Ujous = ulkopuolisuuden tunnelukko?

Ei ujous ole synnynnäistä. Mulla esiintyy tuota yllä mainittua lukkoa vain koulussa.

Ympäristöstä se johtuu ja elämän kokemuskesta kuinka ujo olen.

Positiivisten kokemusten puute. Niitä kokemuksia on vaikea hankkia jos on temperamentiltaan ujompi ja vetäytyvämpi. Temperamentiltaan ujommat myös ottavat negatiiviset kokemukset raskaammin, alkavat välttelemään ja pelkäämään kyseisiä tilanteita sen sijaan, että unohtaisivat, rohkaistuisivat ja yrittäisivät uudelleen. Oikeanlainen ympäristö, vanhempien suhtautuminen ja kannustus sekä harrastukset voivat rohkaista lasta ja hän voi päästä ujoudestaan, kun itsetunto on lähipiirin ja harrastusten avulla kasvanut vahvaksi ja näin uusien ja vaikeiden, mutta kasvattavien asioiden kohtaaminen on lapselle helpompaa, kokee ne positiivisempina ja näin hänestä voi kasvaa vahva, rohkea aikuinen.

Minusta ujous ei ole tempperementtia. On olemassa vaikea, helppo ja hitaasti lämpenevä tempperamentti. Ujous on leima.

Hitaasti lämpenevästä lapsesta tulee ujo, jos hän ei saa tarvitsemaansa tukea.

tunnelukkotesti: www.tunnelukkosi.fi/testi.php

Jos on ujo niin kai se tällä selviää?

minusta ujous on synnynnäistä sillä itse olen ollut ujo niin kauan kuin muistan. harmi sinänsä sillä haluaisin kovasti päästä siitä eroon :c

Ollako nyt sitten ujo vaikka mistä ikäkaudesta saakka, siitä pääsee eroon.

Useimmiten lapset ovat avoimia ja ulospäinsuuntautuvia. milloin sitten tämä muuttuu vastakohdaksi? Minusta me kaikki synnymme hyvällä ja tarpeelllisella itsetunnolla tuntematta ujoutta tai muuta vastaavaa.

Mielestäni voidaan puhua hyvän tunnon jälkeen opitusta huonommuudentunteesta. Huonommuuden tunne on tavallisesti vanhempien "kouluttama olotila". Se on niin raskasta varsinkin kun huonommuus on voimakasta teini-iässä ja hallitsee elämää niin kauan kunnes siihen henkilö huomaa hakea apua.

Terveen itsetunnon kasvattaminen on suomalaiselle joskus vaikeaa, muttajokainen siihen kyllä kykenee.
Vapautuminen on sitten sitäkin ihanampaa.
Jo lapsesta saakka opittu käyttäytymismuoto, että ei saa olla esillä, toisten pitää saada olla ensin, ja se, että sinä olet tyhmä ja huono ja saamaton ja kykenemätön ja vaikka mitä, jättää juuri ne jäljet, jotka pakottavat ihmisen tuntemaan itsensä huonommaksi.

oltko sittenkään huonompi kuin muut. Etsi myönteisiä piirteitä itsstäsi, opettele vastaamaan kun sinua moititaan, opettele olemeen toisten vertainen.

Olisi kyllä omalla kohdallakin todella mukava tietä, että mistä tällainen ujous ja epävarmuus ja vetäytyvyys sosiaalisissa tilanteissa on oikeastaan peräisin. Ujo olen ollut niin kauan, kuin jaksan muistaa. Aina olen ollut herkkä kritiikille ja pelännyt muiden mielipiteitä minusta. Vaikka itsetunto muuten onkin iän myötä vahvistunut (omien mielipiteiden ja persoonallisuuden kehittyessä) niin sosiaalisissa tilanteissa se tuntuu jotenkin "taantuvan", mitään selkeää syytä ei vaan ole, että miksi tällainen tunne tulee.

Pitäisi varmaan vanhempien kanssa keskustella asiasta, että millainen sitä oikeastaan on ollut ihan pienenä ja miten siitä on kehittnyt ja tällaiseksi tullut. Jos vaan uskaltaisi ottaa asian puheeksi, kun se on itsellekin niin paha paikka miettiä ja häpeällinen asia.

En ees jaksanu tehä tota testii loppuu... ;D

Psykologiaa jonkin verran lukiossa lukeneena voin kertoa että sillä on pohja temperamentissä. Temperamentti puolestaan on osin perinnöllinen ja muodostuu osin ympäristön vaikutuksen alaisena. Ujoudella voi siis olla pohja molemmissa tekijöissä.

Itse olen ollut ujo niin kauan kuin jaksan muistaa. Vanhemmiltani olen kuullut tarinoita siitä, kuinka muutaman vuoden iässä aina leikin yksin leikkipuistossa, en puhua pukahtanutkaan muille lapsille tai mennyt leikkiin mukaan jos pyydettiin. Ainakaan tietääkseni en mitään niin traumaattista ollut ennen tuta ikää kokenut, että se olisi vaikuttanut ulospäinsuuntautuneisuuteeni joten todennäiköisesti itse olen tämän ominaisuuden muuta kautta hankkinut.

Monesti olen miettinyt ujouttani ja mikä siihen on vienyt - tai miksen ole kasvanut siitä pois. En kiellä ettenkö olisi tullut huimasti rohkeammaksi kun vertaa siihen mikä olin joitakin vuosia takaperin, mutta silti ujous on minulle kaikista herkin paikka ja se tuntuu rajoittavan elämääni enemmän kuin mikään muu. Itsetunto minulla on hyvä enkä pahemmin välitä mitä muut minusta ajattelevat.
Sosiaaliset tilanteet kutienkin tuottavat ongelmia. En yksinkertaisesti keksi mitään sanottavaa tai puheenaihetta. Kaikista pahimpia ovat kaksinkeskiset keskustelut, joissa ei ole kolmatta osapuolta työntämässä keskustelua eteenpäin. Paniikki iskee kun yritän väkisin vääntää jotain ulos suustani ja monesti tulee vielä jälkeenkinpäin mietittyä mitä idioottimaista tuli taas suustaan päästettyä. Kaikista pahin ongelma luonnollisesti on tuntemattomien/puolituttujen kanssa, mutta kavereidenkin kanssa näitä tulee vastaan. Kaksinkeskisiä tilanteita tulee juuri tästä syystä kovasti välteltyä.

Ihmissuhteisiinhan tämä luonteenpiirre on suuresti vaikuttanut. Kavereita on jonkun verran, muttei ystäviä lainkaan. Lisäksi kavereillakin on omat porukkansa joide ulkopuolelle minä jään, mistä syystä suurin osa ajastani tulee vietettyä yksin. Myös tulevaisuus pelottaa. Yliopisto olisi haavena, mutta mitenhän mahdan siellä pärjätä, jäänkö kokonaan ilman kavereita? Ja mitä sen jälkeen? Mistä löydän työpaikan jossa viihdyn? Kuka ylipäätään haluaa palkata ihmisen joka ei kykene minkäänlaiseen sosiaaliseen vuorovaikutukseen?

Kiitos tästä oli apua!