis jos lukisit sen ulkopuolisena?
Sinähän sen nyt sanoit.
Mutta kuvittele, että olisit nainen. Kiinnostuisitko sinä itsesi kaltaisesta miehestä?
Sanoit, että tunnet AT-miehiä jotka ovat pariutuneet. Arvaan, että tarkoitat rumia miehiä. Ruma mies ei ole ATM sen enempää kuin komeakaan. ATM on mies, joka ei saa naista. Mies, joka saa naisen on vähintään KTM.
Et tietenkään ymmärrä. Siksihän sä täällä saamattomuuttas kitiset.
Sehän tässä on niin pirullista että ei edes tiedä mitä menettää kun ei ole ollut kyseisestä asiasta (parisuhteesta) mitään kokemusta.
Mitä odotat mahdolliselta parisuhteelta, jos nyt jotain odotuksia sattuu olemaan...?
Jakamista, kaiken mahdollisen jakamista. Ilojen ja surujen jakamista, vastoinkäymisten jakamista, toisen tukena olemista. Olisi edes olkapää jota vasten voisi lohduttautua kun maailma murjoo. Olisi joku jota voisi hellästi silittää ja hemmotella. Esimerkiksi jotain tällaista.
Ei kuulosta minulta mitenkään kohtuuttomilta odotuksilta. Etkö ole tavannut sopivaa?
Luulin jo tavanneeni mutta erehdyin, mies paljastuikin fb-haareminpitäjäksi.
Heh... Ei v*ttu niitä sosiaalisia medioita.
Siis ymmärtääkö ihmiset missä ne on, kun hengailevat sosiaalisissa medioissa ja sellaisissa? Ja vielä omilla nimillä ja yhteystiedoilla?
reality on parasta. Oon tuijottanut PP:tä nyt 3 päivää. http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/studio55/artikkelit/2010/10/1011517.jpg
Olet siis kyttääjä? Minulla on facebookissa kaikenlaisia tuttuja varmaan 250 kpl, enkä ole laskenut monta miestä siellä on. Oletko siis varma ettei tapaamasi mies ole vain sosiaalinen, kuten minä. Kavereita saa helposti opiskelukavereista, työkavereista, sukulaisista, harrastuskavereista, lapsuudenkavereista, ym...
Kysyithän mieheltä miksi hänellä on niin paljon fb kavereita? Mielestäni on epänormaalimpaa, jos niitä kaveraita on alle 50 kpl. Henkilössä on oltava jotain vikaa, koska ei tunne todellisessa elämässään ketään henkilöitä...
Joillekin KAVERIT merkitsevät KAVEREITA eikä jotain tuttuja kriteeritasolla "tuntee todellisessa elämässä ketään henkilöitä".
Mä en halua pyytää FB-kamuiksi ketään sellaista tyyppiä, jonka kanssa en viettäisi kahden kesken aikaa, jotkut pyytää kaikkia mahdollisia naamatuttuja joiden kanssa eivät todellisuudessa edes halua pysähtyä juttelemaan kohdatessa.
Onko se normaalia että fb-kavereista about 90 % on vastakkaista sukupuolta ja joiden profiilikuvissa on ollut pornahtavia piirteitä? Ja uusia fb-naisia ilmestyi lähes päivittäin sinne? Ei sellaista peliä jaksa kovin kauan katsoa, alkaa huomata itsessään sairaalloisia mustasukkaisuuden piirteitä.
Heh... On kai normaalia. Kun pidin vielä täällä galleriaa auki, mulla tais olla 95% galleriakamuista naisia. Tekeekö se minusta jotenkin epänormaalin tai jonkinlaisen auervaaran?
No ehkä ne sinun galleriasi naiset eivät esiintyneet kuvissa pelkissä sukkahousuissa, yläosattomina. Tai huorahtavassa vesirajaminihameessa ja verkkosukkahousuissa pusero lähes napaan asti auki?
Sitä paitsi se mies hakee minua nuorempaa naista, max. 42-vuotiasta. Hän haluaa myös lapsia. Miehellä on treffi-ilmo s24:ssä vieläkin. Olin hänelle vain pelkkä reikä hetken käyttöä varten enkä mitään muuta. Vanhempikin reikä kelpasi siihen tarkoitukseen. Jouduin panoeinon uhriksi.
Tätä samaa olen usein ihmetellyt. Suurin osa visioi jotain illuusioita jotka ei todellakaan vastaa sitä tosielämää. Monet miehet luulee oikeasti että se vaimo on sitten koohkeänä aina tarvittaessa...ei pidä paikkaansa! Naisen ei ole mikään velvollisuus antaa miehelleen seksiä kiihottumattomana, siinä monelle aviomiehelle dilemmaa.
Naisesi/miehesi ehkä juo, pettää, dominoi,haukkuu, stalkkaa tekee elämästäsi vaikeaa!
Itse olen onnellinen sinkkuna, en sano ette koskaan pariutuisi mutta se on erittäin epätodennäköistä, pitäisi antaa jotain parannusta nykytilaan joka on jo varsin tyydyttävä.
Sitä minäkin olen miettinyt niissä pariutumisvimmaisissa. Kuinkahan monta onnellisessa parisuhteessa olevaa paria ne ovat elämänsä aikana nähneet? Yksi asia on nähdä jossain onnellisia näytteleviä ja toinen asia ne oikeasti onnelliset parit. En voi sanoa nähneeni lyhyen elämäni aikana montaakaan sellaista parisuhdetta(en puhu nyt omistani), joista olisin niissä suhteissa oleville kateellinen.
Mä oon suoraan sanottuna parillisille pienesti kateellinen ainakin siitä, että niillä on lapsia. Onhan ne vaikeita, mutta myös ihania, jotain sellaista mitä ei rahalla saa.
Heh... On lapset rasittaviakin. Mutta on hienoja, ei sitä voi kieltää...
Mutta niistä parisuhteista.... Olen nähnyt liian paljoa sitä tekopyhyyttä niissä. Ulospäin esitetään yhtä, mutta kun silmä välttää onkin meininki ihan jotain muuta. Sen jälkeen ollaan taas niin kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Ei se kaada, jos on muutakin tekemistä kuin se pelkkä pariutuminen ja sen seuraukset.
Minä pidän kovasti miehistä ja luulen joskus olleeni vähän rakastunutkin. Jos joku oiiikein sopiva tulisi vastaan, saattaisin hyvinkin harkita parisuhdetta (kimppa-asuminen olisi kyllä aika vaikea askel ottaa), mutta jos/kun ei tule, ei minulla ole asianlaidan kanssa ongelmaa. Sinkkunakin on kiva olla.
Minulta kyllä puuttuu kaksi ominaisuutta, joiden vuoksi moni muu hankkiutuu vähän huonompaankin parisuhteeseen: halu saada lapsia ja kyvyttömyys tulla toimeen täysin omillaan. Jollei lapsille ja perheelle ole tarvetta ja omat kyvyt riittävät taloudellisen toimeentulon varmistamiseen eikä tarvitse olkapäätä ja tukijaa elämiseensä, on sinkkuelämäkin sopiva valinta.
Heh... Luulet joskus olleesi vähän rakastunut? Minä uskallan väittää, ettei sitä luulla. Se kyllä tiedetään...
Minulta puuttuu kaikki ominaisuudet, joiden vuoksi suhteisiin hakeudutaan. Mutta jostain kumman syystä aina ennemmin tai myöhemmin olen ajautunut jonkinlaiseen suhteeseen. Muutamat kestänyt pitempään ja toiset sitten lyhyempiä...
Olisinkohan käyttänyt tuota luulemista tyylikeinona?
Tyylikeinona? Tarkoitat ilmaisutyyliä?
Ei rakastuminen itselleen sopimattomaan tai epäkelpoon ihmiseen siitä rakastumisesta mitenkään vähäisempää tai epäilyttävämpää tee.
Kyseessä oli ihan sopiva ja kelvollinen mies. Tunsin hänet kollegana ja läheisenä kaverina monta vuotta, mutta hän oli pitkäaikaisessa avoliitossa (ei kovin onnellisesti, mutta ei tarpeeksi onnettomastikaan). En siis päässyt koskaan täysin selvittämään sitä, olinko rakastunut vai luulinko vain. Ei tartuta pikkuasioiden yksityiskohtiin, varsinkaan muinaismuistoihin.
Heh... Juuei, ei takerruta.
Mutta mieltä olet? Onko naisilla nykyisin rima miesten suhteen liian korkealla?
Sanoisin että suurin osa naisista kuvittelee olevansa suuriakin palkintoja kelle tahansa miehelle. Sitten kun näille miehille ei kelpaakkaan nämä naiset kuin panoksi, nämä tavalliset naiset katkeroituvat eivätkä suostu myöntämään omaa tasoaan.
Enpä osaa sanoa muiden naisten rimoista yhtään mitään. Jokainen ihminen asettaa rimansa juuri sinne, mihin itse haluaa, eikä muilla ole siihen nokan koputtamista. Jos haluaa ehdottomasti vaikka sinisilmäisen siipan eikä kelpuuta ketään muunlaista, vastaa asiasta ja sen seurauksista vain itselleen.
Tuo "rima" on muuten käsitteenä aikamoinen ansa. On tosi helppoa kehottaa jotakuta laskemaan rimaansa, mutta kuka oikeasti miettii, mitä sillä käytännössä tarkoitetaan? Useimmat ihmiset sitä paitsi muokkaavat kriteereitään eli laskevat sitä rimaansa joiltakin osin tapauskohtaisesti. Rima on siis aika mutkainen kapine.
Oletko tullut ajatelleeksi sitä, että joillakin ihmisillä ei ole rimaa ollenkaan? (Minä juuri tulin.) Jos minun olisi asetettava miehelle jonkinlaiset kriteerit, tahtoisin hänen olevan esimerkiksi kivaluonteinen, älykäs, työstään kiinnostunut, kätevä, huumoria ymmärtävä, tiedonjanoinen ja isokokoinen. Minä olen tavannut vuosien varrella valtavan määrän juuri tuollaisia miehiä, mutta enpä vain ole tullut pariutuneeksi. Ei tässä ole siis rimoja ollut tiellä, tämä sinkkuelämän viihtyisyys vain status quona.
Miksi ihmeessä muuten meille on annettu miinuksia?
Niin... Jokainen asettaa rimansa juuri sinne, mihin itse haluaa... Mutta onko sellainen rimanasettelu aina järkevää? Se voi helposti nousta liian korkealle. Siihen tarvitaan joskus ainostaan yksi satunnainen "oman tason" yläpuolelta saatu tuttavuus ja siitä se sitten alkaa. Voi helposti alkaa kuvittelemaan itsestään liikoja. Koskee niin miehiä, kuin naisia.
Rima, niin kuin esimerkiksi aikakin, käsitteenä on suhteellinen. Siitä lähtien, kun ihmiset ovat alkaneet mittaamaan aikaa, on ihmisillä aika vähentynyt. Sama homma niiden rimojen kanssa. Mutta silti aika ja ne "rimat" ei lakkaa olemasta. Mitattuna ja määriteltynä ne vaan supistuu aika paljon ja muuttuvat harhaanjohtaviksi...
Heh... Jostain syystä luulen, että niissä miinuksissa on Genio-lisä. Onkohan Genion "maine" tuttu joillekin täälläkin...?
Jos tietäisi sen että itsessä on jotain selvästi huonoja ominaisuuksia tai vikoja tai vaikka vain rumuutta aiheuttavia tekijöitä jotka voisivat periytyä niin ei se lapsettomuuskaan pahemmin surettaisi. Mutta jos näin ei ole niin tällainen juttu saattaa alkaa vielä vanhemmitenkin harmittaa jos on tullulut mistattua mahdollisuudet tällaiseen.
Ehkä se on se rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemisen kaipuu ja tarve. Ja ehkä se on vähän ihmiskohtaista, että voiko yksin jäävä kokea saavansa niitä tarpeeksi ilman suhdetta, ystäviltä ja perheeltä. Ja osallahan ei ole muita ihmisiä rakastamassa, ja se puoliso on ainut mahdollisuus siihen. Sen jälkeen sitten ne pienemmät asiat, arjen jakaminen toisen kanssa. Ei se yksin jääminen ehkä ole kauheinta mitä voi tapahtua, mutta ei olo olisi kuitenkaan "kokonainen".
Ei yksin jäämistä tai yksinoloa osaa arvostaa ennen kuin on kokenut parisuhdehelvetin...
Niin, ehkä oikein huonoissa suhteissa olleet ihmiset ovat vain helpottuneita sinkkuudesta. Heistäkin kyllä yllättävän moni taitaa päätyä uuteen suhteeseen ennemmin tai myöhemmin. Ihmisillä on kuitenkin jonkinlainen tarve pariutua.
Minä luulen, että ihmiset lopulta pelkäävät olla pitempiä aikoja yksin itsensä ja ajatustensa kanssa. Silloin on nimittäin olemassa sellainen vaara, että saattaa joutua kohtaamaan itsensä sellaisena kuin todella on eikä sellaisena, kuin luulee olevan. Uuteen parisuhteeseen on helppoa ja nopeaa paeta sitä.
Se on kyllä ihan totta. Samoin kuin muutenkin nykyään, paetaan arkea kaikkeen maholliseen, ollaan koko ajan menossa, jos ei muuta niin uppoudutaan tuijottamaan jotain BB:tä ettei vahingossakaan tarvitse kohdata itteään ja todellisuuttaan. Pakeneminen on niin paljon helpompaa. Miusta tuntuu myös hurjalta, että jotkut ihmiset pystyvät aloittamaan suhteen suhteen perään. Ihan kuin siinä välissä ei tarvitsisi "toipumisaikaa" tai ajatustensa selvittämistä. Kaiketi ne jotkut voivat löytääkin sen oikean heti toisen perään, mutta tuntuu että yleensä käytetään sitä uutta ihmistä vain laastarina.
yksin on usein ikävää ja ikään kuin turvatonta kun kaksin on vahvempi ja lisäksi eikö meidän tehtävä ole lisääntyä tai siis eikö kaikki toiminta pyri lopulta siihen ja jälkikasvun suojelemiseen
Minulla ei ole useinkaan ikävää eikä oloni ole oikeastaan koskaan turvaton. Jos katsellaan joitakin menneisyyteni koettelemuksia, voitaisiin hyvinkin todeta, että olen ollut yksin vahvempi kuin moni pariskunta yhdessä ikinä. Eikä muuten eläinmaailmassakaan kaikkien yksilöiden tehtävä ole lisääntyä - joidenkin tehtävä on suorastaan joutua poikasena muiden ruoaksi, ja joidenkin kuvaannollisten susien elinpiirissä nyt vain ei ole soveltuvaa pariutumiskaveria.
Meitä on moneksi. Ei siis yleistetä.
Oletko aina ajatellut samalla tavalla vai oliko sinullakin joskus aikaisemmin vielä lastensaantihaluja tai ajatus siitä, että pidät molemmat vaihtoehdot avoinna?
Olen aina ajatellut samalla tavalla.
Parisuhteissa on paljon ihmisiä jotka eivät kykene empatiaan ja oikeaan rakkauteen. Eletään vain hampaat irvessä kun on niintapana. Yli viisikymppisillä on usein seksikin loppunut mutta eihän sitä kenellekään tunnusteta.
Olen kyllä nähnyt oikeasti toisistaan välittäviä pareja. Siinä ei toisen läskit tai muut ongelmat haittaa. Heitä on todella vähän.
Noh... Yhteiskuntakin on rakennettu niin, että taloudellisestikin tulee halvemmksi olla parisuhteessa on, kuin yksin. Monille ihmisille ei anneta edes mahdollisuutta kokeilla yksinoloa ja sen "oikean" kohdalleen osumisen odottamista.
Onko se seksi yli viisikymppisenä enää niin tärkeässä roolissa? Luulisi siihen ikään mennessä saanut sitä jo ihan tarpeeksi. Ainakin pitkässä parisuhteessa olleena...
Mielestäni te unohdatte yhden tärkeä pointin tässä asiassa.
Oikeastaan joku vähän jo sohaisikin aihetta, mutta siis on aivan eri asia olla sinkku koska haluaa olla sinkku vaikka mahdollisuuksia olisi siihen parisuhteeseen, kuin olla sinkku sen takia kun ei "kelpaa" parisuhteeseen.
Silloin kun tietää, että olisi varaa valita, mutta sellainen henkilö, jonka kanssa haluaisi seurustella, ei ole sattunut näköpiiriin tai ei ole saatavilla ja sen takia sinkkuus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin "huono suhde". Tällaisessa tapauksessa ei se sinkkuus tunnu läheskään niin ahdistavalta vaikka välillä hellyyden kaipuu tai vastaa iskisikin.
Mutta henkilö, joka ei tunne olevansa tuossa tilanteessa kokee tilanteen paljon ahdistavammaksi. Varsinkaan jos koskaan ei ole seurustellut niin ei tiedä mistä on "jäänyt paitsi". Siihen kun lisätään tämä kulttuurissamme piilevä parisuhteen ihannointi ja median höpötys asiasta, niin siinä helposti tuntee menettäneensä jotain tai jopa muita "huonommaksi". Tämä kokonaisuus kun kruunaantuu kun ajoittain törmää muiden ylimieliseen ja vähättelevään käytökseen tai niihin ainaisiin selkään taputteluihin ("kyllä sullekin vielä jostain joku löytyy") niin helposti siinä rupeaa myös itseä pitämään jotenkin "huonompana" kuin muita. Ja siitä se kierre alkaa.
Itse olen nähnyt ja kokenut kolikon molemmat puolet. Aikoinaan se jatkuvasti mielessä kummitteleva tieto omasta "huonosta" tilanteesta on vaihtunut tilanteeseen, jossa minä olen ottanut ohjat käsiin. Voin rehellisesti sanoa asian ja sen sinkkuuden tuntuvan aivan eriltä kun tietää, että sinua ei ole siihen "pakotettu".
Hemmetti sentään!
Täällähän on paljon järkevämpää ja fiksumpaa porukkaa kuin Miehen Logiikassa.
Eli se siitä logiikasta...
Walskin kirjoituksia oikein odottaa. Asiallisia, rehellisiä, omaan kokemukseen nojautuvia pohdintoja. Tosi mukava lukea niitä.
:)
yksin jääminen on kuin se kuuluisa puu, joka kaatuu siellä metsässä, mutta mitä kukaan ei ole kuulemassa.
Tuttaahan se myös joskus, kun se kuuluisa ruohokin näyttää vihreämmältä siellä aidan toisella puolella, vaikkei haluaisi tietäkään koko aidasta.
Noh. Lähelle näkee aina huonommin...
Kyllä se mielestäni jonkinasteinen tragedia on jos ei onnistu parisuhdetta eikä sen myötä omaa perhettä saamaan. Ei maailma siihen tietenkään kaadu, mutta pakkohan se on myöntää että pirun iso menetys se on.
Ainakin minulla on jokin ontto kohta sisälläni vaikka yksin eläminen sujuukin hyvin. Tulevaisuus näyttää jotenkin samealta ja ehkä hieman tarkoituksettomalta yksin. Kaikille ei sovi pelkästään itseään varten eläminen.
Yksin on ihan turhaa eikä millään ole mitään merkitystä
Ei näköjään kaatanut joten ei haittaa yksin jääminen.