Laadukkaita vaatemerkkejä?

vaatetusta vailla

Olen lopen kyllästynyt halpoihin vaatteisiin, jotka menettävät muotonsa, nyppäänyvät ja muutenkin kulahtavat muutamassa pesussa ja pahimmillaan haisevat liuotinaineilta. Olen jo vuosia yrittänyt välttää huonoja materiaaleja (=erityisesti akryylia ja muita keinokuituja) ja suosinut villaa, silkkiä ja pellavaa. Tästä huolimatta jatkuvasti saa pettyä vaatteiden laatuun. Tällä hetkellä käytössä on esimerkiksi DKNY:n, Theoryn ja BCBG:n vaatteita ja erityisesti trikoovaatteissa myös halvempia merkkejä, koska trikoovaatteet kulahtavat nopeasti myös kalliimmissa merkeissä eli niissä korkeammalle hinnalle ei saa riittävän hyvää vastinetta (esim. Vero Modan ja GinaTricotin perustrikoot ovat hinta-laatusuhteeltaan aivan riittäviä minulle).

Nyt kaipaisinkin vinkkejä oikeasti laadukkaista vaatemerkeistä, joiden vaatteet kestäisivät käyttöä mielellään vuodesta toiseen. Haluaisin ostaa vaatteita, jotka on valmistettu muualla kuin kaukoidässä lapsityövoimalla halvoista materiaaleista, ja joiden kohdalla ei tarvitsisi miettiä, minkälaisia myrkkyjä esim. värjäyksessä on käytetty. Olen erityisesti kiinnostunut laadukkaista neuleista ja takeista sekä laukuista. Pidän erityisesti vaatteista, joissa on joku kiva "juju", eli saa olla vähän jotain omaperäisyyttäkin. Kuitenkin myös klassinen tyyli kiinnostaa juuri pitkän käyttöiän vuoksi. Olen 30-vuotias, 160 pitkä ja normaalivartaloinen, eli myös petit-mallistot kiinnostavat.

Hinnalla on toki väliä, mutta mieluummin ostan kalliin vaatteen, joka kestää hyvänä vuosia kuin halvan vaatteen, joka näyttää hyvältä korkeintaan ensimmäiseen pesuun asti.

Onko kokemuksia esim. Burberryn vaatteista? Ovatko heidän vaatteensa edelleen englantilaista laatua vai joko hekin ovat siirtäneet tuotantonsa kiinaan? Myös italialaiset merkit kiinnostavat ja ylipäätään eurooppalainen tuotanto. Suomalaisista merkeistä on kehuttu ainakin Balmuiria, onko tästä kokemuksia?

10

1719

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wiuwau

      Osta Anne Linnonmaan neuleita. Kestävät vuodesta toiseen
      ja ovat klassisia.

      • la alpaca

        La Alpaca

        Kotimaisesta alpakanvillasta (monta kertaa kestävämpää kuin lampaanvilla, myös kevyempää ja lämpimämpää, ei hiosta eikä kutita ihoa kuten villa) 100% kotimaisia, laadukkaita vaatteita. Takkeja, neuleita, asusteita yms.


    • parhaat kankaat

      Takki kannattaa olla tuollaista englantilaista kampavillakangasta (talvitakkiin mieluiten paksua 22oz kangasta alle satasen metri, joka kestääkin paremmin kuin huippukalliit kashmirit), niin se kestää ennemminkin vuosikymmeniä ja silti on uuden näköinen, ei menetä muotoaan eikä nukkaannu.
      http://www.hfwltd.com/

      Prada, Armani, Givenchy, Lanvin, Boss, Nina Ricci ja Chanel näitä käyttävät vain parhaissa takeissaan, mutta niin on vaikea löytää stockmannilta joissa myydään vain halvempia huonoja takkeja. Mutta lontoosta ainakin löytyy ja aina voi mennä suutarille ja pyytää valmistamaan takin tuollaisesta englantilaisesta kankaasta. Esim. tallinnan räätälit eivät mahdottomia veloita.

    • aamu-uninen-

      "aina voi mennä suutarille"
      siis räätälille kannatta mennä ja teettää naisten talvitakki.

    • burberryn laatu

      "Onko kokemuksia esim. Burberryn vaatteista? Ovatko heidän vaatteensa edelleen englantilaista laatua vai joko hekin ovat siirtäneet tuotantonsa kiinaan?"

      Burberry siirsi tuotantonsa kiinaan 2006 aikoihin ja sulki brittiläiset vaatetehtaat.

      Briteissäkin tuotantokustannukset olivat vain 5€ yli satasen paidasta, mutta ei muotitalon ahneudella ole rajaa, nykyään vielä kallimmalla myydään rättejä jotka eivät ole halpahallin parin euron rättejä parempia.

    • .....

      Puuvillapopliinipaita - ollut 90-luvusta asti ja on edelleen kuin uusi.
      Paidat pesun jälkeen henkariin kuivumaan.
      Silkkipaidan alle aluspaita.
      Itse ommellessa kovikekangasta strategisiin paikkoihin.

    • laatukorvaamäärän

      Se on vähän niin, että välttämättä tietyn merkin vaatteet ei aina ole laadukkaita, ainakaan nykyään. Kallis hinta ei aina tarkoita laatua, mutta on totta, että laadusta pitää yleensä maksaa. Sinuna opettelin tunnistamaan laadukkaat kankaat, jolloin ei tarvi käyttää vain saman merkin vaatteita.

      Mutta merkeistä itse ainakin pidän laadukkaina esim. Tiger of Swedeniä, Gantia, Michael Korsia... http://laatuvaate.tumblr.com/post/83087066946/loytyyko-laatua-netista Filippa K on myös hyvä. :) Kun helmen löytää, niin se kestää oikeasti vuosia. Mutta laadun löytäminen ei tosiaankaan oo helppoa. Onnea etsintään :)

    • Pesuohjelma

      Olen tavallinen keski-ikäinen nainen. Ostan vaatteeni pääasiassa eräältä isolta ketjulta, jossa farkkujen hinta noin 50-60 euroa ja paitapuseroitten noin 30-50 euroa ja niin edelleen. Minulta ei koskaan ole mennyt yksikään vaate rikki eivätkä värit ole sekaantuneet pesussa. Talvitakkini on alle 200 euron hintainen villasekoitetakki, käytän sitä nyt neljättä vuotta ja se on aivan kuin uusi. Kevättakkini maksoi muistaakseni 60 euroa, puuvillaa, ei ole mennyt miksikään. Neuleet 40 euroa, puuvillaa tai viskoosisekoitteita, käytän niitä useita vuosia. T-paidat ovat lähinnä ikuisia, laitan vanhempia säilöön ja käytän sitten uudestaan, kun samat värit tulevat taas muotiin. Samoin topit, ainoa mikä niitä kuluttaa on kesäisin ihon hiki. Näytän kuulemma nätisti pukeutuneelta ja kun itse katson peiliin, mikään ei repsota tms. Haluankin kysyä, että miten ihmeessä te saatte vaatteenne hajalle tai jopa reikiintymään? Sukat, alusvaatteet ja urheiluvaatteet minullakin kuluvat, mutta tavalliset vaatteet?

      • erehtynyt monesti

        Kun erehtyy ostamaan huonolaatuisen vaatteen, se ei heti ensimmäisenkään pesukerran jälkeen ole enää hyvän näköinen, tai yhtä hyvän tuntuinen. Värin haaleneminen ja vaatteen muodon menettäminen tapahtuu pikkuhiljaa jo muutaman pesun aikana, samalla kuidut rupeavat pettämään ja kangas muuttuu hatarammaksi, siinä vaiheessa ei tarvita kovaa vahingollista nyppäystä kun kankaassa on jo reikä.
        Ja ei siis tietenkään aina mutta tämä on monesti huomattu.


      • .........
        erehtynyt monesti kirjoitti:

        Kun erehtyy ostamaan huonolaatuisen vaatteen, se ei heti ensimmäisenkään pesukerran jälkeen ole enää hyvän näköinen, tai yhtä hyvän tuntuinen. Värin haaleneminen ja vaatteen muodon menettäminen tapahtuu pikkuhiljaa jo muutaman pesun aikana, samalla kuidut rupeavat pettämään ja kangas muuttuu hatarammaksi, siinä vaiheessa ei tarvita kovaa vahingollista nyppäystä kun kankaassa on jo reikä.
        Ja ei siis tietenkään aina mutta tämä on monesti huomattu.

        Marc o´Polo kääntöpaita vaikuttaa kivalta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2733
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2320
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2080
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      15
      1827
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1721
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1705
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1686
    8. 100
      1646
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1477
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe